Palvelijat hevosten selässä

Kun tuo kirja ilmestyi, tiesin että otsikko on Raamatusta, Salomon saarnaajasta. ”On onnettomuus se, minkä olen nähnyt auringon alla, vallanpitäjästä lähtenyt erehdys: tyhmyys asetetaan arvon korkeuksiin, ja rikkaat saavat istua alhaalla. Minä olen nähnyt palvelijat hevosten selässä ja ruhtinaat kävelemässä kuin palvelijat maassa. Joka kuopan kaivaa, se siihen putoaa; joka muuria purkaa, sitä puree käärme.”

”Paavo Rintalan uusi romaani on sivistyneistöromaani. Se kertoo jo ikääntyneestä tekniikan tohtorista, insinööristä joka joutuu siirtymään eläkkeelle, koska hän ei voi hyväksyä suunnitelmaa, joka asettaa taloudellisen hyödyn ja poliittiset pyyteet ihmisen viihtyvyyden edelle. Hän on yli 30 vuotta palvellut samaa isäntää ja töistä jääminen pakottaa hänet tilittämään suhdettaan kaikkeen siihen mitä on ollut ja siihen mitä on. Hän elää muistoissaan, tuntee, suuri ja lihava mies, olevansa kaikkialla tiellä. Hän tuntee, että hän ei kuulu tähän aikaan: kaikki merkitsevä on tapahtunut jo vuosia, vuosikymmeniä aikaisemmin, kaikki kaunis on ollut.

Paavo Rintalan uusi romaani on kirkas ja asenteeton, vavahduttava kuvaus ihmisen vaikeudesta löytää ja säilyttää paikkansa yhteiskunnassa ja maailmassa, jossa ruhtinaat käyvät jalan ja palvelijat ovat hevosen selässä. ”

Vuosi oli 1964.

Rintala oli silloin 34-vuotias. ”Sissiluutnantti” oli ilmestynyt edellisvuonna. Palvelijat heiluttelivat hirttosilmukoita hevosten selässä. Tuon romaanin kuviteltu päähenkilö oli esittänyt kysymyksen, joka oli epäisänmaallinen ja siis epäkristillinen. Miksi syntiä ei ole niittää vastapuolen ihmisiä kuin heinää mutta syntiä on rakastella naisen kanssa?

Olin lukenut ”Pojat”. Siinä äiti jätti junan perässä juoksemaan poikansa. Ilmeisesti Rintala ei tiennyt, että lapsen etu määrää. Toisaalta – eihän se juokseva poika ollut edes adoptoitu, vaan oma.

Kun ”Leningradin kohtalosinfonia” ilmestyi 1976, järkytyin. Vanhempia ihmisiä kirja ei kiinnostanut. He sanoivat, että vaikeaa oli meilläkin. Jotkut lisäsivät, että saivat mitä ansaitsivat – se oli kristillisten piirien kanta. Vasta Sirpa Kähkönen tuntuu kirjoillaan liittyvän tähän perinteeseen.

Jonkun pitäisi muistuttaa Paavo Rintalasta ja sanoa siinä yhteydessä, että väärä profeetta on ehkä tärkeämpi kuin oikeassa oleva profeetta. Jeremias on Raamatun hienoimpia kirjoja. Myöhempien tapahtumien tiedossa Rintalan profetiat eivät kaikin osin toteutuneet. Se ei vie niiltä arvoa. Kuka vaatisi, että oma äiti ja isoäiti olisivat opetuksissaan ja ennustuksissaan aina oikeassa? Eikö välittävän ihmisen ääni oli se tärkeä?

Edellä lainattu Raamatun kohta on syvästi epäselvä, kuten koko ”Saarnaaja” tai oikeastaan koko Vanha testamentti. Itse lukisin palvelijan ja rikkaan (ruhtinaan) hengessä köyhäksi ja hengessä rikkaaksi.

Kuten aina, sananvalinta on raskas. Tuo Rintalan tarkoittama aikakausi on muistissani tuore. Palvelijat hevosten selässä tarkoittaa sosialidemokraatteja ja muita kristillisiä.

Jopa paavi pitää kiinni rituaaleista, jotka tarkoittavat palvelemista. Sellainen on toisen ihmisen jalkojen peseminen. Muistamme, mistä tuo rituaali on omaksuttu.

Kun en halua nytkään sekaantua ajankohtaiskeskusteluun, haluan vain kiinnittää huomion tähän sanan kätkemään asenteeseen. Selvien numeroiden mukaan ensin meni perustuotanto eli maa- ja metsätalous. Siitä eli kaksi kolmesta suomalaisesta, kun olin lapsi, ja nyt kai 3 prosenttia. Sitten meni valmistava teollisuus, joka tosin taitaa tulla takaisin. Mutta palvelusektori, palveluelinkeinot, tarkoittaa kaikkia niitä toiminnan alueita, joiden harjoittajat eivät millään ilveellä halua palvella. Erikoisen vastenmielistä on yleisönpalvelu.

Kun televisiossa istuu maanosan suurimpien pankkien johtajia, öljy-yhtiöiden johtajia, erilaisia komissaareja ja näitä, odotan edelleen, että edes yksi edes yhden kerran käännähtäisi katsomaan kameran läpi meitä huonompia ihmisiä ja sanoisi: minä olen teidän palvelijanne.

Itse olin virkamies. ”Virka” tarkoitti suomenkielessä eräpolkua, jonka varteen paulat ja ansat oli asetettu. Kaltaiseni virkamies oli siis henkilö, joka kävi kokemassa pyydykset ja kantoi lysmähtelevin jaloin lihat ja nahat omiin piiloihinsa.

Tuomareina me yritimme olla vaiteliaita ja kääntää sivua siinä kohdassa, johon lakikirjassa on painettu väite, ettei tuomaria ole asetettu tehtäviinsä itseään varten, vaan yhteisen kansan hyödyksi.

Tuon takia tuomarin ei mielestäni sovi harrastaa ratsastusta, nousta siis hevosen selkään. Siellä istuvat palveltavat, joista osa on ruhtinaita ja osa niin huonojalkaisia, että hevoskyyti ja palvelija suitsissa ovat tarpeellisia, suorastaan välttämättömiä. Näin haluaisin siis ymmärtää palveluammatit, toimitus- ja pääjohtajan tehtävät mukaan luettuna.