Valtion virassa

Mitä kansliapäällikkö sanoisi, jos korkeimman oikeuden esittelijäksi otettava nuori lakimies sanoisi ottavansa sitten palkan bruttona yhtiönsä kautta?

Luultavasti kansliapäällikkö toimisi ja orastava suhde päättyisi alkuunsa. Silti ajatus on kiinnostava. Entä jos pätkätöitä, joita tuomioistuimissakin todellisuudessa on, siirrettäisiinkin itsenäisille konsulteille?

Nyt mietitään, sangen suppeissa piireissä tietenkin, millaisiksi ennen pitkää aloittavan Euroopan patenttituomioistuimen jäsenet osoittautuvat. Pelko on, että fakki-idiooteiksi, eikä pelko ole aiheeton. Koska on esitetty ajatus, että osan korkeista tuomareista tulisi olla teknillisen alan tuntijoita ja toisen osan kokeneita lakimiehiä, kehitys varmaan johtaa samaan kuin Yhdysvalloissa. Kun kyselin skiellä Washingtonissa käydessäni, noita asioita käsittelevän tuomioistuimen (Court of Appeal for Federal Circuit) kaikilla tuomareilla oli kaksi tohtorin tutkintoa, toinen luonnontieteelliseltä alalta ja toimen oikeustieteestä.

Samaan tulokseen pääsisi ulkoistamalla. Missään muualla kuin Suomessa ei ole tuomioistuimissa käytännössä pysyviä esittelijän virkoja. Normaalia on, esimerkiksi USA:ssa, että nuori juristi ikään kuin auskultoi vuoden tuomioistuimessa, ehkä tietyn tuomarin assistenttina, ja siirtyy sitten kentälle totuttelemaan tuomarin töihin.

Tämä oli hullunkurinen ajatus. Oikea ajatus on tämä: lainsäädännön muuttaminen vuonna 1994 teki viralliseksi pitkän kehityksen tuloksen. Ennen työsuhde ja virkasuhde olivat olleet yhtä kaukana toisistaan kuin kuu on maasta. Nyt erot ovat vähäisiä – virkaan nimitetään kun työnantaja on valtio tai kunta ja työhön otettava käyttää merkittävää julkista valtaa.

Hyvin kauan sitten vain virkamiehillä oli eläke. Vanhaksi tullut yksityisen työntekijä lähti kävelemään ja ripusti mennessään hampaat naulaan.

Vuoden 1924 lain yhteydessä vielä todettiin, että ”oikeus eläkkeeseen on elatuksen luonteinen korvaus siitä, että ihminen asettaa koko työvoimansa valtion käytettäväksi”.

Näin asia myös opetettiin. Koko työvoimansa!

Tämä oli käytännössä kukkua. Virkamiehet tekivät mitä mieleen tuli ja nostelivat hyvinkin lihavia palkkioita milloin mistäkin. Työaika virastoissa ei ollut pitkä ja yleisesti kiiteltiin, että viranhoidosta virkamies palaa levänneenä ja lehdet lukeneena. Vaatetuksena oli sininen seviottipuku ja hartioilla oli hilsettä.

Kun aloitin vallan kamareissa, niissä liikuskeli 1920-luvun lopulla kalusteiden keskelle astuneita henkilöitä. Tunsin kymmeniä reippaasti 1800-luvun puolella syntyneitä virassa olijoita, koska ajolähtö tuli vasta 70-vuotiaana. Kirjoista olen lukenut, ettei yksityisilläkään 76 vuoden ikää pidetty riittävänä perusteena, kun eräskin liikepankin johtaja (Nybom) haluttiin erottaa 1920-luvulla.

Elkää luulko, että vihjailen vanhuusväestön puolesta. En pystyisi enää hoitamaan kunnolla mitään virkaa. Ykkössyy on näkö. Kirjat ja e-kirjat ovat ongelmattomia, mutta joka päivä monta tuntia kaikenlaisia asiakirjoja, lippusia ja lappusia, on silmille liikaa. Tietenkin jos tulisi sota ja veriset vaatteet ja määrättäisiin kuten viime sotien jälkeen huru-ukkoja toisarvoisiin tehtäviin, jotta tosimiehet voisivat puolustaa maata, kai minä sitten. Mutta vaatisin takahuoneeseen kenttävuoteen. Tätä nykyä silmät hoituvat parhaiten kunnon lepuutuksesta.

Vika on vanha. Oppilaistani ajattelemattomimmat ovat luulleet, että nukun luennoilla ja kokouksissa aina. Totuus on toinen. En minä ihan aina. Mutta siltä varalta, että vastaan tulisi jotain mielenkiintoista katseltavaa, tuntuu hyvältä pitää silmiä kiinni, kun niille ei ole välttämätöntä käyttöä.

Monia ikätovereita vaivaa höperyys. Kommentoijissa on muutamia häjyläisiä. Ennakoin mielipiteen ilmaisuja ja sanon, että ”itseä” (tuo yhä useammin esiintyvä kieliopillinen muoto) ei oikeasti kiinnosta, - Tai on minulla testi. Mielestäni nuoremmat tuntuvat vuosi vuodelta yhä viisaammilta. Kun tuota tunnetta näyttäisi tukevan biologinen ja lääketieteellinen tieto, oman etevyyden tunto on luultavasti varma höperyyden merkki.

Sana ”eläke” (pension) muuten ilmestyi kieliin vuonna 1702. Suomessa meikäläisiä kutsuttiin ennen ruotuvaivaisiksi tai syytinkiläisiksi. Syytinki on kiinteistöeläke, vanha ja kuitenkin fiksu järjestely.