Sukkana verkkoon

Jos kauppa ei käy, vika on hinnassa, sanoi isoisäni, K-kauppias ynnä muuta.

Verkkokauppa vie seuraavaksi Anttilan, ja on se noloa. Liike oli alkujaan suoramyynnin eli siis Yhdysvalloissa muuallakin jo kokeillun, Montgomery Wardin 1800-luvulla toteuttaman katalogimyynnin uranuurtaja.

Suoramyynnin ajatus on hyvin yksinkertainen: myydään tukkuhinnalla. Tukkuporras näet sivuutetaan. Kauan sitten vanhentuneen peukalosäännön mukaan vähittäiskauppias maksoi tukkuliikkeeseen 2/3 tai puolet hinnasta, jonka hän itse veloitti.

Hinta oli ennen 1960-lukua hyvinkin tukkuliikkeen tai maahantuojan määräämä. Sitten tuli ohjehinta, riktpris. Sitten sekin kiellettiin. Asia liittyy läheisesti kilpailuoikeuteen.

Minusta näyttää siltä, että suomalaiset verkkokaupat todellakin yrittävät myydä kuluttajille tavaraa samaan hintaan kuin myymälät, lisättynä toimituskustannuksilla. Sitten he ihmettelevät, kun ei mene kaupaksi.

Ostaja haluaisi rabattia. Jos romaani maksaa kirjakaupassa 39,90, haluaisin sen verkkokaupasta 28 eurolla. Olen kerno katsomaan toimituskuluja. Ne eivät todellisuudessa ole neljännestä – viidennestä hinnasta, kuten kirjoista väitetään.

Miksi kukaan ei tunnusta tätä yksinkertaista asiaa? Suomen Posti, nykyinen Itella, on suurissa vaikeuksissa, ja samaan aikaan kuljetuksen hinnat laskevat. Sensori- ja toimilaitetekniikka on alkanut tehdä ihmeitä. Etenkin vaivalloiset tuotteet, kuten ne, joiden kylmäketjua on varjeltava, kokevat uuden tulemisen.

Katselin pitkään kirkonkylän ravintolan väkeä ja yritin laskea päässäni, millaisiin katteisiin päästäisiin, jos sieltä voisi tilata Päivän Annoksen kuumana kotiin. Kuljetusaika olisi kelloni mukaan moottoritien kautta kuusi minuuttia. Ei tuolta osin kiinteistökustannuksia, siivousta eikä tiskaamista…

Kun roskat haetaan pihasta, eikö esiprosessoidut roskat eli ruoka voitaisi tuoda myös? Uusi tuotelinja roskisautoille – päivän pannu.

Verkkokauppa voi tuntua turhalta narinalta. Toisaalta Helsingissä tietokonekaupat ovat kadonneet aika vähiin, eikä Ruoholahden Verkkokauppa ole millään muotoa ainoa.

Kova juttu on kysymys palvelujen kasvattamisesta teolliseen mittaan tekniikkaan tukeutuen. Olemassa on jo esimerkki: henkilöautoissa on joidenkin mielestä jo liikaa elektroniikkaa. Joka tapauksessa kaikki autohuollot voivat lukea auton tallentamasta lokitiedostosta sellaisia häiriöitä ja virheitä, joihin on kajottava.

Vahinko ettei ole vielä sensoreita. Ajoin kesällä jarrupalat loppuun ja tulin sorvanneeksi vielä jarrulevytkin. Kallista. Sellaista varoitusvaloa ei autossani ole, jossa lukisi ”jarrupalat, tyhmä”.

Ylläpidon ja huollon kannalta tuollaiset toiminnat ovat jo erittäin tärkeitä lentoliikenteessä ja raideliikenteessä. Sitä en ole huomannut kenenkään kysyneen, miksi kerrostaloasunnoissa on vielä avaimet. Automaattinen avaaminen, sulkeminen ja lukitseminen olisi helposti järjestettävissä koko kiinteistöön, ja asukkaat metallinen (tai muovinen) avain pysyisi enimmäkseen taskussa. Sitäkään en ole kuullut, joko avaimen 3 D –tulostaminen kilpailee lukkojen sarjoittamisen kanssa?

Tämän kirjoituksen taustalla on kysymyksiä suurista palvelualoista, hoito- ja hoiva-alasta ja opetuksesta. Olen katsellut mm. Oxfordin ja Berkeleyn verkko-opetusta. Omilla aloillani opetus tuntuu erittäin pätevältä. Berkeleyllä on mm. ilmainen evoluutiobiologia, jossa vedetään harvinaisen napakasti yhteen se, minkä vain luulitte tietävänne.

Yritän vastustaa kiusausta ilmoittautua Oxfordin Euroopan keskiajan arkeologian kurssille. Nyt on taas kaivauksin todettu, että ”pimeitä vuosisatoja” (450 – 650) ei oikeastaan ollut olemassa. Kyynärpäitä myöten asiaan uppoutunut tutkija kertoo, mitä on löydetty ja mitä siitä on käynyt ilmi.

Jos opettaisin edelleen jatkuvasti, harkitsisin vakavasti jonkin tällaisen vierasmaalaisen kurssin sijoittamista tenttivaatimuksiin. Kansainvälinen ihmisoikeuksien kurssi? Ja iltahuvitukseksi ”Totta ja tarua Englannin sotilastiedustelusta, taustalukemisena tarina viidestä yliopistolaisesta, jotka pettivät maansa…