Kirjakaupoista

Orwell muistelee vaiheitaan kirjakauppa-apulaisena. ”Olisiko teillä jotain sopivaa miehelle, joka täyttää 50 vuotta eikä lue mitään?”

Olen toiminut itsekin tuossa ammatissa, tosin ruuhka-apulaisena, kouluaikoina. Kysymys on jotenkin tuttu. Jyväskylässä olisi ollut viikko sitten kukaties myytävänä kaunis antikvariaatti. Valitettavasti en jaksa uskoa antikvariaattien tulevaisuteen. Omistaja oli todella asiantunteva. Tulin maininneeksi Kariston klassillisen kirjaston 1920-luvulta, Hämeen-Anttilan ajalta, ja heti hän muisti, miten siinä oli ilmestynyt korkean kaunokirjallisuuden rinnalla myös Darwinin ”Lajien synty”. Nahkasidoksessa sain hiukan auttaa, mustaa, punaista ja tekstit kultaa.

On muuten sisällöltään maan hienoimpia kirjasarjoja. Suomentajana mm. Joel Lehtonen (Stendhal, Punaista ja mustaa).

Kirjakauppa-alalla on pyhiä paikkoja: New Yorkin Strand, Lontoon Foyle’s, Pariisissa noin 50 pientä kirjakauppaa ison ja aina sekavan Gibert Jeunen ympärillä opiskelijoiden kaupunginosassa. Strandissä on 18 mailia uusia ja käytettyjä kirjoja. Se esiintyy noin joka toisessa Woody Allenin elokuvassa. Ei ihme. Professori Hannu Riikonen voisi sijoittaa tutustumisen tuohon kauppaan yleisen kirjallisuustieteen kurssivaatimuksiin.

On vähemmän pyhiä paikkoja. Tänään tuhlasin Akateemisessa hiukan yli 300 euroa, joka on todella paljon, mutta tieteellinen ja tekotieteellinen kirjallisuusmaksaa uutena noin 40 öröä nide, ja pääsenpä pian valistamaan teitä informaatiosta ja kommunikaatiosta 1500-luvun Venetsiassa – rethinking early modern politics – neoliittisen ihmisen ajattelun rakenteista ja eräistä muista päivänpolttavista aiheista. Silkkaa irstautta oli tuhatsivuinen kertova keskiajan historia. Minulla on kymmenkunta nidettä 1920-1970-luvuilla ilmestynyttä Cambridgen keskiajan historiaa ja taloushistoriaa, ja olen suurelta osin lukenut ja unohtanut ne. Tässä kirjoittaja on sisällyttänyt niteeseen Kiinan, Indokiinan, Intian ja islamin maat ja rinnastanut ne Eurooppaan.

Viimeinkin! Ja voiko kukaan keksiä parempaa heinäkuun viettotapaa kuin sulkeutuminen ummehtuneeseen huoneeseen tarkoituksena verestää tietoja pitkätukkaisista merovingeista, vandaaleista tai porukasta, jota suomennoksissa sanotaan nykyisin ostrogooteiksi, kun itse olen opettanut heistä itä-gootteina.

Mikä muuten mahtaa olla Helsinkiin ilmaantuneen, Lasipalatsissa Mannerheimintiellä toimivan Kirjakauppa Kirjan tulevaisuus? Siellä myydään pienten kustantajien kirjoja, jotka ovat usein joko erikoisia tai kummallisia tai molempia, ja samoissa tiloissa valmistetaan omakustanteita, joista erikoisen riemastuttavia ovat ylipainokset kauan sitten loppuunmyydyistä niteistä. Ikkunassa on nyt Hellaakosken ”Jääpeili”, Södergranin varhaisteos ja muun muassa riemastuttavia myyntiluetteloita (polkupyöriä, 1900-luvun ensimmäinen vuosikymmen), näköisjäljennöksinä.

Verkkokauppa toimii ja verkkosivut antavat käsityksen homman hengestä:
http://kirja.lasipalatsi.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=81&Itemid=128

Olen kysellyt hintoja. Omakustanteen tekeminen ei ole heillä erikoisen edullista, vaikka ei kallistakaan. Jos osaa itse taittaa kirjan, etenkin Englannista lähtee pieni painos paljon halvemmalla.

Pitäisin kuitenkin tätä toimintaa kulttuurityönä ja lisäksi paikka on kirjakaupoissa mielellään maleksivalle haaveen toteutuma. Lisäksi naapurissa olevasta maatilakaupasta saa suurenmoista juustoa ja leipää.

Muistan monta surullista esimerkkiä kirjakaupoista ja antikvariaateista, jotka ovat kaatuneet yritykseen pitää tarjolla korkeatasoista kirjallisuutta. Se on erehdys. Kirjakauppa ei oikeastaan poikkea niin paljon hyvästä kirpputorista. Lasipalatsin paikka on hauska juuri siksi, että siellä on niin paljon sekulia. Jos kirja käsittelee esimerkiksi avaruutta, ensi katsomalla ei voi olla varma, onko se Valtaojan tai Enqvistin kovaan asiantuntemukseen perustuvaa tekstiä vai jotain täyshöpöä.

Minulle lähti mukaan aivan mainion tuntuinen kirja, josta en ollut ikinä kuullutkaan, Ray Bradburyn ”Zen sanataiteessa. Esseitä luovuudesta”. Kieltämättä tulin tänään ostaneeksi myös Bradburyn kootut kertomukset, kaksi todella tukevaa nidettä, joita ei enää oikein voi sanoa taskukirjoiksi.