Piilossa nenän edessä

Tunnen eräitä keskiajan Keski-Euroopan kyliä paremmin kuin Snappertunan. Vaikka olen perso harmaakivikirkoille, laskeskelen nähneeni niistä vain runsaasti puolet. En ole nähnyt Hollolan kirkkoa. Luultavasti en ole käynyt koko Hollolassa.

Noista kirkoista on Wikipediassa kerrassaan mainio luettelo noista kirjoista. Sellainen Markus Hiekkanen on pannut noiden rakennelmien ajoituksen uusiksi ja saanut asiaankuuluvaa vastustusta. Ne ovat luultua uudempia. Huomattava osa keskiaikaisista kirkoista ei ole keskiaikaisia.

Siitä en ole saanut vieläkään selvää, miksi helvetissä tuollaisia mahdottomia kirkkoja rakennettiin ja eräin paikoin vielä ritirinnan (Tyrvää – Karkku).

Onneksi 1800-luvulla oli järkeviä pappeja. Suuri osa noista kirkoista hylättiin ja jätettiin pahuutensa valtaan. Kyllä niissä mahtoi olla aivan tietty tunnelma pakkasilla. Ei sellaista tilaa voinut lämmittää millään keinolla. Joissakin paljon uudemmissa puukirkoissa on kiinnostavan näköisiä valurautaisia kamiinoja.

Harmaakivikirkkoja pidettiin yksinkertaisesti rumina, kunnes joku keksi noin vuonna 1910, että ne ovatkin kauniita ja lisäksi arvokkaita. Nyt niitä on entisöity sata vuotta.

Luultavasti oma asenteeni on pelkkää tunteilua.

Tunnen miehen, joka on käynyt kaikissa Suomen kirkonkylissä. Tosin hän sai siitä palkkaa. Hän oli sellaisten asioiden professori. Kuulemma kirkonkylän (keskustan, keskustaajaman) löytäminen on välillä vaikeaa. Ne piilotettiin yleensä onnistuneesti 70-luvulta alkaen, kun keksittiin ohikulkutiet.

Kun ne lopulta oppi löytämään, alkoi käydä yhä selvemmäksi, ettei niissä ollut enää mitään löytämistä. Nyt niistä puuttuvat ne entiset viisi pankkia ja kaksi markettia keskenään aivan samanlaisine, rumine rakennuksineen, ja jopa asumukset ovat väistyneet kuin jotain peläten näköyhteyden tuolle puolen.

Selvä se, että vilkas valtatie on linjattava mahdollisuuksien mukaan liikenteen ehdoin. Toisaalta kymmenen tai kaksikymmentä vuotta on sitten voinut ajaa vaikka mistä aivan mihin tahansa näkemättä absoluuttisesti mitään.

Viime vuosien kokemukseni mukaan Helsingin ja Jyväskylän välillä mielenkiintoisin näkymä ja kokema on iltapäivälehti Lahden Renkomäen bensa-asema-syöttämö-valintamyymälän telineessä. On siellä kyllä joku silta, mutta sillalle ei saa pysähtyä, eikä sitä ennen, eikä sen jälkeen. Kerran jokin hätä haittasi sellaisen komean salmen lähellä. Ravitsemustila muistutti Pasilan putkaa, myös näköaloiltaan.

Usea on itse kokeillut, millaista on löytää Lappi. Epäusko ehtii muuttua epätoivoksi Rovaniemeltä pohjoiskoilliseen ajaessa. Kun sitten tulee ensimmäinen (kulttuurisesti ehdollistettu) näköalapaikka, sitä saattaa olla niin turtunut, että jatkaa köröttelyä, kunnes tulee Kiilopään kupeeseen ja Kaunispää näkyy.

Länsi-Lapissa on monta paikkaa, jossa autolla tulija saa odottamatta nähdäkseen ihmeitä, esimerkiksi sekä Ylläkselle että Pallakselle tultaessa.

Tiedän esittäväni tässä kehäpäätelmää. Suomi ei ole matkailumaa. Norja olisi. Jos löytyisi kuuromykkä kuski ja sellainen henkilöauto, jossa on makuupaikka. Lähtisin tikkana liikenteeseen.

Olen toistellut vuosikymmeniä ihmisille, miten antoisaa on ajaa esimerkiksi täältä Tammisaareen vuoden 1927 tiekartan mukaisesti, siis Inkoosta Fagervikiin ja edelleen. Mutta jopa Tammisaaressa täytyy eksyä ennen kuin näkee oikeasti jotain.

Tuotakaan jakelemaani neuvoa on ole itse noudattanut.

Verkosta löytyy aivan toinen Suomi. Hakusanalla vanhatpainetutkartat saa ladatuksi 1 : 20 000 karttalehtiä 50-luvulta, 60-luvulta ja 70-luvulta.

Vanhan peruskartan merkit ovat yleiskatsauksellisempia kuin nykyiset. Tietenkin aivan yksittäisiä ulkorakennuksiakin löytää hienosta www.paikkatietoikkuna.fi osoitteesta, mutta historian henki puuttuu.

Kun tutkin esimerkiksi Ruoveden karttaa 1958, käsitän heti asutuksen, näen sotien seuraukset ja käsitän kansalaissodan ilmiöitä, ja on mahdollista jopa arvailla raivaajasukupolven soita ja kuokkia.

Tämä kirjoitus oli pelkkää hämäystä, tuttuja asioita tutusta aiheesta.

Tein näin, koska sain perjantaina käsiini kirjan, mutta oli ohjelmaa. ”Sapiens. Ihmisen lyhyt historia.” Kirjoittaja Yuval Noah Harari. Kustantaja Bazar, 2016.

Luin lopusta ja sitten aloitin. Tekijällä on hyvät krediitit. Se ei tietenkään takaa, ettei kysymyksessä voisi olla muodikas hölynpöly. Ehdin vasta nähdä, että tiedot ihmislajin muuttumisesta ja muutoksista ovat uudet ja ajantasaiset ja että kirjoittaja käsittelee sujuvasta fysiikkaa, kemiaa, biologiaa ja historiaa.

Huvituin katsottuani kauhistuneena hakusanaa älykäs suunnittelu, intelligent design. Ettäkö niitä miehiä? Ei. Hupaisasti hän nyt alkaneeseen toimintaan (geenimanipulaatio, lisätty todellisuus jne.) viitaten huomauttaa, että ensimmäistä kertaa maapallon historiassa älykäs suunnittelu on tosiasia. Proteeseja ohjataan ajatuksella eli aivojen sähköpurkauksilla ja kyborgit viettävät orgioita. Perästä kuuluu. – Hararin suuresta intelligenssistä ei ole epäilyä eikä myöskään kirjallisista kyvyistä. Pidän siitä, että hän nimeää Jared Diamondin innoittajakseen.