Kiveen kiinnitetyt

Arto Terosen ja Jouko Vuolteen ”Suomalaisia urheilijakohtaloita – kiveen hakatut” tuo mieleen Prometeuksen ja erinäisiä vähäisempiä hahmoja, joille jumalat olivat antaneet lahjan ja kostaneet sitten. Sankari sai riuhtoa kiveen kiinnitettynä kahleitaan, ja bonuksena saattoi olla petolintu, jonka jumalat olivat lähettäneet nokkimaan vangin maksaa.

Se lienee tunnettua, että suurimmat roistot eivät istu kuritushuoneissa, vaan Lausannessa olympiajärjestön palatsissa. Teronen ja Vuolle eivät suoranaisesti syytä urheilujohtajia, mutta Lausannen rinnalle lienee korotettava SVUL:n ja TUL:n tyyssijat ja joukko nimeltä mainittuja urheilujohtajia.

Tapio Rautavaara, lahjakkuusihme, kertoo tässä kirjassa 1948 olympialaisten yhteydestä urheilujohtajan repliikin, jonka mukaan olisi ollut parempi jäädä mitalitta kuin nyt tämä – Työväen urheiluliiton mies sieppasi kultamitalin. Rautavaara oli varhain selvillä myös liittonsa valtataistelussa, jossa hän asettui kommunisteja vastaan.

Erikoisen pirullisina henkilöinä nousevat esiin Lauri ”Tahko” Pihkala ja Urho Kaleva Kekkonen. Viimeksi mainitun ura urheilujohtajana on tosin toistaiseksi painettu villaisella. Siihen sisältyy ikäviä episodeja. Satraappeina, joiden henkistä tasapainoa on lupa miettiä, esitellään mm. seiväshypyn Valto Olenius, jonka voisi nimetä doping-skandaaleihin johtaneiden kepulikonstien isäksi hämärän alueen kulkijana.

Ensi näkemältä kirja vaikuttaa seiskapäivän tyyppiseltä skandaalijutulta. Sitten muistaa, että tämä perustuu radiosarjaan ja kirjoittajat ovat Ylen toimittajia, joita tuskin uhkaa sen pahempi kohtalo kuin musta silmä mieheen.

Esimerkkinä urheilujohtajien oikeamielisyydestä voisi olla Viljo Heinolle 1947 lyöty vuoden kilpailukielto, mahdollisesti ammattilaisuudesta, hän kun oli saanut urheilupalkinnoksi lohen. Palkinto oli hyvin valittu; elettiin vaikeaa pula-aikaa.

Sydäntä raastava on tarina ”urheilumiesten” eli suuren yleisön raakuudesta. Kun Kyösti Lehtonen ei voittanutkaan toista kultamitalia Tokiossa 1960, urheilutoimittajat valehtelivat Helsingistä käsin, että Kyösti oli ryypännyt ja mässännyt niin ettei paino laskenut ilmoitettuun sarjaan. Kukaan ei kysynyt paikalle olleilta, jotka olisivat kertoneet paastosta ja juoksusta kovassa helteessä.

Johtajille ja toimittajille sopi hyvin, että melkein kaikki huippu-urheilijat olivat maalaismiehinä kykenemättömiä puolustamaan itseään julkisuudessa ja teko-oikeudellisten väitteiden edessä. Poikkeuksia oli vähän – Gunnar Höckert, joka onnistui järjestämään itsensä olympialaisiin johtajien vastustuksesta huolimatta. Hänhän poikkesi ihannekuvasta – ruotsinkielinen, varakas ekonomi. Eikä se hänen harjoittelunsa muuten ollut kouluun juoksemista Kasarminkadulta Kruununhakaan – hän juoksi aamuisin kouluun, mutta Käpylän kautta.

Kirjan kirjoittajia ei voi kiittää analyyttisyydestä. Höckert kaatui talvisodassa ehkä täysosumasta poteroon. Silti hänen veljensä näki hänet ”vielä lämpimänä” sidontapaikalla. Jos kranaatti todella osuus kohdalleen, jäljelle ei jää paljon katseltavaa, vaikka kysymyksessä olisi vain heittimen ammus.

Joku on kuulemma tehnyt oopperan Paavo Nurmesta. Jos Suomessa olisi joku muu Doctorowin kaltainen kirjailija Antti Tuurin ohella, Ville Ritolan elämäntarina olisi aineistona vertahyytävä. Jos meillä tehtäisiin teatteria puolidokumenttina, joku muukin kuin minä voisi kiinnostua keihään kaksinkertaisen kultamitalimiehen Jonni Myyrän vaiheista. Itse asiassa olin ihmetellyt, miten hän häviää täydellisesti historiasta Pariisin kisojen 1924 jälkeen. Nyt tulee selitys, joka kuulemma on tiedetty Savitaipaleella vanhastaan. Hänellä oli mukanaan kolmannes kunnan kassaa  käteisenä ja hän jätti Suomeen muhkeat velat. Suomessa olisi odottanut linnatuomio, joten hän ei tullut koskaan Suomeen.

Taideolympialaisissa voittaneen arkkitehti Yrjö Lindegrenin henkilökuva on vaillinainen ja kohdin väärä. – Kuvassa vasemmalla appeni, oikealla hänen lankonsa eli vaimonsa veli, arkitehti Yrjö Lindegren.

Näitä kuvia, muun muassa Lindegrenin ainoana kappaleena suunnittelemasta ja poikani huolella kunnostuttamasta ruokasalin kalustosta, on aikamoinen määrä.