Tunteja tuhansia

Ettemme riitelisi siitä, mistä olemme samaa mieltä, muutama yhteenveto matkalla suomalaisuuteen.

Kenestäkään ei saa kouluttamalla huippujuoksijaa, tutkijaa, muusikkoa. Pohjalla tarvitaan täysin poikkeuksellinen perimä. Juoksijoilla kuulemma eri tyyppisten lihasten suhde, poikki- ja pitkittäisjuovaisten, on syntymäominaisuus, jolle ei mahda mitään.

Hiljan sattui silmään yllättävä tieto. Olin kyllä kuullut, että Beatlesit soittelivat aikoinaan Hampurissa ja menestys alkoi tavalla tai toisella sieltä. Nyt luin, että he päätyivät soittamaan erääseen stripparihalliin oikeastaan sattumalta, ja soittivat sitten kuusi, jopa kahdeksan tuntia illassa yleisölle, joka viis veisasi soitannosta. Olihan tarjolla niukasti pukeutuneita naisia.

Niinpä heidän piti pian opetella neljäskin sointu ja kun uudet kappaleet tuntuivat hankalilta, ratkaisu oli säveltää itse jotain. Tulos oli se, että he olivat soittaneet ja soittaneet yhteen kymmenen kertaa enemmän kuin mikään muu aloitteleva porukka, kun levyt alkoivat ilmestyä ja ainutlaatuinen menestys alkoi.

Sama lähde totesi asian, josta olisin varovasti samaa mieltä: jos Mozart olisi kuollut 18-vuotiaana, hän olisi luultavasti alaviite historiassa sekä soittajana että säveltäjänä. Kyllähän sieltä löytyy tulossa olevan ainutlaatuisuuden merkkejä, mutta vasta merkkejä.

Kun Mozart oli ihmelapsi ja kun hänen isänsä ei suinkaan ollut ”Amadeus”-elokuvassa kuvattu tunnoton kelmi, vaan arvostettu ja ymmärtävä viulunsoiton opettaja, hän oli sekä soittanut että säveltänyt toden teolle kehiin noustessaan kymmenen kertaa enemmän kuin kukaan muu saman ikäinen.

Tämä tuli mieleen, kun jääkiekkoilija V. Peltonen selitti hämmentävän lempeään tapaansa televiossa eräästä venäläisestä mestarista, että tämä on aina ollut erikoisen ahkera harjoittelemaan.

Sama asia – nerokkuuden toteutumisen edellyttämä suunnaton työnteko – näkyy myös toisin päin. Ehkä jätän nimet mainitsematta, mutta miten moni kirjailija ja taiteilija on ryhtynyt nuorena, arvostelijoita ja palkitsijoita uskoen, mestariksi ja tyytynyt sitten osoittamaan tuota mestaruutta.

Olin hyvin ilahtunut, kun löysin myös Claudio Arraun Beethovenin pianosonaattien 1960-luvun version (Philips). Arrau konsertoi lähes 80 vuotta, ihmelapsi kun oli. Ja hän harjoitteli. Vasta nyt, tässä korkeassa iässä, ymmärsin lopulta, ettei ”Kuutamosonaatti” ole helppo, etenkään ei se ensimmäinen osa, jota kakarat soittivat ennen. Kieltämättä se ei aseta esittäjille erityisiä vaatimuksia siinä mielessä, että osaa kolistella oikeat nuotit oikeaan aikaan, ja myös arpeggiot on ongelmattomia. Kaikki muu onkin todella vaikeaa.

Arraun tulkinnasta kuulee, että se kuutamo lankesikin veteen. Esitys lainehtii ja on aivan täynnä hienoja yksityiskohtia ja tarkasti mietittyjä painotuksia. Esitystä kuuntelee aivan kuin ei olisi tuota teosta ennen kuullutkaan. Mieleen tulee tunturipuro, jollaista olen kieltämättä katsellut myös kuutamossa. En neuvo toisia tekemään niin. Vaikutus on hypnoottinen. Kun siinä toljottaa aikansa, ei ehkä osaa enää erämaasta pois.

Tieteessä on toki äkkivoittoja ja jopa tuntemattoman tekijän läpimurtoja, mutta vieläpä patenttirekisterit osoittavat, että merkillisen usein näennäisesti aivan uudenlainen keksintö on ”emergentti ilmiö” eli sinänsä tunnettujen osien aivan yllättävä yhdistelmä, ja se havaitaan suunnilleen samaan aikaan eri puolilla maailmaa.

Silti on vaikea keksiä, mikä muu kuin itse keksintö erotti radioputken, transistorin tai integroidun mikropiirin keksijät muusta porukasta. C. Shannonin informaatioteorian luonut paperi 1948 on nerokas, mutta työpaikka oli Bell Labs ja samassa puuhassa mm. ruotsalaissyntyinen Harry Nyquist.

”Nerojen kouluja” on olemassa. Ainakin Ranskassa ne ovat maanvaiva. Kannattaisin jääkiekon järjestelmää; se on ollut meilä Hiitissä käytössä kymmenen vuotta. Kykyjen etsiminen. Haetaan nuoria. Hommataan heille palkka ja paikka. Hämmennetään ja sekoitetaan. Annetaan hautua miedossa lämmössä (70°).