Kiitos porokeitosta

Hellästi viuhkani liikahtaa.

Takki auki lasken

lakkini kivelle.

Puusta putoaa tuulta.

 = = =

Juodessa kadotin ajan kunnes kukat

                 kirjailivat takkini liepeet.

Nousin pimeässä näkemään joen kuuta.

                 Ei yhtään lintua. Vain muutama ihminen.

 = = =

Seitsemän maljaa viileää viiniä

                 ei ole keväällä paljon.

Herättyäni vieraat olivat menneet. Myös

                 lintuja oli vähän.

= = =

Ch’en ei kirjoita uusia runoja.

                 Hänen maineensakin on kuollut.

Hänen vanhat runonsa peittää pöly

                 lippaissa ja laatikoissa.

Mutta kuulin kun joku lauloi

                 ja erotin säkeen –

ennen kuin ymmärsin sanat,

                 kipu puraisi sydäntäni.

= = =

Miksi majailen vihreillä vuorilla?

                 Vaieten kuuntelen sydämeni hiljaisuutta.

Persikankukan kuvajainen virtaa

tuolle puolen taivaan ja maan.

Porokeiton jälkeen kokeiltiin, miltä kuulostaisi melodraama eli runon kommentoiminen musiikilla, oboella. Koeteltavana oli Debussyn Syrinx. Sana tarkoittaa putkea, mutta säveltäjän mielessä oli varmasti samanniminen nymfi, joka oli ylettömän siveä ja muutettiin kostoksi kaislaksi. Järviruoko on kiinnostanut taiteilijoita siitä erin. Muuan versio on Sibeliuksen säveltämä Frödingin ”Säv, säv, susa”.

Edelle merkityt T’ang –kauden tekstit ovat omia versioitani. Kunnollisten suomennosten harrastaja tietää ottaa hyllystä Pertti Niemisen. Minulle jäivät aikoinaan hiukan päälle Ezra Pound ja etenkin Arthur Waley, jotka ehkä eivät olleet kehuttavia kiinan tulkitsijoita, mutta julkaisivat erittäin eläväisiä runoja etenkin Li Pon ja Tu Fun 800-luvun teksteistä.

Saksaksi kirjoittanut Hans Bethge, jonka kirja minulla on kunnia omistaa, kirjoitti ne tekstit, jotka Mahler sävelsi teoksenaan ”Das Lied von der Erde”. Bethgen versiot ovat uudelleenrunoiluja, ja hän lienee tukeutunut lähinnä omituisen ranskalaisen tiedemiehen markiisi Saint-Denys’n versioihin. Tämä viimeksi mainittu olikin sitten sinologi eli Kiinan tutkija ja tuntija.

Olen hiukan miettinyt, perehtyisinkö Saint Denys’n 1800-luvun teokseen unien koulimisesta. Asia tuli ajankohtaiseksi, kun näin itse unta yhdeksästä porosta, joista seitsemän oli vihreitä ja kaksi punaista. Ne juoksivat tästä rikkoen yleistä järjestystä ja turvallisuutta, unessa.

Taannoin näen unessa lapsuuteni jokirannan sellaisena kuin se oli 1700-luvulla. Siinä on sellainen kuivunut puron uoma ja joki on kaivertanut itseään savimaahan kauan. Tutkin entistä tarkemmin karttoja, joista eräät ovat erittäin hyviä, ja niinpä vähän myöhemmin näin uuden, paremman unen samasta paikasta. Se oli täydellinen versio, director’s cut.

Unia voi muuten virittää. Koska huoneistossa voi olla joku, joka nukkuu työn, levon tai sairauden vuoksi, käytän tarvittaessa iPadin appsia, jossa on pianon koskettimet. Hiukan ihmettelin, että tuossa täydellisen version unessa huilun – ehkä oboen – juoksutus meni As-duurissa. Nousin varmistamaan asian. Näin oli. En keksi tulkintaa. Yleisesti ottaen As-duuri on minulle turhan sankarillinen sävellaji.