Hyvinkin 90 vuotta

Hiukan sain tuohon kuvaan tuttua ilmettä. Laskivat äidin kanssa olleensa vakia nyt runsaat 72 vuotta. Kotiin palatessa ajattelin kirjaa. Olen itse tutenut ihmisiä, jotka olivat syntyneet 1860- ja 1870-luvulla ja kokenut useita maailman mullistuksia. Sodankäynnin luonteen muuttumisesta kertoo kylliksi että isoisä kävi seitsemän sotaa (heimoretkiä ja ne normaalit), isä kolme, kun Lapin sota lasketaan erikseen, ja min en yhtään.

Paikalla oli yksivuotias, joka on menettämässä asemansa suvun nuorimpana,  kun eräs kuuluu olevan miinus 5 kuukautta vanha.

Eräskin kauhavalainen sanoi aikoinaan, että kun tuo Kemppinen kaatuisi ja löisi komian nenänsä kiveen. Hetken mietittyään hän täydensi, että ei siitä apua olisi. Kyllä se todistaisi, että se oli sen kiven vika.

Eilen kirjoitin aiheesta ”Lyö nenäsi takkakiveen”, vaikka en käyttänyt Vaasan-Jaakon otsikkoa. Tarinassa kerrotaan maisterinplantunun opintomatkasta kotikulmilla takausmiestä etsimässä, opintolainoihin. Ei löydy. Tarinan opetus on, että sitä sopii lyödä kerran, kaksi tai useammin noukkansa kiveen, ja voi olla, että ennen pitkää uskoo. Nenään sattuu aina vain kamalammin, mutta kiveen ei tule raapaustakaan.

Kielikuva on aika hyvä. Viesti ei ole sellainen, ettei kannattaisi yrittää, vaan tyytyä elämän tavallisuuteen. Sitä vastoin sen voi oppia, ettei ole pakko yrittää ikkunasta sisään, jos on ovi vieressä.

Tuo sukupolvi joutui oppimaan harvinaisia asioita. Heille opiskelu ja työn saaminen oli tavattoman helppoa, kuten myös meille, vanhimmille lapsille. Toinen maailmansota oli ollut monenkin mitan mukaan maailmanhistorian thän mennessä suuri mullistus. Nämä olivat jälleen rakentajia, mutta heidän esimiehensä olivat vanhoja. Melkein kautta maailman oli vanhojen miesten aikakausi, Churchill Englannissa, Adenauer Saksassa, da Gasperi Italiassa, Paasikivi Suomessa, eivätkä de Gaulle ja Franco olleet varsinaisia nuorukaisia.

Tältä sukupolvelta jäi jossain määri tiede ja taide tekemättä. Moni asia, joita pidetään aatteellisina tai kulttuurisina, oli käytännön sanelema. Luettiin, mentiin töihin, perustettiin perhe – suuri perhe.

Opportunismi eli kiipijyys oli sukupolven sairaus. Papinpojista tuli kummasti niin vasemmistolaisia, että Moskovan kommunistejakin hämmästytti. Tässä on kuitenkin näköharhaa mukana. Esimerkiksi suomalainen oikeisto, kokoomuspuolue kannattajineen, jota siis satun tuntemaan kohtalaisesti, tyytyi enemmittä mutinoitta virkanimitysjärjestelmään ja hallituskoalitioihin, joissa heillä ei ollut paljon sanan sijaa.

Kukaan ei ole oikeassa. Parhaassa tapauksessa ihmiset osaavat reagoida taustansa ja taipumustensa mukaisesti ajan yllätyksiin.

Juuri siksi on aihetta olla huolissaan siitä, että suvut ja sukupolvet ovat jääneet niin vähälle huomiolle. Aika moni yhteiskunta on edistynyt vanhojen naisten viisauden varassa. Vanhoilla miehillä on heilläkin ollut merkittävä asema senkin jälkeen, kun ovat siirtyneet elinkeinoista pois, esimerkiksi syytinkitupaan, ohjakset edelleen luovuttaneina.

Toimitusjohtajilla näyttäisi olevan sama tilanne kun komppanian päälliköillä sodassa, ja pataljoonan komentajilla. Liikkuvuus on kaikki kaikessa. Jalkojen täytyy kantaa.

Mutta ehkä meiltä on hiukan unohtunut eläkekeskustelujen huumassa, että vanhat saattavat osata juuri sen, mikä nuoremmilta on hukassa. He esimerkiksi muistavat tuon ajatuksen nenästä ja takkakivestä ja osaavat olla jupisematta ”haasteellisuudesta” ja ”tahtotilasta”.

Hitaus tarkoittaa muutakin kuin verkkaisuutta. Hitaus, inertia, on myös kappaleen taipumus vastustaa liiketilan muutosta. Sitä ei jarrutella, mikä on vauhdissa. Pysähtyneen kappaleen liikkeelle saaminen vaatii paljon enemmän ponnistusta kuin sen liikkeellä pitäminen. – Taisin vahingossa pitää lyhyen puheen isäni puolesta ja pyytämättä. Toivon että ajatus kuitenkin välittyi kirkkaasti ja kuuluvasti.