Pk-Suomi

Otsikon termin lanseerasi eilen kaverini Annala. ”Suomi Oyj” on törkeää liioittelua. Suomea johdetaan kuin yritystä, pientä tai keskisuurta yritystä.

Itse lanseeraan Guggenheimin museohankkeelle uuden nimen, Titanic. Titanicilla hukkui liikemies Benjamin Guggenheim, museon perustajan veli.

Olin itsestään selvästi sillä kannalla, että vaikka sananvapaus, yksityisyys ja tekijänoikeus ovat etuoikeutettuja aiheita tässä blogissa, tuohon turhanaikaiseen kärhämään en puutu.

Luin kuitenkin pääministeri Sipilän toimittamia, Ylen toimittajan postaamia törkykirjeitä.

Kommentit ovat samanlaisia kuin ennenkin. En edelleenkään pidä herjajuttuja nykyajan ilmiönä. Kuuntelin niitä Kauhavan jokirannassa 60 vuotta sitten ja käsitin, että jutut olivat lähteneet liikkeelle 120 vuotta sitten. Väline oli rautatie, ei mikään Internet.

Lähteistä näkee, että ennen rautatietä jutut olivat vielä villimpiä mutta levitys oli hiukan hitaampaa. Oma läheisin lähteeni on Akiander (1851), merkintöjä hengellisistä liikkeistä Suomessa. Kirjoittaja on merkinnyt muistiin mitä uskomattomimpia tarinoita ja samalla hiuksia nostattavia huijauksia.

Hiukan yllättävää, ettei Tuuri, joka tuntee Akianderin, ole kirjoittanut Kauhavan lasitehtaasta, jonka muuan hyväkäs perusti noin vuonna 1800 ja poistui paikkakunnalta talollisten rahat mukanaan, viisi vihittyä vaimoaan mukanaan.

Kiukun puuskia olen tottunut näkemään ja kuulemaan pienten seurakuntien kappalaisilta ja ylihärmäläisiltä konepajayrittäjiltä. Pääministeri voisi lukea Paasikiven elämäkertaa tai päiväkirjoja. J.K.P. haukkui jonkun päätoimittajan suut ja silmät täyteen vähintään kerran viikossa ja valtioneuvostosta pankkiin lähtiessään huitaisi vielä viatonta vahtimestaria salkulla päähän.

Televisiossa sanottiin, ettei Suomella ole ollut koskaan näin rikasta pääministeriä. Kyllä on. Paasikivi. Hän oli pitkään KOP:n suurin henkilöomistaja. Mittaluokka oli ihan toinen.

Suomi on pienentynyt 1940-luvusta. Maan kokoa ei määrää kansantuote, ei väestö eikä pinta-ala. Kyllä se lasketaan toimintaympäristöstä. Paasikiven aikaan Tukholma oli jossain suunnattomien matkojen päässä eikä sinne käytännössä kukaan päässyt, paitsi Paasikivi. Leningrad oli toisella puolella maapalloa eikä Tallinnaa ollut olemassa. Berliinissä e ollut paljon muuta näkemistä kuin sen jäljet, mikä on kiveä kovempi, pommi.

Puolella suomalaisista ei ole enää puoluetta. Heillä on vain peukalo ja sekin keskellä kämmentä. He peukuttavat poliitikkoja verkossa. Ennen puolueille oli jäseniä ja ne pitivät kokouksia, selvittelivät ajankohtaisia asioita ja haukkuivat toisiaan. Kullakin puolueella oli oma sanomalehtensä.

Jonkin aikaa kannoin lehtiä Kauhavalla. Aamun lehdet tulivat iltajunalla postiin, jossa virkailija luki adreema-lipukkeet ääneen. Siitä sai ottaa mukaansa. Vein kaikenlaisille puolitutuille lehtiä. Olin kummissani, kun eräälle tuttavalle tuli Suomen Sosialidemokraatti ja naapuriin Työkansan Sanomat. Maakansa oli tietenkin suosittu. Meille tuli Uusi Suomi ja isoisälle Helsingin Sanomat.

Kauan jälkeenpäin olen käsittänyt, että myös porvaripuolueiden välillä oli ero. Maalaisliittolaisten kanssa ei oltu ihmeesti tekemisissä. Monet kokoomukselaiset perhetuttavat ovat osoittautuneet entisiksi IKL:n puuhamiehiksi ja -naisiksi. Maan asioissa vankka edistyspuolue (Ståhlberg, Ryti, Kivimäki, Erkko jne.) oli maaseudulla tuntematon. Kansanpuolue seuraajineen oli lähinnä omituisuus. Tosin kylällä kerrottiin, että Pernaan koululla opettaja oli äänestänyt kansanpuoluetta. Sitä ihmeteltiin. Kylä jakautui muutoin kahteen osaan, kahteen poraripuolueeseen, jotka erotti toisistaan maakuntalehdestä. Toisille tuli Vaasa, toisille Ilkka.

PK-Suomi on nyt siirtymässä kaksipuoluejärjestelmään. Ei ihme, että on vaikeaa, kun isoja puolueita on kolme. Sen ymmärtää, että äänestäjälle valinta kokoomuksen, keskustapuolueen ja demarien välillä tuntuu yhdentekevältä.

Taustalla on suurempi ongelma, työ. Kansainvälistyminen ulottuu lähes kaikkialle muualle paitsi työmarkkinajärjestöihin ja työttömiin. Sellaistakin puhetta on liikkeellä, että Äänekoskelle ja Uuteenkaupunkiin saadaan ammattiväkeä etäämpää Euroopasta. Yllättäen ilmenneet uudet työpaikat eivät sovi työmarkkinoiden tämänhetkisiin tarpeisiin.

Hävettää käyttää sanaa ”työmarkkinat”. Eihän meillä sellaisia ole – että kysyntä ja tarjonta etsisivät toisiaan ja hinnat määräytyisivät siitä.

Moniko huomaa kummastella pääministerin ketjukirjevillityksen pyörteissä, miten hienosti Trump järjesti eilen 1200 työpaikkaa jollekin tehtaalle. Verovaroin. Tehdas ei siirräkään niitä töitä Meksikoon, kun valtio maksaa ne verohelpotuksina.

Tässä ollaan jo lähellä vanhaa iskulausetta ”verot valtion maksettaviksi”.

Hypähdän epäjohdonmukaisesti aivan muuhun asiaan. Yle on aloittanut verkkosivuillaan ”digitreenit”. Kehuttiin että siinä on asiaa sekä aloittelijoille että kokeneemmilla. Yllättäen tämä pitää paikkansa.

Kävin ne läpi. Pitää paikkansa, että siinä on keino säästää turhaa työtä ja rispaantuneita hermoja. Jopa näppäinlyhenteissä oli yksi, jonka olin unohtanut, Ctrl-Shift T – avaa viimeksi suljettu selaimen välilehti.

Luulen että laajahkoa hyötyä on noilla sivuilla esitellystä ”löydä oma puhelimesi” -toiminnosta. Linkin takana on sivu, jolla kartta näyttää puhelimesi nykyisen sijainnin ja lisäksi tarvittaessa soittaa puhelimeen niin että se hälyttää, vaikka ei olisi päällä.

Ehkä lukijat tuntevat ihmisiä, jotka ovat joskus luulleet hukanneensa puhelimensa.

Suositellaan.