Valistumaton valtius

Ei kukaan halua kysyä ääneen, onko edustuksellisen parlamentarismin aika nyt ohi. Demokratiasta puhutaan ja kirjoitetaan, mutta onko se jotain samanlaista kuin fysiikan ”eetteri”, joka lopulta huomattiin käsitteenä ja ajatuksena tarpeettomasti ja poistettiin käytöstä?

Eurooppaan luotiin oikeusvaltio säätämällä hyvin suunniteltu Saksan (liittotasavallan) perustuslaki 1949. Samaan aikaan etenkin englantilaiset, mukana paljon sosiologeja ja tilastotieteilijöinä, rakensivat puhtaalta pöydältä Saksaan ammatilliset järjestöt.

Suomessa riitti vuoteen 1999, että kansan sanottiin hallitsevan, ja valtiosääntö selvitti lähemmin, miten se tapahtuu käytännössä. Maa oli suvereeni ja kansalainen saattoi ajatella päättävänsä itse omista asioistaan, vaikkei tuo ajatus totta ollutkaan.

Ainakin kirjailija Kasanzakis väittää kiinalaisten sanoneen:” Langetan päällesi kirouksen. Toivon että elät tärkeää aikakautta.”

Valitettavasti valtio-opin ja taloustieteen kirjat sijaitsevat eri hyllyillä, ja ihan toisessa paikassa on oikeustiede.

Hyvin luultavasti aikamme tärkein kysymys on, kuka sopii kenen kanssa ja mitä. Se on esikysymys jopa ilmastonmuutokselle, siinä kun edellytetään dramaattisia suuren mittakaavan toimia, ja sodan ja rauhan ongelmille, koska niihin vaikuttaa erilaisten napamiesten turhamaisuus ja sen lisäksi resurssit, esimerkiksi energian lähteet, kuten fossiiliset polttoaineet.

Joku närväpää kehotteli ostamaan maata, ”koska sitä ei valmisteta enää” ja sen hinta siis nousee. Maata valmistetaan jatkuvasti. Jos siis asiayhteys tarkoittaa ostettavaksi tai myytäväksi kelpaavaa maata eli talousmaata tai rakennusmaata, hehtaarien laskeminen on hukkaan heitettyä aikaa. Se merkitsee jotain, paljonko hehtaarin voi saada tuottamaan esimerkiksi viljakasveina tai metsänä, ja se merkitsee vielä enemmän, paljonko on teknisesti ja poliittisesti lupa rakentaa. Määrä kasvaa. Valmistus jatkuu.

Silmäilin aivan hiljan kirjaa pilvenpiirtäjistä. Ei Manhattanin kallioperä ole mitenkään erikoisen suotuisaa tai epäsuotuisaa korkeille rakennuksille. Erittäin monet seikat vaikuttivat siihen, että New York poisti aika nopeasti korkean rakentamisen kiellot – kuten Tampere juuri nyt, tai miksei Helsinkikin.

Olisiko Jätkäsaareen pitänyt rakentaa 300-kerroksinen asuin- ja liiketalo nyt valmistuneen tornin sijaan, sitä en osaa sanoa. Joku muu osaa.

Lisäksi maanpinnan alla on tilaa. Helsingin niemi taitaa muistuttaa Emmental-juustoa jo nyt. Luolia ja onkaloita on niin paljon.

Kukaan ei tule kysymään minulta lupaa tuohon asiaan. Tuntuu kuitenkin sopivalta, myös ympäristöä ajatellen, että jos joku on niin pölvästi, että haluaa asua tuulessa ja kosteudessa Helsingin rannassa muitten samanlaisten seassa, niin siitä vain. Omaa valintaani – taloa metsässä – saa sanoa vaikka romantiikaksi tai henkiseksi takapajuisuudeksi. Myönnän sellaiset väitteet kiireesti tosiksi.

Mutta kysyn, miten on teidän laitanne. Itse pidän tärkeinä eräitä oikeuksia. Sellainen on esimerkiksi kotirauha. Jos joku änkeää väkipakolla sisään – sellaista ei ole tapahtunut – voin hankkia vaikka poliisin hätiin. Kysymyksiin kansankunnan valinnoista en tahdo pahemmin sekaantua.

Olen vain erittäin kiinnostunut, kun olen itsekin alalla ollut, kun pääsee lukemaan Terrafamen uusimmista vaiheista. Operaatio joka on tähän mennessä toteutettu on ollut myös asianajollisesti hyvin vaikea. Näyttää myös siltä, ettei Sipilän pipo tainnut olla ydinkysymys suurta ongelmaa selvitettäessä.

Ja tuossa on yksi demokratian ongelma, yhtiöt ja muut yhteenliittymät. Kukaan ei oikein tiedä, kumpi on parempi, ehkä jopa valtion osittain omistama osakeyhtiö ja erittäin suuri määrä osakkaita, vai ”ketterä” rypäs pieniä ja sopeutumiskykyisiä yrityksiä, joissa työntekijöillä itsellään on merkittävästi sananvaltaa.

Vastaisin alustavasti, että työntekemisen käsitesisältö on muuttunut, mutta sen ympärillä olevat järjestelmät eivät ole. Ainakin ammattiyhdistysliike on ajautunut eksistentiaaliseen kriisiin. Nähtävästi myös yrityspuoli on ymmärtänyt yskän ajaessaan paikallista sopimista, jonka suomentaisin ajatukseksi, että ne sopivat, joita asia koskee, ja valtiovalta yrittää katsoa, ettei pahaa vääryyttä tapahdu.

Tässäkin blogissa on usein mainittu ”väärin äänestämisen” ongelma. Silloin tällöin väitetään myös, että yritystoiminta on kuin kilpahiihtoa. Tulos ratkaisee paremmuuden. Tuo ajatus on selvästi väärä. Yritystoiminta on myös suuressa määrin sattumien summaa, kuten muuten myös kilpaurheilu.

Viimeksi kuluneiden sadan vuoden historiaa ajatellen näyttäisi siltä, että voimassa olevan valtiosäännön mukaan toimivat äänestäjät äänestävät vähän väliä väärin. Äänestyksen tuloksena oleva ratkaisu ei ole paras mahdollinen ratkaisu. Sitä vastoin on usein tärkeää tehdä ratkaisu.

Taisin opettaa yliopistolla sellaistakin, että korkeimman oikeuden tehtävä ei ole olla viisaampi kuin alemmat oikeudet, vaikka se usein sitä onkin. Sen tehtävä on antaa ratkaisuja, joista ei voi valittaa eli saada oikeusjuttu loppumaan.

Muilla tuomioistuimilla on samansuuntaisia paineita. Olisiko suorastaan niin, että jatkossa olisi tutkittava, voidaanko muutoksenhakuoikeutta yleisemminkin rajoittaa.

Piloillani olen ehdottanut, että moninkertaisille rikoksenuusijoille annettaisiin vilautuskortti niin että he voisivat käydä hakemassa rangaistuksensa kaupan kassalta (ja saada bonusta). Ellei maailma ole täysin muuttunut viime vuosina, tavattoman suuri osa oikeusjutuista on selviä ja helppoja, ellei joku saa tilaisuutta tehdä niistä pitkiä ja vaikeita. Ajatukseni on tietysti syvästi epädemokraattinen ja perusoikeuksien toteutumisen vaarantava.