6. helmikuuta 2012

Maankuori


Lapualla on päänkuori heikoin, ja Kauhavalla. Tämä kävi ilmi viimeistään 1931. Niinistö sai ääniä 62,6 prosenttia, ja vaihtelu on sellainen kuin televisiosta kuultiin.

Vaasan vaalipiiri (72,3) mainittiin, mutta haluan vetää esiin Lapuan ja Kauhavan: Niinistö 82,3 lähellä maan keskiarvoa olevalla äänestysprosentilla (64 %). Ehkä joku jaksaa tarkistaa. Nähdäkseni vain useissa Pohjanmaan kunnissa ja Miehikkälässä Niinistön kannatus ylitti 80 prosenttia.

Olen vuosikausia toistellut, että kotiseudullani ihmiset ovat vähän – erikoisia… Siinä ei ole mitään uutta. Ainoa todella hurja tulos on Helsinki, 50,4 – 49,6.

Epätavallisen suuri suosio Niinistölle kertyi Uudellamaalla Espoosta, Tuusulasta ja Nurmijärveltä.

Valintatilanteessa saa olla kysymys mieleisen puolison tai presidentin katsomisesta, mutta ratkaisun määrää joka tapauksessa mielijohde, jota ohjaa tuttuuden tunne.

Minulle, joka aloin katsella maailmaa äänioikeutettuna suomalaisena tuttu oli näissä vaaleissa Paavo Väyrynen. Luulen aavistavani, mitä miehen mielessä liikkuu. Siksi olen häntä vastaan.

Niinistöstä en oikein osaa sanoa. Syystä tai toisesta luonnollisia poliitikkoja ovat mielessäni Halonen, Lipponen ja Tuomioja. Ellen erehdy, olen ollut eri aikoina eri asioista samaa mieltä kuin he. Sellainen asia on esimerkiksi ulkopolitiikka.

Silloin oli kolme kovaa, keskustapuolue, demarit ja ”kommunistit” eli SKDL. Viimeksi mainitut nousivat todella näkyviin Koiviston ensimmäisessä hallituksessa 1968.

Nyt ei ole kommunisteja ja sekä demarien että keskustan näyttää käyneen hullusti. Kokoomus oli hyvin kauan ”yleisten syiden” eli Neuvostoliiton takia syrjässä, ja pääministeriksi tuli Harri Holkeri vasta 1987.

Nyt kokoomus on ”valtionhoitajapuolue”, mutta ei näkynyt kampanjoinnissa liioin varjoakaan rahamies- ja työnantajapiireistä, eikä näytetty Suomalaisen Klubin ovea.

Niinistö tuli eduskuntaan samana vuonna kuin kokoomuspuolueesta tuli pääministeri. Suhteita Neuvostoliittoon kiitettävästi vuodesta 1975 kansanedustajana rakentaneella Ilkka Kanervalla on tätä nykyä muita kiireitä.

Juhlallista on seurata näin suuria muutoksia, etenkin kun kävin kahdesti kokeilemassa äänestämistä ja se onnistui kivuttomasti. Äänestin ensin Niinistöä ja sitten Haavistoa. Elisabeth Rehn ei kuulemma ollut ehdolla eikä lioin Paavo Aitio.

Kaksikymmentä vuotta sitten sitä kauhisteltiin ja myös naureskeltiin, kun kirjoitin väitöskirjan tuomareista kuin mistä tahansa primitiivisestä yhteisöstä, selvitellen mitä he todella tekevät ja jättäen referenssiksi sen, mitä he sanovat (kirjoittavat). Teknillisessä korkeakoulussa vuodesta 2000 yritin seurata, mitä digitaalisten yhteyksien käyttäjät tekevät ja jättää sivuun sen, mitä he sanovat.

Sosiaalisesta mediasta on näinä päivinä puhuttu kovasti, ja mielestäni siis osoitettu heikkoa asiantuntemusta ja heiveröistä ajattelua. Kun on mahdollisuus sanoa (kirjoittaa) mitä vain, silloin tietysti kirjoitetaan mitä vain. Jonkun yhteiskuntatieteilijän pitäisi toimia samoin kuin matemaattisessa informaatioteoriassa (Shannon). Signaalin (viestin) sisältö oletetaan yhdentekeväksi, ja tutkitaan miten se yhdistää ja erottaa ihmisiä ja mikä sen määrällinen merkitys on eli kuinka paljon viestistä menee läpi.

Tässä mielessä mielenkiintoista ei ollut, kuka valittiin, vaan miten valittiin. Jos Pohjanmaalla luotetaan edelleen sähköpaimeneen ylivoimaisena viestintävälineenä, asioita olisi kukaties aika ajatella uudestaan. 

47 kommenttia:

  1. Kihniössä, tunnetussa sahti- ja pontikkapitäjässä, Niinistön osuus äänistä oli 85 %. Helsingin Kalliossa Haavisto nujersi Niinistön luvuin 65-35.

    VastaaPoista
  2. Jaa-a, mitähän mies yritti lopulta sanoa ?

    Sitäkö vain, että jos Vaasan vaalipiiri ei äänestä Vääristön ehdokasta, niin ovat väärässä tai vähintään omituisia..

    VastaaPoista
  3. Ahvenanmaan vaalipiirissä Haavisto sai enemmistön eli 60% äänistä,Lapua-Kauhava-suunnalla 20%. Mitähän sekin tarkoittaa.

    VastaaPoista
  4. Tämä on huono metafora:

    Jonkun yhteiskuntatieteilijän pitäisi toimia samoin kuin matemaattisessa informaatioteoriassa (Shannon). Signaalin (viestin) sisältö oletetaan yhdentekeväksi, ja tutkitaan miten se yhdistää ja erottaa ihmisiä ja mikä sen määrällinen merkitys on eli kuinka paljon viestistä menee läpi.

    VastaaPoista
  5. Ad Omnia: - mitä mies yritti sanoa: että noin suuri ero ei selity helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ymmärrä mitä eroa Kemppinen tarkoittaa, Lakeus vs Helsinki?

      Jos tästä erosta on kysymys, niin selitys voisi olla vaikka alueen lehden näyttävä tuki Haavistolle Helsingissä.
      Myönnän, että pienen otoksen perusteella tämä vertaus ontuu. Nimittäin Seinäjoella ei pariin päivään ole kuulemma luettu Ilkkaa. Niin kiivaasti lehti on kuulemma liputtanut punalippua Haaviston puolesta.

      Tosin tämä punasilmäisyys korjaantunee kesällä, kun Ilkan päätoimittaja siirtyy Hesarin pääkirjoitustoimitukseen.

      Ei tuolla keskustalla nyt mielestäni hullusti ole käynyt, kahdella keskustapuolueella on yhteensä yli seitsemänkymmentä kansanedustajaa. Nyt vanhemman veljespuolueen johdon pitää vain ymmärtää, että veljekset täydentävät eri puolueina loistavasti toinen toistaan.

      Poista
    2. "Nimittäin Seinäjoella ei pariin päivään ole kuulemma luettu Ilkkaa. Niin kiivaasti lehti on kuulemma liputtanut punalippua Haaviston puolesta.
      Tosin tämä punasilmäisyys korjaantunee kesällä, kun Ilkan päätoimittaja siirtyy Hesarin pääkirjoitustoimitukseen."

      Ala-arvoista. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä kuulee. Ilkka on pyrkinyt tasapuolisuuteen, joka kuitenkin on kallistunut Haaviston halveksijoitten suurempaan näkyvyyteen. Päätoimittaja Kalliokoski on ymmärryksensä laaja-alaisuuden vuoksi poikkeusyksilö ja hänen menetyksensä on suuri tappio koko maakunnalle.

      Kommenttien laadusta voisi päätellä, että enemmistö niitten laatijoista on oikeen vanahoja ihimisiä Pohojanmaalta. Tuloo niin tunkalta että oikeen.

      Poista
  6. Ad Lauri Gröhn: - metafora on hyvä. Sinä vai et ymmärrä sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin vaaleissa syntynyt ero oli sosiaalisen median käytössä ja sen tulo osaksi vaalitoimintaa (ja politiikkaa). Niinistä-liikkeen koko kommentointi asiasta oli kevyttä tuhahtelua. Onhan Kokoomus konservatiivipuolue, mutta yhtä konservoituja kuin arabimaiden eliittihallinto ei ehkä nykyaikana kannattaisi olla. Ei siellä kuulla mitä kello juuri löi.

      Toinen merkittävä seikka on sitten se että politiikka on reippaasti taas muuttumassa henkilöhommaksi, vähän anglosaksiseen tyyliin (tai pikemminkin vain anti-pohjoismaiseen tyyliin). Ylen vaalikommentaattori piti "urheilu- tai konserttitapahtumaa muistuttavaa juhlintaa" jotenkin periaatteessa paheksuttavana. Minusta se on ainoa tapa aktivoida ihmisiä politiikkaan. Emme oikein tykkää dogmeista ja kasvottomuudesta. Ja vain tällä näytetään nuorisolle että politiikka on joukkoliike jolla saa asioita tapahtumaan.

      Mutta ehkä semmoista jopa pelätään. Nehän perkeleet voivat äänestää vaikka ketä.

      Poista
  7. Länsisuomalaiset vaikuttavat olevan auktoriteettiuskoisia, eli kaappihomoja (siis miehet). Tässäkään ei pidä katsoa mitä he sanovat (ja äänestävät), vaan mitä he tekevät. Olen lukenut jostain että sarkaviljelyllä olisi tässä osuutensa, kun taas idässä vallitsi enemmän suurperhemalli.

    VastaaPoista
  8. Kun huutaa uskoon tulleiden mielenosoittajien keskellä niin tuntuu ,että kaikki ovat samaa mieltä.Ei näe ikkunoistaan mielenosoitusta seuraavaa enemmistöä, joka hymyillen pyörittelee päätään.Mielenosoituksen päätyttyä hokee,että ne tyhmät eivät ymmärrä meitä valaistuneita!Olen todella onnellinen siitä,että suurimmalla osalla ihmisistä on " jalat maassa".Ne pyörittävät arkielämän askareita,niin politiikassa, kuin työelämässä.Entinen vasemmisto hakee itseään,mutta tuskin se löytyy erikoisuuksien kautta.Pettymyksien paras lääke on myöntää olleensa väärässä.Pohjanmaa on tässä asiassa "uuden" suunnan näyttäjä !

    VastaaPoista
  9. Haavisto pärjäsi hyvin Helsingissä, mutta paljon heikommin jo Espoossa.

    Yksi selitysmalli voisi olla sekin, että juuri Helsingissä on suhteellisesti eniten sitä väkeä, joka elää valtion ja kunnan rahoilla - sosiaalitukien saajat ja virkamiehet. Kun katsoo kaupunginosajakautumaa, tämä hypoteesi saa vahvistusta noin intuition tasolla.

    Joku voisi tutkia asiaa. On nimittäin tietynlainen "point of no return" se piste, jossa "edunsaajien" osuus äänioikeutetuista ylittää 50 %.

    Ehkä Haavistoa ei ensisijaisesti vaaleissa kannatellutkaan "uudenaikaisuus", vaan toivo siitä, että bileet jatkuvat häiriöttä myös kiristyvässä taloustilanteessa ? Tietty vanhaan tarrautuminen siis. Haavisto toi enemmän tätä viestiä kuin Niinistö, jonka ihmiset tajuavat tarkan euron realistiksi. Toisille se käy, toisille ei. Onneksi vielä enemmistölle se kävi.

    VastaaPoista
  10. Metaforasi unohtaa syntaksin. Poliittiset mantrat perustuvat osittain syntaksiin, tuttuuteen. tuo vaikuttaa "läpimenoon".

    VastaaPoista
  11. Tässä selityksiä erolle:

    Olisikohan kyseessä se, että ihmiset ovat kuitenkin tervejärkisiä?

    1) Velkaannutaan niinkuin kreikka lastenlasten kustannuksella
    2) Pelkkä hokeminen sorrettujen ja kiusattujen puolesta ei ole uskottavaa. Tarttis jopa tehrä joskus jotakin
    3) "Libeeraalius" yhditettynä haluun määräillä ympäristön tai jonkun muun ideologian nimissä ei ole uskottavaa
    ja
    4) "Suvaitsevaisuus" yhdistettynä perinteisten arvojen halveksimiseen on aidosti loukkaavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihan Kreikka tee velkaa lastenlasten kustannuksella!! KYLLA Saksa maksaa ja vahan Suomikin. Viisasta ja vikkelaa vakea! Jonkun aikaa Kreikkalaista ankyrointia, kylla se maksaja sitten loytyy!

      Poista
  12. Yli miljoona suomalaista äänesti presidentiksi homoa sivaria ja se on hieno tulos. Toivotan rakkauden talven henkeä kaikille Kemppisen kommentoinnissa roikkuville konservatiiviänkyröille. Ahdasmielisyydestä voi eheytyä pois! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Podet siis ahdasmielisyyttä. Oletko ammentanut oppisi Neuvostoliiton retoriikasta? Miksi et suvaitse meitä änkyröitä?

      Poista
    2. Mikä ihme siinä on, että Neukku-kortti vilahtaa heti esiin, jos ilmoittaa, ettei ole mahdottoman innostunut seisomaan itsenäisyyspäivänä kunniavartiossa varpaitaan palelluttamassa? En nyt kutsuisi sitä ainakaan avaramielisyydeksi.

      Poista
    3. 1. asteen suvaitsevainen on suvaitsevainen.(Ano ja minä) Hyväksymme ne jotka hyväksyvät itsensä (homot, lihavat, vasenkäsiset jne).

      2. asteen suvaitsevainen olisi liian suvaitsevainen koska se suvaitsisi 1. asteen jäämäjoukkoa eli 1. asteen suvaitsemattomia, kiusaajia, morkkaajia jne. (Eli niitä, jotka ei suvaitse homoja, vasenkätisiä, lihavia jne).

      1.asteen suvaitsevainen ja samalla 2. asteen suvaitsematon ei ole ahdasmielinen.

      (Pitää olla ahdasmielinen jos näkee ahdasmielisenä publikaaneille ja fariseuksille pyllistämisenä sen Jeesuksen teon että suvaitsi portot ja vaivaiset luoksensa, joku raja sentään !).


      MrrKAT

      Poista
  13. Helsingissä Haavisto 49,8 % (ei 49,6). Ja Vallilassa 74,9 %.

    VastaaPoista
  14. Vaikka näistä vaaleista yritetään kovasti tehdän kansaa jakavat vaalit, niin eiväthän ne sellaiset olleet. Kaikkea muuta. Kansa valitsi kahdesta sisäsiististä porvarispojasta mielestään sopivamman.

    Sen sijaan monet Haavistoa äänestäneet eivät äänestäneet presidenttiä, vaan suvaitsevaisuuden puolesta, mitä he sillä sitten kukin ymmärtävätkään. Se selittää kotiseutuni (Kallio) lukemat, ei mikään muu. Selvää kuin pläkki.

    Hyvä vaali tämä toinen kierros. Kukaan ei hävinnyt, kaikki voittivat.

    VastaaPoista
  15. Niin, onkos se väki joka edustaa enemmistöä vähän erikoista? Tietysti maailmanhistoriastakin voi sellaisen esimerkin löytää,tästä vaalituloksesta se on jo hankalampaa. Kukas sen lausuikaan että on hyvä että meillä on pohjalaiset niinkuin on Paavilla munat,hätätilanteen varalta.

    VastaaPoista
  16. Kemppisen sähköpaimen -vertaus oli osuva siinäkin mielessä, että Lapuan hallitseva "eliitti" onnistui poistattamaan useita Haavistoon myönteisesti suhtautuvia viestiketjuja Suomi24:n Lapuan keskustelupalstalta, sekä mm. lainauksen ja viitteen Kemppisen kirjoitukseen "Keskinkertaisuudesta".

    VastaaPoista
  17. Pohjanmaalla kannetaan kaunaa Haaviston Naturapäätöksistä. Siitä tässä lienee oleellisesti kyse.

    VastaaPoista
  18. Viimeksi liputin Tammisunnuntaina ja sytytin kynttilät ikkunoille.
    Perinteinen vasemmisto on muuttunut. Hävisivät taistelun. Nyt vihreät, piilokommunistinen suvaitsevuusliike, kavalasti muokkaavat maaperää.
    Olisipa meillä kuningaskunta ja eduskunnan ylempi kamari.
    Jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, olisi meillä säästytty tällaisilta pellevaaleilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhumattakaan jos Saksa olisi voitanut toisen maailmansodan: meillä olisi Johtaja ja homot yms. pantu...

      Poista
    2. "Silloin oli kolme kovaa, keskustapuolue, demarit ja ”kommunistit” eli SKDL."

      Luulempa, että "kommunisteille" (vasemmistoliitto) löytyy eriarvoistuvassa Suomessa jatkossakin sosiaalista tilausta. Kepu profiloitunee syrjäseutujen (ei-uudenmaan ja ei-kasvukeskusten) puolueeksi. Demarit ovat hakusessa, niiden pitäisi tehdä "2030-luvun sosiaalipolitiikka" -ohjelma ja vallata sosiaalinen media työväentalohaikailun sijasta. Pahalta vaan näyttää kun Jungerin pakotettiin eroamaan.

      Poista
    3. JarMom; Ja jos Stalinilla olis ollut aikaa, eika olisi valittanyt jenkkien jutuista v. 1944, niin ainakaan minun ja JarMom:in (luulen) ei nyt tarvitsisi katsella naita vaaleja!

      Poista
    4. Pari nyymiötä siirtyi heti naisten "lokiigalla" jälkimmäiseen maailmansotaan ja osasivat sekoittaa herrat Hitlerin ja Stalinin juuri siihen asiaan josta ei puhuttu.

      Keskimmäiselle nyymiölle, että ehkäpä Kepu palaa takaisin suuresti kasvaneena, kunhan kuntauudistusten seuraamukset on muutaman vuoden kuluttua havaittu ja punnittu.

      Poista
  19. Kauhavalta ja Härmästä tunnen fiksuja ja mukavia ihmisiä, nuoriakin, joille suurin tai ainoa syy valita Ninistö oli Haaviston homous.

    Edelleen he ovat fiksuja ja mukavia, mutta osa heidän suustaan tulleista jutuista oikeastaan pelottaa minua. Onneksi heitä on paljon vähemmän muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näillä lakeuksilla haaskata aikaa minkään puolesta – aina ollaan jotain vastaan. Sitä vihataan mitä pelätään, ja semmoistahan täällä piisaa. Eräskin muori, joka on ikänsä ollut SKDL:n ja sen rippeitten järjestömyyriä, antoi äänensä Niinistölle kun "hänhän ei homoa äänestä". Löytyi lopulta se kapitalismiakin suurempi paha.

      Vanhat ja koulujakäymättömät voi armahtaa, mutta kyllä vaan surettaa Niinistön puolesta, kun häntä kuljettava myötävirta oli niinkin paskainen ja heikkolahjaisia kuhiseva. Puhumattakaan niistä oppineista, jotka päästivät typerän puolensa ääneen.

      Poista
    2. Tätä minä nyt ihmettelen. Miksi, oi miksi Niinistön tukijat jatkavat törkeätä loanheittoa, myös tämän blogin kommenteissa, vaikka vaalit on ohi ja he saivat ehdokkaansa presidentiksi? Miksi vaalivoitto ei heille riittänyt? Onko selitys juuri tämä "paskainen ja heikkolahjaisia kuhiseva myötävirta"?

      Poista
  20. Makeiletko, Kemppinen?
    En haluaisi uskoa.

    VastaaPoista
  21. Haavisto jäi kolmanneksi; hävisi nukkuneiden puolueellekin. Hyväksyn vaalituloksen.

    VastaaPoista
  22. Kansa on puhunut ja pulinat pois! Nyt vain katsotaan, kuinka Niinistö selättää ilmastonmuutoksen talouskasvulla ja edistää ihmisoikeuksia käymällä kauppaa roistovaltioiden kanssa.

    VastaaPoista
  23. Laskelmoitko, Kemppinen.
    Haluan uskoa.

    VastaaPoista
  24. Öhööm.. Tuoda "sähköpaimen viestivälineenä" on ollut tehokas, sillä lyöpi voimallisesti virtaa keppiin! Menee näin kerralla viesti perille asti..

    VastaaPoista
  25. Eriävä, sanoi mustapukuinen mies, mielipidemaanantaina, 06 helmikuuta, 2012

    Kun ehdokkaiden kannatuksia tutkitaan äänestysalueittain, on populaatio yleensä jollain muuttujalla vahvasti homogeeninen. Eri kuntien tai maakuntien äänestäjissä on paljon laajempi kirjo, herrat ja narrit. Isot kannatuserot edellisissä kertovat minuta eniten äänestäjistä, jälkimmäisissä ehdokkaista.

    VastaaPoista
  26. No nyt saatiin saudiarabialaisten mieleinen presidentti. Tärkeintä on olla mieleen saudeille, kiinalaisille, Myanmarille, Pohjois-Sudanille... ihan kuin A.P Pietilä esitti.

    VastaaPoista
  27. No,

    Äänestin "taktisesti" 1. kierroksella Paavoa, koska eetokseni oli että pohjalainen "feikki" Mari Kiviniemi pitäisi saada ulos keskustan johdosta. Toiveeni saattaa toteutua sillä Kiviniemellä ei ole muuta oljenkotta kuin hirttäytyä ns. kuntaremonttiin. Urpilainen tosin töppäsi vähän, kun ei aiemmin sitouttanut keskustaa kuntauudistukseen.

    Epäilenpä, viimepeleissä keskustan johto "köuhän asiassa" yrittää oikaista Niinistöstä suoralla ladulla, oikealta ohi.

    Niinistön tuella "Kokoomus" on vasemmistolaisempi puolue, mielikuvissa, kuin demarit.

    "Valitettavasti"!

    VastaaPoista
  28. Politiikka on hauska laji.

    Sivistynytkin ihminen voi luvalla

    pätkiä kuonoon kaikkiin suuntiin,

    kaikin keinoin.


    Itse asian tekijöistä.

    Vuodesta toiseen saamme kuulla,
    eri variaatioita teemasta:
    "päihin tuli, tosin poikkeuksellisesti (7. kerran)"

    Viestin sisältö ei juuri muutu.
    Keskeistä siinä on,
    että olen - itse siis - korvaamaton.

    Kaikkea hyvää.
    t.Uuno.

    VastaaPoista
  29. Pohjanmaalla on konservatiivista uskonnollisuutta (lestadiolaisuus ym) ja siksi enempi Niinistö ?

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Pohjanmaalla ei ole lestadiolaisuutta (Alajärveä ja Perhoa lukuunottamatta) juuri nimeksikään joten tuo teoriasia menee harakoille. Ja Marsalkan mylläämä Tamperekin äänesti oikein somasti tulevaa presidenttiämme niinkuin hyviin tapoihin kuuluukin. Myös punainen Kemi antoi yli 55% äänistään Niinistölle.

      Poista
    2. Kemppinen: "Epätavallisen suuri suosio Niinistölle kertyi Uudellamaalla Espoosta, Tuusulasta ja Nurmijärveltä. "

      Ei yhtään epätavallinen tulos. Noihin pitäjiin on muuttanut lapsiperheitä kaikkialta Suomesta ja he ovat muuttaneet poliittista ilmastoa. Kyllä se kuulkaa on niin että tämä maailma muuttuu naisten lanteiden kautta. Helsinki on viheliäinen pesäpaikka josta lapset - nuo elämän merkit - puuttuvat. Sinne on jäänyt sitten kaikenlaisia jokapaikan touhottajia, vaihtoehtoihmisiä ja kantakapakkojen baskeripäisiä tenu-ukkoja.

      Poista
  30. Ei minusta tuo Keminkään tulos ollut hassumpi: 55,2% Niinistölle vaikka kaupunki täynnä punikkeja niin että päätä huimaa. Siinä suhteessa tuo Haaviston Pekan matka Kemiin oli kaikkea muuta kuin menestys.

    Oma maakuntani oli vain lievästi enemmän Niinistö-myönteisempi kuin Helsingin ulkopuolinen Uusimaa joten turha tulla soittelemaan että täällä maakunnissa oltaisiin muka suvaitsemattomia.

    VastaaPoista
  31. Itse olen syntyisin Pohjanmaalta ja sieltä lähteneenä, sinne jääneitä kavereitani kuuntelemalla, en ole yhtään yllättynyt Niinistön murskavoitosta tietyissä kunnissa. Ainakin suurimman osan keskuudessa äänestettiin presidentin seksielämästä, ei poliittisesta linjauksesta.

    VastaaPoista
  32. Höpsistä. Maaseudulla kyllä muistetaan kuka oli ympäristöministeri Lipposen I hallituksessa kun maita otettiin yhteiskunnan haltuun Naturan nimissä.

    Ympäristöministeri oli Pekka Haavisto. Eikä suvainnut vastaan pullikointia.

    Testasin erään maaseutulaisen muistia. "Muistatko kuka oli ympäristöministeri kun Natura runnottiin läpi?" Kyllä p****kel muistetaan.

    Jostain syystä tämä asia on täysin kaupunkilaisten lähimuistin ulottumattomissa ja Haaviston heikkoa menestystä maaseudulla selitetään mitä kummallisemmilla väärillä perusteilla. Ko. äijä menetti rahaa mm. oikeudenkäynteihin ja hävisi ne.

    Korkeinta oikeutta kutsuttiin malla Hallituksen korkeimmaksi oikeudeksi.

    Hauskaa tässä on kuinka historia toistaa itseään. Taas samankaltaiset taustajoukot kuin 1970-luvulla kun sosialisoijaa ajetaan asemiin.

    VastaaPoista