Johtajat

Miksi Suomessa ei kouluteta johtajia?

Tunnustan olevani selvillä, että tuossa järven vastarannalla on sellainen Aavaranta, johtamistaidon opisto, jonka kurssit näyttävät olevan noin viiden vuoden välein muotia. Tuloksista en tiedä. En ole kursseja käynyt, joten epäluuloni on pohjaltaan talonpoikaista – mitä lienevät herrojen metkuja.

Ajattelen julkaista esimerkiksi jouluisen hartauden vallassa jo valmiiksi laatimani häväistyskirjoituksen Hj. Siilasvuosta. Käytän häntä ja Kuhmon mottitaisteluja esimerkkinä kelvottomasta johtamiseta. Suomussalmen ideoi nuori kapteeni, Alpo Marttinen. Hjalmar-herra taisi vähän innostua.

Hänkin muuten asui kovapäisenä koulupoikana täällä Kirkkonummella.

Kapellimestarin ammatti on ehkä niitä vaikeimpia ja muistuttaa liikkeenjohtajan tehtäviä. Tosin orkesteri on aika usein avoimesti vihamielinen ja valmis kampittamaan kapunsa.

Samankaltaisuus loppuu siihen, että hyväksi kapellimestariksi ei ilmeisesti ole asiaa ilman valikoimaa sielullisia häiriöitä, joita voisi nimittää esimerkiksi ”ilmaisupakoksi”. Todella hyviä johtajia tulee sellaisista kapellimestareista, jotka eivät millään pysty olemaan johtamatta.

Muuan alalla toimiva henkilö mainitsi kerran, että lahjakkaaksi sanotaan sellaista viulistin alkua, jolta jo kolme- neljävuotiaana isä, äiti ja opettaja saavat vain voimansa ponnistaen revityksi viulun kädestä.

Jorma Panulan johtamismenetelmiä on paheksuttu laajasti. Atso Almilan kirja on aika valaiseva, asiantunteva ja arvostava. Paljon aineistoa on Sirénin Finlandia-palkitussa kirjassa. Mutta todella, toistan vielä kerran, Panulaa en tunne lainkaan. En ole varma, olenko koskaan edes tavannut. Jos käskettäisiin käymään, Kirkkonummelle tässäkin tapauksessa, ottaisin puukon hihaan ja kirveen kainaloon. Sellainen oli meillä Pohjanmaalla tapana takavuosina.

Myöskään professoreita ei kukaan opeta, ja sen huomaa.

Tämä kaikki on niin kovin surullista. Tiedän useita liikkeenjohtajia, joilla on saman tyyppinen ongelma kuin Hannu Linnusta Sirénin kirjassa kerrottu – ironinen (lue: vittumainen) perusilme johtaessa. Kerrotun mukaan kohta kun hän sai hiottua sen pois – saattoi olla ihan hermoston häiriö – alkoi urakin nousta, vaikka oli takkuillut pahasti.

Mauno Mäkelä, silloin Kinoston johtaja,  sanoi kerran viisaan lauseen, vaikka oli kovasti juovuksissa: mistä kummasta elokuvayleisö tietää muutamia tunteja ennen ensi-iltaa, että se ei pidä elokuvasta, eikä siis edes vaivaudu paikalle?

Johtaja, siis liikkeenjohtaja tai kapellimestari, saattaa johdettavansa kohdattuaan tehdä puolessa tunnissa kaikki korjaamattomat virheet. Vähän niin kuin luutnantti O., joka otti vastaan meitä alokkaita Oulussa vuonna 1962 ja karjahteli:” Vaikka minä olen pieni mies, minulla on suuri valta.” Kapteeni Kaukonen, joka valitettavasti poistui kursseille, sanoi: ”Päivää, tervetuloa.” Joka mies oli lääpällään.  Tiedän voimistelunopettajan, josta tehtiin epähuomiossa yhteiskoulun rehtori. Ensi huumassa hän kävi kertomassa itseään vuosikymmeniä vanhemmille kollegoille, mitä hän saa aikaan tuossa tuokiossa – eli siis mitä nämä eivät olleet saaneet aikaan menneinä vuosikymmeninä.

Haluaisin kerran lukea katsauksen johonkin ammattikuntaan, vaikkapa nyt professoreihin, jossa ”otanta” olisi tasapuolinen. Tapanahan on esitellä menestyjiä.

”Professori X vajosi kohta oppituolin saatuaan turhanaikaiseen haaveiluun ja ryypiskelyyn ja tavoitti nopeasti sen minimitason, jolla virkaa voi hoitaa joutumatta kurinpitotoimien kohteeksi. Monien helpotukseksi hän ajoi poliisin varpaille kadunkulmassa ja siirtyi tuomionsa kärsittyään, siihen vakavasti kehotettuna, kykyjään paremmin vastaavaan tehtävään N:n kunnan vt. henkikirjoittajaksi ja hukkui kokeillessaan, olisiko kalastaminen vaihtelua elämään.”