Siks oon ma suruinen

Vastuuvapauslauseke: en olisi viitsinyt ja ehkä jaksanutkaan jatkaa suorien radio-ohjelmien tekemistä. Lisäksi parin vuoden takainen oli hyvin kallis, ulkolähetysautoineen kaikkineen. Tunnin ohjelmaan joutuu tekemään 20 tunnin valmistelutyöt.

Nyt voin rauhassa kauhistella YLEä. Siinä ojassa minulla ei ole omaa lehmää.

En ole toistaiseksi tavannut YLEn asiakasta, joka ei jo olisi alkanut hermostua loputtomiin uusintoihin ja ohjelmien ennakkomainoksiin. Ei ole liioin sattunut vastaan luultavasti syyskauden lippulaivaksi ajatellun ”Moskan” ihailijaa.

Arvostelu on lytännyt Moskan halpatuotannoksi. Pitää varmasti paikkansa. Mutta ei tilanne ole noin hyvä. YLE on ajautunut halpatuotantoon kuin suurelle suolle. Rahat ovat lopussa.

Kuulin haarakorvalla, että joko yksi tai kaksi johtavaa lehtitaloa on ilmoittanut, ettei uusia juttuja osteta tänä vuonna. Se ei ole hyvä uutinen ihmisille, jotka on jo pakotettu yrittäjiksi lehdistä ja televisioista. Termi on ”free”. Ennen sanottiin ”free lance” eli vapaa peitsi, mutta nähdäkseni työkalu, jolla totuutta kaivetaan esiin, on viety panttilainakonttoriin jo vuosia sitten. (Seuraavaksi saamme nähdä Oikeuden Miekan kirpputorilla – very cheap for you only.)

Ainakin draamoissa ja dokumenteissa televisio on lopettanut oman tuotannon. Kaikki ostetaan. Näyttelijät, kirjoittajat ja ohjaajat ovat joutuneet perustamaan firmoja ja ottamaan niskoilleen kaiken, mitä se sisältää.

Kun meillä oli ennen televisiossa ja radiossa Arkkitehteja, Muotoilijoita ja Taiteilijoita, sijaan on nyt tullut Remontti-Reiska.

”Moska” ei ehkä osoita, että Petelius, Tervo & Co. olisivat heikkoja tekijöitä. Onhan heillä hienot näytöt osaamisesta.  Pelkään että ohjelmatuotanto on nyt yhden kurimuksen läpi käytyään joutunut toiseen ja pahempaan.

Se ensimmäinen kurimus oli tuttu jo vanhan vallan aikana. Kun palkoista oli sovittu, tekijät tiesivät, että huonompikin työ menee läpi. Siitä on kuulkaa pitkä aika, kun niillä työmailla on nähty ”valvovia mestareita”, jotka käskevät piikata vituralleen valetun palkin pois. Valvonnan puuttuessa timpurien läpitöissä hylätään vaivalloiset ruuvit ja vedetään karmit kiinni pokiin kuuden tuuman rautanaulalla. Kyllä sekin välttää, talveen asti.

”Sitä saa mitä tilaa” on vale. Ottaen huomioon katetuottovaatimuksen, aina saa vähemmän ja maksaa enemmän kuin on tilannut, sanoo Remontti-Reiska.

Uusi kurimus ilmenee siten, että kun tiimin pitäisi olla kuvauksissa ja kenties harjoitella joukolla ottoja, porukka istuukin K-Raudan kahvilassa. Tämäm tuli mieleeni, kun kuulin, että Iso Paja on myynnissä. Olen alkanut kuulostella, milloin Länsi-Pasilan tuttujen rakennusten katolle ilmestyy K- tai S-ryhmän logo. Luultavasti ei koskaan, koska nämä molemmat ovat hyvin hoidettuja.

Jos asiakas eli poka itkee, että saumat irvistävät ja fyllit puuttuvat, vastaus on että teillä on kuulkaa silmissä vikaa – me nimittäin tiedämme, mitä teemme. Katsokaa vaikka näitä referenssejä.

Tämän takia on hyvä käyttää nimekkäitä näyttelijöitä ja kirjoittajia. He suostuvat kyllä tavallisesti mihin vain, jos saavat sitovan lupauksen, että oikeasti ei tarvitse tehdä muuta kuin syödä possumunkkeja ja allekirjoittaa palkkiokuitti. Kun on referenssejä eli aikaisempien ihastuneiden asiakkaiden valaehtoisia todistuksia.

Kaksi väärää valaa on yhtä kuin täysi näyttö, sanoimme me tuomarit ennen aikaan. ”Två falska vittnen gör fullt bevis.”

Remontti-Reiskat hoitavat jo sujuvasti kansainvälisiä raha-asioitamme. Sitä hiukan ihmettelen, etteivät  ministerit käytä kypärää eikä turvajalkineita (Sievin Jalkine Oy). Naismaalareilla on yleensä valkoiset. Suosittelen. Kun astuu veronmaksajan päälle, ei voi olla koskaan varma, ettei sillä ole povarissa jemmaflindaa. Siitä voi tulla hienoihin kenkiin rumia skraaduja.