Tyhjä tuoli

Clint Eastwood puhui tyhjälle tuolille republikaanien kokouksessa. Smithsonian Magazine, suuren amerikkalaisen museon lehti jota suosittelen kenelle tahansa, kertoo tempun olevan peräisin viimeistään vuodelta 1924. Sitä oli käyttänyt myös erittäin tunnettu 1950-luvun pääministeri John Foster Dulles vaalikiertueillaan.

Täten profetoin, että sama temppu tulee käyttöön myös Suomessa ennen kunnallisvaaleja.

Republikaanien tyhjällä tuolilla muka istui presidentti Obama. Meillä varjoläsnäoloon saavat varautua ainakin Katainen ja Soini.

Katsoin Clintun jutun verkosta. Olen väärä henkilö esittämään arviota, koska pidän Eastwoodista näyttelijänä ja ohjaajana aivan tavattomasti, mutta henkilönä ja mielipiteineen hän on minulle vastenmielinen. Speksi oli heikosti esitettyä selkä edellä ajattelua ja onttoa sanakuminaa.

Ääni olisi voitu ottaa nauhalta ja Clinttu korvata tyhjällä tynnyrillä. Siis minun mielestäni. Olkaa ihmeessä eri mieltä.

Tyhjän tuolin idea on speksi, jossa poissa oleva muka vastaa tai vaikenee ja paikalla oleva voi tykittää kysymyksiä, olla kuulevinaan vastauksia ja niin edelleen. Näppärä keino. Toimii paljon paremmin kuin puhe vanhaan agitaattorityyliin – porvarit sanovat teille / mutta minä sanon teille että… - Kuten huomaatte, tämä keino on edelleen erilaisten saarnamiesten suosiossa. ”xxx, sanovat maailman lapset – mutta meidän herramme sanoo xxx…”

Taito on tietenkin panna vastakkain sinänsä täysin mielivaltaisia mutta dramaturgisesti tehokkaita ja tunteisiin vetoavia asioita, toisin sanoen populismin taito. Kreikan tukeminen ja vanhusten vaiva pannaan vastakkain uskotellen, että jos Kreikkaan ei ”lapioitaisi rahaa” ja kehitysapua leikattaisiin, näin ”säästyisi” sellainen ja sellainen summa rahaa, joka liikenisi vanhusten hoitoon.

Nuoruudessani äärivasemmisto pani aina vastakkain köyhien viheliäisyyden ja armeijalle maanpuolustukseen osoitetut rahat. Vain Passilan Erkki kysyi kerran kovalla äänellä vaalipuhujalta (lapsuuteni maalaiskunnassa), että aikooko puhuja painaa rintamalle limppu kainalossa, jos tästä rähinä tulee.

Väitteen logiikka on täysin moitteeton. Säästetään tästä, käytetään tuohon. Väitteen tekee mielettömäksi se, että melkein mitkä tahansa budjetin erät voidaan panna samalla tavalla vastakkain. Lastensuojelu tarvitsee rahaa – poliisin virkoja on lakkautettava. Poliisi tarvitsee lisää virkoja – sakkoja on korotettava.

Olen tuosta vanhusten hoidosta hiukan käärmeissäni. Siinä vedotaan taitavasti myös niiden kansalaisten huonoon omaantuntoon, jotka jättävät omat vanhempansa ja läheisensä tuuliajolle eli yhteiskunnan armoille. On varmaan tullut mainituksi, että tässä on jo monen vuoden oma kokemusta kotihoidon tuesta ja laitoshoidosta – toisin sanoen käsityksiä työn määrästä ja vanhusten muistamisesta.

Välittäminen on paljon rankempaa kuin maksaminen.

Mutta tyhjästä tuolista. Amerikka on kaukana ja sen kulttuuri on monissa asioissa kumminkin vieras. Silti väittäisin näkeväni merkkejä politiikan eli yhteisten asioiden hoidon karnevalisoitumisesta. Ihmisen olemus merkitsee äkkiä enemmän kuin hänen tekonsa. Ihmisen ulkonäkö ratkaisee, ei puhe. Vaalikiertueelle tarvitaan lännen mies, miesten mies. Miksi nämä suuret, kuten Gary Cooper, John Wayne ja Clint Eastwood takaperoisamerikkalaisuuden suuria edustajia myös henkilöinä, eivät vain näyttelijöinä? En tiedä.

Kaikki uudet merkit on nähty eduskunta- ja presidentinvaaleissa. Nyt on edessä taas jotkut vaalit ja tiettävästi ainakin yksi puolue (keskusta) on koko lailla puukko kurkulla.

Tyhjä tuoli saattaisi auttaa. Ikävä kyllä.