5. joulukuuta 2011

Koti ilman iPadia


Kuten Aleksis Kivi sanoi, koti ilman iPadia on kuin pilvinen päivä. – HS tarttui syrjäytymisen syrjään ja otti esiin ongelman, josta on keskusteltu nimellä digitaalinen kuilu tai 80-20 toista kymmentä vuotta.

Ilahduttavaa, että asiaan käytiin kerrankin, ilman kiertoa uuden teknologian kautta.

Oma käsitykseni ei perustu tosiasioihin. Tilastoista ilmenevä on kovin yleistä. Silti olisin valmis säestämään, että suomalainen mitattu ja kehuttu tasa-arvo näyttää olevan kuolinkouristuksissa.

Toisin kuin presidentti Halonen – jos ymmärsin oikein – en pidä tätä globalisaation lieveilmiönä, vaan globalisaationa.

Jotkut ihmiset harmittelevat maahanmuuttajia. En usko sen johtuvan siitä, että nämä ovat toisen rotuisia ja väärän värisiä. Uskon sen johtuvan siitä, että he ovat köyhiä. Kunnanjohtajat ja muut kanttorit eivät anna edes Lieksassa arveluttavia lausuntoja. En usko sen johtuvan siitä, että he olisivat valistuneita, vaan siitä, että he eivät ole köyhiä.

Marginaalityytymättömyys on ollut kauan keskeinen käsite. Tyytymättömyyttä eivät tuo julki niinkään ne, joiden asiat ovat huonosti, kuin ne, joiden asiat ovat melkein huonosti. Erittäin tyytymättömiä ovat ne, joiden asiat ovt melkein hyvin.

Varmin keino sekoittaa tämä tärkeä keskustelu on keskittyä syrjäytyneisiin. Olisi keskityttävä syrjäytyviin, uhan alla eläviin. Jo pudonneisiin on kohdistettava selviä ja vahvoja aputoimia. Luullakseni suurempi joukko, ne jotka tuntevat riippuvan kynsistään räystäässä, vaatii dramaattista suunnanmuutosta. Tuohon joukkoon kuuluu tyypillisesti paljon opiskelijoita.

Se ei ole mikään sattuma, että viimeksi kuluneet puoli vuosisataa rajujen levottomuuksien polttopisteessä ovat olleet nimenomaan nuoret ja etenkin opiskelijat. Heillä on silmät nähdä, mistä heidät aiotaan jättää osattomiksi ja korvat kuulla, miten paksuja juttuja heille halutaan syöttää.

Miksi Suomi ei sortunut Neuvostoliiton satelliitiksi 1946-1948? Meillä oli liian nuori ”oikeisto” (neuvostovastainen kansanosa) ja liian vanhat kommunistit.

Jopa Zdanov tiesi ja saattoi lähettää miehet vilkaisemaan yliopistolta, mikä määrä meillä sittenkin oli erittäin iskukykyisiä 20-30 –vuotiaita. Heillä ei ollut mitään syrjään jäämisen vaaraa. Heistä tuli herroja herroista köyhään maahan. Työläiset pysyivät lopulta parlamentaarisen demokratian piirissä, koska maassa oli puutetta kaikesta muusta paitsi työstä.

Neuvostoliiton pahimpia virheitä suhteessa Suomeen ei ollut talvisodan aloittaminen – kyllähän maan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kukistua. Hirvittävä erehdys oli sotakorvausten vaatiminen. Ne olivat suhteessa väkilukuun suuremmat kuin Saksalta 1919 vaaditut korvaukset – ne joista Saksa ei selvinnyt vaan ajautui lopulta natsivaltaan. Korvauksiin meni 1/6 valtion budjetista eli vuoden 2009 summilla ja rahan-arvolla noin 8 miljardia euroa vuodessa, eikä puhe ollut takauksista tai varauksista, vaan tavarasta.

Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka maksoi sotakorvauksensa.

Neuvostoliittoon rahat upposivat tekemättä havaittavaa vaikutusta. Suomella oli 1952 teollisuus ja vaativaan vientikauppaan kykenevä väestö. Rikkaimmat oli köyhdytetty eikä maailmanvallankumous jaksanut kiinnostaa monia.

Hyvinvointivaltiomme alkoi rapistua 1980-luvulla ja romahti 1991-1992. Sitten alkoi jälleen nousu ja samalla kummallisten, vieraiden oppien tunkeutuminen ajatusmaailmaamme. Nokia-ilmiö – siis korkea teknologia koko hankintaketjuineen – teki ihmeitä ensin etenkin Euroopan markkinoilla.

Tätä kysyisin kahdelta presidenttiehdokkaalta: luuletteko että tuo nousu ja siihen liittyvä investointien tarve olisi ollut mahdollinen ilman vapaakauppaa ja yhteisvaluutta euroa? – Ei se olisi mitenkään onnistunut.

29 kommenttia:

  1. Suomi oli, 1 ainoa maa maailmassa, joka maksoi sotakorvauksensa, 2 sekä demokratia, joka nussi natseja omasta halustaan.

    VastaaPoista
  2. Jukka kirjoitti:"Oma käsitykseni ei perustu tosiasioihin. Tilastoista ilmenevä on kovin yleistä. Silti olisin valmis säestämään, että suomalainen mitattu ja kehuttu tasa-arvo näyttää olevan kuolinkouristuksissa."

    Läntisestä maailmasta tasa-arvon tappoi kylmän sodan päättyminen ja siitä alkanut rikkaiden verokapina. Enää ei rikkaiden tarvitse öisin pohtia, että mitäs jos aamusella kommunismista juopunut väkijoukko tulee ja ripustaa lyhtytolppaan. Ei, nyt voidaan pudottaa paskat rattaista ja aloittaa rahan keskittäminen omiin taskuihin. Globalisaatio on yksi keino, jolla saadaan keskiluokka nöyräksi ja hyväksymään, mitä ylhäältä annetaan.

    Tämä rikkaiden verokapina on onnistuneesti viety läpi USA:ssa, Isossa-Britanniassa, Italiassa ja osin myös Suomessa. USA:ssa rikkaiden verokapinan puuhamiehenä toimii Grover Norquist perustamansa "Americans For Tax Reform" liikkeen kanssa. Hän kanavoi rikkaiden oikeistolaisten tukijoiden rahaa ehdokkaille, jotka antavat valan, etteivät koskaan nosta veroja. Norquist on onnistunut saamaan käytännössä koko republikaanipuolueen taskuunsa. Tekosyinä verojen vastustukselle esitetään yhtä ja toista (mm. "small government", "starving the beast" ...), mutta ainoa todellinen syy on rikkaiden verokapina. Paljon kertova on Norquistin lausunto, jonka mukaan keskiluokkaa koskeva verojen nosto ei ole verojen nostamista (http://thinkprogress.org/economy/2011/12/01/380129/norquist-gop-middle-class-ta/).

    VastaaPoista
  3. etenkin opiskelijat

    Olenkin aina ihmetellyt minkä alan opiskelijoita ovat Pariisin, Lontoon, Malmön maahanmuuttajataustaiset mellakoivat "opiskelijat". Iranissakin ihan kotoperäiset opiskelijat saivat koko maan kuohumaan ajatollahin kera.
    Suuri kunnioitukseni Kiinaa kohtaan, joka upeasti antoi isän kädestä ns. opiskelijoille Tiananmenin tapahtumassa.

    Aikoinaan Suomen tavalliset opiskelijat halusivat tuoda Mustan Kirjan opit mahamme. Korkeakoulujen opintoaineisto piti saada vastaamaan brezneviläisyyden ihanteita - vääräoppisen marxilaisuuden torjuen.
    Musta Kirja = "Todistusaineisto imperialismin ja äärioikeiston vaikutuksesta Suomen korkeakouluopetuksessa".

    VastaaPoista
  4. Miksi kysyä, kun vastaus on jo tiedossa ?

    Nokia toi Suomeen paljon hyvää, mm. itsetuntoa ja verorhaa, mutta samalla se oli se yksi suuri puu, jonka varjossa muu ICT-aluskasvillisuus ei päässyt itsenäisenä nousemaan. Angry Birds on hieno juttu, mutta sillä on vielä matkaa esim. metsän työllisyysvaikutuksiin ja 20 miljardin volyymiin. Menestystä.

    Nyt, kun Nokia hieman paikalleen pönöttyneenä kelottuu, on vanha taas arvossaan: Virkakunnan, eläkeläisten ja meidän muiden heikkosaattoisten toimeentulo maksetaan sillä viennillä, jota tekee metsä ja metalli. Vaikka vielä joku aika sitten nämä olivat hieman huvittavia menneen maailman kuriositeetteja.

    - Ja tämä vienti (kuten Angry Birdskin) pelaa globaaleilla markkinoilla - euro auttaa, mutta Wärtsilän dieseleiden, Metson paperikoneiden tai Koneen hissien myynti ei ole siitä kiinni.

    Katseet Ruotsiin: EU on vapaakauppaunionina hyvä, mutta mistä Ruotsi on jäänyt paitsi, kun se ei ole kuulunt euroon ? Luokkaa 30 - 70 miljardin takuuksista maksuhaluttomille ja -kyvyttömille ? Ruotsi on maailman maista samanlaisin Suomen kanssa, mutta esim. valtion velka on siellä pelottavasti loppumassa siinä, missä se meillä kasvaa kohisten.

    Euro on ollut Suomelle ennen kaikkea turvallisuuspolittinen ratkaisu, mutta nyt se on osoittautumassa sellaisena aivan tolkuttoman kalliiksi. Ja antaako euro todella tuulensuojaa esim. Venjän muuttuvien poliittisten olojen suhteen ? Ei antanut Kansainliitto aikanaan.

    VastaaPoista
  5. Herra Professori, eikö meillä ole tuoretta ihmismuistia myös Ranskan Sorbonnesta, jonka opiskelijat ovat yhtä 1 useamman kerran pyrkineet kohentamaan maan, maailman ja yliopistolaitoksen tilaa? On, on, siunatun on!

    Jos sopii, mainitsen Suomesta Ryynäset ja Horttanaiset, joista ei ole sopivaa mitään sanoa, eikä ainakaan kovin arvostavassa mielessä. Mitä olisi aikaansaatu ilman heitä,joiden tapa nähdä maailma on niin onneton?

    VastaaPoista
  6. Suomen nousun 1990-luvun alun Suuresta Lamasta mahdollisti markan kellutus syyskuusta 1992 eteenpäin.Kouristuksenomainen tarrautuminen vakaaseen ja lopulta vahvaan markkaan vuodesta 1985 eteenpäin ajoi Suomen talouden ryskyen kiville.

    Edellä kirjoitettu ei tarkoita Nokian menestymisen väheksymistä.

    Suomi liittyi EU:iin 1.1.1995. Yhteisvaluutta euro otettiin käyttöön tilivaluuttana 1.1.1999 ja käteisvaluuttana 1.1.2002.

    Vapaakauppameininki tulliliitto EU:ssa on ollut ilmeisesti siunauksellista. Mutta onhan Ruotsikin pärjännyt erittäin hyvin kruununsa kanssa. Miksei sama olisi onnistunut markkamme kanssa?

    VastaaPoista
  7. Nuorissa on tulevaisuus, sanotaan.

    Ja sittenkin kaikki virtaa -päätellen muutaman porukan päätöksestä erota nuorisojärjestöjen yhteistyöelin Allianssista.

    Naapurisovun aikaan idässä toimi kuuleman mukaan yleisliittolainen nuorisojärjestöjen yhteistyöelin Komsomol jonka johtohahmot saattoivat olla vanhempia kuin Erkki Tuomioja tai Astrid Thors jotka toimivat juhlapuhujina Allianssin äskeisessä syyskokouksessa.

    Kansainvälisyyskasvatus on kuulunut molempien päätehtäviin; ettei edustajia kv-areenoille valita ohi oikein ajattelevan eliitin, muiden kanssa flirttaillen.

    VastaaPoista
  8. Jos minulta kysyttäisiin, olisin hyvin varovainen antamaan positiivisia lausuntoja lähimenneisyyden poliittisista ja taloudellisista päätöksistä nähtävissä olevan nykyisyyden ollessa tällainen ja tulevaisuuden tätäkin huolestuttavampi.

    VastaaPoista
  9. Osittain on kiittäminen Neuvostoliittoa, koska Suomen Kaapelitehtaan sotakorvaukset loivat perustaa kansainvälistyvälle Nokialle. On paradoksi että radiokommunikaatioon ja viestintään vaaditut tavarat eivät siellä valuneet innovaatioina koko kansan hyväksi, niin kuin Suomessa kävi. Tosin ei Suomikaan osannut etsikkoaikaansa siinä suhteessa täysin hyödyntää, vaan on vajonnut "kehitysmaa" kategoriaan. Teollistumisen varsinainen "taikinajuuri" on kuitenkin peräisin Ruotsista ja Saksasta. V. 1924 Helsingin reilusta 1000 ulkomaalaisesta yrityksestä oli puolet saksalaisia.

    VastaaPoista
  10. Nokia, mikä se on?

    Onnenkantamoinen. Vahingossa sattui yhdellä firmalla olemaan valmis tuote, kun maailmanmarkkinat ryhtyivät sellaisen perään kysymään. Ja me tomppelit sekoitimme hyvän onnen kovaan työhön.

    Ja yht'äkkiä ryhdyttiin ylistämään jotain täysin tuntematonta Jorma Ollilaa, joka nyt sattui olemaan oikeassa (poliittisesti kähmityssä) paikassa oikeaan aikaan. Mahtoi kismittää niiden firmojen johtajia, jotka olivat jo vuosikymmeniä aikaisemmin myyneet tuotteitaan maailmanlaajuisesti: UPM-Kymmene, Metso, Kone, Huhtamäki, Ahlström, Vaisala, jne. ja rakentaneet vaivalla ja hiljalleen omia konttori- ja tehdasverkostojaan ympäri maailmaa...

    VastaaPoista
  11. Siis tämä on tämän päivän suomalaista huippuosaamista???

    Ei hemmetti, kömpii takaisin perunakellariin. Onneksi varastot ovat täynnä Moskovskajaa, hapankaalia sekä sianläskiä.

    Angry Birdsissä pelaajalla on hallittavana joukko lintuja, joilla on tarkoitus tuhota jokaisessa tasossa olevat vihreät siat. Vihreät siat ovat kaapanneet munat lintujen pesästä, ja siitä raivostuneet linnut yrittävät ritsan avulla osua sikoihin tai niiden rakennelmiin.[4] Pelaaminen yhdistelee fysiikkamoottorin käyttöä ja pulmanratkaisua. Jokaista tasoa varten pelaaja saa käyttöönsä vain tietyn määrän lintuja, joiden avulla taso pitää läpäistä.[4] Rakennelmat saavat osumista vähitellen vaurioita ja niistä kertyy pelaajalle pisteitä. Monilta pelin tasoilta löytyy esineitä joista on hyötyä sikojen tuhoamisessa, kuten räjähtäviä laatikoita ja kiviä. Lähde: Wiki

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia: - Ruotsi ja Suomi - euron ulkopuolelle jääminen ja eurosta luopuminen ovat taloudelliselta merkitykseltään ja kustannuksiltaan aian eri asioita.

    VastaaPoista
  13. Ad Omnia: - ei Nokia ollut onnenkantamoinen. NMT oli hieno ja uudenlainen järjestelmä. - Ericsson oli samalla viivalkla Nokian kanssa. Nokia on edelleen Suomen suurin yhtiö. Ja mikä on Ericssonin tila?

    VastaaPoista
  14. "Ruotsi ja Suomi - euron ulkopuolelle jääminen ja eurosta luopuminen ovat taloudelliselta merkitykseltään ja kustannuksiltaan aian eri asioita."
    Olisi pidemmän kommentin, ellei peräti oman blogin paikka.

    VastaaPoista
  15. "...demokratia, joka nussi natseja omasta halustaan."
    Suomi kokonaisuudessaan ei milloinkaan "nussinut" (ts aidosti kannattanut) natseja - ehkä IKL:ää lukuunottamatta. Sen siaan se otti Saksalta apua perivihollistaan Neuvostoliittoa - jonka ulkoministeri Molotov 1940 oli käynyt Berliinissä hakemassa lupaa hoitaa Suomen asia loppuun - vastaan. Samalla tavalla USA:lle ja Iso-Britannialle kelpasi Stalinin NL:n apu Natsi-Saksaa vastaan. NL:n diktatuuri oli aivan yhtä verinen kuin Natsi-Saksankin.
    Suomen todellista asennetta osoittaa mm. välirauha 1944, jolloin Suomi teki rauhan NL:n kanssa, kun sen oma kansallinen etu sitä edellytti.

    VastaaPoista
  16. "Luullakseni suurempi joukko, ne jotka tuntevat riippuvan kynsistään räystäässä, vaatii dramaattista suunnanmuutosta. Tuohon joukkoon kuuluu tyypillisesti paljon opiskelijoita."
    Suomeen tämä ei vieläkään päde, meillä opiskeluun littyy vielä todellinen tai illusorinen kuvitelma paremmista päivistä ts "herraksi" pääsemisestä.
    Kyllä meillä perusrasistit ovat niitä, joista USA:ssa kutsutaan white trash (valkoinen roskaväki). Se on ymmärrettävää: tuo joukko kampailee tai kokee kamppailevansa samoista huonotipalkaista työpaikoista, sosiaalituista ja baaripaikoista. Siksi eliititin on hyvä olla suvaitsevaisia: niin maahanmuuttajat kuin nuo vähäosaisetkin tuntuvat yhtä etäiseltä mustan auton tummien ikkunoiden takaa.

    VastaaPoista
  17. "Läntisestä maailmasta tasa-arvon tappoi kylmän sodan päättyminen ja siitä alkanut rikkaiden verokapina. Enää ei rikkaiden tarvitse öisin pohtia, että mitäs jos aamusella kommunismista juopunut väkijoukko tulee ja ripustaa lyhtytolppaan. Ei, nyt voidaan pudottaa paskat rattaista ja aloittaa rahan keskittäminen omiin taskuihin."
    Tämä analyysi osuu napakymppiin, tästä nykyinen länsimaiden pahoinvointi johtuu, kun ei voida ottaa rikkailta ja yrityksiltä veroja, joilla parannetään köyhien oloja.

    VastaaPoista
  18. Eurosta luopuminen - jos se ei itsestään hajoa - voi olla hyppy tuntemattomaan.

    Paavo Väyrynen onkin ehdottanut, että markka otettaisiin euron rinnalle käyttöön. Onhan Ruotsissakin euro käytössä kruunun rinnalla käteisostoksissa ilmeisesti aika monessa paikassa.

    VastaaPoista
  19. AB käy jo roviolle, valitettavasti. Disneyn "Where is my water?"-peli alligaattori Swampyineen tekee kaiken hieman, mutta selvästi, paremmin.

    VastaaPoista
  20. Ajatelkaapa, vielä muutama vuosi sitten Jorma Ollila oli kysytty presidenttiehdokas. Nyt hän ei kelpaisi enää kenellekään. Luuseri mikä luuseri. Näin katoavaista on maine ja kunnia.

    Olen itse aina ollut sitä mieltä että Ollila on korkeintaan keskinkertainen yritysjohtaja. Harmi ettei kukaan näyttänyt tajuavan tätä ennenkuin oli liian myöhäistä.

    "Nokian nousu ja tuho" paljastuskirjaa odotellessa..

    VastaaPoista
  21. Tällä palstalla kirjoittelee niin terävää porukkaa,että jos joku vertailee samanlaisena ruotsia suomeen,talous- ja turvallisuuspolitiikassa, niin katson sen tahalliseksi historian- karttatietojen vääristelyksi.Maamme hakee vieläkin paikkaa muiden maiden joukossa ja sitä ei saavuteta nurkkaan käpertyneenä.

    VastaaPoista
  22. JK: "Jotkut ihmiset harmittelevat maahanmuuttajia. En usko sen johtuvan siitä, että nämä ovat toisen rotuisia ja väärän värisiä. Uskon sen johtuvan siitä, että he ovat köyhiä."

    Viitaten tähän Hesarin huoltosuhde-artikkeliin, niin voihan sen noinkin ilmaista.

    Minua ainakin risoo eliitin harjoittama älyllinen epärehellisyys. Jos suoraan sanottaisiin, että meidän velvollisuutemme kristittyinä on ottaa maahan muutama miljoona köyhää ulkomaalaista elätettäväksi ja se valitettavasti vaatii oman korkean elintasomme puolittamista, niin kiroilisin hetken, mutta taipuisin, hyväluonteinen kun olen.

    Mutta ei. Niin ei sanota, vaan valehdellaan päin naamaa, että me tarvitsemme miljoonia maahanmuuttajia, koska meillä on työvoimapula ja heidän avullaan saamme huoltosuhteemme korjattua ynnä muuta hyvää, tehtaita ja kulttuuria.

    Lisäksi vastaan väittäminen onnistuttiin lähes kriminalisoimaan.

    Hädän täytyy olla käsillä, koska Hesarikin alkaa huolestua alueiden ja ihmisten eriarvoistumisesta - juuri siitä samasta, jota itsekin olen täällä ääneen pelännyt. Ja saanut siitä joka kerta anonyymien haukut.

    Ja uskokaa tai älkää - minua ei lohduta pätkääkään se, että olin taas oikeassa.

    VastaaPoista
  23. Anonyymille "terävää porukkaa":

    Kirkkaimpina hetkinäni ymmärrän, että turvallisuuspoliittisessa mielessä Ruotsi on vähän niin kuin Suomen selän takana. On aina ollut.

    Mutta mitä ihmeen tekemistä tällä on euron kanssa ??? Änkesimme ytimiin, mutta missä olemme ? Merkel ja Sarkozy sopivat jutut keskenään ja me maksamme ja takaamme kiltisti. Suomen sana ei paina edes sen omissa asioissa.

    - Olemme kuin pihan polvihousupoika, joka tyrkyttää viikkorahojaan isommille siinä toivossa, että nämä kovan paikan tullen auttaisivat. Näinköhän ? Taitaa vallita vähän kovemmat ja itsekkäämmät lait tälläkin pihalla.

    => Jos eurolla olisi jokin - edes pieni turvallisuuspoliittinen arvo, niin hyvä. Mutta historiallisen kokemuksen valossa sillä ei ole.

    Blogistille: Yhdyn aiempana esitettyyn toivomukseen siitä, että saisimme analyysin euroon liittymättömyyden ja siitä eroamisen eroista. Eroa toki on, mutta mitkä ovat suuruusluokat miljardeissa ja miten ne syntyvät ? Vai onko niin kuin pääministeri sanoo: "Meillä ei ole vaihtoehtoa." Aina on.

    VastaaPoista
  24. Se on jotain uskomatonta, miten Hitler sai niin totaalisesti paskat housuihin suomalaisilta, vielähän kaikki arkistot tästä eivät ole auki, kääntämällä noin vain edukseen häneen itseensä kohdistuneet provokaatiot.
    Mutta esimerkiksi Rolf Nevanlinnaa koskien brittien sarja Hitlerin käytit (12/13) oli saanut jo jostain, ilmeisesti USA:sta, lisäinformaatiota.

    VastaaPoista
  25. Mielenkiintoinen tuo Kemppisen ajatus köyhistä syrjinnän kohteina.
    Muistatteko elokuvan "Arvaa kuka tulee päivälliselle?" Siinäkin ensin katsottiin viistoon tyttären tummahtavaa sulhoa, mutta kun kävi ilmi, että hän oli ties mikä tiedemies ja tuleva isorikas, ei vanhemmilla ollut mitään black and white-liittoa vastaan.
    Jos Suomeen pölähtäisi 10 000 afrikkalaista, kullakin puoli miljoonaa käteistä taskussaan, kunnat kilpailisivat heistä. Itärajan tuntumassa kilpaillaan venäläisistä maan- ja mökinostajista, jotka maksavat, mitä kehdataan pyytää.
    Näin se vaan maailmassa menee. Rasismi ja vihapuhe lopuvat sihen paikkaan, kun puheiden kohteet heiluttavat näkyvästi peukalonhangallista tuhannen euron seteleitä.

    VastaaPoista
  26. "Ja yht'äkkiä ryhdyttiin ylistämään jotain täysin tuntematonta Jorma Ollilaa, joka nyt sattui olemaan oikeassa (poliittisesti kähmityssä) paikassa oikeaan aikaan".

    Samalla tavalla meillä ryhdyttiin yht'äkkiä ylistämään jotain tuntematonta Martti Ahtisaarta, joka sitten sattui olemaan oikeassa puolueessa oikeaan aikaan ja valittiin Suomen presidentiksi. Ja pieleen meni.

    VastaaPoista
  27. Jatkoksi anonyymin yht´äkkiä-listalle: Tuli sitten Tarja-ilmiö. Ties mistä tuo punapää tupsahti kehiin ja ryhtyi arvojohtajaksi. Ja nyt meillä on vihapuheita ja rasismia sekä sovinismia ynnä vielä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa enemmän kuin koskaan Suomen historiassa.
    Kuka osaa tämän selittää?

    VastaaPoista
  28. Anonyymi: "Se on jotain uskomatonta, miten Hitler sai niin totaalisesti paskat housuihin suomalaisilta..."

    Häh?

    Jaaa... nyt ymmärrän!

    Viittaat elokuuhun 1939, jolloin Hitlerin Saksa solmi ikuisen ystävyysliiton Stalinin Venäjän kanssa! Ja myi samalla suomalaiset tälle veriselle hirmuvallalle.

    Oli se todellakin saatanan raukkamainen teko.

    Sen teon seurauksia tässä tänäänkin muistellaan eliitin tanssiaisten merkeissä.

    VastaaPoista
  29. Kuten Android on lyönyt IPhonen älypuhelintaistelusta tulee Android, eteenkin versio 4:n myötä lyömään IPadin tableteissa.

    Mediaa seuraamalla saa yleisö usein sen kummallisen käsityksen jonka mukaan taiste käytäisiin Applen ja Microsoft/Nokian välillä. Tosiasiassa markkinat valtaa Googlen Android ja osakkeen omistajille osingot maksaa Apple, koska sillä on riittävä määrä naiiveja opetuslapsia.

    VastaaPoista