Luokkaerot

Yhdistän luokkaerot ja maahan saapuneet ulkomaalaiset.

Joku sanoi, että minä ja kalaiseni eivät tiedä mitään luokkaeroista. Olisikohan väitehiukan liioiteltu?

Yksi hankkeista, joita yritän edistää tosissani niin kauan kuin sormi nousee, on yritykseni suomalaisen keskiluokan kuvailemiseksi.

Olen pahoillani lukijoiden puolesta siitä, että politiikan ja tutkimuksen luokka-käsite on niin epäselvä, ettei siitä todellisuudessa tahdo ymmärtää mitään. Mikä oli ”työväenluokka” ja ketä siihen kuului, se on melkein yhtä vaikea täsmentää kuin nuoruudessani vielä käytetty nimitys ”herrat”. Osa kansasta tiesi, että herran perkeleet olivat kaiken pahan takana ja joka hetki viemään leivän nälkäisen suusta.

Useita vuosikymmeniä olen ollut mieltynyt Bourdieun tapaan puhua erikseen taloudellisesta pääomasta ja kulttuurisesta pääomasta ja piirustella nelikenttiä niin että pääoman voi tässä tapauksessa arvioida myös miinusmerkkiseksi.

Hallussani on harvinainen perheeni ja sukuni kirjallinen ja kuva-aineisto, se sama joka on jo digitoituna Kansalliskirjastossa.

Kysmykseni on, miten 100 000 nuorta miestä ja siis pian sama määrä perheitä nousi 1945 – 1955 alemmasta keskiluokasta ylempään keskiluokkaan. En jätä käyttämättä esimerkkinä (ei siis todisteena) isääni ja omaa sukupiiriäni tuon aineiston vuoksi. Dokumentaation varaan voi jotain rakentaakin.

Isä oli siis hyväntapaisuutensa ja nopeapäisyytensä ansiosta parin herran toimesta kansakoulusta napattu nälkiintynyt lapsi, joka napattiin keskikouluun. Hänen vaiheisiinsa vaikutti eniten pirunmoinen onni. Nälkä oli todellista 20-luvun lopun ja seuraavan vuosikymmenen alun Vaasankadulla ja Kustaankadulla, koska työtä ei oikein ollut ja isä joi vähätkin rahat.

Isäni sosiaalisen nousun syyt olivat hyvä laulunääni, supliikki ja sota. Myös nuoremmilla veljillä oli samat lahjat, mutta syntymävuosi oli väärä. He kuuluivat siihen suureen joukkoon, joilta sota söi mahdollisuudet, ja yksi haavoittuikin vaikeasti.

Koska yhteiskuntamalli oli juuri se sama suomalainen luokkayhteiskunta, johon olen itsekin kasvanut, erittäin merkittävä tekijä oli oikeistolaisuus. Kannattaisi yrittää selvittää kansa- ja keskikoulupohjaisten reservin upseerien poliittisia taustoja. Ennen Talvisotaa Rukkiin piti olla puhtaat paperit. Isän suku oli maantieteellisistä syistä kokoomukselaista alaluokkaa. Sitä ei muuten ole kukaan huomannut tutkia ja luulen etteivät sosiologit oikein vieläkään tiedä, mitä tuo tarkoittaisi. Kavereista ja asuinpaikasta riippuen tuo kokoomukselaisuus saattoi olla myös Isänmaallisen kansanliikkeen kannatusta. Karjalassa rajan pinnassa asuneilla ei Kansalaissodan jälkeen ollut lämpimiä tunteita sosialismin aatteella. Maakunnan punaisuus oli enimmäkseen Viipurin maalaiskunnasta, joka oli hurjempi paikka kuin Tampereen Pispala ja Turun Raunistula.

Nämä rintamatyypit lukivat itsensä ylioppilaiksi sodan jatkuessa tai heti sen jälkeen ja nopeasti heistä tuli sitten metsänhoitajia tai opettajia tai lakimiehiä vaikka eivät välttämättä tienneet, kuinka vessa vedetään. Isä istui Helsingin seurahuoneella vuorineuvosten ja pankkiirien pöydissä viimeistään 40-vuotiaana. Hänelle tie tulevaisuuteen ei ollut monien meinailema normaalilyseo, vaan YL. Kiivas opiskelutahti ei sallinut osakuntaelämää eikä muita hullutuksia, mutta kun päivät menivät luennolla ja kirjastossa eikä viina kiinnostanut, ylioppilastalolla voi poiketa lauluharjoituksissa. Samoissa treeneissä olleet erittäin yläluokkaiset nuorukaiset hyväksyivät oikeistolaisen ylioppilaan yhdeksi muka kaltaisistaan, ja tie oli auki.

Pohjanmaalla kauppiassääty piti jälkikasvunsa töissä. Koulunkäynti oli enempi heikkoa. Oppikoulustamme edettiin kyllä yliopistoon tavalliseen tapaan, vaikka ei yhtä tehokkaasti kuin Lapualta.

Lahjakkuutta en siis pidä luokkakierron kannalta tärkeänä. Ei se tietenkään pahaksikaan ole. Yhdet isänpuolen serkut lukivat puolisalaa ylioppilaiksi ja eteenpäin evakko-pienviljelijän pohjalta, ja heistä tuli erilaisia suurlähettiläitä ja ylijohtajia. Superlahjakkuuksia tunnen itse eri yhteyksistä. Heille ei huonoinkaan koulutus mahda mitään. Tarkoitan siis niitä ihmisiä, jotka väittelevät 22-vuotiaana matematiikasta ”koska se on niin helppoa”. Neroja en ole tavannut. Tuota nimitystä on kai käytettävä maailmanhistoriallisen tason oivaltajista.

Köyhistä lapsista tuli enimmäkseen köyhiä aikuisia. Kulttuurinen pääoma on ja oli hyvä hyppyri, musiikki esimerkkinä helpoin mutta urana niin vaikea, että vielä minua hiukan vanhemmassa polvessa turvauduttiin usein peiteammatteihin lukemalla esimerkiksi lääkäriksi.

En tiedä, onko nyt puheena oleva luokkaerojen kasvaminen, joka tuntuu ajatuksena innostavan myös ay-liikettä, todellista vai ei. En osaa yrittämälläkään erottaa näitä eroja elinkeinorakenteen muutoksesta enkä kulutustottumuksista. Elinkeinorakenteen muutos eli työpaikkojen katoaminen on tavattoman nopeaa. Kulutustottumuksista näkyvä esimerkki on kirjojen ja lehtien myynti ja esimerkiksi nyt tapahtuva kuvatallenteiden katoaminen – ensin siis menivät videovuokraamot ja kohta on vaikea löytää DVD-levyjä. Pienten erikoisliikkeiden katoaminen ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta.

Suomessa on köyhiä mutta myös köyhyys-romantiikkaa. Näkyvä ja kuuluva huoli vanhuksista voi olla osittain näköharhaa, kun vanhoja on prosentuaalisesti enemmän kuin koskaan ennen maailmanhistoriassa, ja esimerkiksi Suomessa lapsia vähemmän. Kerrataan: 40-luvulla syntyneitä oli tyypillisesti yli sata tuhatta vuodessa, nyt kuusikymmentä tuhatta (kuvassa dramaattiset ikäpyramidit).

”Kansankodille” kävi samoin kuin sosialidemokratialle Euroopassa. Se tuli valmiiksi. Tämä ei tosiaan tarkoita, että eriarvoisuus, vähäosaisuus ja sorto olisivat poissa. Tämä tarkoittaa että eräät epäkohdat (kuten peruskoulutuksen ongelmat) saivat vaatimansa mielenkiinnon ja eteenpäin päästiin. Saavutuksia olivat kansakoulu ja kansaneläke ja sitten työeläke. Tuntemani ja kokemani luokkayhteiskunta ei ole tietenkään kadonnut. Se on muuttunut.