Riivikko

Etelä-Pohjanmaan aate on separatismi. Kapinointi keksittiin siellä – Nuijasota 1500-luvulla. Tuhoisa taistelu suurvaltaa vastaan on sieltä – Isonvihan Napue. Tuossa taistelussa kuoli päivässä enemmän suomaisia ja ruotsalaisia kuin Ihantalassa 1944.

Nyt Turkissa ja Venäjällä sekä valitettavasti Trumpin Yhdysvalloissa näkyy sama surullinen ilmiö valheellisen tai erehdyksiin perustuvan viestinnän vaikutuksista.

Harhaanjohtava propaganda ymmärretään tilapäisilmiöksi. Se on juuri päinvastoin. Vale ei pala tulessakaan.

Kun yleisöllä – ostajilla, kuluttajilla, äänestäjillä – on vaihtoehtona uskoa omia silmiään ja järkeään tai sitten hänelle totena tolkutettua pötyä, valinta on jokseenkin poikkeuksetta jälkimmäinen.

Turkissa vallankaappauksen takana on joku saarnamies, jonka yhteydet hallintoa enemmän Eurooppaan nojaaviin sotilaisiin on aivan uusi ja kummallinen ajatus. USA uskoo Trumpiin ja rouva Trumpiin, vaikkei ole lähempää tietoa, mikä on tarkoitus ja tavoite. Venäläinen katuyleisö tietää, että olympiakomitea ja Vada harjoittavat poliittista vainoa – ihan niin kuin Kiova ja kaikki muutkin.

Kaltaisteni kansakoulunopettajien olisi toimittava tietämättömyyttä vastaan ja tosiasioita toistellen. Me olemme kaikki alkiolaisia. Asiamme on uskoa edistykseen ja vastustaa valheita.

Valitettavasti haaveet ovat haaveita. Sekä Helsingin Sanomien – Ylen linja, jotka itse inhokseni huomaan jatkuvasti myötäileväni ja kaiken kukkuraksi he ajoittain minun – on tuomittu etenemään hyvin hitaasti tai epäonnistumaan. Sanoisin että ajatus voisi olla jokin harkitun ja kriittisen ja maltillisen etenemisen ideologia, jossa otettaisiin erikoisesti huomioon, etteivät läheskään kaikki jaksa yksin. Kuormaa on jaettava.

Kommentoija kysäisi hiljan, miksi en hauku herroja, vaikka olisin siihen tehtävään vapaa. Kyllä minä mielestäni haukunkin. Kun olen itse ”herra” ole kuitenkin sellaisella kannalla, että hyvä hallinto on julkisella ja yksityisellä puolella hidasta, loistotonta ja tuhruista. Pahoja herroja, jotka aivan aidosti tavoittelevat toisille pelkkää onnettomuutta, on hiukan vähemmän kuin luullaan. Esimerkiksi poliisi on munannut viime vuosina muutamassa asiassa tosi pahasti. Pitkän kokemuksen ja tuntemuksen perusteella olen silti sitä mieltä, että poliisit ovat hyvin koulutettua väkeä ja pyrkivät vakavissaan asiallisiin päämääriin.

Ne joilla on kovin kiire toistella ”kansan parasta” tai ”yleistä etua” ovat taas epäilyttävää väkeä.

Eli olemme myös oman propagandamme uhreja ja jonkinasteisia tuulentupalaisia kaikki. Mutta kyynisyys on kaikkein lapsellisin asenne. Se ei vaadi ajattelua. Maailmankuvan voi antaa romahtaa, kuten eräälle lapsuuden ystävälle kävi, kun tämä totesi omin nenin, että opettajakin pierii. Erikoinen johtopäätös oli, ettei maailmassa sitten olekaan mitään arvoja.

Pohjanmaalla näin kahta lajia. Siellä on järkyttävän hienoja rakennuksia. Sattui niin hyvin, että olimme kylässä kahdessakin paikassa, jossa asumisen edellytykset oli saavutettu pieteetillä ja taidolla. Vanha puutalo – myös komea pohjalaistalo – on puoli vuotta jokseenkin kauhea asua.

Ja sitten on näemmä loputtomasti raunioituvia rakennuksia. Perikunnat riitelevät kunnan kanssa rakennusoikeudesta ja riidan jatkuessa ikkunat särkyvät ja katto tulee sisään.

Kirkonkylät on tietysti raiskattu kauan sitten ja taajamat ovat yleensäkin sitä ja tätä – paitsi tietysti Lapuan kirkonseutu.

Pohjalaisen separatismin erikoisuus oli alkiolaisuus, yleiskielessä maalaisliitto eli keskustapuolue. Kun muuta taistelivat kielestä ja osittain elinkeinoista, Alkio ja Kyösti Kallio aloittivat kansanliikkeen, joka muuttui puolueeksi ja halusi edistää edistystä, köyhän asiaa unohtamatta.

Joku kommentoi, että Pohjanmaalle jokseenkin kaikki hyvät asiat on saatu Ruotsista, paitsi ehkä helapääpuukko. Helapää ja hevosenpää on saatu Venäjältä, mukailtu veitseen herrasväen kepeistä ja piiskoista. Puukon tukihelat ovat friisiläistä perua.

Härmän ja Vöyrin raja on kulttuuriraja. Ruotsinkielinen maaseutu on vaurasta. Närpiössä viihtyvät niinkin ihmeelliset keksinnöt kuin tomaatti ja salaatti. Ja rantaruotsalaisten puutyön perinteitä jatketaan mm. Pietarsaaressa (Swan). Toisaalta kirkonrakentajat olivat usein juuri pohjalaisia. Puukkoahan taitava mies ei paljon tarvitse, mutta ympärilleen katsellen näkee, miten hyvin kirves on pysynyt kädessä.

Jos puhutaan erikseen timpureista ja nikkareista eli puusepistä, viimeksi mainittujen tyyssija on edelleen Jurva.

Ihastuin erikoisesta Härmälandiaan eli Power Parkiin. Kävimme syömässä, kun vieressä oli. Vehkeisiin en uskalla mennä eikä tee mielikään. Mutta ihailen suuresti Lillbackaa, joka on rakentanut satojen hehtaarien alueesta toimivan. Siellä käydään töissä Seinäjoelta asti.

Räpyttelin hiukan silmiäni sille, että Road Housessa Härmässä myydään Vuittonia ja Guccia ja vastaavaa. Miksikä ei?

Tähän kirjoitan hienosti järjestettyjen prosessien ällistelläkseni, miten hydrauliikkaputkien liittimillä rahansa hankkinut henkilö keksii käyttää samaa logiikkaa kuljetusliikkeeseen ja sitten teemapuistoon.

Lisäksi tekee mieli osoittaa sormella erilaisille muillekin kirjoittajille, että ”elämysteollisuus” ei ole pelkästään Pokemonia ja ettei kaikki ole digitaalista eikä tule sellaiseksi.

Nähdäkseni valtavat määrät perheitä matkustelevat ympäri Suomea heinäkuussa. Lapset riehuvat hullun kiilto silmissä laitteissa, isät maksavat ja äidit nauttivat huurteiset päivänvarjon tai sateenvarjon alla. Kaikki ovat tyytyväisiä ja rahat jäävät Suomeen. Ei siis todellakaan minun mielitekoni – mutta eikö tuo tuollainen ole aika hienoa?