Kantapöytä

Edellisessä elämässäni tuolit ja sohvat olivat kamalia. Yliopistolla ja Korkeimmassa oikeudessa näkee, että joku on lyönyt rahoiksi. Se biedermeier-empire-kalusto, jota on kaikki paikat täynnä, on ikävä katsella ja hyvin epämukava istua. Puhe on aina vaaleanvihreällä verhoilluista, mahongin värisiksi käsitellyistä mööpeleistä, joissa tuolin jalat kaartuvat kummallisesti ulospäin.

Olen minä ollut presidentin linnassa. Samaa tavaraa, ja vielä seinäpöytiä. Tarkemmin ajatellen ison Euroopan suosikkikalusteet ovat vielä ilkeämpiä. Barokkikalusteet ovat selvästi peräisin ympäristössä, jossa hapuiltiin suuri osa vuotta turkit päällä melkein pimeässä, jonkin soihdun tai parin hullun kynttilän valossa, voudintilien olutmääristä päätellen aamusta iltaan humalassa. Piti olla sellaiset tuolit ja pöydät, ettei niitä saa väkivaltaisempikaan ruhtinas helposti nurin.

Rokokoo eli meillä kustavilainen kertoo uuninpellien ja kaakeliuunin keksimisestä. Ikkunoita oli varaa avartaa. Sisään tuli valoa. Sitä tehostettiin vaaleilla maaleilla ja pinnoilla.

Ikkunalasi oli kallista, ja ihastelemamme pappilan kuistin tyyppiset pikkuiset ruudut olivat käytännön pakko. Kovin isoja lasiruutuja ei oikein osattu valmistaa, eikä sellaisia olisi saanut ehjinä oikein kuljetetuksikaan.

Eilen mietin, miksi ikkunasta näkyy läpi mutta seinästä ei. Takan on suosikkiajatukseni. Se on vitsi, ei vakavasti otettava. Siis kaupasta riittävä määrä projektoreita ja videokameroita sekä tarvittavat mikrofonit, kovaääniset, anturit ja toimilaitteet. Voisi heijastaa huoneen kattoon ja seinille tosiaikaisen kuvan tuosta ulkoa. Lakimääräisille päiväunilla käydessä voisi katsella vielä taivaan pilviä ja yöllä tähtiä. Seinän läpi eli siis todellisuudessa kameralla näkisi, kuka lapsista kihisee kurahousuissaan hiekkalaatikolle.

Tämä on ihannekuvani kirjailijasta. Näkee ja huomaa paljon mutta ei itse näy.

Lasin läpinäkyvyys johtuu amorfisuudesta eli kiderakenteet puuttumisesta. Valo tulee hyvin läpi eikä ihmeitä heijastu, kun ei ole tiellä turhan säännöllistä hilarakennetta. Atomijärjestys ei ole jaksollinen.

Selällään mietittyä on sekin, mistä löytäisi vavahduttavan tiedon. Alkeisoppikirjoissa mainitaan usein pienten lasten ja vanhojen miesten kysymys, miten on mahdollista, että olemassa on jotain sen sijaan että ei olisi mitään. Tuon hyödyllisen kysymyksen lähistöltä löytää toisen, nimittäin että oikeastaan olemassa ei olekaan mitään. – Mitä ainetta atomi on? Tiedän kyllä oikean vastauksen, lihapiirakkaa, mutta Lappeenrannan länsipuolella totuus ei ole kaikkien tiedossa.

Ala-asteelle sopiva vastaus on ”väärin kysytty”, koska aine muodostuu atomeista, mutta itsepintaiselle kysyjälle ei ehkä löydy vastausta, joka ei sisältäisi katsausta kvanttimekaniikkaan, kvanttikenttäteoriaan ja romahtelevaan aaltofunktioon. Eräässä mielessä kaikessa, esimerkiksi ihmisessä, lasissa ja pöydässä, on paljon enemmän tyhjää kuin jotain eli siis elektroneja ja ytimen muodostavia hiukkasia. Ne ovat näennäiseen kokoonsa nähden aika kaukana toisistaan nuo hiukkaset, ja välissä on vain tyhjää (ja aaltoja).

Jos löydätte jostain hiukkasmassan (Avogadron vakion) rinnalle tiedon hiukkasmassan tilavuudesta, kertokaa minullekin. Siis kuinka monta kuutiosenttimetriä tyhjää on kuutiometrissä huoneilmaa?

Kysymys eräiden tavaroiden sijoittelusta olohuoneeseen ja vähän muihinkin huoneisiin sai odottamattoman käänteen, kun ymmärsin eilen katselleeni Artekin lasipöytää tarpeeksi kauan. Se on ostettu vuonna 1968, kun asuimme Kolmannella linjalla. Oikeastaan sitä ei ole ollut koskaan varsinaisesti myynnissä, koska meidän pöydän lasin on metrin kanttiinsa. Katsoin tuoteluettelosta. Kyllä se isompikin lasipöytä on noin seitsemänkymmentäsenttinen. Muistelen että näitä isoja piti valmistaa tai myydä, mutta Aallon y-jalka ei osoittautunut riittävän kestäväksi painavan lasin alla. Se on painava.

Samalla katsoi tarjoiluvaunun hintaa. Ostin sen kukaties kirkon kirjallisuuspalkinnosta saamillani rahoilla. Ennen oli joskus löysää rahaa. Nykyisin ei ole. Hinnastoa taas silmäiltyäni ennustan Artekille surullista tulevaisuutta. Valtio ja kunnat ovat kauan sitten ostaneet kaikki paikat täyteen remmituoleja ja erilaisia jakkaroita. Entä sitten, Pinneberg?

Lapsille ei taida mahtua, ja tyhmänylpeys estää myymästä huutonetissä. Sohvaryhmä määrittelee keskiluokan – se on todistettu parissa tutkimuksessa. Mutta kun saavuttaa kanonisen iän, sohvapöydän huomaa turhaksi. Mieluummin sitä istuu kyynärpäät pöydällä. Ja laukalappu kaulassa. Pitää kysyä äidiltä. Kyllä meidän olohuoneessa on jossain laatikossa äidin vakstuukista ompelema leukalappu, jossa lukee ”Jukka”. Kuolalaput löytyivät. Kai niillekin tulee vielä käyttöä.