Rapa

Vanhuudenhöperyyden todiste on höpöjuttujen pyöritteleminen. Kuukausi tai kaksi sitten esitin kysymyksen, mikä on aineen ja tyhjän suhde maapallolla ja avaruudessa. Atomi on hötöä, koska protoni on pieni ja elektronit kammottavan kaukana siitä. Molekyyli tuo mieleen tähtitaivaan, koska niitä viehättäviä viivoja ja punaisia pallukoita ei ole todellisuudessa olemassa.

Lukijat huomauttivat, että ne tiedot löytyvät kyllä. Joku raakalainen viittasi hiukkasen ja aallon dualismiin ja heitti keskusteluun kentät – esimerkiksi painovoiman. Vastaus jää hämäräksi. Nyt aloitin kovasti kehumani ”Very Short Introduction” –sarjan lupaavasti nimettyä nidettä ”Nothingness”, jonka nimeä en muuten osaa kääntää. ”Nothing” on suomeksi ei-mikään ja johdattaa kätevästi huomaamaan, että ”tyhjä” määritellään yleensä vastakohtana jollekin, mikä ”on”. Tyhjyys?

Nyt sain sävärit television Prisma-sarjasta. ”Maaperän tiede” on Areenassa. Murisen hiukan sanan ”soil” suomennosta, mutta ehkä maat-metsät-ihmiset käyttävät tuota sanaa puhuessaan nakkikioskilla. Keskenään he kai sanovat ”humus”. Maannos. Podsoli?

Puoli vuotta sitten mietin autoa ajaessani, mitä tarkkaan ottaen tarkoittaa ”multa” vertauskohtanaan ”savi”, joka on kivennäisperäistä eli koostuu mineraaleista. Ne kaksi muuta maalajien ryhmää ovat eloperäiset eli orgaaniset ja kemialliset, sedimentit.

Brittidokumentti tuli oikeaan rakoon, sillä olin ponnistellut väitettyäni Lappi-antologiani tekstissä, että Lapin suot ovat muun Suomen elossa pysymisen ehto.

Tutkimus on edistynyt sellaista vauhtia, etten millään löytänyt sopivaa asiantuntijan tekstiä, vaan jouduin itse selittämään, että turvesuo sitoo hiiltä kuten metsäkin ja että veden virtaaminen tai seisominen tai ilmiö, jossa pohjavesi on pinnassa, ovat ympäristölle hyvin kauaskantoisia.

Asiaa ei auttanut edes Suomen luonto –teossarjan alan professoreiden artikkeleiden läpikäyminen. Ne ovat 30 vuoden takaa. Mukana on myös johtava suontutkija Ruuhijärvi.

Televisio-ohjelmassa minulle oli pieni yllätys, että Yhdysvaltain keskilännen ”tomumalja” (dustbowl) eli Steibeckin ”Vihan hedelmien” maisema, kuivuuden ja loputtomien pölymyrskyjen näännyttämä peltomaa, ei siis ollut ympäristöilmiö vaan seuraus liian tehokkaasta kyntämisestä. Preerialla multaa on vähän ja se on kevyttä niin että kyntäminen muutti kosteutta ja lopputulos oli, että suunnaton määrä ruokamultaa pöllysi taivaan tuuliin, lopullisesti.

Uutta tietoa on etenkin mikrobien ekosysteemi. Kauan on tiedetty, että maassa on kaikenlaisia bakteereita, joista osa on välttämättömiä. Nyt on kokein varmistettu, että bakteerit toimivat ”siirtokuntina”, suurina yhteisöinä, jotka ovat erittäin monimutkaisesti viha-rakkaussuhteessa toisiinsa. Ohjelmassa esiteltiin myös kastemadon vaikutus. Mikrobitoiminta tuhatkertaistuu.

Maannoksen muodostuminen kuvailtiin ja kuvattiin havainnollisesti. Eroosion eri muodot ovat olleet jääkauden päättymisestä alkaen kiven kimpussa, ja sitten varhain tulee jäkälä, tuo ihmeellinen tehdas, joka on sienen ja levän yhteisyritys.

Voi olla että runon pikarijäkälä, joka kohotti pikarinsa hauraan, on turhaa sievisteltyä. Viis sadevedestä, mutta kun monet jäkälälajit pystyvät imemään sekä ravinnon että nesteet kylmästä kivestä! Kuistini kaiteella on pari Lapin kiveä, joiden jäkälä on nyt kestänyt 40 vuotta keskuslämmityshuonetta. Säälistä olen päästänyt ne ulkoilemaan täksi kesäksi. Se mahtava jäkälätaiteen tulos on siis kiinnitetty isän hautakiveen.

Elämän paras piilopaikka on vesi, syvä meri. On kuitenkin oikein hyvä korostaa, miten täynnä näkymätöntä elämää on pivollinen multaa. Koska ihminen ei elä kalliolla vaikka itkisi, mullan vaaliminen on tarpeen, eikä lapsi siis tee todellista tuhoa kantaessaan jaloissaan rapaa sisään.

Mutta onko hautaan siunaamisessa käytetyssä kaavassa ajatusvirhe? Maasta tullut, maaksi jälleen tuleva? Kyllä se taitaa olla oikein. Hautausmaa on samoin kuin tunkio todellinen aarre mikrobeille, koppakuoriaisille ja arkeologeille. Tuhka on lannoite, mutta kuollut ruumis elää. Mieluisaa ajatella olevansa kierrätystuote.