5. toukokuuta 2014

Surku



Tämä on ajankohtainen kirjoitus. Kiev, Odessa tai Lohja, ihmisten hulluus voittaa. Lohjalaisuus on minulle tuttua. Tuollainen kolmekymmentä vuotta mykkäkoulua turhan takia on normaalia käyttäytymistä.

Luettuani neljätoista Eeva Joenpellon romaania surkuttelen itseäni. Nyt ne on taas luettu. Kirjoissa onneksi on sama piirre kuin ihmisissä. Vaikka välit viilenisivät ja varjot haalenisivat, aina voi tutustua uudestaan. Eivät ne kirjat sitten olleetkaan sellaisia kuin oli tyhmyyksissään luullut muistavinaan. Eivätkä ihmiset.

Lohja-sarja jatkuu lukijan päässä, vaikka kirjat ovat lopussa. Jäikö Anja Talvisodan aikana kiinni yrittämällä loikata Neuvostoliittoon vai rauhoittuiko hän odottamaan maailmanvallankumousta kahvilanomistajattaren sisarena Lohjalla? Dementoituiko Hänninen lopullisesti ennen kuolemaansa? Entä Salme, ihana Salme, ja hänen mahdottomiksi menneet polvensa? Tuliko Lauri Julinista sodissa sankarivainaja vai pataljoonan komentaja?

Vastaukset löytyvät Joenpellon muista romaaneista, joissa on koko ajan kysymys karmivasta oikeudenmukaisuudesta ja sen ohella ihmisen luovuudesta eli kyvystä sepittää valheita vaelluksestaan ja vielä uskoa niihin. Koska Lohja-sarjassa on kauppiaita kaksin kappalein, lukijalle tulee hyvin selväksi, mikä on se asia maailmassa, johon voi varmasti luottaa, nimittäin ihmisten määrättömään itsekkyyteen.

Kärsikö suomalainen romaani Joenpellon ainutlaatuisesta menestyksestä, kun yleisö ja arvostelijat olivat aivan yksimielisiä neljän romaanin sarjasta? Joenpelto on joutunut hiukan unohduksiin. Uusia painoksia on myynnissä vain pari; romaanit ovat hyllyssä kirjastoissa.

Miten siinä niin kävi, että osallistuvan ajan, voimakkaan vasemmistovirtauksen ja räyhähenkisen stalinismin vuosikymmenien monumentiksi jäi erittäin ei-vasemmistolainen Lohja-sarja? Teos on ihmisten tarinoita sattuman ja sisun kuljettamina.  Linna kuvaa yhteiskunnan murtavia voimia, myös hyvinvoinnin lisääntymistä ja tuloerojen tasaantumista, ja on loistava ihmiskuvaaja. Joenpellon teoksessa on aatteita vähän. Maailmaan mahtuu puhetta, mutta puhe ei paina paljon. Tämä on puheen varassa olevalle kirjailijalle mainio lähtökohta.

Veijo Meren tai Hannu Salaman olisi pitänyt kirjoittaa se suuri modernistinen romaani. Sellaista ei tullut. ”Siinä näkijä missä tekijä” on hieno, mutta kerronnan ei ole tarkoituskaan kasvaa kuvattaviensa yli. ”Peiliin piirretty nainen” on mainio, mutta kuten ”Manillaköysi” se sitoutuu jäätävän kuumaan.

On välillä viitattava Päätalon Koillismaa- ja Iijoki-sarjoihin. Niitä pidettiin epä-romaaneina ja taitamattomasti kirjoitettuina. Arvostelijat alkoivat muuttaa mieltään, kuten äskettäin on osoitettu. Päätalon 3,5 miljoonan niteen kokonaismyyntiin ei ole päästy ennen eikä jälkeen. Joenpelto on myyty yli 1 miljoona.

Myydyimpien kirjojen listat ovat ikävää luettavaa, mutta historiallisen suuret luvut merkitsevät jotain. Linnasta on sanottu, ettei kukaan ole yhdistänyt luokkia ja sukupolvia niin kuin hän. Tuollainen ei tarkoita mitään, paitsi että lauseen muokannut ihminen on pitänyt ”yhdistämistä” myönteisenä asiana.

Hämmästyttävästi Joenpeltoa sanotaan monissa kirjoituksissa ”realistiksi”. Hänen suosikkinsa 1940-luvulta asti ja luultavasti hänen kerrontaansa eniten vaikuttanut kirjailija oli William Faulkner, modernisti.

Tavalla tai toisella olin onnistunut jättämään huomiotta, että juuri Lohja-sarja on juuri minulle kiusallisen henkilökohtainen. Aikakausi tosin on toinen, 1919 – 1931. Romaanissa on maalaiskauppias, kuten isoisäni, ja sinne tulee kuin tyhjästä monipuuhainen kauppias, joka ostelee Terijoelta huviloita, kuten isoisäni. Tosin meillä ei myyty pirtua, mutta tiedän kyllä, kuka myi. Ja mukana on nuori mies, joka lukee lakia ja ryhtyy hiukan yllättäen asianajajaksi maalla, itselleen vieraalla paikkakunnalla, kuten isäni.

Tietääkseni Joenpelto ei kirjoittanut ulos tutkijoiden usein väärin käsittämää asiaa, nimittäin sitä, miten vähän Suomi todellisuudessa muuttui 1945 – 1962. Ei siitä ole kirjoitettua hyvää romaaniakaan.

Miten Suomi olisi ollut erilainen kuin niin sanotut Itäblokin maat, joissa hämmästyttävän moni säilytti 1945 asemansa vaihdettuaan nopealla ranneliikkeellä hakaristin punatähdeksi? Meillä ihmiset ja rakenteet jatkoivat yli sodan, asutustoiminnan, sotakorvausten.

Nyt haluan ymmärtää, miksi Odessa ei ole Lohja. Luen sivuhenkilöitä: uusmaalaisten takana on muualta kulkeneita työläisiä, pohjalaisia rikkureita, vienankarjalaisia, kihlakunnantuomari ja muutama ruotsinkielinen patruuna. Kaikki ryhmät suhtautuvat toisiinsa kielteisesti.


13 kommenttia:

  1. Ryhmät suhtautuvat täällä kielteisesti toisiinsa kuten Jumalan valitsemat omaisuuskansat konsanaan.

    Ja lisää tulee. Guggenheimia ajetaan kuin käärmettä pyssyyn Helsingin kauppatorin reunaan, vastapäätä Tasavallan presidentin linnaa, ilmeisesti osana isompaa projektia kehittää Suomesta entistä selvemmin ns. rumien hallitsema vähemmistöjen paratiisi.

    kts. yhtäläisyyksiä
    Guggenheimin historiaan

    ja
    kauppakeskusten hallintoon

    Jumalan Omaisuuskansojen Liitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiton Arkille liiteri heh! No mikäs, pipliassa on selvät ohjeet jos se vaan se kumma kapine jostain löytyy.

      I. H.

      Poista
  2. "Miten siinä niin kävi, että osallistuvan ajan, voimakkaan vasemmistovirtauksen ja räyhähenkisen stalinismin vuosikymmenien monumentiksi jäi erittäin ei-vasemmistolainen Lohja-sarja"

    Olisiko yksi selitys siinä, että radikaalit keskittyivät yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen eivätkä kaunokirjallisuuden kirjoittamiseen, pamfletteihin kyllä. Muistaakseni "taistolaissukupolvi" ei tuottanut suurta sukupolviromaania á la Linna. Romanitaide jäi yhteiskunnan porvarillisen puolen käsiin.

    (Sen sijaan runoutta ja laululiikettä kyllä löytyi.)

    VastaaPoista
  3. Ei millään pahalla, mutta Kiev on suomeksi Kiova, vähän niin kuin London on Lontoo ja Stocholm on Tukholma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hankalaa, kuten poroja moittineet Revalin eestiläiset tietävät.

      Poista
  4. leoantero kirjoittaa kahdesta asiasta:

    Ensiksi: Kirjailijoiden painosluvut ovat varmaan hyvin joustavia. Tietolähteestä riippuen. SKS:n "omistama" kansallisbiografian artikkeli kertoo 3.4.2006 Polvan kirjojen painosmääräksi 2680000. Kahdeksan vuotta on kulunut. Ja jos oikein ymmärrän niin on polvaa julkaistu tuhansia joka vuosi edelleenkin. Ja siis kyselen kirjailijoiden nykyisten painoslukujen perään.
    Jossain vaiheessa Päätalo ja Polva kilpailivat painosluvuissa tasaveroisesti. Mikä on nyt tilanne.? Päätalo on "näkyvissä" blogistin kirjoituksissa. Se on hieno asia.
    Polva on nimenäkin kadoksissa kirjoituksista. Kaikistako? Polvan syntymästä tulee ensi vuonna sata vuotta. Mitähän tekee kustantaja? Anni Polva muuten syntyi Pietarissa 1915.

    Toinen kysymys blogistille: Onko oikein, että kansallisbiografia on osin maksullinen yksityiselle katsojalle? Joskus Kansallisbiografiasta saa ilmaisen artikkelin mutta ueisn pettyy. Näin on, mutta jos leoantero menee kirjastoon niin tieto on ilmaista. Miksi omassa netistä saatu tieto maksaa? Tietenkin joku voisi ajatella, että sopisi leoanteron kävellä entistä enmmän.

    Meinaan, että jos leoantero hakee esim. nyt Anni Polvasta tietoa kansallisbiografiasta - niin pitää käyttää APE-kukkaroa. Ja kansallisbiografiasta tullut tieto on vanhentunutta.

    Jos oikein ymmärrän niin kansallisbiografia - projekti saa valtiolta tukea. Mutta siihen pääsevät maksuttomasti tuttustumaan esimerkiksi eläkkeellä olevat professorit ja - ehkä lehtimieskortin omaavat. leoanteron pitää käyttää APE-kukkaroaan. Onkohan blogisti tutustunut APE-kukkaroon?

    Mutta oli todella taas ajatuksia herättävä blogi. Siis leoantero lähettää kiitoksia.

    VastaaPoista
  5. Salama kyllä yritti: mielestäni Finlandia-sarja on yritys suureksi modernistiseksi romaaniksi. Siinä on kaikki kohdallaan, mutta koskapa se on täysin unohdettu, niin luultavasti en ollut ainoa, joka en löytänyt siitä sielullista tarttumapintaa, vaikka olin aikalainen.

    Sellaista löysin kuitenkin hehtaarikaupalla isäni ikäluokan Päätalosta. Olisiko nyt aika tarttua viimeinkin Joenpeltoon, jolta luin aikoinani yhden kirjan ja totesin, ettei aihealue kosketa. Koskettaisikohan nyt iässä ja viisaudessa varttuneempana?

    VastaaPoista
  6. Olet mainiosti mutta vähäisesti riipaissut ihmisten selviytymistä muuttuvissa oloissa. Muutama lainalaisuus siinä pilkahtaa. Suurien kansanliikkeiden, poliitikkojen ja hallitsijoiden kannattamien aatteitten joutuminen epäsuosioon ja siten luhistumiseen on aina tuhonnut vain suuren Hydran, monipäisen käärmeen, terävimmät päät. Laajat kannattajajoukot ovat aina osanneet vaihtaa puolta yhdessä yössä. Kyvykkäimmät ovat osanneet toimia omaksi ja sukunsa eduksi. Valta vaihtuu totaalisesti vain kaksipuoluemaissa, ei totalirismissa, ei yksipuoluevallassa.

    VastaaPoista
  7. Runsaat vuosisata sitten, ihmisiä poltettiin Ödessan juutalaiskotteleihin. Sen jälkeen tuli alueelle venäjän vallankumoussodat, maatalouden kollektivisointi, miljoonine uhreineen ja 40-luvun saksalaismiehitys. Suomessa (Lohjalla) ainut vastaava kokemus oli v. 1918 kevät ja kesä.
    Rauno Setälä kirjoitti 1972 Tiedonantajassa ettei Hannu Salaman "siinä näkijä missä tekijä" "asettunut varauksettomasti työväenluokan puolelle" .Miten mahtoivat vasemmistolehdet arvostella Joenpellon teoksia? Muistetaan että Vankileirien saaristo oli "vasemmistolaisen 70-luvun" ostetumpia kirjoja.

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: Salamasta minulla on sama kokemus kuin kommentoijalla, vaikka yritin ottaa opikseni Outi Nyytäjän puolloista. "Siinä näkijä" synnytti kahakan kommunistipiireissä. Joenpelto hoidettiin enimmäkseen väheksymällä. Se oli huono ase, koska J. oli 1980-luvulla kaikkien toimikuntien ja kirjailijaliiton elinten jäsen, Anhavan ohella maan ehkä vaikutusvaltaisin henkilö kirjallisuudessa.

    VastaaPoista
  9. En nyt ihan ymmärrä, mitä tarkoitat Lohja-sarjan "ei-vasemmistolaisuudella". Ei kai se oikeistolainen ole? Lähinmä kai kirjailijan ote on puolueeton, jokainen ihminen saa esittää "oman totuutensa" ja jokaiseen suhtaudutaan yhtä suurella ymmärryksellä ja myötätunnolla.

    Sekä solialidemokraatti Vieno että hänen kommunistinen äitinsä Tilta ja kommunistiksi ryhtyvä Anja saavat esittää "oman totuutensa", vaikka kuvattuna aikana varsinkin jälkimmäiset eivät kuuluneet "meihin".

    Itse asiassa Joenpelto esittää Anjan paljon myönteisemmin kuin Salama omat kommunistinsa, jotka S. tietysti tunsi paremmin.









    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluummin epäpoliittinen kuin puolueeton. Aatteet ja ideologiat merkitsevät tuossa romaanissa hyvin vähän ihmisten tunteisiin ja tekoihin verrattuna.

      Grönrooska on kyllä taidonnäyte. Luulen että hyvin monet ovat omaan mahdolliseen poliittiseen suuntautumiseensa katsomatta pitäneet hahmoa ihastuttavana.

      Sekä Grönrooskan että Anjan kommunismi luultavasti katosivat maailmasta, ehkä vuonna 1939, samaan tapaan kuin Lauri Julinin suojeluskuntalaisuus liukeni varhain ja epäluulo mm. heimoaatetta kohtaan lisääntyi.

      Poista