7. helmikuuta 2014

Sukkana verkkoon




Jos kauppa ei käy, vika on hinnassa, sanoi isoisäni, K-kauppias ynnä muuta.

Verkkokauppa vie seuraavaksi Anttilan, ja on se noloa. Liike oli alkujaan suoramyynnin eli siis Yhdysvalloissa muuallakin jo kokeillun, Montgomery Wardin 1800-luvulla toteuttaman katalogimyynnin uranuurtaja.

Suoramyynnin ajatus on hyvin yksinkertainen: myydään tukkuhinnalla. Tukkuporras näet sivuutetaan. Kauan sitten vanhentuneen peukalosäännön mukaan vähittäiskauppias maksoi tukkuliikkeeseen 2/3 tai puolet hinnasta, jonka hän itse veloitti.

Hinta oli ennen 1960-lukua hyvinkin tukkuliikkeen tai maahantuojan määräämä. Sitten tuli ohjehinta, riktpris. Sitten sekin kiellettiin. Asia liittyy läheisesti kilpailuoikeuteen.

Minusta näyttää siltä, että suomalaiset verkkokaupat todellakin yrittävät myydä kuluttajille tavaraa samaan hintaan kuin myymälät, lisättynä toimituskustannuksilla. Sitten he ihmettelevät, kun ei mene kaupaksi.

Ostaja haluaisi rabattia. Jos romaani maksaa kirjakaupassa 39,90, haluaisin sen verkkokaupasta 28 eurolla. Olen kerno katsomaan toimituskuluja. Ne eivät todellisuudessa ole neljännestä – viidennestä hinnasta, kuten kirjoista väitetään.

Miksi kukaan ei tunnusta tätä yksinkertaista asiaa? Suomen Posti, nykyinen Itella, on suurissa vaikeuksissa, ja samaan aikaan kuljetuksen hinnat laskevat. Sensori- ja toimilaitetekniikka on alkanut tehdä ihmeitä. Etenkin vaivalloiset tuotteet, kuten ne, joiden kylmäketjua on varjeltava, kokevat uuden tulemisen.

Katselin pitkään kirkonkylän ravintolan väkeä ja yritin laskea päässäni, millaisiin katteisiin päästäisiin, jos sieltä voisi tilata Päivän Annoksen kuumana kotiin. Kuljetusaika olisi kelloni mukaan moottoritien kautta kuusi minuuttia. Ei tuolta osin kiinteistökustannuksia, siivousta eikä tiskaamista…

Kun roskat haetaan pihasta, eikö esiprosessoidut roskat eli ruoka voitaisi tuoda myös? Uusi tuotelinja roskisautoille – päivän pannu.

Verkkokauppa voi tuntua turhalta narinalta. Toisaalta Helsingissä tietokonekaupat ovat kadonneet aika vähiin, eikä Ruoholahden Verkkokauppa ole millään muotoa ainoa.

Kova juttu on kysymys palvelujen kasvattamisesta teolliseen mittaan tekniikkaan tukeutuen. Olemassa on jo esimerkki: henkilöautoissa on joidenkin mielestä jo liikaa elektroniikkaa. Joka tapauksessa kaikki autohuollot voivat lukea auton tallentamasta lokitiedostosta sellaisia häiriöitä ja virheitä, joihin on kajottava.

Vahinko ettei ole vielä sensoreita. Ajoin kesällä jarrupalat loppuun ja tulin sorvanneeksi vielä jarrulevytkin. Kallista. Sellaista varoitusvaloa ei autossani ole, jossa lukisi ”jarrupalat, tyhmä”.

Ylläpidon ja huollon kannalta tuollaiset toiminnat ovat jo erittäin tärkeitä lentoliikenteessä ja raideliikenteessä. Sitä en ole huomannut kenenkään kysyneen, miksi kerrostaloasunnoissa on vielä avaimet. Automaattinen avaaminen, sulkeminen ja lukitseminen olisi helposti järjestettävissä koko kiinteistöön, ja asukkaat metallinen (tai muovinen) avain pysyisi enimmäkseen taskussa. Sitäkään en ole kuullut, joko avaimen 3 D –tulostaminen kilpailee lukkojen sarjoittamisen kanssa?

Tämän kirjoituksen taustalla on kysymyksiä suurista palvelualoista, hoito- ja hoiva-alasta ja opetuksesta. Olen katsellut mm. Oxfordin ja Berkeleyn verkko-opetusta. Omilla aloillani opetus tuntuu erittäin pätevältä. Berkeleyllä on mm. ilmainen evoluutiobiologia, jossa vedetään harvinaisen napakasti yhteen se, minkä vain luulitte tietävänne.

Yritän vastustaa kiusausta ilmoittautua Oxfordin Euroopan keskiajan arkeologian kurssille. Nyt on taas kaivauksin todettu, että ”pimeitä vuosisatoja” (450 – 650) ei oikeastaan ollut olemassa. Kyynärpäitä myöten asiaan uppoutunut tutkija kertoo, mitä on löydetty ja mitä siitä on käynyt ilmi.

Jos opettaisin edelleen jatkuvasti, harkitsisin vakavasti jonkin tällaisen vierasmaalaisen kurssin sijoittamista tenttivaatimuksiin. Kansainvälinen ihmisoikeuksien kurssi? Ja iltahuvitukseksi ”Totta ja tarua Englannin sotilastiedustelusta, taustalukemisena tarina viidestä yliopistolaisesta, jotka pettivät maansa…





17 kommenttia:

  1. "Nyt on taas kaivauksin todettu, että ”pimeitä vuosisatoja” (450 – 650) ei oikeastaan ollut olemassa."

    Onpa ihmeellistä kun vielä pari vuotta sitten ostamani englanninkielinen kirja taas vakuuttavasti väitti arkeologisten tutkimusten perusteella, että 200 ja 400-500 lukujen välillä oli havaittavissa selkeä kultuuriromahdus, joka ilmeni muun muassa rakennustekniiikassa - lattialämmitetyistä villoista hirsitupiin - ja keramiikassa - teollisesesta tuontikeramiikasta kylävalimoihin. Kuvatkin olivat aika vakuuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuurin romahdus on totta ja näkyi etenkin rakennuksissa. Lontoon paikalta on täysi sarja. P- Wells kirjoittaa arvoesineistä ja on selvittänyt kaupankäyntiä, joka hänen mukaansa pysyi vilkkaana.

      Palaan tähän.

      Poista
    2. Kirja, jota muistelin oli Bryan Ward-Perkinsin "THe fall of Rome andthe end on civilization"

      Poista
  2. "suomalaiset verkkokaupat todellakin yrittävät myydä kuluttajille tavaraa samaan hintaan kuin myymälät"

    Tämä on tietysti taitamattomuutta: ensi pitää myydä niin halvalla, että viimeinenkin "kivijalkakauppa" lopettaa, sitten on aika - pikkuhiljaa, mutta vääjäämättömästi - korottaa hinnat - ilman vastaavia kuluja tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö pitää gallup: kuinka monen mielestä brick & mortar shop kääntyy kivijalkakaupaksi? Kokemukseni on, että lähes kaikki kunnes tulevat asiaa ajatelleeksi, minkä jälkeen tuskin kukaan.

      Poista
    2. A: "...ensi pitää myydä niin halvalla, että viimeinenkin "kivijalkakauppa" lopettaa, sitten on aika - pikkuhiljaa, mutta vääjäämättömästi - korottaa hinnat..."

      Ehkä näinkin, olettaen että kaikki verkkokaupat ovat kartellissa. Rohkea oletus.

      Itse olettaisin, että normaali kilpailu toimii verkkokaupassa jopa paremmin kuin fyysisessä kaupassa. Millä estetään apajille tunkevien halpamyyjien esiinmarssi? Mainonnallako?

      Fyysisessä kaupassa se estetään mm. kauppapaikkapolitiikalla. Vai luuleeko joku, ettei sillä että S-ryhmä on sitouttanut lähes kaikki päättäjät, ole mitään tekemistä esim. ABC-ketjun menestyksessä ja etuoikeuksissa?

      Poista
  3. "kirkonkylän ravintolan väkeä ja yritin laskea päässäni, millaisiin katteisiin päästäisiin, jos sieltä voisi tilata Päivän Annoksen kuumana kotiin."

    Tässä on loistava liikeidea, varsinkin tulevaisuudessa kun laadukkaaseen ruoka tottunut väki alkaa vanhentua eikä oikein viitsisi lähteä raflaan vaikka kuinka tekisi mieli hyvää.

    (Voisin sitäpaitsi kuvitella, että "pitsapojan" palkkataso on pienempi kuin laaturavintolan tarjoilijan.)

    VastaaPoista
  4. Palmia jo hoitaa ruokaa kotiin roska-autoperiaatteella eli harvakseltaan ja aika satunnaisiin kellonaikoihin. Valmiita ruokia säilytetään jääkaapissa, joten päivittäistä toimintaa ei tarvita. Pizzataksien täsmätoimitus on parempi, mutta haastava sen laajentaminen olisi kustannusrakenteiden ja varmaan liikennemäärienkin kannalta.

    PS Ruoholahden Verkkokauppa ei siis lopettanut vaan muutti omaan mahtitaloonsa Jätkäsaareen. Minusta se on lajissaan ainoita.

    VastaaPoista
  5. Jarrupalojen kestävyys seuraavaan huoltoon on vaan aina kysyttävä huollon yhteydessä. Ja vielä pitäis käskeä herkistämään ne jarrut etteivät juutu laahaamaan.

    VastaaPoista
  6. Citroën Visassa, jollaisia minulla oli 70-80-luvuilla peräti 3 kpl (ei onneksi yhtäaikaa), oli etujarrupaloissa kulumisen ilmoitin. Kun pinta oli tarpeeksi kulunut, sähköjohdon päät ottivat kiinni jarrulevyyn, ja valo syttyi. Joskus kuoppaisella ja mutkaisella tiellä valo vilkutti iloisesti, kun palat heilahtelivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on ollut myös 1. Visa. Kuulin usein: "Visa vapuksi ja vappu vituiksi". Tosin sama huulenplöräys taisi olla aiemmin myös Viva-autoilijoille suunnattu. "Visan vingutuksesta" eivät vielä tainneet siihen aikaan paljon meluta...

      Poista
  7. Yksi monien joukossa ei kyllä ole kyennyt vastustamaan kiusausta: olen kyynerpäitäni myöten uppoutunut viime vuoden aikana näihin ilmaisiin verkkokursseihin , rohmunnut itselleni kuin hamsteri ainakin viisikymmentä kurssia Courserasta, Udacitysta, edXstä ja Stanfordista (Sulo Vilen syndroomaanko kaikki tiet vievät?). To drop a few names (*kohentaa rusettiaan?*):
    Write Like Mozart:An Introduction to Classical Music Composition, Critical Perspectives on Managemant, Roman Architecture, Exploring Beethoven’s Piano Sonatas, Astrobiology and Search for Extraterrestial Life, Imagining Other Earths, Statistical Mechanics: Algorithms and Computations,
    Animal Behaviour, Human Evolution, Maps and Geospatial Revolution, Programmed Cell Death, Archaelogy's Dirty Little Secrets, Introduction to International Criminal Law, Design: Creation of Artifacts in Society, Computational Neuroscience, The Hardware/Software Interface, Principles of Microeconomics, Natural Language Processing, Neural Networks for Machine Learning, Clinical Problem Solving, Computational Investing, Drugs and the Brain, Game Theory, Beauty Form & Function: An Exploration of Symmetry...Melkein jokaiselle jotakin...(*hahahaanpäät?*) Mutta hetki, hetki, kysymys kuuluu miten kenelläkään riittää aika, mihinkään, ja kyllä, kyllä, EI RIITÄkään, koskaan ei kylliksi, aikansa lapsi, pakko katsella puolellatoista nopeudella toisinaan että pysyisi aikataulussa, neljä tuntia suunnilleen illassa niihin uppoaa kuutena kertana viikossa mutta onpahan ainakin pois kadulta pummeja potkimasta, kun on maistanut oikeaa herrojen herkkua, vaikea enää palata entiseen maisteri paasaa salin edessä stand-up rutiiniin (pace if-hat-fits-wear-it), eihän sitä pysty edes seuraamaan puolellatoista nopeudella, haaskatut maksikorkatut vuodet nuoruuteni yliopistolla, syntynyt tähän maailmaan kahden ikuisuuden välillä kaksikymmentä vuotta liian aikaisin, ei paluuta menneeseen, etsii totta kai nettiluentojen formaatti vielä muotoaan, perinteinen puhuva pää on epäolennainen jäänne fysionomiselta vankausajalta, ainakin itselle, kiinnostavaa nähdä lähivuosina mihin suuntaan kehittyy.

    "Ottakaa omanne ennen kun muut vievät käsistä" kehotus ei tähän rakoon ihan istu, mutta jotain siihen malliin kuitenkin, mukaan kun mahtuu, eikä tarvitse edes käyttää Rexonaa (ja englantihan on toinen kotimainen). (mutta mitä pitäisi nyt tämän jälkeen tarkkaan ottaen survaista kun eteen tulee tenkkapoo "To how many people have you recommended our courses?")

    (*Päivän pähkinä butterfly efektin kera*: jos hän ei olisi lapsena tavannut Kaukoranta/Kemppisen koottuja teoksia, ja havahtunut dogmaattisuuden päiväuniltaan, olisiko hän täällä tänään? )

    VastaaPoista
  8. Ehkä ei Päivän pannua mutta pizza kyllä!

    VastaaPoista
  9. Ennakoidessaan satojen miljoonien europpalaisten -kysymys ei ollut yksin Hollannista sijoituskohteena- uuden kultttuurin kuolemaa aseveli käänsi Berliinin bunkkerissa loppuvaiheessa vihansa saksalaista nuorisoa kohtaan, joka oli pettänyt Johtajansa suuren suunnitelman toteutumisen, koska ei ollut osoittautunut riittävän uhrivalmiiksi.

    VastaaPoista
  10. "...Sitäkään en ole kuullut, joko avaimen 3 D –tulostaminen kilpailee lukkojen sarjoittamisen kanssa...".

    Miten sen nyt ottaa, ainakin sen perinteisen Abloy avaimen pystyy tekemään 3D tulostimella:http://goo.gl/FVc2A8

    VastaaPoista
  11. Jotain vikaa Itellan hinnoittelussa kyllä on.

    Jos tilaan Saksasta auton varaosia, niin yleensä 20 kilon paketti kotiovelle toimitettuna maksaa n. 20 euroa. Kokeilkaapa huviksenne, kuinka suuren pakerin Itella toimittaa samalla rahalla ja kuinka pitkälle?

    Tuo jarrupalojen kulutusvaroitin on ollut köytössä jo 80-luvulta asti. Ainakin Mersuissa näyttää siltä, että kun se varoitusvalo syttyy, niin niillä paloilla ajaa vielä ainakin 20 tuhatta, ennen kuin ne on loppu.

    VastaaPoista
  12. KERNO

    ???

    SIIS MITÄ?

    Ettet vaan olisi PERSO ?

    VastaaPoista