Sivu suun

Putin esitti kevyesti mielipiteen, jonka noudattamisesta Nürnbergin oikeudenkäynneissä hirtettiin, ja Suomen herrat kuuntelivat korvat luimussa. ”Valtion virkamiehen olisi pitänyt asettaa omat virkavelvollisuutensa inhimillisten ajatustensa edelle… Jos hän asettaa inhimilliset asiat korkeammalle, ei valtion virka ole oikea.”

Lausuntoa kummasteltiin ja paheksuttiin, mutta sen rikollisuutta ei nähdäkseni ole mainittu.

Jos vänrikki sanoo korpraalille: ”Korpraali, ampukaa tuo [lapsi]”, ja korpraali ampuu, hänelle tulee tuomio taposta tai murhasta ja vänrikille joko yllytyksestä tai osallisuudesta. Sanat voi hyvin vaihtaa suurlähettilääseen ja konsuliin, poliisineuvokseen ja konstaapeliin tai miten vain.

Käskyä on toteltava. Laitonta käskyä ei saa totella. Väliin jää vaikea, harmaa alue, jolla virkamiehen on punnittava inhimillisyyttä ja lakia.

Putin kuuluu samaan seuraan Berlusconin ja George W. Bushin kanssa. Vaikka hänellä olisi ollut kotimarkkinoilla käyttöä tällaisille puheille, ne on silti tuomittava.

Suomen historiassa on useita kuuluisia harhalaukauksia, joista Mannerheimin miekantuppipäiväkäsky 11.7.1941 on pahin.

”Vapaussodassa 1918 lausuin Suomen ja Vienan karjalaisille, etten tulisi panemaan miekkaani tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat… Karjalan vapaus ja suuri Suomi välkkyy edessämme maailmanhistoriallisten tapahtumien valtavassa vyöryssä…”

Suomalaisten historiantutkijoiden on ollut vaikea tunnustaa tuon päiväkäskyn selvää sananmuotoa. Sotaan lähtö Saksan rinnalla oli – minusta – ainoa vaihtoehto.

Arvostelijat eivät aina muista, että kun Saksa ja Neuvostoliitto olivat liitossa keskenään, Ranska, Norja ja Tanska Saksan valloittamia, Englanti kaiken järjen mukaan hävinnyt sodan ja USA sodan ulkopuolella, vaihtoehtoja ei ollut ainuttakaan. Sana ”vaihtoehto” tarkoittaa vähintään kahta.

Päiväkäskyn päivänä Saksa oli edennyt jo Viroon, valloittanut Minskin, ja aiheuttanut suunnatonta tuhoa Venäjällä.

Ja silloin Mannerheim meni keksimään sodalle päämäärät, asialla poliittista johtoa pahemmin vaivaamatta. Yleisesti ei ole tiedossa, että Laatokan pohjoispuolella suomalaiset eivät pysähtyneet Poventsaan aivan vapaaehtoisesti. Ellei armeija ollut vastahakoinen, ainakin se oli täysin uupunut. Ja usein esiin nostettu Leningradin valloittamatta jättäminen ei ehkä ollut pelkkää jaloutta. Sehän jäi tekemättä myös saksalaisilta, jotka sulkivat Leningradin saarroksiin 8.9.1941.

Rytin tapaus on lievempi, vaikka sen poliittiset vaikutukset olivat aika laajat. Hän meni sanomaan Eduskunnassa välirauhan aikana muun ohella, ettei karjalaisilla ole oikeutta korvauksiin menettämistään kodeista tai muusta omaisuudesta.

Tuo lausunto on hyvä opetus juristeille. Lausunto on täysin oikea – juridisesti. Tuskinpa haavoittuneillakaan oli oikeutta ilmaiseen hoitoon sotasairaaloissa, reserviläisillä siis.

Paino on sanalla ”oikeus”.

Se olisi pitänyt jättää sanomatta, vaikka olikin totta. Oikeudellisen katsauksen esittäminen pyytämättä on joskus typeryyttä, ja Rytillä oli sellaiseen taipumusta, kuten epätavallisen älykkäillä ihmisillä usein.

Vuoden 1918 tapahtumien jälkiselvittelyissä hän otti tiukasti lakiin liimautuvan kannan jopa silloin, kun hänen puoluetoverinsa K.J. Ståhlberg käsitti valtion verotulojen eli tarpeellisen työvoiman puutteen edellyttävän joukkoarmahduksia.

Tästä syntyy outoja petikavereita. Putin perustelee käskynalaisuutta virkamiehen velvollisuuksilla, Ryti viittailee lain tunnontarkkaan noudattamiseen tosiasioista välittämättä.

Paasikiven epäjuristimaista ratkaisua paheksutaan edelleen, ruotsinkielisten kuntien kun ei tarvinnut ottaa evakkoja. Mutta nepä joutuivat raivaamaan mahdottoman määrän peltoa, ja se oli koko maan elintarviketuotannon kannalta todella iso asia. Maanhankintalakiin kirjoitettiin asiasta säännökset. Suosittiinko ruotsinkielisiä, siitä voi väitellä, mutta kokonaisuus eli kansakunta hyötyi.