Mortal Combat II

[...jatikoa]

Kirjan ansioihin kuuluu sekin, että kirjoittaja ilmoittaa selvästi, mitä hän ei tiedä. Tosiasiat ja arvaukset on siis yritetty pitää erossa toisistaan.

Muita nykyisin tunnettuja kansoja, joiden edustajilla on aihetta mielipahaan tällaisen kirjoittelun takia, ovat ukrainalaiset, valkovenäläiset, liettualaiset, latvialaiset ja ehkä ennen kaikkea serbit ja kroaatit.

Myös brittien sotarikollisuutta pohditaan. Kirjoittaja selvästi itse brittinä osoittaa briteille suurta ymmärrystä. Silti hän vetää esiin myös Churchillin virheet ja ylilyönnit ja ajattelemattomat lausunnot, joita kyllä riittää.

Kuvaus toisen maailmansodan merkittävimpiin ja tuntemattomimpiin kuuluvasta kenraalista (jolla tarkoitan tässä yhteydessä myös erilaisia marsalkkoja), Sir Alan Brookesta, on hauska ja surullinen. Brookella oli vaivalloinen mutta välttämätön tehtävä ampua alas Churchillin korkealentoisimmat suunnitelmat ja tehdä tyhjäksi korkean poliittisen esimiehensä ajoittain vimmainen halu vaihtaa rintamakomentajia, oli siihen syytä tai ei.

Sympaattisen kuvailun saa myös henkilökohtainen suosikkini, kenraali Eisenhower, joka joutui suunnittelemaan maailmanhistorian suurimpia sotatoimia ympäristössä, jossa baletin johtajakin olisi kalvennut lukemattomien primadonnien temppuilusta (siis tyyppiä Montgomery, Patton, MacArthur jne.).

Hän, kirjoittaja siis, osaa kuvittaa tilanteita puhuvilla yksityiskohdilla. Eisenhower veti 1943-1944 keskimäärin neljä rasiaa savukkeita päivässä ja litran kahvia tunnissa. Muutamalle luotetullaan ja vaimolleen hän tunnusti, että tehtävä on melkein ylivoimainen – on uhkuttava itsevarmuutta ja luotava luottamusta tilanteessa, jossa on itse niin sanotusti vetelät housuissa, koska tietää ja näkee, että trapetsi voi katketa tai köysi pettää millä hetkellä hyvänsä.

Yleistajuisen teoksen harvinaisia ansioita on myös tunkeutuminen Japanin politiikkaan ja mentaliteettiin ja se kummallinen tosiasia, ettei Kiinaa unohdeta kokonaiskertomuksesta.

Toisin kuin taloustieteilijät ajattelevat, Kiinan ja Japanin välejä raskauttaa edelleen vakavasti Japanin miehitys, jota kesti koko 1930-luvun, ja siviilien joukkomurhat, joita harjoiteltiin esimerkiksi Nankingissa.

Minulla on jossain äänilevy, jossa on Saaritsan hienosti suomentama ”Laulu taantumuksesta”. Siinä mainitaan Shanghain verilöyly ja todetaan, että käskyn siihen antoi Wall Street. Tuo Suomen stalinistiajan laulu kerää etevästi yhteen aikakauden tunnottomimmat valheet lähihistoriasta. Sitä ei kuitenkaan ole esitetty mainittavasti, eikä uusista levytyksistä ole tietoa. ”Mutta historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata, ja tyranni saa aina palkkansa.”

Miten totta! Tyranneja ei juuri näy työvoimatoimiston työttömien työnhakijoiden jonoissa eikä varsinkaan sossun luukulla. Tyranni saa aina palkkansa.

Valheet ovat muotia. Tosiasioissa on sekin ikävä puoli, että niiden kaivaminen esiin on sanomattoman työlästä, ja kovin usein ne ovat niin monimutkaisia ja sykeröisiä, että kunnon ihmiset nauravat niille. Mistä johtui saksalaisten ankara viha juutalaisia kohtaan, joita oli vain 1 % väestöstä ja heistäkin puolet oli ensimmäisen maailmansodan veteraaneja tai muutoin saksalaisesta isänmaallisuudestaan tunnettuja? – Tämä on nähdäkseni järkevä kysymys. Vastaus alkaa kuitenkin teollistumisesta ja 1830-luvulta. Useimmat haluavat vain kuulla, että kaikki johtui natsien pahuudesta. Heitä ei kiinnosta esimerkiksi Venäjän, Neuvostoliiton ja Venäjän jatkuvasti pintaan nouseva juutalaisvastaisuus, eikä se, että Stalin vainosi ukrainalaisten ohella juuri juutalaisia kuolemaansa asti eli vuoteen 1953.

Burleighin kirja ”Kolmas valtakunta, uusi historia” ilmestyi suomeksi 2005. Olen vaivannut muistiani mutta jättänyt faktat tarkastamatta. Mielikuvani on, että teos ei herättänyt sanottavaa mielenkiintoa.  En jaksa uskoa, että ”Moral Combat” tulisi suomeksi. Vahinko. Tämän tyyppinen englanti ei ole  vaivatonta lukea.