Maankuori

Lapualla on päänkuori heikoin, ja Kauhavalla. Tämä kävi ilmi viimeistään 1931. Niinistö sai ääniä 62,6 prosenttia, ja vaihtelu on sellainen kuin televisiosta kuultiin.

Vaasan vaalipiiri (72,3) mainittiin, mutta haluan vetää esiin Lapuan ja Kauhavan: Niinistö 82,3 lähellä maan keskiarvoa olevalla äänestysprosentilla (64 %). Ehkä joku jaksaa tarkistaa. Nähdäkseni vain useissa Pohjanmaan kunnissa ja Miehikkälässä Niinistön kannatus ylitti 80 prosenttia.

Olen vuosikausia toistellut, että kotiseudullani ihmiset ovat vähän – erikoisia… Siinä ei ole mitään uutta. Ainoa todella hurja tulos on Helsinki, 50,4 – 49,6.

Epätavallisen suuri suosio Niinistölle kertyi Uudellamaalla Espoosta, Tuusulasta ja Nurmijärveltä.

Valintatilanteessa saa olla kysymys mieleisen puolison tai presidentin katsomisesta, mutta ratkaisun määrää joka tapauksessa mielijohde, jota ohjaa tuttuuden tunne.

Minulle, joka aloin katsella maailmaa äänioikeutettuna suomalaisena tuttu oli näissä vaaleissa Paavo Väyrynen. Luulen aavistavani, mitä miehen mielessä liikkuu. Siksi olen häntä vastaan.

Niinistöstä en oikein osaa sanoa. Syystä tai toisesta luonnollisia poliitikkoja ovat mielessäni Halonen, Lipponen ja Tuomioja. Ellen erehdy, olen ollut eri aikoina eri asioista samaa mieltä kuin he. Sellainen asia on esimerkiksi ulkopolitiikka.

Silloin oli kolme kovaa, keskustapuolue, demarit ja ”kommunistit” eli SKDL. Viimeksi mainitut nousivat todella näkyviin Koiviston ensimmäisessä hallituksessa 1968.

Nyt ei ole kommunisteja ja sekä demarien että keskustan näyttää käyneen hullusti. Kokoomus oli hyvin kauan ”yleisten syiden” eli Neuvostoliiton takia syrjässä, ja pääministeriksi tuli Harri Holkeri vasta 1987.

Nyt kokoomus on ”valtionhoitajapuolue”, mutta ei näkynyt kampanjoinnissa liioin varjoakaan rahamies- ja työnantajapiireistä, eikä näytetty Suomalaisen Klubin ovea.

Niinistö tuli eduskuntaan samana vuonna kuin kokoomuspuolueesta tuli pääministeri. Suhteita Neuvostoliittoon kiitettävästi vuodesta 1975 kansanedustajana rakentaneella Ilkka Kanervalla on tätä nykyä muita kiireitä.

Juhlallista on seurata näin suuria muutoksia, etenkin kun kävin kahdesti kokeilemassa äänestämistä ja se onnistui kivuttomasti. Äänestin ensin Niinistöä ja sitten Haavistoa. Elisabeth Rehn ei kuulemma ollut ehdolla eikä lioin Paavo Aitio.

Kaksikymmentä vuotta sitten sitä kauhisteltiin ja myös naureskeltiin, kun kirjoitin väitöskirjan tuomareista kuin mistä tahansa primitiivisestä yhteisöstä, selvitellen mitä he todella tekevät ja jättäen referenssiksi sen, mitä he sanovat (kirjoittavat). Teknillisessä korkeakoulussa vuodesta 2000 yritin seurata, mitä digitaalisten yhteyksien käyttäjät tekevät ja jättää sivuun sen, mitä he sanovat.

Sosiaalisesta mediasta on näinä päivinä puhuttu kovasti, ja mielestäni siis osoitettu heikkoa asiantuntemusta ja heiveröistä ajattelua. Kun on mahdollisuus sanoa (kirjoittaa) mitä vain, silloin tietysti kirjoitetaan mitä vain. Jonkun yhteiskuntatieteilijän pitäisi toimia samoin kuin matemaattisessa informaatioteoriassa (Shannon). Signaalin (viestin) sisältö oletetaan yhdentekeväksi, ja tutkitaan miten se yhdistää ja erottaa ihmisiä ja mikä sen määrällinen merkitys on eli kuinka paljon viestistä menee läpi.

Tässä mielessä mielenkiintoista ei ollut, kuka valittiin, vaan miten valittiin. Jos Pohjanmaalla luotetaan edelleen sähköpaimeneen ylivoimaisena viestintävälineenä, asioita olisi kukaties aika ajatella uudestaan.