Kaiken maailman oikeus

Jacon Söderman sanoi, että ministereitä voitaisiin syyttää valtakunnanoikeuden sijasta hovioikeudessa, ja Sasi piti ajatusta kiinnostavana. Jos ymmärsin oikein, ymmärsin että valtakunnanoikeutta ei enää lainkaan tarvittaisi. Sehän on hyvin raskas koneisto.

Silti: missä sitten syytettäisiin korkeimpien oikeuksien jäseniä lainvastaisesta menettelystä virassa ja missä oikeuskansleria ja tasavallan presidenttiä? Heidän oikeuspaikkansa on nykyisen lain mukaan juuri valtakunnanoikeus.

Jos ajatus on, etteivät korkeimman tuomarit tulevaisuudessakaan syyllisty lainvastaisuuksiin, sanoisin kohteliaimmin näin varmaan olevan. Tasavallan presidentti on tuomittu kerran kuritushuoneeseen, poikkeuslain nojalla (Ryti).

Kuka siellä hovioikeudessa syyttäisi? Valtakunnanoikeudessa syytettä ajaa oikeuskansleri tai oikeusasiamies tai valtakunnansyyttäjä. Siis varmaan valtakunnansyyttäjä. Kuka tutkisi, ylittyykö syytekynnys. Sama mies. Täytyy olla hurja luonto, jos tutkittavana on oikeuskanslerin, oikeusneuvoksen tai hallintoneuvoksen teko – nämä ovat sellaisia virkoja, joihin valtakunnansyyttäjä saattaisi haaveilla itse pääsevänsä.

Blogini kommentoija kysyi, miksi herrasväkeä syytetään hovissa ja yhteistä rahvasta käräjäoikeudessa. Vastaus on helppo. Käräjätuomareita syytetään hovioikeudessa, koska alioikeudessa he päätyisivät virkatovereittensa, kenties tosiasiassa alaistensa tuomittavaksi. Ei hyvä.

Kun kerran käräjätuomareita tutkitaan hovioikeudessa, tuntuu perustellulta, että käsitellään muittenkin nappiherrojen ylitsekäymiset siellä. Hovioikeudessa ei ole parempia tuomareita kuin käräjäoikeuksissa, mutta heillä on – heillä pitäisi olla – enemmän aikaa juttua kohti. Korkeimmassa oikeudessa on joukko tuomareita, joita parempia Suomessa ei ole. Tasoero hovioikeuteen on selvä. Hovioikeuksissa on, ainakin kahvilajaoston istunnoissa, tapana pitää korkeimman oikeuden jäseniä fakki-idiootteina tai muutoin niin heikkotasoisina, ettei heidän pitäisi mennä muuttelemaan hovioikeuden hyviä tuomioita.

Ennen maailmassa virkasyytteet olivat tavallisia ja melkein poikkeuksetta pilkunviilausta. Hovioikeuden kanneviskaali tarkasti tuomiokuntia, ja jos arkistoasiakirjoissa oli jokin leimamerkki vinossa, syyte tuli. Laamanni Helminen opetti minulle, että auskultantti (käräjiä varatuomarin arvon saamiseksi istuva viheliäisen nuori harjoittelija) saa syytteen ja tuomion taitamattomuudesta tehdystä virkavirheestä, kun taas kihlakunnantuomarin tekemänä sama menettely on varomattomuudesta tehty virkavirhe. Silloin kun sen saman virheen on tehnyt hovioikeus, nimitys on ”tulkinnanvarainen kysymys”, ja kun tekijä on korkein oikeus, oikea termi on ”prejudikaatti” eli ennakkotapaus. Tämän opetuksen painoin kiitollisena mieleeni.

Tuo mitättömien muodollisuuksien kuurniminen on onneksi lopetettu. Hovioikeus tarttuu asiaan – periaatteessa – kun jonkun oikeudet ovat todella vaarantuneet.

Tuomari ei rangaista virheellisen ratkaisun tekemisestä. En perustele tätä tuomarin riippumattomuudella, vaan yksinkertaisemmin: jos tuomaria voisi syyttää virheellisestä lain tulkinnasta, syntyisi kaksi keskenään kilpailevaa valitustietä. Itse asiasta valitettaisiin normaalein tavoin. Tuomarin virkarikosasiasta valitettaisiin rinnan. Kysymys olisi tietenkin pohjaltaan samasta asiasta, alkuperäisen riidan oikeasta ratkaisusta. Tilanne olisi tällaisena entistä sietämättömämpi ja voisi johtaa kahteen keskenään ristiriitaiseen ratkaisuun tai naurettaviin nahkapäätöksiin.

Tietämäni tapaukset, joissa tuomari on pantu kävelemään, ovat olleet useimmat ”concilium abeundi” –tyyppisiä. Joku uskottava henkilö, kuten hovioikeuden presidentti, on sanonut, että nyt panet paperit sisään ja eroat, tai… Tietämäni tapaukset ovat olleet lähes kaikki mielenterveyden vakavasta järkkymisestä tai pahasta alkoholismista johtuneita, eikä niitä ole monta.

Syyteharkinnan siirtäminen pois perustuslakivaliokunnalta on kannatettava ajatus. Tosin nykyisellään valiokunta toimii hyödyllisenä siivilänä. Ministereiden toimissa on paljon harkinnanvaraisia kysymyksiä, joita aina joku keksii väittää virkarikoksiksi. Valiokunta on sopiva tutkimaan, mitkä rötösherrojen rötökset edellyttävät selvittelyä. Vanhanen kärsi avustajan ja esittelijän mokailusta. Heidän tehtäviinsä on vanhastaan kuulunut vaikeasti havaittavien jääviysperusteiden etsiminen papereista. KKO:ssa oli ennen lista tyyppiä ”NN:n sisarenpoika on Vaasan hovioikeuden jäsen”, jolloin jo esittelijä katsoi, oliko tämä ollut ratkaisemassa esiteltävää asiaa.