Pohjanmaan laakeus

Tunnen hyvin 60 vuoden ajalta ne kolme paikkaa, joista Pohjanmaan laakeudet kovasti näkyvät , Lapuan Raamatunkylästä (kylän nimi on todella Raamattu), Kauhavan Saarimaasta tai Härmästä Liinamaan sillan paikkeilta. Myös isolta tieltä näkee, kunhan varoo jäämästä auton alle.

Maiseman tekee mielenkiintoiseksi horisontin puuttuminen. Juuri samanlaista on Tshuktsien niemimaalla, jossa asukkaatkin ovat kuulemma saman hengen lapsia. Niillä on siellä meri, joka on aina pilven piirtämä.

Kauhava, joka on nyt Suomen toiseksi eniten kirjallisuudessa kuvattu paikkakunta heti Taivalkosken jälkeen, löytyy kartalta vähällä vaivalla. Tshuktshien niemimaa on tämän jutun kartan kuva, vasemmalla. Salmi on Beringin salmi ja oikealla puolella alkaa Alaska.

Pohjanmaan laakeus on niin paha, että sieltä ei selviä sotkematta rintamuksiaan. Aina se läikähtää. Nuoruudessani koko seutu läikkyi keväisin tulvan aikaa. Seudulla puhuttiin paisunnasta. Tulvat saatiin kuriin luullakseni merkittävin kustannuksin rakentamalla kahden puolen jokea tulevavallit, jotka nyt katkaisevat näköalan.

Ehkä niiden rakentaminen oli viisasta, ehkä ei. En osaa arvioida.  Mutta nuo edellä luettelemani paikat eivät avaa näkyviin peltoja, vaan niittyjä. Onhan siellä peltoja, mutta ei sen veroisia kuin etelämpänä. Suurten aukeiden suosikkikasvi oli heinä.

Kun taivaanrannan metsän musta kynnenalunen puuttuu, vaakasuora on makuasia. Niinpä ihmiset eivät ole vatupassissa. Kukin kenaa lajiinsa.

Maisemasta nyt kadonneet ladot olivat omituisia. Niiden seinät olivat vinot, sisään suippenevat. Sama ilmiö toistui aittarakennuksissa.

Pohjalaistalon nimitys on tuparati. Sellaisen ikkunasta ei näe mitään erikoista, mutta ei ole paljon katseltavaakaan, kun talot ovat vierekkäin rivissä jokirannassa tai tien varressa. Ikkunoista ei näe sisään, koska kivijalat on tehty kunnolla. Niin rakennuksen tärkein elementti on sama kuin goottilaisissa kirkoissa keskiajalla: lasi. Ikkuna-aukkojen lukumäärä oli kuin pankkikirjan saldo. Siitä voi laskea omistajan vaurauden.

Kaksitoista ikkunaa kahdessa rivissä oli vielä tavallinen. Kyrössä on isompiakin. Talon päädyssä oli vaatimattomat viisi isoa ikkunaa. Kuin noin rakennettiin, kukaan ei jaksanut hankkia huoneiden lämmittämiseen tarvittavaa halkomäärää. Suurin osa rakennuksesta oli kireimmän talven kylmillään.

Snellman, joka oli siis syntynyt laivalla Tukholmassa ja asunut lapsena Kokkolassa vietti nuorukaisena aikaa isänsä talossa Alahärmässä. Hän julkaisi 1840-luvulla kirjoituksen, jossa hän kertoi, että pohjalainen saa hävetä silmät päästään kotiseutunsa rumuutta. Tarkemmin miettien väljissä näkymissä voi, kirjoitti Snellman, kyllä olla tiettyä viehätystäkin. Sitä sopii sitten uskotella ulkopaikkakuntalaisille.

Uudestakaarlepyystä ollut Topelius ei ollut sokea viljapelloille, mutta en ole huomannut hänen innostuneen erikoisesti ylistämään Pohjanmaata, toisin kuin pitkien kotikulmilla käyntiensä Kangasalaa ja erinäisiä muita paikkoja.

Tiedän hyvin, että kaikki sukulaiseni ja harvat tuttavani pitävät minua tämän kirjoituksen jälkeen todistetusti mielenvikaisena (engl. ”card carrying lunatic), koska heille pohjalaismaisema on hekuman huippu.

Jos vielä ottaisin sanaan kiinni, omituinen ”lakeus” tarkoittaa lähinnä Pohjanmaan tasankoja. Lisäksi se esiintyy vakiintuneesti yhdyssanoissa jäälakeus ja lumilakeus.

Ei nyt tule mieleen, että näistä kumpaakaan olisi kiitetty kauniiksi. Muutoin tasaisen maan tappavan tylsistyttävästä vaikutuksesta on antanut kotikulmiaan kuvaillessaan Anton Tshehov, jonka novelli ”Aro” hirmustuttaa lukijankin sydäntä. Myös Tshehov tuntui surevan puiden puuttumista, ja kun hän oli hiukan rikastunut, hän muutti kiireesti metsään (Mihalkovo, Moskovan seudulla). – Jos Lakeus kutsuu, sanokaa etten ole tavattavissa.