Haista

Tämäkin teksti on kirjallinen ja historiallinen allegoria. On asioita, joiden vaikutus on suuri, mutta silti emme halua tietää niistä mitään.

Ensimmäistä maailmansotaa eivät aiheuttaneet sotilaat, vaan hevoset.

Tavanomainen maininta liikekannallepanon peruuttamattomuudesta ymmärretään väärin. Itse liikekannallepano 1914 merkitsi aivan valtavaa määrää junia maailman tiheimmässä rautatieverkossa. Järjestelyjä oli laskettu kauan ja onnistuneesti. Junien kääntämisestä eli laskelmista poikkeamisesta tiedettiin lähinnä se, että tuloksena olisi suma, joka ei selväisi vuoteen.

Ensimmäisessä aallossa oli mukana ainakin miljoona hevosta. Ratsuväen tarve oli vähäinen verrattuna kuljetustarpeeseen. Mutta kuinka paljon rehua oli varattava? Ja mitä tehdä lannalle?

New Yorkissa oli 1800-luvun puolivälissä yhtä paljon hevosia kuin ihmisiä. Ensimmäinen hevosvetoinen raitiotie oli otettu käyttöön Lontoossa 1825, mutta New Yorkissa muun muassa Edgar Allan Poe kuvasi toivottomia liikenneruuhkia jo tuon vuosisadan alussa. Ehkä ne olivat toivottomampia kuin nykyiset. Ongelman aiheuttaja saattoi olla kadunristeykseen kuollut hevonen.

Hevosiin liittyy jostain syystä mielikuva mm. saasteettomuudesta. Historiallisesti se ei ehkä ole oikea. Hevonen ensinnäkin tarvitsee muutamia kymmeniä litroja vettä päivässä ja tuottaa lantaa useita kiloja ja virtsaa ämpärillisen tai kaksi. Kaupungissa lanta ei talven ja kevään aikana katoa mihinkään, mutta kylläkin haisee ja elättää erittäin suurta määrää rottia, kovakuoriaisia ja muita hyönteisiä.

Kun katuvarsille kuvauksien mukaan metrin, puolentoista valleiksi kertynyt lanta oli sattuneesta syystä virtsapitoista, keväistä ja kesäistä löyhkää voi vain kuvitella.

Luonnollisesti myös ihmiset tekivät parhaansa, mutta suurkaupungeissa erityinen ammattikunta, jota suomeksi on kutsuttu mm. rankkureiksi tai rakkareiksi, huolehti jäteasioiden tyhjentämisestä – johonkin, joskus.

Mieleen ei tule ainuttakaan epookkielokuvaa, jossa olisi edes sivuttu tätä asiaa, joka olisi tehnyt kaupungit meille, aikakoneen matkustajille, täysin sietämättömiksi: hajua ja joka paikkaan ulottuvaa, tauteja levittävää ja kaikin puolin epämiellyttävää saastaa. Aikalaiskirjallisuudessa taas on mainintoja keltaisesta liejusta, joka levisi kadulta joka paikkaan.

Viemäreiden virkaa toimittivat kadut, jotka yleensä eivät olleet päällystettyjä. Ajatus rakentaa varsinaisia viemäreitä eli tunneleita (kuten roomalaiset) syntyi 1800-luvun alussa, ja ennen pitkää niitä alkoi esiintyä. Kysymys oli poliittinen. Oli alettu aavistella, että myös kunnon ihmiset voisivat sairastua.

Kuuluisa, kirjallisuutta loputtomasti hedelmöittänyt tarina on Hugon ”Kurjien” Jean Valjeanin kokemus Pariisin suurissa viemäreissä. Mielikuva ei ole aivan ajanmukainen. Pariisin viemäreihin järjestetään kiertokäyntejä (lähtöpaikkana Ponte d’Alma), ja niiden väitetään olevan hyvässä kunnossa.

Asioiden ei edes väitetä olevan yhtä hyvässä kunnossa kaikissa läntisissä suurkaupungeissa. Los Angeles on esimerkki.

Joku kommentoija piti selvästi huonona huumorina mainintaani kylpyhuonehajuista. Kommentoija ei ole varmaankaan asunut Los Angelesissa. Huterissa, heikosti äänieristetyissä taloissa on varsinkin öisin hermostuttavaa, että kun vessaan sytyttää valon, äänekäs huippuimuri hurahtaa samalla käyntiin.

Köyhemmät ihmiset kantavat kaupoista luultavasti myrkyllisiä ilmanraikastimia, ja autoissa meillä tunnettua Wunderbaumia vastaavat vekottimet ovat tavallisia.

Asiayhteyttä ei ole, mutta näillä hajuille yliherkillä ihmisillä, joita on ainakin 20 miljoonaa, on erikoisen huono viemärijärjestelmä. Aivan viime aikoinakin pääviemäri on ryypännyt Tyynen meren vettä sisäänsä puhaltaakseen sen kohta ulos lisien kanssa, arvattavin seurauksin. En ole hirvinnyt kysyä, millä tolalla seudun jätevesiasiat ovat, mutta jotain ehkä kertoo se, että hyvin merkittävä osa Havaijin pohjoispuolelle muodostuneesta etenkin muovijätteitä sisältävästä jätepyörteestä (The Gyre) on peräisin Kaliforniasta, etenkin Los Angelesista.

Kieltämättä valmistelen ensi talven kulttuurihistorian luentosarjaa Turkuun. Aion jatkaa suosta selvittämääni ja tukeutua McNeillin ympäristön historiaan, joka on nähdäkseni uraa uurtava.

Sitä ilahduttavampaa on sanoa, että Suomesta on jo yksi tutkimus, Juuti - Katko, From few to All. Se on ensimmäinen selvitys vedestä ja kaupungista ja lisäksi mainintoja uimavedestä. Satuin löytämään sen verkosta.
http://tampub.uta.fi/tup/951-44-6250-5.pdf

Maailman kuuluisin viemäerielokuva on tietenkin ”Kolmas mies”. Maailman vähiten tunnettu viemäritapahtuma on Varsovan kansannousu 1945 – SS:n käsistä selvisi ihmisiä hengissä. Jopa haavoittuneita onnistuttiin kuljettamaan panssarivaunujen saartorenkaan ali todella ahtaita viemäreitä pitkin.