Kilpailu

Tämä on vain yritys esittää muutama näkökohta hovioikeuden ratkaisusta, joka tuntuu olevan Suomen oloissa käänteentekevä. Käänne johtaa uudenlaiseen toimintaympäristöön. Metsäkartellijuttu eli puun ostohintojen vääristäminen on meille saman suuruusluokan asia kuin euro tai, vain hiukan liioitellen, EU:in liittyminen.

Vaikka oikeusjutussa saattaa liikahtaa miljardi euroa, oikeastaan kysymys on vain vähälle huomiolle jääneiden lainmuutosten viimeistelemisestä. Nyt tapahtuneena juttu olisi hyvin selvä. Markkinaoikeus on kilpailuviraston aloitteesta tutkinut asian ja todennut, että hyväksytyistä menettelytavoista oli poikettu. Kymmenien miljoonien maksut on määrätty, mutta kysymys vahingonkorvauksista eri myyjille on auki. Yleinen tuomioistuin eli nyt hovioikeus on määrännyt, onko vuosien takaisista teoista maksettava korvaukset. Juuri nuo lainkohdat on jo muutettu muutama vuosi sitten. Nyt tehdään tilinpäätöstä menneisyyden kanssa.

Järkevän kansalaisen ensimmäinen vastakysymys olisi, eikö Suomen metsäteollisuutta olisi tuettava sen kilpaillessa ulkomaalaisten, etenkin merentakaisten yhtiöiden kanssa. Onko siten perusteltua vierittää maksettavaksi myös metsäyhtiöiden rahoissa erittäin suuria summia?

Vastaus on että juuri tuota ollaan tekemässä. Suomi ei alkujaankaan noudattanut Saksan mallia. Saksan teollisuus perustui toisen maailmansodan päättymiseen asti hintakilpailun estämiseen. Kartellit olivat kaikkialla, ja teollisuuden ja pankkien yhteistyö oli saumatonta. Sana ”kartelli” tarkoittaa vain yhteenliittymää elinkeinotoiminnassa. Suomalaisia laillisia kartelleja olivat esimerkiksi paperin ja selluloosan myyntijärjestelmät, kuten Finnpap, Finnboard  ja Finncell. Esimerkiksi kaikki paperinvalmistajat sopivat keskenään paperin myyntihinnoista. Paperista jäi kotimaahan yleensä 10 prosenttia tai vähemmän.

Asian toinen puoli oli ostojärjestelmä eli puukaupat. Lähtökohta tunnettiin nimityksellä kantohinta. Mitä puusta maksettiin metsässä? Ammattitermi oli muuan kaupanteon muoto, hankinta. Puuta ei myyty ”pystyyn”, vaan kaadettuna ja karsittuna. Siinä romaanissa, jota ei ole vielä kirjoitettu, ”suo, kuokka ja Jussi” saa sijalleen ”metsä, pokasaha ja Kalle”.

Mutta etenkin pohjoisessa erittäin paljon kauppaa käytiin ja työtä tehtiin valtionmetsissä, joista myytiin valtionyhtiöille.

Suomen järjestelmän suuri erikoisuus oli heti itsenäistymisen alusta käsitetty keino jättää osa metsärahoista omistajille. Valtio oli jo osoittanut paikoin hyvinkin suuria metsämaita oikeastaan aivan varattomille uudistilallisille. Yleisnimityksellä ”torpparinvapautus” tarkoitettiin oikeastaan metsiä. Vuokratiloja siirrettiin suurin määrin viljelijöille valtion vahvalla tuella. Niin alkoi suomalainen ”sosialismi”, jota kannatti myös oikeisto. Puoli vuosisataa kestänyt maaseudun vaurastuminen toteutui oleellisesti metsärahojen turvin.

Samat suopeat tahot pitivät kuitenkin huolen kurjista palkoista. Osittain tuon laajan omistajapohjan takia metsätyö jäi neuvottelujärjestelmien ulkopuolelle, kunnes se loppui eli muuttui koneurakoinniksi. Nämä ovat suuria asioita. Yli puolet kansasta eli suoraan tai välillisesti metsästä.

Metsä on ilmiö, jota Karl Marx ei ottanut huomioon. Puu tuli rahan piiriin eli metsää myymällä alkoi saada niitä kolikoita, joita kauppapaikoissa haluttiin, kun toiset olivat ensin rakentaneet sahoja ja sitten tehtaita. Kapitalistien riiston ajatuskuvio on tässä liian väkinäinen, kun metsän raha-arvo riippuu niin paljon maantieteestä ja lisäksi ajan kulumisesta. Ennen oli ”nollaraja”. Tietyn matkan päässä maanteistä ja uittoreiteistä puu oli arvotonta. Joskus tulee sellaistakin mieleen, missä määrin maakunnallisuus miellyttävine ja epämiellyttävine piirteineen johtuu esimerkiksi Pohjanmaalla siitä, että alkujaankin huonot metsät menivät tervanpolttoon, joka on uskomattoman huono keino käyttää puuta. Eikä sitten ollut mitä myydä.

EU-keskustelussa huomio kiinnitetään vähäpätöisiin asioihin, etenkin hullunkurisuuksiin, joista nyt ei ole puutetta. Finanssi-ihmiset tietävät, että Suomi ei enää voi elää siirtämällä rahaa palkansaajilta vientiteollisuudelle järjestämällä devalvaatioita. Tällainen ostokartelliasia tuntuu olevan liian mutkikas. Varmaan tämäkin hovioikeuden ratkaisu alkaa jo huomenna unohtua.

Periaate on kuitenkin hyvin helppo. Kun elinkeinonharjoittajat kilpailevat, kilpailua vääristäviin seikkoihin on tartuttava heti ja väkivaltaisesti. Näin tässä on nyt tehty. Keinoja on edelleen. Historiantutkijat ovat selvittäneet etenkin Metsäliiton keksintöä toimia sekä myyjänä että ostajana.

Asiassa on taustalla EU-tuomioistuin. Tämän asian Suomi hoitaa itse. Kävi niin tai näin, yleisten tuomioistuinten riippumattomuus sekä valtiosta että suurteollisuudesta korostui kauniisti. Koko järjestelmää vaivasi vuosikymmeniä vähäpätöisyys. Tämän asian tutkin itse käymällä väitöskirjaan läpi ennenkuulumattoman määrän oikeusjuttujen asiakirjoja ja selvittämällä niiden lajin ja laadun. Myös korkeimman oikeuden jutut olivat poikkeuksetta kansantaloudellisesti täysin toisarvoisia. Näin ei enää ole. Hyvä.