Tapa

Kansa tietää, ettei rikoslaki saa soveltaa taannehtivasti. Kansa tietää, että maan tapa on otettava huomioon lainkäytössä.

Molemmat käsitykset ovat vääriä.

Edelleenkään en käsittele keskeneräisiä eli vailla lainvoimaa olevia tuomioita. Tämä on vain huomautus, ihan tavallista oikeusteoriaa.

”Maan tapa” mainitaan tuomarin ohjeissa ja itse asiassa sitä koskevia mainintoja esiintyy jo kauan ennen 1500-luvun ohjeita. Kysymys on kuitenkin riita-asioista ja niistäkin vain eräistä. Lakimies häpäisisi itsensä ja tietenkin häviäisi juttunsa vetoamalla suulliseen testamenttiin ”maan tapana”. Asiasta on laki ja se on ollut sama kauan. Vainajan suulliset maininnat ovat oikeudellisesti vaikutuksettomia. Omaisuudesta määrätään kuoleman varalta kirjallisella, todistajien vahvistamalla testamentilla. (Ns. hätätilatestamentti on harvinainen erikoisuus.)

Rikosoikeudessa on hyvin kauan vallinnut laillisuusperiaate, jonka mukaan rangaistustuomion on perustettava lain määräykseen. Sellaisesta ei voi rangaista, mitä laki ei kiellä. Sellaisesta on rangaistava, minkä laki kieltää.

Juutalaisten surmaaminen oli eräässä valtiossa maan tapa noin 70 vuotta sitten. Laki kuitenkin kielsi ihmisen surmaamisen. Sodan jälkeen puolustus ”maan tapa” muuntui muotoon ”käskyn totteleminen”. Tuo puolustus sisältää samaa ajattelua. Ajatelkaapa: olisiko saksalainen sotamies ollut velvollinen tottelemaan käskyä, jos kerrassaan korpraali olisi käskenyt hänen pistäytyä parakissa viiltämässä komppanian päälliköltä kurkun poikki? Miksi ei olisi ollut velvollinen? Myös tuossa tilanteessa tulkintaan olisi astunut maan tapa eli yleiset kulttuuriset, tässä tapauksessa asevoimien sisäiset ajattelutavat. Komppanianpäällikön saa ampua, jos kuuluu teloituskomennuskuntaan ja toimitus tapahtuu hyväksytyn menettelyn jälkeen (pikaoikeus; esimiehen oikeus taistelutilanteessa).

Tässä kohdin moni harhautuu perustelemaan käsitystään niin sanotulla luonnonoikeudella eli yliaikaisilla, lakia korkeammilla säännöillä. Valitettavasti se tie on koluttu ja havaittu käyttökelvottomaksi tai ainakin vaikeakulkuiseksi. Kuka määrittelee tuon luonnonoikeuden. Amerikkalaisella on mielestään ja ehkä jopa lain mukaan oikeus ampua asuntoonsa tunkeutunut henkilö, vaikka hän jälkeenpäin osoittautuisi täysin vaarattomaksi, esimerkiksi pölynimurikauppiaaksi. Euroopassa näin ei ole.

Takautuvan normin säätäminen on kiellettyä. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti perustui lakiin, jollaista ei olisi voinut säätää. Mutta syyksi lukeminen eli teoksen rangaistavuuden arviointi perustuu melkein aina tekohetken käsityksiin. Tuomari ei ole historiantutkija.

Tiedän oikein hyvin, että rahankeräystä koskevien säännösten kiertäminen näennäiskaupoilla oli hyvin tavallista. Kun kerättiin rahaa jääkärien muistopatsaaseen, ihmisille ”myytiin” hyvällä hinnalla huonotasoinen pikkupatsas. Muistelen, että meillä oli pienikokoinen tiili, joita myytiin jonkin korkeakoulun rakennushankkeen rahoittamiseksi. Ja aivan viime vuosina on myyty ovelta ovelle hyvämaineisten järjestöjen adventtikalentereita, vaikka kaupasta saisi paremman halvemmalla. Olen tavannut ostaa partiolaisilta – jotka eivät kai enää jatka tätä menettelyä.

Teko, jonka nimi oli ennen lainmuutoksia ”yleinen epärehellisyys” on muuttunut ihmisten silmissä nopeasti. Tuo lainkohdan mukaan olisi voitu tuomita kaikenlainen kähmiminen – mutta sitä ei käytetty juuri lainkaan. Perustelu oli tavallaan ”maan tapa”, oikeastaan ”cosi fan tutte” eli ”kaikkihan tekevät niin”.

Jos tuon perustelun ottaa vakavasti, sillä tarkoitettiin kai todisteluongelmia. Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että tuomioistuinten tiukkuus hämmästyttää muitakin kuin tuomittuja. Syy on laajasti ottaen yhteiskunnan muuttuminen, hiukan täsmällisemmin 1990-luvun pankkikriisi. Silloin tuomittiin viattomia ja viallisia sekä maksuvelvollisiksi että rangaistuksiin.  Jälkivaikutuksena syntyi ajatus, että myös yksityisen palveluksessa olevan henkilön on toimittava rehellisesti. Yksityinen tarkoittaa esimerkiksi pankkia.

Ja juuri pankkien suunasta toistellaan tarkoitushakuisesti, että yrityksen tarkoitus on voiton saaminen. Se ei ole totta. Yrityksen tarkoitus on voiton saaminen yhtiöjärjestyksensä, lain ja yleisesti hyväksyttyjen menettelytapojen määräämissä rajoissa. (Voiton saamiseksi Nokian olisi kannattanut siirtää pääkonttorinsa ja toimintansa Pohjois-Koreaan…)