Näin lauantaina

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia, minkä kuluneiden vuoden kirjoituksen kommentteineen sisällyttäisin tulevan syksyn valikoimaan ”Tältä puolen” (Arthouse).

Kirjasta tulee suunnilleen samankokoinen ja saman näköinen kuin viimevuotisesta.

Omien vanhempien tekstien lukeminen on vastenmielistä. Epäilen että sellaisesta voisi tulla hulluksi. Jotain kyllä oppiikin. Kovasta yrittämisestä huolimatta samat asiat tulee kirjoittaneeksi kerran toisensa jälkeen.

Tuo ei ole uutinen. Useimmat romaanikirjailijat ja useimmat tutkijat kirjoittavat olennaisesti saman teoksen kerran toisensa jälkeen muuttaen vain nimiä. Erittäin monet tuollaista työtä tekevät, esimerkiksi tohtorin väitöskirjan kirjoittaneet, toistavat kuin kaikuna, että kun työ on valmis ja painettu, kirjoittaja alkaa aavistaa, mistä työn olisi voinut aloittaa ja miten se olisi itse asiassa pitänyt tehdä.

Eilenkin sivusin Ruotsin historiaa. Pikku testin taustalla on tietojen kertaaminen. Katselin Ruotsin 1900-luvu historiasta Wallenbergien ja muiden kartelleja. Taustalla on sangen vaikea kysymys Saksan talousjärjestelmästä ennen Hitleriä, sodan aikana, miehitysaikana ja sitten Saksan liittotasavaltana. Kartelli on ollut Saksan talouden ydin. Amerikkalaiset kielsivät sen ja EU omaksu aikanaan tämän kielteisyyden. Epäilen että kysymyksessä on suurimittainen ja kallis bluffi tai kauniimmin sanottuna näennäistoiminta.

Tämä on se kirjahanke. Sivutuotteena tipahtelee mielenkiintoisia näkökohtia. Esimerkiksi kiihkeimmät ruotsalaiset Suomen auttajat Talvisodan aikana eli ne, joiden toiveet Per Albin Hanssonin johtama hallitus jätti penseästi toteuttamatta, pettyivät uudestaan samaan hallitukseen, koska he vaatimalla vaativa kesällä 1941, että nyt Ruotsin oli näytettävä maailmalle liittymällä avoimesti sotaan Saksan ja Suomen rinnalle Neuvostoliittoa vastaan. Vaatijoihin kuului suuri osa upseereista, hovi suosikkeineen ja perinteinen oikeisto. Ja taas he pettyivät. Hallitus oli penseä tuollekin ajatukselle ja väitti edelleen maan pysyvän puolueettomana, vaikka saksalaisia sotilaita kuljetettiin pelkästään haavoittuneina Osloon hoitoon 60 000 ja maan teollisuus kävi täysillä, kun viennistä meni 90 prosenttia Saksaan.

Demari Hanssonista on sanottu, että sisäpoliittisista ansioistaan huolimatta ulkopolitiikasta hän ei ymmärtänyt mitään. Tuota mieltä olivat myös aikakauden ulkoministerit ja suurlähettiläät. Ja tuo ymmärtämätön henkilö vaikutti erittäin voimakkaasti Ruotsin hyvään onneen niin että erittäin uhkaava tilanne, kuten tuo vasta Stalingradin jäähdyttämä Saksa-into ei saanut yliotetta.

Se ajatus, että oma historiamme ja siis myös nyt täyttyvät kohtalomme kulkisivat jotenkin samaa linjaa kuin Ruotsin, on pelkkää asiantuntemattomuutta. Tunteita herättäviä perusteluja ei tarvitse käyttää. Ruotsi oli jyrkästi jakautunut luokkayhteiskunta vielä kauan demarien valtaannousun jälkeen. Aivan oikein ne paremmat ihmiset Tukholman Östermalmilla eivät olleet eläessään nähneet muita käsillään työtä tekeviä ihmisiä kuin talonmiehen, gårdkarl.

Demarit luopuivat demariudesta noin 1930 tajuttuaan, etteivät tuotannontekijät määränneet maailmaa eli raha ei ole kaikkivaltias, eikä kansa.

Suomi oli alamaisvaltio, lydstat. Venäjän keisarikunta oli lempeä isäntä – ja sitäkin vastaan eräät kiittämättömät rettelöivät!

Vaikka Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta, tiedossa ei ole, että uskottavaa satavuotiaan Suomen historiaa edes kirjoitettaisiin. Ulkokohtaisia tapahtumaluetteloita ja yksittäisten vaiheiden historioita on vaikka kuinka, ja eräät niistä ovat sinänsä erinomaista työtä.

Mutta Suomessa ei ollut vaikutusvaltaista herrasväkeä. Sitä vastoin meillä oli rahvaanlapsillekin aivan yllättävästikin mahdollisuuksia. Kaksi varhaista Korkeimman oikeuden (senaatin oikeusosaston) presidenttiä (varapuheenjohtajaa) oli köyhyyteen syntyneitä lehtolapsia. Yksi yliopiston kansleri (sijaiskansleri) oli maatyöläisen poika (Lindelöf). Ja tämä usein mainittu Paasikivi oli noussut jo vuonna 1900 merkittävään asemaan raa’alla lahjakkuudella.

Yhteiskunnan perusrakenteet poikkeusivat toisistaan oleellisin osin. Ruotsalaiset tiedemiehet kehittelivät rasismin, antisemitismin ja fasismin johtavat periaatteen saksalaisten sovellettaviksi. Suomessa arjen ja arkisuuden murheet veivät tuollaisilta asioilta mielenkiinnon.

Edelleen raskaana painava ongelma on Suomen julkisen hallinnon kehittymättömyys. Tsaarin vallan aikana emme saaneet hoitaa tärkeitä asioita kuten ulkopolitiikkaa, armeijaa ja ulkomaankauppaa. Niinpä myös suuret sisäiset ongelmat kuten aluksi suositun maailmansodan kääntyminen elintarvikepulaksi ja työttömyydeksi yllätti ylimmän johdon. Koska Kekkonen oli kenraalikuvernööri (tai ministerivaltiosihteeri) melkein koko autonomian ajan 1945-1989, perusasioiden opettelu on ollut täällä niin tuskallista. Niitä perusasioita ovat ulkopolitiikka, armeija ja ulkomaankauppa.

Ruotsalaiset tutustuivat toisiinsa parakkimajoituksessa 1941-1943, suomalaiset korsuissa samaan aikaan. Ja tiesittekö muuten, että Ruotsin lottajärjestössä oli yli sata tuhatta jäsentä. Punaisessa Ristissä oli vielä paljon enemmän. Itse epäilen, että Suomessa Lotta Svärd oli yhteiskunnallisen muutoksen kannalta keskeinen tekijä juuri sota-ajan kokemusten vuoksi. Tuo vaihe muutti naisen aseman ja siis työvoiman pysyvästi.

Sääli ettei 150 000 naisen työtä aina muisteta. Varsinkin rintamalla ja sairaaloissa se työ oli erittäin kovaa ja lähes taukoamatonta. Hepsankeikat karisivat joukosta ensimmäisinä. Eräskin suvun jäsen mainitsi, että päivä alkoi neljältä aamulla kenttäkeittoastian pesemisellä. Astiassa oli roikuttava pää alaspäin, jotta sai pohjan kuuratuksi.

Tuo puoli, kova työ, täällä on osattu. Osataan se edelleen.