Talvirauha

Mannerheim ei ollut käynyt sotakorkeakokulua.

Talvisodassa hän johti maan sotaväkeä hiukan niin kuin tuttua ratsuväen divisioonaa maailmansodassa. Joiltakin kenraaleilta ammattitaito oli päässyt vanhentumaan. Tuohon ammattitaitoon kuuluu esimerkiksi tieto, kuinka monta päivää mies jaksaa juosta umpihangessa syömättä. Meilläkin sattui samaa kuin naapurille. Johtajien ammattitaidon puutteen vuoksi omat osastot saartoivat toisiaan ja ampuivatkin. Tykistön ja jalkaväen yhteydenpitoa pidettiin tarpeettomana tai haitallisena.

Jotkut kommentoijat ovat vedonneet minuun sydäntäsärkevästi. Jättäisit jo, Kemppinen, sodan ja veriset vaatteet. Mitä niitä enää jauhamaan. Toiset kommentoijat ovat sanoneet, että kaikki olennainen on kirjoitettu sodistamme.

Nimenomaan Talvisodasta ei ole sanottu eikä kirjoitettu kaikkia olennaisia asioita. Niiden jättäminen jauhamatta merkitsisi valtiojohdon ja median asennoitumisen hyväksymistä.

Meillä on edelleen naapurina Venäjä, jolle meidän etumme ja oikeutemme ovat sangen toisarvoisia asioita.

Virallisesti Talvisota on nyt päättymisensä 70-vuotispäivänä ylistetty olemattomiin. Kaikki huomio on kiinnitetty taistelijoiden ja kotirintaman kestävyyteen.

Suoritus oli maailmanhistoriallinen.

Sotaan varustautuminen oli niin heikkoa, että etenkin Väinö Tannerin uskonvarmuus rauhan säilymisestä maksoi paljon verta. Syntipukin tuolille istutettiin pääministeri Cajander.

Armeijalla oli vakavia johtamisongelmia. Karjalan armeijan komentaja oli Hugo Österman, joka ei saanut selvää, kuka häntä komensi ja ketä hän. Hänet erotettiin väitetyn sairauden vuoksi kesken sodan, ja käytännössä hänen sotilasuransa katkesi siihen,

Lapista tuotu kenraali Wallenius oli komentajana Viipurinlahdella vain muutamia päiviä, ja hänen sotilasuransa katkesi siihen. Armeijakuntaa komentanut Öhqvist arvasi aivan oikein, kenestä tulisi syntipukki, jos armeija romahtaisi.

Mannerheimin tilinpäätöstä ei ole oikein edes yritetty tehdä. Kun lopputulos oli niin järkyttävän hyvä eli rauha viime tingassa loistavan taistelun jälkeen, tästä on päätelty, että johtaminen oli loistavaa. Päätelmä on loogisesti väärä.

Mannerheimin työskentely Taölvisodan ylipäällikkönä muistuttaa Hitlerin toimintaa vastaavissa tehtävissä – salailevaa, oikuttelevaa, jyrkkää käskyttämistä, pitkävihaista, epäluuloista pitkän linjan ammattisotilaita kohtaan. Hänen lähimpiä miehiään olivat kiihkeä ihailija Talvela, täysin lojaali ja loputtoman hyvähermoinen Heinrichs ja – ruotsalainen Ernst Linder, ikätoveri ja kaveri jo vuodesta 1918.

Kukaan ei olisi pystynyt samaan kuin Mannerheim, jolla oli toisin kuin kenraaleillaan niskoillaan myös poliittiset paineet. Mutta se johtaminen oli jatkuvaa sähläämistä ja improvisointia sodan alku- ja loppuvaiheessa objektiivisesti arvioiden toivottomassa tilanteessa.

Yksi ryhmä on jäänyt vähälle muistamiselle: nuoret upseerit, sekä kadettikoulun käyneet että reserviläiset. Kyllä se niin on, että itse taisteluun näillä miehillä oli hyvin suuri vaikutus ja että suoritus oli – asiaan kuuluvin poikkeuksin – mykistävän hyvä. Lyseoiden ja seminaarien marmoritaulut kertovat sen. Talvisodan sotamiehen ja lotan rinnalla on mainittava Talvisodan reservin vänrikki.

Kaunis kunnianosoitus on Vihavainen – Saharov: ”Tuntematon talvisota. Neuvostoliiton salaisen poliisin kansiot” (2009). Löhes 400 sivua mm. L. Berijan raportteja Stalinille, Molotoville ja Voroshiloville aiheesta, miksi sota ei suju.