Kuten muutkin, nimeän tositarinaksi luultavasti perättömän kaupunkilegendan. Mutta sen kertoi tuttava, joka oli kuullut sen tuttavaltaan! Uskokaa pystystä.
Suomalaisen matkapuhelimen juontaa juurensa, kuten niin moni asia maassamme, päihdyttävistä juomista.
Uuden takuuvarman hittituotteen tuleminen kauppoihin määrättynä päivänä on ilmiö, joka toistui monta kertaa vuosisadassa.
Sellainen päivä oli 1.1.1969, käytännössä 2.1. Keskiolut vapautettiin.
Valmistajilla on armonaikaa viikko. Sen yleisö käyttää löytääkseen mielimerkkinsä ja sujuvimman ostopaikan. Siitä eteenpäin esimerkiksi markkinaosuuksien muuttaminen vaatii hirvittävästi työtä.
Kun kuorma-autot oli katsottu, kantavierre kokeiltu ja itse tuote arvioitu siedettäväksi – laatuvaatimus lienee ollut se klassinen ”helppoa ottaa ja koreaa oksentaa”, panimot keskittyivät kuljetuksiin. Oli saatava kaljaa kauppoihin joka jumalan kauppaan ympäri maata ja varmistettava täydennys, koska juuri alkoholijuomilla on se omituinen piirre, että ne tahtovat loppua kesken. Asiasta oli kuulemme laajaakin kokemusta.
Panimoalan ratkaisu oli lällytin eli LA-puhelin eli radiopuhelin. Niitä hankittiin niin paljon kuin maasta löytyi. Kauaskatseisimmat lienevät tilanneet ulkomailta asti. LA-puhelimeen ei silloinkaan tarvittu lupia, ei ainakaan ihmeellisempiä.
Homma käynnistyi laajojen kansanjoukkojen riemuksi, ja yleisen kilinän keskellä kiisivät viestit. Vähän ajan kuluttua joukko panimoita äkkäsi, että oikeastaan tuon yhteydenpidon voisi keskittää siihen toimeen soveltuvalle ja halukkaalle joukolle, joka osaisi hoitaa myös hienoudet, esimerkiksi siirtymisen valtakunnallisen puhelinverkon puolelle, ilman erinomaisia ongelmia.
Tämäkin toteutettiin. Tämäkin ajatus osoittautui hyväksi. Tiedossa ei ole, olivatko tehtaat ja keskusvarastot aikaisemmin pitäneet yhteyttä radioaaltoja käyttäen. Nyt kuitenkin käyttivät. Kuorma-automiehet pystyivät tietenkin tuomaan lähtöpaikalleen eli varastolle tiedot paikallisista vajauksista esimerkiksi Klubi-askin kanteen kolikynällä raapustettuina, mikä onkin pätevää informaatioteknologiaa.
Väitteen mukaan tästä alkoi kehitys, jonka tuloksen oli NMT, Nordisk Mobil Telefoni, maailman ensimmäinen solukkoon perustuva automaattinen puhelinverkko.
Sekin sitten tuli jollekulle mieleen, että annetaan maksukykyisten käyttää tätä kaljaverkkoa kanssa. Kaupallinen verkko avattiin 1981. Luotettavan lähteen mukaan metsäteollisuus oivalsi asian nopeasti. Tukkirekkamiehillä oli jatkuvasti herroille asiaa – tuodaanko tämä naapuritehtaan leimoilla varustettu pino saman tien?
Hätä keinot keksii ja nestehukka vallankin. Tietolähteen mukaan muovikassi kehitettiin 1950-luvulla, mutta laajalle ne levisivät 1970-luvulla. Muistan itsekin Wulffin kulmalta, kun kiltti pieni puliukko joutui toteamaan, että kassi levisi kuin kristinusko ja pullot sälähtelivät kiviin. Ohi köpittävä täti-ihminen vielä kiersi veistä haavassa sanomalla painokkaasti: parempi maassa kuin jumalattoman suussa.
Sami Suominen –niminen insinööri omisti Amerplast-nimistä firmaa, ja ministeri Väinö Leskinen sai kuolemattoman maineen kassimannekiinina eräästä uutiskuvasta. Mikään vannominen ei auttanut, kun hän selitti, ettei hänellä ollut siinä tuliaisviinoja vaan jotain paljon viattomampaa. Leskinen tiedettiin asiantuntevaksi henkilöksi.
Itse pítkäripainen, Oy Alkoholiike Ab (äännetään englanniksi ”alcohol I like – O Why?) ojensi karttuisan kätensä ja muovikassi sai nimensä silloisen pääjohtajan, entisen puhemiehen nimeen – Fagerholmin nahka. Nykyistä mäyräkoiraa edelsi pahvista taiteltava kuuden pullon kotelo, jonka nimitys oli Työmiehen transistori. (Rakkaalla lapsella on nimiä. Bensowin talon viinakaupassa kuulin, kun joku tilasi Virpi Miettistä – Borgå Blanc.)
Olen kuullut semmoisen jutun, että pohja korkeammalle verkkoviestintäosaamiselle Suomessa luotiin muutamaa vuosikymmentä aiemmin, kun maassa, jossa oli lukematon joukko itsenäisiä puhelinoperaattoreita, piti jotenkin pystyä soittamaan kaukopuheluita. Luovia ratkaisuja tarvittiin, kun piti saada näiden operaattorien välinen liikenne junailtua sujuvaksi.
VastaaPoistaJoissain muissa maissa ei tällaista koordinaatio-ongelmaa ollut puhelintoiminnan ollessa enemmän valtion monopolisoimaa.
Alkon mustat muovikassit olivat 60-luvun lopulla kova sana keskikoululaisen koululaukkuna.
VastaaPoistaVahvaa tavaraa. Kaksinkertaisena kesti koko lukukauden.
Tosi äijää kantaa keskenkasvuisena kirjoja sellaisessa.
Ja minkälaista pahennusta se saikaan aikaan kylän ämmissä.
Yks rekkakuski kertoi mulle (siis näistä LA-puhelimesta) että kun hän yritti varoittaa takana-ajavaa kollegaansa poliisien nopeusratsiasta niin hän sanoi puhelimeensa (kun tiesi että poliisit ovat samalla aaltopituudella) että "varo kuule, on kauheesti mustikoita maantien varrella". Toinen, kun ei käsittänyt mistä on kyse, sanoi "Tä?". Niin siihen se ensimmäinen sanoi että "noita MUSTIKOITA on..." Samassa kummankin radio särähti, Mustan Maijan mies puuttui keskusteluun: "sano sille suoraan että mee ollaan täällä. äläkä venkoile."
VastaaPoistaGinilonkeron kuuden pullon pakkaukset olivat siihen aikaan kehityksen korkein aste.
VastaaPoistaPikku-Väiskin kassikuva on loistava esimerkki siitä, mitä brändäys on. Se onnistuu kerralla, kunhan se on uskottava.
Kun siihen lisää sotasankaruuden, niin brändi on katu-uskottava.
(Brändilonkerokokeilu on taas ei onnistunut... meillähän oli jo Jallu.)
Sami Suominen edusti Pirkanmaan kansaa Helsingissä ja piti pienen yrittäjän puolta. Viikonlopuksi hän pöristi kansanhelikopterillaan Tampereelle katsomaan pussitehdastaan.
VastaaPoistaVanhoissa ARP:ssa piti malttaa kuunnella hiljaa kaverin puheita, kun viesti kulki vain yhteen suuntaan kerrallaan. Voisi tehdä hyvää nykyisiinkin pälätyksiin.
Järistyspäivänä Kunnaksen Ilkka
LA-puhelin, eli lyhyesti Lälläri oli meilläkin ensimmäinen joukkoviestintä väline. Se hankittiin 80luvulla veneeseen, tositilanteen varalle.
VastaaPoistaOlimme kauniina kesäpäivänä Hiittisen saaristossa poukamassa päivälevolla muieden alusten keralla. Aurinko paistoi ja oli mukavaa kölliä kalliolla.
Kumma juttu, lapset viihtyivät kuitenkin hyvin veneessä omissa puuhissaan? Kyllä sieltä puheenporinaa, naurua ja käkätystä kuului. Sama meno kantautui iloisesti muistakin veneistä, koko lahdelta. Saariston luontoradio oli päällä.
Kaikki poukaman nuoret merimiehet toimittivat yhdessä luontoradiota. Meno oli sangen hilpeätä, se kuului hyvin kalliollekin asti.
Kaikki hyvä loppui aikanaan, merivartiosto purjehti paikalle ja yhdellä torven töräyksellä eetteri hiljeni.
Kun muistaa miten kuivakiskoisesti Kemppinen yleensä on metsäteollisuutta kommentoinut, on mukava että jotain yritystäkin hän on sieltä havainnut.
VastaaPoistaMeikäläinen tilava ja kahvakestävä muovikassi päivittäistavaroiden kuljettimena tosiaan on harvinaisempi maailmalla kuin luulisi. Mannereuroopan pienet kahisevat nolostutavat heikkoudellaan ja jenkkien vahvapaperiset sylissä kannettavat turhauttavat. Lidl sai kokea ostoskärryjen kelirajoitteet takavuosina, kasseille (ja niiden pakkausinfralle) on tarve.
Olin useamman vuoden jumpassa, jossa nuori nätti ohjaajaneiti hypytti meitä vähemmän tai enimmäkseen paljon vanhempia urosköntyksiä. Eläkeläisherrat käyttivät juomapulloina viskipulloja (tietysti vain vedellä täytettynä), se oli ihan komeaa.
Ad Omnia: engl historiateokset ja Suomen sota - muutamia erikoisteoksia on mutta yleisteoksissa sääntö on muuttumaton, jos mainitaan, niin virheitä vilisee. Emmepä me toisaalta ole panneen tikkuja ristiin, jotta olisi olemass euroopan kielinen kunnolla annotoitu versio esim. 1900-luvun tai sotien historiastamme.
VastaaPoistaTekijöiden saamattomuuden lisäksi ongelma on primäärilähteet. Kun tehdään tutkimus hyvin, ensisijaislähteet tutkitaan arkistoissa, ja se siis edellyttäisi kielitaitoa.
Erikoisuus, ei tosin Suomen osalta, on Norman Davies, joka minulle tuntemattomasta syystä opiskeli vuosia Saksassa, oppi sikäläisen työnteon mallin ja osaa hyvin puolaa. Esim. "Europe" onkin sitten sensaatiomainen siitä, että aikansa mahtavin valtio, Suur-Puola eli Puola-Liettua (1400-1500) on viimeisen päälle oikein kuvattu.
Ja suomalainen - nyt en sano blogisti, vaan tutkija, koska siis olen väitellyt tohtoriksi historiasta - joutuu todellisuudessa arvaamaan. Juuri lähdeviittausten määrä ja laatu kertoo jotain. Mutta arvaamista se on todellisuudessa.
Tilanne on niin paha, etteihän meillä ole suomeksi kunnollista Ruotsi 1900-luvun historiaa, koska kukaan ei ole jaksanut istua Ruotsin valtionarkistossa. Kansallisen historian iänikuinen vika oli kapea perspektiivi, historia on muka tapahtunut juuri meille. Todellisuudessa jokun Nikolai II, Ryssänmaan tsaari, kukaties tiesi hyvin epämääräisesti, missä päin on jokin Suomi ja mitä siellä puuhataan.
No, ymmärrän kyllä asian, noin se on - mutta nimenomaan Nikolai II ehkä tiesikin Suomen ("maaseutu Pietarista itään") aika hyvin, sillä hän purjehti perheineen Suomen vesillä.
VastaaPoistaDesign Museossa oli viime vuonna näyttely Tsaarien Metsästys, jossa oli mm. kuvia näistä keisarillisista kesäretkistä ja paljon muuta ylen mielenkiintoista.
Adn Omnia: kun tuo iso K noin kiinnostaa, ainakin ennen sotia ison kirjaimen käyttäminen tarkoitti myös erikoista arvostusta. Kirjeessä kirjoitettiin "TReille Herra Tasavallan Presidentti" jne.
VastaaPoistaMinulla on hovioikeuksien asiakirjajkaavoja 20-luvulta (Turku A. Käpu ja Viipiuri O. Petäys). Niiden mukaan sille tuomioistuimelle tai jopa virastolla osoitetun kirjeet, joista oili kysymys, varustetiin viraston nimissä isolla alkukirjaimela keskellä lausetta.
Korkein oikeus taitaa edelleen pitä tätä tapaa yllä.
Mielestäni kysymyksessä on viaton muinaisjäänne.
Lienee ollut takavuosina joku humoristi töissä Alcohol I like - O why´n ATK-osastolla. Ostin kerran samaisesta Bensowin alkosta pienen Sorbus pullon. Kassapäätteen suoltamassa kuitissa luki liikkeen nimen ja muiden tietojen ohella "snadi soppa".
VastaaPoistaPuolalaiset ottavat innolla esille maansa suuren menneisyyden. Yleensä keskustelu kuitenkin tyrehtyy, kun aletaan puhua Puolan jaoista ja ennustetaan seuraavaa kertaa kun Puolalla pyyhitään pöytää.
VastaaPoista