Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Harvinaisen kaunis kuva, kuin maalaus. Mikä värimaailma ja muotojen runsaus! Onnistunut otos.
Tuota kuvaa katselisi vaikka tuntitolkulla kyllästymättä. Joka hetki silmä löytää siitä uutta kauneutta ja mieltä virkistäviä yksityiskohtia. Tuo kuva ilahduttaa! Kiitos että se on laitettu esille.
Mikähän mahtaa olla erämaa-sanan etymologia? Itse ajattelisin että suomenkielessä sen tausta on sanassa erä. Viittaa siis eränkäyntiin. Lieneekö sitten muinaisten raamatunkääntäjien tekosia se, että myös autiomaa käännettiin tällä sanalla. Kääntäjillähän oli siihen aikaan todella niukasti vaihtoehtoja löytää oikeita suomen sanoja vieraille käsitteille.
Harvinaisen kaunis kuva, kuin maalaus. Mikä värimaailma ja muotojen runsaus! Onnistunut otos.
VastaaPoistaTuota kuvaa katselisi vaikka tuntitolkulla kyllästymättä. Joka hetki silmä löytää siitä uutta kauneutta ja mieltä virkistäviä yksityiskohtia. Tuo kuva ilahduttaa! Kiitos että se on laitettu esille.

VastaaPoista