Nähnyt työmiehen

Ovatko Lipponen ja Niinistö nähneet työmiestä? Kommentoija kysyi, olenko minä nähnyt, mutta panen kysymyksen tietämättömyyden tiliin. Ikäiseni maalaispitäjän kasvatti kasvi silloisten, entisten ja tulevien kovan työn tekijöiden ja köyhien ihmisten keskellä.

Kysymys lienee pohjaltaan kopioitu Jacob Riisin kirjan nimestä ”How the Other Half Lives” (1880) http://www.authentichistory.com/1898-1913/2-progressivism/2-riis/index.html

Se on valokuvateos. Magnesium-salamavalo oli hiljan keksitty. Riisin kirja muuttaa kenen tahansa käsityksiä siirtolaisten paratiisista ja muka sopusointuisesta menneisyydestä..

Itse kysymys tuli kansainväliseksi jo Victor Hugon tuotannosta; myös Charles Dickens oli merkittävä tässäkin asiassa. Vallankumousten jälkeenkin 1800-luvulla oli ollut itsestään selvää ja soveliaisuuden sääntöjen mukaista, etteivät säätyläiset olleet missään tekemisissä vähäväkisten kanssa.

Juuri tästä johtui August Ahlqvistin ja Aleksis Kiven omituinen suhde, vaikka olihan Ahlqvist kyllä myös oikeasti hullu ja elämän pahasti kolhima. He olivat molemmat lähtöjään vähäistä väkeä, professori Ahlqvist saunamuijan avioton poika, jonka koulutuksen rahoitti tunnollinen siittäjä, aatelismies. Myös kartanonisäntä Agathon Meurman Kangasalta osallistui väittelyyn ”todellisesta Suomen kansastsa” ja penäsi, että hän jos kuka tuntee asian. Varmaan hän oli käynytkin itsellisten asuinloukoissa.

Slavoi Žižek on viimeistään dokumenttielokuvasta ”The Pervert’s Guide to Cinema” (Vertigo, Iivan Julma II, Kaupungin valot, Solatris, Lost Highway…) alkaen ollut radikaalin älymystön kirkkaita nimiä. Taustalla soivat Hegel ja Marx ja psykoanalyysi (Lacan). Tämä mies, jonka nimen kirjoittamiseksi joutuu käymään läpi heksadesimaalitaulua (Ž = Alt 0381), huomauttaa The London Review of Booksissa, että tällä kertaa Englannin, Ranskan, Espanjan ja arabimaiden kaduille nousseilla ei ole ohjelmaa. Hyökkäyksen kohteena on poliittinen luokka. Aivan kuten meillä Suomessa. Hän huomauttaa myös, että kun poliittista luokkaa vaaditaan sekä katoamaan että hoitamaan Kreikan tilanne, vaatimus on vaikeasti vastattavissa.

Hän aloittaa kertomalla kaskun. Työmies työnsi tarkoin vartioidun tehtaan portille joka ilta pressulla peitetyt kottikärryt, jotka tutkittiin aina tarkasti. Mitään ei löytynyt ja työmies sai mennä. – Hän varasti kottikärryjä.

Lehden kirjoittaja John Lanchester lienee parhaita nyt julkaisevista, jos laskemme vain arkiset hahmot, joihin Žižek siis ei kuulu.

Hänen huomionsa kriisin syistä on hyvä. Yhdysvaltain republikaanit ei ole enää poliittinen puolue. Poliittisilla puolueilla on jokin toimintatapa, joillakin jopa tavoite. Teekutsuvimmaisten nousun jälkeen republikaanit ovat alkaneet vannoa järjettömyyden nimeen. ”He tietävät, että kaikki muut tietävät, etteivät he todellisuudessa välitä tekojensa seurauksista. Mutta heidän maailmankuvansa on olennaisesti teologinen.”

Selviteltyään, miten Sarkozy ja Merkel ovat kiihdyttäneet kriisiä Lanchester päätyy suositukseen. Pankkeja olisi kohdeltava samalla tavalla kuin muita välttämättömien mutta vaarallisten palvelujen toimittajia, kuten vesilaitoksia, voimaloita ja lääketeollisuutta.  Suomessakin mainostettu ”vastuu osakkeenomistajille” eli liikeyrityksen velvollisuus tuottaa voittoa toteutuu aina valtion luvalla ja valtion ehdoilla. Valtio kieltää sisäpiiririkollisuuden ja kirjanpidon väärentämisen mutta ei työvoiman manipulointia.

Suomessa on pitkä alastoman valtiovallan ihannoinnin teologinen perinne, ja kyllä meilläkin ”työmies” on ollut mielisairaan synonyymi. Vielä sodan päätyttyä lääkintäeverstiluutnantti Y.S. Suomalainen kauhisteli kansankunnan parhaimmiston (ylioppilaiden) kaatumista, koska näin ”sekatyömiestyyppi” pääsee vallitsevaksi, ainakin ellei kelvotonta ainesta – surmata.

Luulen että uutisissa näkemäni kreikkalaisnainen oli oraakkeli, vaikka ensin nauroin: Kreikalle on annettava rahaa, hän sanoi, koska ihmiset ovat tärkeämpiä kuin numerot (eli raha).

Eikö meilläkin jälleen vihjailla ”täysin tarpeettomista ihmisistä”?