24. lokakuuta 2014

Liitua





Kerran keksimme joukolle keinon asunnon suunnitteluun ja sisustamiseen. Siihen tarvittaisiin pieni säkillinen liitujauhoa. Jokainen astuisi jauholaatikkoon silloin tällöin. Tuloksena olisi paljon kengänjälkiä lattialla, kartta todellisista reiteistä. Varmaan vessaan menisi aika vahva jälki. Jos lapsille olisi esimerkiksi punaista jauhoa, saataisiin arvokasta tietoa lapsen biologiasta ja psykologiasta.

Ajatuksen taustalla on tuttu muurahaispesä. Sitä on tullut pidetyksi silmällä muutamia vuosikymmeniä. Ne pirulaiset eivät vähästä väsy. Jos joku rakentaa talon niiden polulle, ne rupeavat kulkemaan talon yli, tai läpi.

Lappi-kirjassa sanottiin Utsjoen Inarinjärvestä kartalla ylös oikealla olevista alueista, ettei siellä käy koskaan kukaan; kun siihen aikaan Tenossa oli lujasti lohta, poroelinkeino ei ollut suosittu.

Vuonna 1950 isäni siis lopulta sai Saariselän tunturialueesta uuden, uskottavan kartan, jonka mittakaavakaan ei ollut paha. Sieltähän ei ollut peruskarttoja eikä retkeilykarttoja ollut vielä keksitty. Hallussani oleva taloudellinen kartta osoittaa muistikuvani oikeaksi. Suomu virtaa etelään eli Pohjanlahteen ja Luiro pohjoiseen Jäämereen. Ei kulkija sellaisesta kartasta hyödy.

Nuo uudet kartat olivat mustavalkoisia, siis pelkkiä ääriviivoja. Sain tehtäväkseni värittää noita karttoja käsin. Yhdessä karttalehdessä oli varmaan viikon työ. Taisi olla kesä. Erikoisen juhlallista oli lupa käyttää äidin käsitöiden mallipiirroksiin käyttämiä Rapidografeja. Sen hienompia kyniä ei olekaan eikä tule. Puhe on siis täytekynän tyyppisistä tussipiirtimistä, joihin voi vaihtaa lennosta vahvuudeltaan vaihtelevia teriä. Luulisin että niitä käytettiin tuohon aikaan rakennus- ja konepiirustuksiin.

Olen saanut muutamia ihmetteleviä kommentteja ja kummastuneita katseita kartoistani, joita väritän tietokoneella käsin miettiessäni, miten jatkaisin kulloistakin kirjoitusta. Se on vähän niin kuin tupakointia. Pitää panna palamaan fundeeratessaan. Mikään valtion virasto ei tietääkseni ole kieltänyt tätä enkä ole kuullut, että kartan värittäminen aiheuttaisi keuhkosyöpää. (En tosin ole jättänyt piippuakaan.)

Alan tietää aika paljon esimerkiksi Kivennavan pitäjän asioista ja olemassaolon ehdoista. Monin paikoin olen poistanut mäntyjen ja kuusien merkit käsin yksi yhdeltä ja värittänyt korkeuskäyrien välit niin että asutuksen sijainti kahdelle mäelle näkyy yhdellä silmäyksellä. Lähellä oleva karttalehti Vuottaa kertoo Siiranmäen linnoittamisesta ja taistelusta enemmän kuin tavallinen sotakirja. Joku nuorempi voisi rakentaa karttapohjan päälle animaation taistelujoukoista ja huoltoreiteistä…

Tämän kirjoituksen kuva osoittaa jotain. Lähde on


Verkkojulkaisu www.vox.com on kaiken kaikkiaan hieno. Sillä on osoitteessa


kymmeniä karttoja, jotka selittävät Euroopan.

Tuollaista suonikohjuisen verkkosukkaa en ole ennen nähnyt. Jokainen ruutu kuvaa muutosta, jutun esimerkkikuvassa väestön vähentymistä.

Ensimmäisen maailmansodan kartat ja teemakartat on kokonaisuus


Aivan totta siitä saa neljännestunnissa melkein yhtä hyvän käsityksen asiasta kuin puolen tuhannen sivun lukemisesta. Tämä on nyt uutta. Haluaisin nähdä paljon lisää tällaista.

Itse opiskelin eilen Suomen raaka-ainevaroja. Kirja (I. Hustich) on vuodelta 1955. Tämän hetken suo- ja turvekeskustelun tausta ovat tuossa kirjassa. Todella mielenkiintoista on nähdä, että jo tuolloin maan metsävaroja selvitettäessä viitataan selkeästi eukalyptuksen käyttöön selluloosan valmistamiseen, ja teollisuusspriihin (etyyli) moottorien polttoaineena.

5 kommenttia:

  1. Tästä tykkäsin! Hyviä keksintöjä sisustamisesta ja muutenkin! Näen savukiehkuroita ilmassa, niitä ei tarvitse pelätä, ne ovat ilmassa leijuvia ajatuksia, eri värisiä karttaluonnoksia ajatusten suunnasta. Hienoja! (Ei uskoisi. Mutta ihmeitä maailma täynnä!)

    VastaaPoista
  2. Etyylialkoholi eli etanoli jossa EI ole vaikuttavana aineena Savon Wiina (vuodesta 1869) ja joka ehti ensimmäisenä markkinoille 1932 kieltolain jälkeen ja jota Ei saa mainostaa: "Raikastaa hengityksen ja matkaansaattaa hövelin käytöksen." ja joka kuuluu uhanalaisiin viinalajeihin. Ei myydä Alkossa. Eikä ihme. (kts. höveli)

    I. H.

    VastaaPoista
  3. Minusta tuossa kuvassa on hirviön torso jossa nimetään värein painotettuina lihasten eri osat kuten teurastajan "Kuinka nauta paloitellaan"-oppaassa. Toisen kerran kun katsoin, niin ihan lumilingon lävitsekäyneeltä (lenkkeilijä siällä) tuulipuvuntakiltakin se näytti.

    VastaaPoista
  4. "Luontotalousuutiset, hyvää iltaa."

    "Erääksi luontotalouden elvyttämiseen tarkoitetuksi toimeksi on suunniteltu turpeesta tuotetun yllytysbenfiinin käytön vapauttamista. Lähes kolmesataa vuotta vanha keksintö jota esteröityä kasviöljyä käyttävät kahden megakynttilän sopuliikenneveturit käyttävät alkuyllytykseen on arvioitu kalliiksi. Etelä-Amerikkaan tehdyt mittavat investoinnit kuten historiallinen Sademetsä Suoksi -ohjelma on laskenut turvebenfiinin hintaa tasolle jossa sitä olisi jo edullisempaa käyttää esimerkiksi polttokonesahoissa kuin nykyisiä sähkösäilösovelluksia. Eukalyptusalkoholin tuotanto ei voi enää vastata kasvaneeseen kotien jäähdytystarpeeseen ja metallisäteilyvoimalla tuotetun sähkön käyttöä on esitetty vaihtoehdoksi. Kansainvälisten sopimusten rikkomisesta määrättyjen sakkojen maksamiseen eivät kuitenkaan riitä yhdenkään yksittäisen maakansajoukon varat."

    "Yltiösuuren salaisen erärahan saanut suojatutkimustyöjärjestö tutkii parhaillaan voidaanko alkaa yleistetty pienhiukkasia tuottava suojasaastuttaminen jossa hyvämyrkyllisiä yhdisteitä sisältäviä puita poltetaan sisällä huoneistoissa sijaitsevissa niinkutsutuissa tulensijoissa. Uusluonnonmukaisissa kerrosasunnoissa ei ole perinteisesti ollut tulensijoja eikä niitä voitane uusluontotekniikalla niihin asentaa. Luonnonlainsäädäntötoimen laskelmien mukaan jo kahdella viidentoista kilokynttilän tulensijalla huonelämpötila ylittäisi turvalliseksi todistetun rajan eli yksilölämmön josta vähennetään seitsemän mukavuusastetta ja lisäksi syntyisi vielä huonomminvointia aiheuttavaa huiletta sekä metsäonnettomuuden hajua. Vaarallisen jätteen, ns. tuhkan loppusijoittamiseenkaan ei ole löydetty tyydyttävää ratkaisua. Tulevien sukupolvien vaarantamista ei kuitenkaan milloinkaan voida hyväksyä. Savuksi kutsuttua aurinkosäteilysuojausta tiedetään käytetyn ainakin entisen Londonin kaupungin alueella. Suojatutkimustyöjärjestö on kirjastanut jatkavansa tutkimusta painottaen erityisesti uushuileenhallintateknologian tutkimusta."

    "Gustav Komppa -säätiön palkinnon on voittanut muuttuvatilavuuksisen vedynpitävän säiliön kehittänyt kumiteknologian tutkimusryhmä. Kiistanalainen menetelmä tuottaa jäähdytyssähköä yhdistämällä vetyä huileen happeen on ollut vaikea toteuttaa vedynpitävän säiliön puuttuessa. Lisäksi sivutuotteena syntyvän nesteen dihydrogeenin arvo on toistaiseksi liian korkea että menetelmälle olisi käytännön tarvetta sillä se on luokiteltu juomaveden arvoluokkaan eikä talteenottosuunnitelmia ole hyväksytty. Vedyn luokittelu ympäristövaaralliseksi aineeksi sai alkunsa hengityshuiletta kevyempien säiliöiden pikalaajentuessa historiallisten taistelukulkimien sisällä matkustajien polttaessa yksilösuojasaastutustuotteita. Kumisten säiliöiden täytteenä käytetty vetyhuile pikalaajentui mikäli perinteisen mallinen säiliö pääsi hipaisemaan yksilösuojasaastutustuotteen korkealämpimämpää päätä. Säiliöiden täytteenä sittemmin käytetyn huiletta kevyemmän pikalaajentumattoman heliumin harvinaistuttua siirryttiin käyttämään pakastettuja normiturvahuiskuja jotka kehitettiin koivun äärimmäisistä osista. Niillä ei ole havaittu itsekseenpikalaajentumistekijää."

    "Yhdistettyjen pitkäsanojen ristiinmerkitysluettelon voi tilata kuuluttamomme toimintakohteista. Ymmärrettävän viestinnän lain edellyttämä kuvilla täydennetty merkitysluettelo on täydellisyyskaupungin toimintakohteessa vapaasti nähtävänä. Varautukaa turvallisuutenne tarkastukseen."

    "Viileää yötä hyvät kuulijat."

    I. H.

    VastaaPoista
  5. Onpas (kuvassa) hämmästyttävän tukevasti Suomen kallioperään kiinnitetty paskahuussi!

    VastaaPoista