Apps4Finland

Hakekaa verkosta Apps4 Finland. Olen tyrmistynyt hyvästä mielestä.

Kuvassa on pala muuatta karttaa, jollaisesta olen haaveillut 30 vuotta. Olen tiennyt, että se on olemassa. En ole iljennyt käydä kaipaamassa sitä maanmittaushallituksesta tai sen konttorista, joka ainakin oli Itä-Pasilassa. Monia pitkiä ja sateisia vuosia kävelin siitä ohi kahdesti tai neljästi päivässä.

Yksi päivä olin kuin olinkin menossa pohjoiseen ja bingo: Pasilan asemalla vastaan käveli pöljäksi tietämäni entinen kollega eli siis Helsingin hovioikeuden hovioikeudenneuvos. Tuo verstas sijaitsi kauan ikään kuin kansan katseilta piilotettuna paikassa, joka olisi sopinut sijainniltaan hyvin lakitieteen tohtori f. Kafkan ”Oikeusjutun” tapahtumapaikaksi.

Ojensin kättäni kollegalle ja kysyin vinkuvalla äänellä:” Voisko johtaja jeesaa markalla, kun pitäisi päästä junalla Jakomäkeen.” Ja tämä ryhtyi kaivelemaan taskujaan. Minulla on valitettava taipumus kokeilla käytännössä kohtauksia lukemistani kirjoista. Tämä oli mestariteoksesta ”Töpö ja Anton” (Erich Kästner), jonka luin vähän yli 50 vuotta sitten. Hyvän perheen tyttö opettelee kirjasta ilmenevin perustein kerjäämään kadulla tulitikkujen myymisen varjolla. ”Jumalan rakkauden nimessä – ostakaa tulitikkuja.”

No, se markka jäi saamatta ja ylemmän palkkausluokan hovioikeudenneuvos havahtui käsittämään, että häntä, käsittämätöntä kyllä, vedettiin nyt höplästä.

Nuoremmalta pojaltani olen kuullut, että hovioikeus on tätä nykyä Salmisaaressa viinatehtaan vieressä. Siinä on synkkää symboliikkaa. Nyt seuraan huolestuneena, aikooko yhdysmieheni vaihtaa putiikkia. Ken elää, hän näkee. Kun taannoin kävin etsimässä Helsingin tuomioistuimia, havaitsin mielipahakseni, että Velj. Uddin lautatarhaa ei löytynyt mistään. Joku oli rakentanut tornitalon sen paikalle.

Tuo Apps4 on paljon parempaa kuin uskalsin koskaan odottaa. Enimmäkseen selkeä sivusto on koottu juuri niistä valtion ja kuntien tiedoista, jotka muka olivat tekijänoikeuden ylen tiukasti suojaamia ja muutenkin salaisia ja sisällöltäänkin sellaisia, ettei pöljä kansa niillä mitään tee.

Nyt ne ovat kaikkien käytettävissä, ja kuvani on siis Helsinki, josta esitetään vain korkeuskäyrät ja tätä juttua varten pari paikannimeä. Valikosta voi vedellä kaikenlaista lisätietoa. Tutkiskelen toista karttapohjaa, jossa on Kauhavan maaperä. Olen nähnyt kotikyläni useassa unessa 1800-luvun ja 1700-luvun asussa ja halunnut kovasti ymmärtää, mitkä jokirannan alavat kohdat on kaivettu lapiolla peltojen saveamiseksi ja mitkä perustuvat kydön polton aiheuttamiin muutoksiin. Ja nyt kartassa savi, moreeni ja kaikenlaiset kivilajit on sievästi erotettu toisistaan.

Kauhava näetsen rajoittuu järvikuntiin, jotka ovat osa Suomenselkää, salaperäistä vedenjakajaa Pohjanmaan ja Saarijärveltä alkavan Järvi-Suomen välillä. Jokainen kauhavalainen tietää, että Suomenselän kunnissa asuu huonompia ihmisiä, joita voi puhutella korkeintaan piian- tai renginpestiä koskevissa asioissa. Maaperä on siellä moreenipitoista, vähäravinteista. Talot ovat pieniä, eikä Soinissa elä, ellei liiku. Olen joskus kokeeksi kiusannut vimpeliläisiä, ja kyllä he suuttuvat sellaisesta ja lyövät pesäpalloa entistä vihaisemmin. Lehtimäkeläiset ovat nöyriä syntyjään (paitsi maalaisliiton merkkipoliitikot), ja Parkano oli ennen aikaan kaikinpuolisen surkeuden yleisnimitys.

Media hoitaa tehtäviään vetämällä päivänvaloon verkkoratkaisujen munauksia. Kiitosta kertyy harvemmin. Haluaisin kehua muun muassa Helsingin kaupungin liikennelaitosta, vaikka oikea kohde lienee tässä yhteydessä Helsingin Seudun liikenne -kuntayhtymä. Meiltä pääsee bussilla Helsinkiin oikein näppärästi. Vanhan yksityisen yhtiön perua reitit ovat omituisia ja aikataulut sekä verkossa että paperilla aika vaikeatajuisia. Kun olen onkinut tietooni oman bussipysäkkini nimen, arvioitu ohitusaika löytyy hakukoneilla. Tunne on reteä linja-autossa rillutellessa. Tosin Helsingin linja-autoasemalla onnistun yleensä päätymän väärään kerrokseen tai putkahdan Fredrikinkadulle pyrkiessäni Simonkadulle.

En tiedä, mitä erilaisia koneita kannattaa pitää vaivoinaan. Minulla on joka lajia.

En tiedä, missä määrin iPhone voittaa Lumia 920:n. Käytän nyt molempia rinnan. Molemmat vehkeet on rakennettu ajatellen jotain muuta kuin puhelimena käyttämistä; siinä nämä häviävät alle 100 euron peruspuhelimille.

Molemmissa on erinomaisia apuohjelmia. Paikkojen ja aikataulujen löytämiseen ei enää tarvitse erikoiskoneita eikä tietokoneen avaamista. Kirjojen lukemiseen Lumia on lähes ihanteellinen, koska sen näyttö on ratkaisevasti hiukan suurempi kuin iPhonen ja aivan ratkaisevasti pienempi kuin iPadin. Mahtuu taskuun.

Luulen että viimeksi kuluneiden 200 vuoden suuria muutoksia arkielämään aiheuttaneet muutokset ovat mukana kuljetettava lyijykynä ja paperi (molemmat oikeastaan vasta 1800-luvun lopulta), revolveri, rannekello (noin vuodesta 1920), mukana kuljetettava avain ja älypuhelin.

Matkapuhelin muutti paljon mutta nyt jokseenkin toimiva verkkoyhteys puhelimessa muuttaa enemmän. Sääli ettei järjestetä kursseja eikä viljellä vihjeitä (riittävästi). Siis sellaisia vihjeitä kuin pikku muistilappujen valokuvaaminen tai skannaaminen. Tulos on miellyttävämpi kuin vaivalloisesti näpytellyt muistiinpanot.

”Muista veroilmoitus”. ”Croissanteja Lidlistä” (ehkä kaupungin parhaita ja varmasti halvimpia). ”Suodatinpussit.” ”Hammaslääkäri”.