Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
21. helmikuuta 2010
Oletko hullu?
Otsikon kysymys, muodossa ”olenko hullu”, tulee mieleeni noin viisi kertaa viikossa. Lohtua suo tuttujen psykiatrien mielipide, jonka mukaan tuo epäily on kohtalainen todiste mielenterveydestä. Hullut ovat omasta mielestään kovasti viisaita.
Molemmissa tölkeissä on kuulia, toisessa (A) 80 sinistä ja 20 punaista, toisessa (B) 80 punaista ja 20 sinistä. Tölkkejä on ravistettu niin että kuulat ovat aidosti satunnaisessa järjestyksessä.
Kokeen johtaja nostaa pallon kerrallaan koehenkilön nähtäväksi, aina samasta tölkistä, jota koehenkilö ei näe. Kuinka monen pallon jälkeen koehenkilö arvaa, kummasta tölkistä palloja nostetaan?
Koe on tietenkin triviaali eli tyhjänpäiväinen. Kysymyksessä on random sample eli otos. Päässälaskun mukaan intuitio on oikeassa. Viisi kuulaa on todennäköisyys 0.5 eli voi arvata sen värin mukaan, jota on pöydällä 3 tai useampia kuulia päävärin tölkkiä.
Tasoltaan ja asioiltaan epämiellyttävän epätasainen television ”Prisma” lähetti mielenkiintoisen ohjelman, jossa säädyllisyys oli säilytetty, vaikka kysymys oli, kuka näistä ihmisistä kärsii mielenterveyden häiriöistä. Vastaajina oli paneeli ammattilaisia, jotka tietenkin joutuivat kylmiltään arvioimaan muutamia potilaita. Osa tuli laitoksista varman (siis lääkäreiden ja omasta mielestään oikean) diagnoosin kanssa, jotka ei kerrottu paneelille. Osa oli täysjärkisen kirjoissa, kuten itsekin olen.
Pallot purkissa oli todellisuudessa testi, jolla mitattiin koehenkilöiden päätöksentekoa. Kävi ilmi, että muutamat ihmiset esittivät kylmän rauhallisesti arvauksen yhden pallon nähtyään, ja muutamat jännittivät ja hermostuivat silminnähden.
Asiaan ei palattu, mutta arvaisin itse, että jotkut terveet koehenkilöt alkavat neljännen kuulan nähtyään pelätä, että luulevatkohan nuo minua hulluksi. Kun kyse oli televisio-ohjelmasta, oli tietysti paikallaan sivuuttaa riskiarversio ja addiktio, jotka ovat luullakseni persoonallisuuden piirteitä, pahimmillaan sairaalloisia.
Se oli kerran se sellainen renkikin, joka kaivoi lapiolla kilometrin veto-ojaa päivässä, jopa kallion läpi. Kun isäntä lähetti tämän ihmemiehen perunakuoppaan erottelemaan hyvät ja huonoksi menneet perunat eri laareihin, mies katosi päiväkausiksi. Isäntä löysi hänet sitten sieltä perunakuopasta itkemästä peruna kummassakin kädessä, eikä työ ollut päässyt edes alkuun: ”Kun minä en osaa valita!”
Näissä blogikeskusteluissa tulee aika usein mieleen ns. kognitiivinen poikkeama (bias). Joskus tulee ala-asteen ongelmia – ”punaisen terrorin 1918 aiheutti xxx”.
Väite on muodoltaan epäuskottava. Historiassa syitä on tavallisesti useita ja ne vaikuttavat puroina: A lisäsi B:n vaikutusta, C ja D vaikuttivat, mutta E, joka voimisti F:ää G:n lievennyksestä huolimatta, teki mahdolliseksi syyt H, I ja J.
Harjoittelin tätä, kun aion kuluneella viikolla eräänä iltana erota kirkosta. Homoista keskustelevat vetivät niin avointa valtapeliä niin selvästi valikoiduin tiedoin mm. käyttäytymisen perinnöllisistä syistä ja Raamatun tulkinnasta, että kirottuani hengessä piispat ikuiseen kadotukseen siirryin lukemaan hyödyllisiä väkivaltasarjakuvia (Tex Willer).
Tietojen valikointi on yksi esimerkki kognitiivisesta poikkeamasta, joka siis on omiaan johtamaan virheellisiin väitteisiin.
Esimerkkini muistuttaa Bayesin todennäköisyyttä. Olemme kyllä aina tienneet, että ”todennäköisyys” tarkoittaa kahta aivan eri asiaa, todennäköisyyttä riippumatta omista käsityksistämme ja uskomuksemme astetta. Edellistä on todennäköisyys, että nopan heittäminen tuottaa kuutosen. Jälkimmäistä on esimerkiksi ilmaston muutos. Oikeudellinen päättely kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, ja siksi ”varmuus” ei tarkoita varmuutta.
Lisätieto parantaa uskottavuutta – tuomareiden kanta vahvistuu, kun todistajien kertoman jälkeen laboratoriotutkimukset viittaavat samaan suuntaan.
Esimerkki purosta (riippuva todennäköisyys) on tuttu juttu moskovalaisesta tilastotieteen professorista, joka viitaten laskelmiinsa ei mennyt pommisuojaan. Eräänä yönä hän silti istui siellä ja sanoi: ”Moskovassa on 7 miljoonaa ihmistä ja yksi elefantti. Viime yönä fasistit osuivat siihen elefanttiin.”
Jaa, taas serendipiteettiä julkituodaan. Yrittäjät ovat riskineutraaleja, kuulinma luennolla vuosi sitten. Millainen superpositio onnistujasta ja erehtyjästä arvostettu bloginpitäjä on omaksi luulemasta mielestään?
VastaaPoistaAihepiiriä sivuten,
VastaaPoistasatuittekos seuraamaan tänä yönä
olympialaisia telkkarista,
kun lajina oli yhdistelmähiihto,
4 suomalaista, joista 3 keskkeytti...
,ja sitten iso mäki josta menestystä
ei myöskään tullut.
Menestymättömyys sikseen,
mutta ne haastattelut,
jonkun mäkivalmentajan(?) tapaisen,
ja sitten kahden keskeyttäneen hiihtäjän,
Aki ja Turo...
Mutta ennen kaikkea tämä joku "mäkijoukkueen johtomies",
jonka päätehtäviin pitäisi kuulua muu kuin
hiihto tai hyppiminen.
Sanokaa itse jos näitte.
Täysin käsittämätöntä.
Antaisin kaverille aivan välittömästi kenkää,
myös hänen esimiehelleen.
Ihan totta, ketä tai mitä kyseisen kaltaiset henkilöt voivat johtaa, ja keitä edustaa ???
"Siinä se koko PASKA oli" jne.
En katso kuuluvani samaan kansaan,
enkä nyt tarkoita olennaissti sitä,
että esiintyi kiroilua,
vaan koko "pakettia" kun samalla kielellä ilmaistaan.
http://www.youtube.com/watch?v=IbW_5_WE7hg
VastaaPoistaHamm: Me to play. We're getting on. You weep, and weep, for nothing, so as not to laugh, and little by little ... you begin to grieve. All those I might have helped. Helped! Saved. Saved! the place was crawling with them! Use your head, can't you, use your head, you're on earth, there's no cure for that! Get out of here and love one another! Lick your neighbour as yourself! When it wasn't bread they wanted it was crumpets. Out of my sight and back to your petting parties. All that, all that! Not even a real dog! The end is in the beginning and yet you go on. Perhaps I could go on with my story, end it and begin another. Perhaps I could throw myself out on the floor. Dig my nails into the cracks and drag myself forward with my fingers. It will be the end and there I'll be, wondering what can have brought it on and wondering what can have... why it was so long coming. There I'll be, in the old refuge, alone against the silence and... the stillness. If I can hold my peace, and sit quiet, it will be all over with sound, and motion, all over and done with. I'll have called my father and I'll have called my... my son. And even twice, or three times, in case they shouldn't have heard me, the first time, or the second. I'll say to myself, He'll come back. And then? And then? He couldn't, he has gone too far. And then? All kinds of fantasies! That I'm being watched! A rat! Steps! Breath held and then... Then babble, babble, words, like the solitary child who turns himself into children, two, three, so as to be together, and whisper together, in the dark. Moment upon moment, pattering down, like the millet grains of... that old Greek, and all life long you wait for that to mount up to a life. Ah let's get it over! What? Neither gone nor dead?
Clow: In spirit only.
Hamm: Which?
Clow: Both.
Hamm: Gone from me you'd be dead.
Clow: And vice versa.
Hamm: Outside of here it's death!
Se oli kuva maailmasta, jossa oli liikaa huoneita ja huonekaluja, ja tärkeitä ihmisiä, ja jossa jokainen on pakotettu elämään elämäänsä, oman tyhjyytensä alas painamana, kiireen ja uhkaavan unohduksen välissä, synkän työnsä kiroamana. Se on maailma jossa ei tunneta armoa.
Ihminen - sielu? - kokemassa väkivaltaisesti tiloja, jotka luonnostaan - ihmisluonnostaan? - olisivat olleet tasapainoisia ja kerrassaan hyvin toimivia.
Uskottavuus oli kuitenkin vain yksi puoli asiassa, sillä jos ihminen syystä tai toisesta ei voinut, tai ei kyennyt alistumaan tuollaiseen piirileikkiin, oli todennäköistä, että hän jonakin päivänä menettäisi suurimman osan elämänhalustaan, eikä hän ikinä tulisi saamaan varmuutta sen paluusta. Ratkaisevinta asiassa olikin se, minne hän oli ehtinyt sitä ennen upottaa juurensa, koska silloin piti osata vastata oikein sellaisiinkin kysymyksiin kuin, mistä sinä tulet, ja kuka sinä olet.
Julkisuus - poliittinen, urheilullinen, internettinen, mikä vaan - kiinnostuksen tavoittelu. Pinnistelty kiinnostuksen tavoittelu, vielä pinnistellympi - ei mistään. Mielipuolisuus ja esittäminen - rajapintana suorittaminen.
Suurimmat sankarit ovat tänä päivänä näyttelijöitä. Siis myös ne presidentit ja pääministerit ja urheilijat ja muut vastaavat. He ovat (mukamas) vapautuneet lajinsa kuolemasta, he valmistautuvat sankaritekoihin (elleivät jo tee niitä). He ovat niitä, jotka pystyvät osoittamaan kiintymystä kanssamatkustajiaan kohtaan ainoastaan hulluudellaan. Päämäärä ja toiminta - rajapintana alttius.
http://www.youtube.com/watch?v=FG0-cncMpt8
Ad Anonyymi: - englanninkielinen sitaatti on siis Samuel Beckettiä, Endgame / Fin de partie / Leikin loppu. Muistelisin nähneeni sen Kansallisteatterissa puoli vuosisataa sitten.
VastaaPoistaAd JK - niin tietenkin.... antaisin hyvin paljon - kaikkeni - jos voisin vielä kerran nähdä Tarmo Mannin ja Pentti Siimeksen näyttelevän tuon. YLE:llä pitäisi olla nauhaa varastossa - ehkäpä se uusi nokiamies löytää sen jostakin...
VastaaPoistaLuin hiljattain Kari Enqvistin Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat.
VastaaPoistaHän käsittelee siinä Jukan päivän aiheitakin.
Skitsofrenia ja uskonnollisuus taitavat olla jos ei sama asia niin ainakin lähisukulaisia.
Itse erosin kirkosta jo neljä vuotta sitten. Harmi ettei voi erota useammin.
Ad Anonyymi: - Becketistä - minun kuulemani mukaan Revon aikana säästettiin vetämällä Ampex-tallenteiden päälle uutta ja oikeampaa kamaa. tämäkin nauhoitus olisi siis tuhottu. Gronow voisi tietää - toissa vuonna ja viime vuonna kuulemma etsittiin arkistosta tosissaan tavaraa.
VastaaPoistaAd Tapio Onnela: - ei kai siihen muuta syytä ole kuin kulttuurinen. Se tarkoittaa, että päättäjät - kaltaiseni henkilöt - ovat tottuneet juomaan viinaa mutta eivät käyttämään kannabista.
VastaaPoistaTämä on kuulopuhetta, koska itse olen osaton molemmista.
Ad Anonyymi - Enqvististä - tunnen tekstin, eikä ajatus tietäänkään ole Enqvistin. Mielestäni asiassa saattaa olla perää, kunhan muistaa, että meidän silmiemme kantamissa uskonto on aika viaton sovinnaistapa. Näkyjen näkijät ovat asia erikseen.
VastaaPoistaEnqvistillä on fyysikkojen ja biologien tyypillinen tendenssi todistella uskontoja vastaan, minulla puolesta.
Teemme molemmat saman virheen. Olen juuri aloittamassa Islamin mustan kirjan lukemista...
Mielen sairaus on pitkittäisdiagnoosi. Ilman anamneesia me kaikki olemme hulluja tai terveitä, mielivaltaisesti.
VastaaPoistaSinä miespolven lyhyenä aikana, jonka OK on ollut alalla, kriteerit ovat muuttuneet kovasti. Jos joku 1972 puhui enkeleistä, ufoista ja ryssistä pantiin selliin. Suomessa se ei koskaan ole ollut pyöreä tai pehmustettu.
Tuo uskonnon ja erityisesti suomalaisen kirkon vastaisuus on saamassa jo huvittaviakin piirteitä. Aikoja sitten kirkon yhteydestä poistuneet kirjoittelevat blogeja ja pamfletteja kirkkoa vastaan. Eihän asia enää heille edes kuulu. Erityisesti tällä saralla on kunnostautunut eräs tiedemies.
VastaaPoistaKirkkoa ei kuitenkaan tarvitsisi edes vastustaa kovasti, koska se on häviöön tuomittu viime vuosien toimillaan. On vain ajan kysymys, koska suomen kirkko hajoaa "vanhauskoisiin" ja suvaitsevaistokirkkoon missä mikä tahansa perversio on sallittu. Surullisena seuraan kehitystä.
Anteeksi Jukka, huvittaa. Näen sinun mutisevan kuin mikäkin Hamm tynnyrissäsi, mutta siis nyt Koraanin säkeitä. Hyh. Muistatko Välskärin kertomuksista sen osuuden jossa kiero jesuiitta yritti käännyttää rehdin suomenruotsalaisen (aatelisen tosin, taisi olla yksi niistä Bertelskjoldeistä) neitokaisen, ja siitä tulee todella sellainen kuva, että jesuiitat ovat vähintään noitia.
VastaaPoistaMinä erosin kirkosta sitten kun siitä sai erota eli 20-vuotiaana. Jouduin paikallisen kirkkoherran kuulusteluun. Vieläkin puistattaa.
Kyseisessä ohjelmassa Sanansaattaja-lehden päätoimittaja Hannu Kippo parahti, että kunpa Kristus tulisi takaisin -siis maailmanloppu- ennenkuin homot saavat lisää oikeuksia. Uskovien mielenterveyden voikin panna kyseenalaiseksi, jos seksuaalisuus on saanut noin ylivoimaisen otteen.
VastaaPoistaAnonyymi kirjoitti...
VastaaPoistaSkitsofrenia ja uskonnollisuus taitavat olla jos ei sama asia niin ainakin lähisukulaisia.
Itse erosin kirkosta jo neljä vuotta sitten. Harmi ettei voi erota useammin.
On esitetty malleja, että tuossa dogmaattisessa kultissa ohitetaan minätietoisuus, koko ihmisaivojen viimeinen evolutiivinen kehityksen jakso, eritoten otsalohkon ja aivojen puolisuuden osalta samoin kuin se tapahtuu minuuden jakautumisessa.
Itsetiedottomuus ja minuuden varsin alkiomainen, regressiivinen tila mahdollistavat sen, että äänet, (tai vaisto sellaisista) voivat todella otollisissa olosuhteissa komennella lujittumatonta yksilöä, joka ei miellä itsestään edes erilliseksi yksilöksi. Tälle asiantilalle tietenkin voidaan tehdä joitain (mm. P. Freire, G. Foley).
BBC muuten kertoi v. 2005 dokumentissaan, Bush-siteerauksin, että sekä Afganistanin että Irakin sodat olisivat näin päähän saatujen toimintakäskyjen jälkeen käynnistyneitä missioita.
Siis yhdistävä perusta ko. sairaudessa ja fatalistisessa uskonnollisuudessa on regressio. Mutta eihän uskis yleensä maksa yhteiskunnalle mitään, päinvastoin, se hoitaa duuninsa. Jokinen uskollaan.
Jokainen.
Näin kirkon valta koulujen pakkouskontoineen (kirkkoon kuuluville, jotka ovat syntyessään siihen pakolla liitetyt) sekä valtion liitto olisi hyvä purkaa, ja erottaa toisistaan - viimein. Vaatimus seisoi jo Forssan paperissa.
Skitsofrenian ja uskonnollisuuden valtava ero on siinä, että jälkimmäisestä ei voi erota. Ei vaikka älyäisi halutakin.
VastaaPoistaMinä puolustan näkyjen näkijöitä, uskonnolla tai ilman.
VastaaPoistajojojoki
VastaaPoistaLähetä ilmainen tekstiviesti
Vastaus Tapio Onnelalle taisi tulla väärään kommenttiosioon.
VastaaPoistaBlogisti kirjoitti: "tuomareiden kanta vahvistuu, kun todistajien kertoman jälkeen laboratoriotutkimukset viittaavat samaan suuntaan".
VastaaPoistaOikeusteoreettinen kysymys: voiko ja pystyykö DNA-koetuloksia väärentämään?
Onko kysymys "vajaamielinen tai mieltä vaille"?
"You don't have a soul. You are a soul. You have a body." C.S. Lewis
VastaaPoista"Just going to church doesn't make you a Christian any more than standing in your garage makes you a car." G.K. Chesterton
"Tiger got to hunt, bird got to fly;
Man got to sit and wonder 'why, why, why?'
Tiger got to sleep, bird got to land;
Man got to tell himself he understand."
Kurt Vonnegut (Cat's Cradle)
Kyse uskonnottomuudesta liittyy kysymykseen arvoista. (Itse en niitä vouteja jaksa ihailla). Vallan pitäisi koskea laatua (nyt se koskee lähinnä rahan käyttöä). Tuollaisen vallankäytön seurauksena syntyy arvotyhjiö (verrattavissa pörssikuplaan). Laadun idean määräämisenvapaus puuttuu kokonaan - siis kuinka arvostella? Kuinka kritisoida?
Joukkotiedotusvälineet - kärjessä HS (joka on siis lehti - vai onko?) - ovat hävittäneet idean arvoista, ja kantavat asiassa raskaimman vastuun. (Puhutaan vain luvuista, syntyvyys on sitä ja tätä, jumalaan uskoo niin ja niin moni - ja niin ja niin moni ei usko, työttömyys on mitä sattuu ja niin ja niin monta aborttia tehdään päivittäin. Lihavia on niin ja niin paljon ja käyrä on tämä, ja Israelia - tuota maanpäällisen pahuuden temppeliä - tuetaan USA:n toimesta niin ja niin monella prosentilla juutalaisvaltion valtionbudjetista - esimerkiksi). Se on sitä paskaa jota HS väittää laaduksi. Homoseksuaalit kuulemma harrastavat erikoisia yhdyntätapoja käytännön syistä johtuen - ehkä HS voisi tästäkin aiheesta julkaista joitakin matemaattisia yhtälöita prosenttien muodossa, että asia selvenisi lisää.
Superpositiosta minulle ei suinkaan tullut mieleen tämä F(X1+X2+....)=F(X1)+F(X2)+...... esimerkiksi.... vaan sellainen käyrä, jonka olen liimannut keittiön kaappiin roskiksen kohdalle. Siinä on se X ja Y akseli - siis koordinaatisto, joka siis on geometrinen järjestelmä alueen kuvaamiseen ja sen mittasuhteiden, sijaintien yms ilmoittamiseen. Tässä tapauksessa se Y-akseli kuvaa siellä X-akselin yläpuolella hyvää onnea, ja sitten se Y-akseli kuvaa siellä X-akselin alapuolella sitä huonoa onnea. Se X-akseli taas kuvaa sitä elämän pituutta. Vonnegut piirsi kerran tuollaisen, siinä luki lisäksi Kafka ja Vonnegut oli merkinnyt sen Kafkan käyrän äärettömän symbolilla....
Lainasin tuossa aikaisemmin mm Samuel Beckettiä - joka vaikuttaa minuun aina hyvin uskonnollisesti. Vähän kuin Artaudin kiljunta - jos tämä kenelle aukeaa - http://www.youtube.com/watch?v=qtPMusjS3qs&feature=related - ehkä on parempi ettei aukea...
Tiede taitaa usein harhauttaa sen,
VastaaPoistajoka on kuullut sitä luettavan ja sen joka sitä lukee.
Tämä ei ole ristiriidassa sen kanssa,
että monet kysymykset ovat siellä hyvin vaikeita.
Tämä ei ole ristiriidissa sen kanssa,
että paljon jää havaitsematta,
ota siihen mukaan oma itsesi,
joka on hei joka päivä liikkeellä!
Pitää ottaa huomioon oma hyvin, hyvin ilmeinen
tyhmyytensäkin, meistä jokaisen.
Hyvään logiikkaan ihastunut on tyhmä ja mahdollisesti enemmän.
Ateisteissa on aika paljon skitson oloisia.
Seuraava on aika hyvin sanottu,
lainaus on Torsti Lehtisen kirjasta
Hyvän ja pahan tällä puolen:
"Juhani Rekola yhtyy Nicolaus Cusanuksen näkemykseen
docta ignorantiasta, oppineesta tietämättömyydestä.
Rekolalle oppinut tietämättömys merkitsee ennen muuta sitä,
että meillä ei voi olla ennalta määriteltyä, ristiriidatonta
kuvaa Jumalasta. Jos Jumalan piolustukseksi yritetään silotella
maailman mielettömyydet, ajaudutaan harhaan."
Hei, Hei:
VastaaPoistaÄlä huolehdi.
Olet eronnut kirkosta jo kahdesti,
koska eroat minun tietopiirissä
aika suurella tieteellisellä todennäköisyydellä
kirkosta joka on jo eronnut Kirkosta.
Mutta joo Cusanus ja Rekeola saattaa olla kiinnostuneita
todellisuuden ominaisuuksista,
ja lisäksi kenties kunnioittavat sitä,
jota ilman on hullu,
-ovat kunnon porvareita, eivät reaalisosialisteja.
Ad Ripsa et alii: - ettei tulisi väärinkäsitystä, "Islamin musta kirja" esittelee siis pyhää sotaa. Italialainen kirjoittaja selvittelee, miten ja miksi perinteestä poiketen toisenuskoisten ja myös oman uskonnon toisin tulkitsevien surmaamisesta tuli pyhä tavoite.
VastaaPoistaHelsingin Sanomat julkaisi kirjasta mielenkiintoisen arvostelun, jossa teos selitettiin mustamaalaukseksi ja loppuun sijoitettiin vihjaus Berlusconin leivissä olemisesta.
Niinpä asia alkoi kiinnostaa.
Oma hyvin epäoikeudenmukainen vihjaukseni oli, että myös Suomessa jotkut sangen vanhauskoiset ovat siirtyneet mm. naisia ja homoja koskevissa mielipiteissään hätkähdyttävän Jihad-henkisiin perusteluihin.
Siitä mielenkiinto.
Tosiuskovaiselta kun kysytään "onko Jumalaa olemassa", niin vastaus on ehdoton on. Mutta, kun kysyy onko "Jeesusta olemassa", niin se kielletään ja sanotaan ei, kun Jesse ristiinnaulittiin. Älytön ristiriita?
VastaaPoistaJeesus opetti olevaisesta, että "kun käännät kiven, niin löydät minut sieltäkin"..
Erosin kirkosta 2008 ja petyin meidän papistoon.
Enqvist on selvä saarnamies ja sananjulistaja. Hän on löytänyt totuuden ja haluaa muidenkin sen löytävän.
VastaaPoista1970-luvulla totuuden löytäneitä olikin yliopistoissa paljon, heitä sanottiin taistolaisiksi.
Pyhässä emämaassa, N-liitossa, ei muita uskontoja suosittu. Kirkossa kävijöitä eli muun uskonnon harjoittajia seurattiin ja kuulusteltiin.
Meidän luterilaisesta kirkostamme eroajat ovat hyvässä asemassa, siitä on helppoa erota. Aika tavallista näyttää olevan, että "tempulla" vielä jälkikäteen jotenkin pullistellaan...
Islamista ei kuulemma voi erota, vaikka haluaisikin.
-osku
Pirkko A kirjoitti...
VastaaPoistaMinä puolustan näkyjen näkijöitä, uskonnolla tai ilman.
.. mielestäni se ei saa - nykymaailmassa - ohittaa järjen käyttöä, ja vaatisi näin asianomaiselta aina korostunutta itsekriittisyyttä.
Häiriköinpä vielä kolmannen kerran (viina loppu, niin pitää soittaa suutansa kun ei jaksas kylmässä ravintolaan raahautua).
VastaaPoistaSiis tämä: Carlo Panella: Islamin musta kirja. WSOY 2009. 502 sivua
on suositeltavaa luettavaa siis tietenkin jo sen takia, että se kuuluu siihen HS:n (joka on sanomalehti) kieltämään kirjallisuuteen.
Panellan mukaan täällä "lännessä" - paikka on kai kadottanut kokonaan nimensäkin - jotkut ymmärsivät vasta sen 9.11 jälkeen - että siinä arabipolitiikassa on syvä uskonnollinen perusta.
Esimerkiksi. Se HS (joka on kuulemma sanomalehti) arvosteli kyseisen kirjan viemäriin kuuluvaksi. Arvostelijakin oli oikein alan ihmisiä - Joensuun yliopiston sosiologian professori M'hammed Sabour. Kyllä oli kivaa lukea tuostakin kirjasta mm seuraavaa: "Teos alkaa marokkolaisen kulttuuriaan väheksyvän, valittavan ja itseään syyllistävän kirjailijan Tahar Ben Jellounin sitaatilla. Sitaatti syyttää arabeja ja muslimeja heidän ongelmistaan ja kurjuudestaan. Se antaa vihjeen Panellan päämääristä."
Kyseinen kulttuuriaan ja juuriaan väheksyvä ja valittava ja itseään syyllistävä ihminen on tämän näköinen.
http://www.youtube.com/watch?v=qUddhRo9Ha4
Täälläkin on joku joka on syyllistynyt samaan:
http://www.youtube.com/watch?v=VBNlqZwmo8w&feature=related
Tänään Hesarin yleisönosastossa yksi engelsmanni todistaa tieteellisesti, että suomalaisen ylivertaisen väkivaltaisuuden takana on sisäsiittoisuuden aiheuttama skitsofrenia, joka yhdessä viinaakestämättömän ural-geenin kanssa laukaisee meissä tappovietin.
VastaaPoistaMistä näitä senttareita oikein tulee?
Lopetan tämän aiheen heti kohta, mutta pakko todeta, että tällä blogilla keskustelut siis taipuvat tässä järjestyksessä, vaikeimmasta alkaen:
VastaaPoista"Olenko minä hullu?" (paljon hyvää ja varovaista keskustelua)
"Minusta Sinä olet väärässä" (meidän kommentoijien jatkuva porina, hienosti ei bloggaajan)
"Hän on idiootti" (lähes yksimielistä huminaa, perusteluina enintään kompastelevia moralisointeja).
Vouteja toki ei tarvitse jaksaa ihailla, turisteja mahtuu kyytiin, mutta pääpointti on miksi jaksetaan parjata.
"Pörssikupla" on tietysti onnettomuus, mutta käsite itsessään jo osoittaa pörssin tärkeyden (cuplaton pörssi).
Onko teidän elämässänne sakramenteilla, mystiikalla tai ihmeillä mitään tilaa? Elämähän on ihmeiden ihme jo sinänsä.
VastaaPoistarh, tietysti järki käteen analysoitaessa näkyjä (kuten uniakin; miten paljon ne pitävätkään tietoa sisällään).
VastaaPoista"Skitsofrenian ja uskonnollisuuden valtava ero on siinä, että jälkimmäisestä ei voi erota. Ei vaikka älyäisi halutakin".
VastaaPoistaPiti sanomani "edellisestä", eikä "jälkimmäisestä". Äly karkaa itseltäkin.
Oheinen testi oli muinoin Nature-lehdessa:
VastaaPoistahttp://www.student.oulu.fi/~ktikkane/SKTEST1.jpg
Mikä kuvio vastaa keskellä olevaa ? Skitsofreenikot: D, normaalit B-C, väitettiin Naturessa.
Itse tein internetissä kyselyn ja sain hämmästyttävästi relaatiot:
Tait. luovat ja uskovaiset/kreationistit: B, ateistit: D. Tilastollisesti. Juuri yksikään uskova ei vastannut D ja yksikään ateisti ei B.
Itse: B-C.
t. MrrKAT
"Mikä kuvio vastaa keskellä olevaa ?"
VastaaPoistaMinun mielestäni kaikki kuviot vastasivat keskellä olevaa.
Värisävyt vain hieman vaihtelivat.
"Homoista keskustelevat vetivät niin avointa valtapeliä niin selvästi valikoiduin tiedoin mm. käyttäytymisen perinnöllisistä syistä ja Raamatun tulkinnasta, että kirottuani hengessä piispat ikuiseen..."
VastaaPoistaEikö päinvastoin ko. ohjelmassa (jos oli A-Talk) tuotu hyvin esiin, mistä ongelma tulee: tavasta tulkita Raamattua fundamenttalistisesti tai liberaalisti. Koska luterilaisuudessa Raamattu on keskenen uskon ja kirkon ohjenuora (sola sriptura -periaate), ongelma ei ole vähäinen. En jaksa uskoa, että nämä kaksi siipeä pystyvät pitkällä välillä pitämään toisiaan kristittyinä ja siten kuulumaan samaan kirkkoon.
Ah tuossa olisi testi, jossa virkamiesluonne (varovainen) voisi pärjätä!
VastaaPoistaEli ateistit näkevät oikein ja luovat/uskovaiset luottavat mielikuvitukseensa?
VastaaPoistaEikös se noin juuri mene?
Kuka valitsee kohdan A?
Kriisit (henk.koht.)sotkevat vallitsevaa Jumalkuvaa. Olisiko se yksi kriisien tehtävistä?
VastaaPoistaKari Enqvistinkin hallittu "säätila" muuttuu epävakaaksi, kun hän puhuu vanhempiensa sairauksista (haastattelu HS:ssa muinon).
B
VastaaPoistaAjatelkaa työhönottotestiä, jonka tulkinnan vain työnantaja ja yksi tutkija tietää (tiede ei vielä tiedä, ilmoitin kyllä havainnostani ja internettutkimuksistani Hgin psyk.laitokselle). He hylkäävät ne, joilla on D (tai B) koska oikesti haluavatkin estää ateistien (tai uskovaisimpien) pääsyä työyhteisöönsä. Uhrit eivät koskaan saa tietää eivätkä arvaa oikea syytä (eivätkä siis pysty nostamaan syytettä), että olivatkin ihmisoikeussopimuksen vastaisen rasistisen käytännön uhreja..
VastaaPoistaVastaavia ihan oikeita aitoja ovelia tieteellisiä testejä on homojen paljastamiseksi (nopeasti eteen tulevasta kuvaparista katse kiinnittyy naiseen tai mieheen tms, tapahtuu alitajunnassa eikä voi tietoisesti estää) ja odotan kauhulla että se löytää sovelluksensa julmasta Iranista.. (julkaistu PNAS:ssa tms arvostetussa lehdessä).
t. MrrKAT
Harmittaa suuresti, että kirkko ollaan valmiita hylkäämään keulakuvan (siitä paikasta kisaavien mielipiteiden), jäävuoren huipun perusteella. Kirkko ovat kaikki sen jäsenet. Täällä ruohonjuuritasolla kastan, siunaan hautaan, kuuntelen surevia ja iloitsevia, jaan ehtoollista kirkkomme pöydässä myös muista tunnustuskunnista tuleville, jotka haluavat tulla. Kukaan ei ole toistaiseksi tullut sanomaan eronneensa kirkosta vuokseni, jokunen on tosin liittynyt olleensa myös minun vaikutuspiirissäni. Täysvaltaisina työtovereina on lesboja ja homoja.
VastaaPoistaKirkosta eroamisissa on itsetehostuksella suuri merkitys.
Heeeiii! Älkääs nyt. Ei tällainen ole oikein. Ei saa arvostella Neuvostoliittoa tai Islamin ihanuutta tai Hesaria! Sellainen ei ole ollenkaan reilua.
VastaaPoista