Pieni von Trier

Toivoin että menette ulos luontoon, korkkaatte eväänne ja nautitte nousevimmasta kesästä, joka on huomenna jo ohi. Kun metsän vihreä muuttuu kylläiseksi, ihmisen käy samoin.

Ei ole paikallaan tavata toisaikaisia kirjoituksia näyttöruudulta. Kyllä talvella ehtii.

Lars von Trierin porttikielto Cannesiin, josta tiedän vain lehdistä (HS, Lee Monde) lukemani, johtui harhailevasta jutustelusta lehdistölle. Oikeastaan maininta sympatiasta Hitleriä kohtaan oli pelkkä latteus, etenkin täydennetty ajatuksella Johtajasta istumassa komentobunkkerissaan lopun lähetessä.

Selitys tekee nytkin asian kiusallisemmaksi: jokaisessa meistä asuu pieni Hitler.

Tämä ei ole totta. Läheskään kaikista ei saa pienintäkään Hitleriä. Hänellä oli sellaista sosiaalista vaistoa eli pelisilmää, jota kaikki eivät opi. Hänellä oli epätavallisen hyvä muisti. Hänen pelihalunsa eli riskinottokykynsä oli tyyppiä, joka on monille ihmisille täysin vieras. Ja sitten – hänen minun mielestäni sairaalloinen (narsistinen, psykoottinen) empatian puutteensa ja siihen liittynyt väitetty sadismi eli nautinto toisen ihmisen kärsimyksestä oli myös poikkeuksellinen.

”Jokaisessa meistä asuu pieni natsi.” Jos sovitaan, että ”natsi” tarkoittaa tässä yhteydessä ketä tahansa henkilöä, jolla on taipumus totella kummallisiakin käskyjä ja ihailla niiden antajia, asiassa on paljon perää. Asiaa on tutkittu vuosikymmeniä, ja useimmat tietävät esimerkiksi nämä amerikkalaisten tutkimukset, joissa koehenkilöt luulevat opettavansa toisille, näyttelijöille, erilaisia mieleen painettavia asioita ja ”rankaisevat” näitä sähköiskuilla. Kuten tunnettua, erittäin suuri osa koehenkilöistä meni hengenvaarallisiksi ilmoitettuihin sähköiskuihin asti.

Tuolle tutkimukselle en anna kovin suurta arvoa. On aivan järkevää ajatella, että yliopiston tiloissa järjestetty koe ei voi olla aidosti vaarallinen testattaville, ja ympäristö lisää tottelemisen painetta epätavallisen paljon. Mutta tämä on omaa arvailuani.

En pidä von Trierin elokuvista. Minusta hän on ylittänyt saman rajan kuin Pasolini eräissä filmeissään (Salo), eräät japanilaiset ja jopa Tarkovski eräissä filmeissään. Tämä on henkilökohtaisesta. En muuten liioin pidä kaikista Ingmar Bergmanin elokuvistakaan. Vaikka on mahdollista, että von Trierin ja keskivaiheen Bergmanin välittämä ajatus maailman mahdottomuudesta on oikeampi kuin mikään kilpaileva maailmankatsomus, en muuta mieltäni.

Nyt von Trier sanoi oikeastaan vain sen, mikä toistetaan joka sunnuntai myös Suomen kirkoissa: minä, vaivainen, syntinen ihminen. Kuinkahan moni ajattelee, että ihminen on luonnostaan taipuvainen hyvään ja ottamaan huomioon toisten ihmisten tarpeet ja tunteet? Niin ajatteleva tulee joka tapauksessa kieltäneeksi sivilisaation (melkein sama asia kuin kulttuuri), joka tarkoittaa erilaisia järjestelmiä pitkällä aikavälillä tuhoisan käyttäytymisen ohjailemiseksi. Lukemani tiedon mukaan pallo kiinnostaa monia sellaisia eristyksissä eläneitä kansoja, jotka eivät ole ennen palloa nähneet, mutta järjestetyistä jalkapallo-otteluista tulee aina tasapelejä, koska nuo ihmiset pitävät sopimattomana toisen voittamista edes näin vertauskuvallisella tasolla.

Hyvä ettei tarvitse enää olla ratkaisemassa tällaisia asioita. Olisin joutunut äänestämään von Trierin porttikieltoa vastaan. En pane taiteilijoiden puheille niin suurta painoa, että arvelisin järeät toimenpiteet tarpeellisiksi. Samojen juhlien yhteydessä Kaurismäki, joka on taas tehnyt ilmeisesti todella hienon filmin, puhui EU:sta ja Brysselistä jotain osatotuuksia. Ne sopivat hyvin hänen suuhunsa, ja EU-rasismi on sallittua. ”Kaikki yrittävät EU:n hallinnossa vain kahmia rahaa ja edistää huonoja päämääriä.” Tuo ”kaikki” on rasismia. ”Juutalainen Moses on iljettävä roisto (totta) – siis kaikki juutaiset ovat iljettäviä roistoja (ei totta johtopäätöksenä eikä empiirisesti).

Bismarck oli hirvittävä roisto. Saan kohta luetuksi loppuun Jonathan Steinbergin erittäin vankan elämäkerran, ja kirjoitan siitä. Kirjassa on muutama verraton elämänohje. On hyvä, että politiikan huipulla on roisto, koska heillä on usein kyky arvioida toisen ihmisen ilkeys (meanness) ja käyttää sitä hyväkseen. Tuli Kekkonen mieleen. Olavi Hoka kaatui omahyväisyyteensä, Matti Virkkunen röyhkeyteensä, Veikko Vennamo itserakkauteensa… Lista on hyvin pitkä.