Liskomusiikkia I

Otsikko ei ole lyöntivirhe. En tarkoita diskoa, vaan liskoa. Nyt voin kirjoittaa tästä asiasta, jota olen kovasti seurannut. Kun varsinaista asiantuntemusta ei ole, olen vältellyt siihen kajoamista. Alan tutkimuksesta on silti kantautunut tietoa myös ”meidän puolelle”, sillä aivotutkimuksessa mallintaminen on selvää tietojenkäsittelytiedettä, ja kuvantaminen on lähellä. En tiedä tämän hetken summia, mutta lääketieteen ja biotieteiden teknologia oli muutama vuosi sitten dollareissa mitattuna sata kertaa suurempi bisnes kuin kuluttajaelektroniikka.

Nyt on siis mahdollista aikaisempien digitaalisten ”näppäilykuvien” sijasta toteuttaa tomografia (”viipalekuvaus”) tosiaikaisena. Tutkittavalle voidaan antaa lääkettä tai hänet voidaan altistaa ärsykkeille ja seurata myös kuvana, mitä hänen aivoissaan tapahtuu.

Tulokset ovat kohdittain hälyttäviä.  Alan perusteet järkkyvät. Aivojen eri osissa on keskuksia, kuten puhetta tuottava lohko, mutta ne eivät toimi itsenäisinä osina, vaan suunnattomina verkkoina. Aivot eivät muistuta vähimmässäkään määrin tietokonetta. Ne ovat paljon monimutkaisemmat kuin kukaan olisi tohtinut kuvitella vielä muutamia vuosia sitten. Ne ovat myös täynnä yllätyksiä.

Hiljan palautimme erään ystävän kanssa mieleen Oliver Sachsin esimerkin urkurista, jolla oli tavattoman paha muistisairaus. Hänen lyhytmuistinsa oli jotain 10 minuuttia. Kaikki muu katosi mielestä. Vaimonsa hän jollain tavalla tunsi, mutta siinä melkein kaikki.

Tuossa tilassa hän soitti urkuja ja pianoa, hyvin. Kun hänelle lyötiin nuotit eteen, hän entisenä ammattimuusikkona soitti virheettömästi nuoteista. Kun koe toistettiin vähän ajan kuluttua, kävi ilmi, että hän oli oppinut viimeksi soittamastaan eli soitti paremmin. Tämä on tietenkin jokseenkin käsittämätöntä ihmiseltä, joka ei välttämättä löydä kotonaan kylpyhuoneesta keittiöön.

Viime viikolla RSO:n konserttilähetyksen väliajalla esitettiin professori Minna Huotilaisen esitelmä. Hän on kognitiotieteen tutkija ja kuuluu Helsingin yliopiston monitieteisen musiikintutkimuksen huippuyksikköön.

Aivokuoren suuri merkitys musiikissa on ollut selvä ja jonkin aikaa. Nyt tiedetään, että ammattimuusikolla eräät aivokuoren osat ovat voimakkaasti laajentuneita eli niiden tilavuus on keskimääräistä selvästi suurempi. Ammattimuusikolla on muista enemmän aivokapasiteettia esimerkiksi vieraiden kielten tai virkkaamisen opetteluun, kirjoittaa Huotilainen.

Mielimusiikin kuunteleminen kuitenkin vaikuttaa liskonaivoihin eli syviin aivojen osiin, samoihin jotka säätelevät pulssia, hengitystä ja vastaavia toimintoja. Vaikutus on tyypillisesti erittäin nopea ja vahva. Samat aivojen osat toimivat esimerkiksi ihmisen säikähtäessä.

”Mielimusiikki” on ymmärrettävä kirjaimellisesti. Se voi olla siis yhtä hyvin diskojytää kuin Pendereckiä. Vaikutustapoja on ainakin kaksi. Toinen on ”sivistynyt” eli aivokuoren kautta tapahtuva. Siihen liittyy ”liskonaivojen” vaikutus, joka kiertää kognitiivisen kontrollin.

Koska mielimusiikki todennäköisesti (Huotilainen sanoo ”varmasti”) vaikuttaa erittäin edistävästi aivovaurioiden jälkien korjaamiseen ja oletettavasti siis myös muistisairauksiin, tässä on kysymyksessä iso asia.

Sama kirjoittaja sanoo jyrkästi, että musiikkiin osallistumisella, joka tarkoittaa siis myös kuuntelua tai altistumista mutta vaikuttaa selkeimmin itse soitettaessa tai laulettaessa, on erittäin suuri vaikutus lapsen kehitykseen.  Vaikutus on voimakkaimmillaan 3 – 10 vuoden iässä. Sen jälkeen se heikkenee.

Tästä voisi nyt esittää alustavan arvion. Olisiko aika nostaa musiikki liikunnan, ulkoilun ja kaikenlaisten terveiden elämäntapojen rinnalle tai ohi?

http://www.lahdenmusiikkiopisto.fi/easydata/customers/lahmo/files/tapahtumat2010/2010-04-28_huotilainen.pdf

http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/radio/1494908

[…]