Pää-Kalle II

Taivalkoskella on erinomaiselta vaikuttava hotelli, johon kuuluu myös vuokramökkejä. Nimi on tietysti Herkko ja Riitu ja tiedot löytyvät verkosta. Suosittelen yöpymistä paikkakunnalla, koska välimatkat ovat niin pitkiä ja vaikutteita tulee niin paljon, ettei myrkytys ole kaikin ajoin kaukana.

Tältä vuodelta sesonki on ohi. Päätalon kotimuseo suljetaan ensi viikonvaihteessa, ja se on nähtävä.

Kuusamoon kannattaa lentää. Autolla sinne jytyyttää yli 10 tuntia. Lentokentältä vuokrataan autoja. Matka Taivalkoskelle kestää vain runsaan tunnin. Oulun kautta on paljon pitempi.

Autoa käyttäen näkee nopeasti sen, mistä kirjoista ei saa välttämättä täyttä käsitystä, nimittäin miten valtavan suuria järvet ovat ja miten paljon niitä on, ja miten suunnattomia ja ilmavia ovat maisemat. Pikkuteitä voi kierrellä ongelmattomasti. Ne näyttävät olevan kauttaaltaan hyvässä kunnossa.

Toinen vaihtoehto on taksi, mutta tuleehan se tietenkin hintoihinsa. Kolmas vaihtoehto on joukko ja tilataksi tai pikkubussi. Sellaisia oli nytkin liikkeellä.

Kirkonkylä vaatii hiukan mieleen palauttelemista, koska joukko uusia teitä kääntelee ilmansuuntia katsoja silmissä. Jopa Kallioniemeen tupsahtaa niin että talo tuntuu aluksi olevan väärällä rannalla. Jonkin ajan kuluttua käsittää, että tiestö on muuttunut ja esimerkiksi Romppaisen salmi hurahtaa ohi ellei muista hiljennellä siinä, entisen lossin paikalla.

Isokummusta on syytä katsoa tarkkaan, mikä taloista oli patruunan asunto- Päätalo-kartta auttaa paljon. Esimerkiksi Koninhauta on jäänyt vanhan tien varteen niin että se on löydettävä erikseen.

Tavallistakin karttaa kannattaa tutkia, koska pitäjän mittasuhteet hämmentävät. Jostain Metsäkylästä Kostonperälle on suunnaton matka, ja niitä savottapaikkoja katsellessa kannattaa muistaa, että noilla main käytiin talvisin hiihtäen hyvinkin 30 kilometrin päässä muuten vain asioilla. Naapurikunnista esimerkiksi Suomussalmi ja Raatteen tie ei mahdu mitenkään saman päivän ohjelmaan kuin Taivalkoskella käynti. On sinne sen verran pitkä matka.

Uitosta ja vesireiteistä ei saa äkkiä käsitystä. Ii-joki tuntuu kaikkineen vähäpätöiseltä kuuluisien Oulujoen ja Kemijoen rinnalla. Mielikuva on väärä. Seutu hahmottuu vasta kun käsittää, että Oulun seudulta Kuusamoon ulottuu mahtava harjumuodostelma, jonka kahden puolen leviävät suot ja kasvavat järvet. Järviä kannattaa käydä ihmettelemässä. Jopa Päätalojen kotijärvi on ihmeen kirkas, ja kunta on täynnä hiekkarantoja ja vettä, joka on aivan läpikuultavaa – humuskerros on ohut, missä sitä onkaan, ja koko maailma on hiekkaa ja moreenia.

Kommenteissanne on esiintynyt tuttu teema. Kaikki eivät pääse Päätalon päälle. Minusta siinä ei ole mitään ihmettelemistä. Itse ole utelias näkemään, uudistuuko Päätalon suosio. Arvaukseni on, että alle 35-vuotias lukija ei saa selvää näistä kirjoista. Ongelma ei ole kieli, vaan elämänpiiri, maailma jonka kitsaus ja niukkuus oli itsestään selvää, mutta jossa kieli ja ihmissuhteet kasvattivat rikkauden.

Lisäksi nämä kirjat ovat monin kohdin synkkiä. Älkää, rakkaat lukijat, paneutuko tunteenomaisesti vahvoihin romaaneihin, ja välttäkää myös parempia elokuvia, jos voitte. Teksti on kohdin kuohuttavaa ja juuri siksi sen on oltava toisin kohdin kuohumatonta. Tarina siitä, mitä Kallen isälle ja perheelle tehtiin 30-luvun alussa, saan veren kiehumaan. On kauheaa lukea hirvittävästä vääryydestä, joka sitten toistuu ja periytyy ihmiseltä toiselle.

Ei kirjojen lukemisessa ole mitään hienoa eikä kehuttavaa. Kyllähän se avartaa mutta avarrusta on tarjolla muutenkin. Nyt jäi mieleen matkakumppanini kertomus pimeässä pirtissä hirvenmetsästyksestä, jossa en itse ole koskaan ollut mukana. Tällä kertaa ymmärsin koko tarina – viideltä aamulla säkkipimeään metsään, erilaisia järjestelyjä, aito kiihko saaliin löytämisestä ja tappamisen riemu ja sen jälkeen hyvin työläs vaihe, ruhon avaaminen ja suolistaminen ja kuljettaminen edullisessa tapauksessa mönkijällä toisiin kulkuneuvoihin. Mutta joutuu niitä paloittelemaan ja kantamaankin kauheiden matkojen takaa. Kuin kirjallisuutta. Eläydyin, ymmärsin asioita joita en ollut oikein osannut ajatella. Jatkossa käsitän myös umpihankihiihdon metsäsuksilla, vaikka en ole sitäkään kokeillut, tunturissa vain vaeltanut. Kuunnellessakin tulee kuin humala – kaikki muu on poissa, kaikki tuntemukset ovat omia.