Valehtelemisen oppikirja XXI

Jatkan eilisestä Hitler-sitaatistani ja Saksassa 1919-1939 vallinneesta käsityksestä: Saksa ei hävinnyt sotaa; sitä puukotettiin selkään.

Suomihan ei nimittäin liioin hävinnyt sotaa 1940 eikä 1944. Voitto tuli kummallakin kerralla vaikka pokaali jäi saamatta. Torjuntavoitto.

Jos nyt potkupallojoukkueen spokesperson Litmanen sanoisi, että emme hävinneet ottelua Vinkuintialle, vaikka tulos oli 0-3. Todellisuudessa meitä puukotettiin selkään, koska siteet lipsuivat ja saksalaiset olivat sekoittaneet soppaan jotain sopimatonta, viestin vastaanotto voisi olla viileä.

Varhaisessa ammatissani opin määrättömästi viisaita asioita. Yksi niistä oli viipurilaisten asianajajien oppi. Laskua siannahkasalkusta kaivaessa on sanottava, tilanteesta riippuen, joko ”sie hävisit juttuis”, tai ”mie voitin siun jutuis”.

Menee täydestä myös muissa yhteyksissä.

Urheilu vertautuu uhkapeliin ja leikkeihin juuri siinä, että voittaminen ja häviäminen tehdään keinotekoisia sääntöjä käyttäen yksiselitteiseksi. Urheilu ei vertaudu tavalliseen elämään eikä sodankäyntiin. Tavallisessa elämässä voittoja esiintyy vain kirjanpidossa. Korkeintaan voi saavuttaa asetetun tavoitteen, esimerkiksi päästä oppilaitokseen (esimerkiksi lukemaan teknistä fysiikkaa). Sellaisesta onnitellaan. Voi myös voittaa Kaisan morsiamekseen, ja siitäkin on syytä onnitella. Onnen toivottaminen jää kilpakosijoiden tehtäväksi, koska sanavalinta on synkkä.

Tämän jaottelun mukaan politiikka on urheilua eli toimii keinotekoisin säännöin. Politiikassa voitetaan vastustaja tai vastustajia esimerkiksi pääsemällä ministeriksi, eduskuntaan tai valtuustoon.

Tässäpä onkin asian tuma. (Nucleus on fysiikassa ”ydin” eli protonit, neutronit ja muuta kamaa, mutta biologiassa solun tuma.)

Luultavasti korruptio on demokratian ylin tae ja ehkä juuri siksi media vihaa vaalirahoitusta – media ja poliitikot kilpailevat samasta yleisöstä ja vetävät kissanhäntää siitä, kumpi sitä yleisöä lopulta edustaa.

Omituinen ajatus johtuu siitä, että vaivainenkin historian tuntemus kertoo pahojen poliittisen järjestelmän käänteiden liittyvän hyvin usein vallankaappauksiin eli tietoiseen, taitavaan ja mahdollisti vaikeasti havaittavaan sääntöjen rikkomiseen. Kun nyt digitaalikameroiden kasvojen tunnistus perustuu automaattiseen kahden silmän löytämiseen, luulisi olevan helppo sokaista vastapuolen maalivahti sopivalla laserilla esimerkiksi vapaa- tai rangaistuspotkunajaksi.

Juuri niin Lenin ja Hitler toimivat.

Korruption yksi muoto on vaikuttaa ratkaisijoihin, esimerkiksi äänten laskijoihin tai käräjätuomareihin niin että lopputulos on heidät käsistään lähteneenä jotain hiukan muuta kuin pitäisi.

Ihme kyllä, nämä ajatukset ovat jatkoa verkossa, eräissä blogeissa (kuten Haakanan) käytyyn hapuilevaan keskusteluun mediavallasta ja printtimedian surullisesta tulevaisuudesta.

Nykypoliitikoistamme ehkä älykkäin, Matti Vanhanen, tuntuu ainakin oivaltaneen tämän. Ehkä Kanerva on opettanut. Verkkoväki pystyy erottamaan Audin päällikön kahdessa vuorokaudessa. Televisio ei kykene alkuunkaan samaan, koska television paljastukset voi aina vesittää sönköttämällä ja televisiolla on myös tapana antaa hyökkäyksen kohteelle mahdollisuus vastata.

Keskustelussa pohditaan jatkuvasti, miten verkkomedialla voisi ansaita rahaa. Keinoa ei ole oikein keksitty. Jospa kysymys on väärä. Jospa verkko on verraton väline estämään kilpailijaa ansaitsemasta rahaa?