Sauma

Uran, vaikutusvallan, aseman, rikkauden ja maineen määrää sauma. Tosin menestyneet antavat yleensä ymmärtää, että kysymyksessä oli oma lahjakkuus ja päämäärätietoisuus. Tosin pettyneet yleensä syyttävät huonoa onnea.

Totuus on, että molemmissa tapauksissa onni on keskeinen tekijä, mutta onni ei ole sama asia kuin sattuma.

Miksi tämä henkilö, juristi, päätyi korkeimman oikeuden jäseneksi ja oikeusneuvokseksi, kun taas tuo, vaikka olisi sinne hinkunut, ei päässyt päämääräänsä?

Kukaties molemmat olivat käyttäneet keinoista parasta, osallistuneet lainopillisen yhdistyksen (ehkä myös ruotsinkielisen) lounaskokoukseen ja vaikuttaneet viisailta. Tällaisen vaikutuksen voi tehdä, jos varoo käyttämästä puheenvuoroja ja vastaamasta kysymyksiin käsitettävästi.

Sama mekanismi koskee pääministeriä tai tasavallan presidenttiä. Paavo Väyrysestä ei tullut koskaan kumpaakaan, vaikka hänellä lienee luja luottamus kykyihinsä ja sopivuuteensa. (Väyrynen oli muuten Timo Soininen edeltäjä – ankara EU-kriitikko, josta tuli laajan kannatuksen turvin europarlamentaarikko.)

Historiankirjoituksen näkökulmasta eli jälkiviisauden valossa korkeissa julkisissa ja yksityisissä tehtävissä yllättää joskus ”overreach”, suomeksi kuuseen kurottaminen. Tätä kokeilivat Eeva Kuuskoski, Elisabeth Rehn ja Riikka Uosukainen. Halonen sitten onnistui. Kukaties asiaan vaikutti se, että Halosella oli näistä ainoana poliitikon pitkän oppimäärän koulutus, jota sanotaan joskus substanssiosaamiseksi.

Pyydän lukijaa ottamaan suosiollisesti huomioon, ettei tässä ole puhe henkilöiden kyvykkyydestä eikä miellyttävyydestä. Yritän vain selostaa ”saumaa”.

Tuo slangisana tarkoittaa enemmän tai vähemmän yllättäen aukeavaa tilaisuutta.

Korkein oikeus noudattaa tiettyä rotaatiota eli vuorottelua. Ei ole ketään oikein vahvaa ehdokasta eläkkeelle siirtyneen tilalle, ja useimmilla on sellainen tunne, että nyt pitäisi ottaa joku hovioikeudesta. Ja vuorossa näyttää olevan Turun hovioikeus, ja sielläkin kaikkein fiksuimmat ovat niin fiksuja etteivät lähde. Niinpä otetaan joku harmittomaksi arveltu pöljäke, ja asiat jatkavat säädettyä kulkuaan (sin gilla gång).

Politiikassa ja liike-elämässä tapahtuu juuri samaa.

Merkittävä sauman mekanismi on ikä. Ministeriksi ja ylimpiin virkoihin edellytettiin ennen sopivaa ikää. Miettusen hätätilahallitus loi historiaa. Muun muassa edellä mainittu Väyrynen tuli ministeriksi hiukan alle 30-vuotiaana niin että ainakin eräät tuntemani henkilöt ojensivat hänelle päällystakkeja, koska hän oli niin vahtimestarin apulaisen näköinen.

Juuri samaan aikaan, 70-luvun alussa, Korkeimmassa oikeudessa tapahtui kummia tässä ikäasiassa. En osaa arvioida, missä määrin tämä oli aikakauden kulttuuria ja sitä nuorten ihailua, joka osoittautui pian perusteettomaksi.

Lukijat ottanevat huomioon, ettei ole sääntöjä ilman poikkeuksia. Sotilasdiktaattorit Aleksanteri Suuresta Napoleoniin ovat nousseet vallan huipulle hyvin nuorina. Oikeastaan Aleksanteria ei pitäisi mainita – hallitsijat ovat asia erikseen; Kaarle XII astui hänkin remmiin 16-vuotiaana ja voitti Narvassa 18-vuotiaana kymmenen vuotta vanhemman Pietari Suuren, jonka sanotaan todella olleen kaksimetrisen, samoin kuin Kaarle Suuren. (Napoleon, Hitler ja Mussolini olivat n. 168 cm, Mannerheim 187 ja de Gaulle 194.)

Tästä on lyhyt matka mahoon viisasteluun eli sellaiseen kuin puhe Kleopatran nenästä. Ellei Antonius olisi ollut niin villinä tähän naiseen ja etenkin hänen nenäänsä, hän olisi valmistautunut paremmin Aktionin meritaisteluun ja siten muuttanut koko tulevan historian kulun.

Sokea sattuma oli tietenkin paha pala ”tieteelliselle materialismille” eli vanhan kansan marxismille, joka käsitti tietävänsä historiallisen välttämättömyyden. Trotski sanoi, terävästi kuin jääpiikki. että sattumat kumoavat toisensa kilpailemalla elintilasta siten että vain parhaat sattumat menestyvät, ja parhaita ovat ne odottamattomat tapaukset, jotka… edistävät historiallista välttämättömyyttä.

Voihan sitä yrittää tuollaistakin.

Napoleon ei muuten ollut pienikokoinen mies, vaan aikakautensa keskimittaa pidempi. Eikä Aatukaan ollut pätkä, joten ”Napoleon-kompleksi” on keittiöpuolen teorioita.

Mutta kiertämätön esimerkki saumasta on satunnaisesti vaihteleva tarjonta. Luulen tietäväni nimeltä muutamiakin henkilöitä, joista olisi tullut kenraaleja tai ties mitä, ellei tarjolla olisi ollut yhtä tai useampaa yhtä hyvää henkilöä. Ja sitten on tilanteita – Relanderin valinta presidentiksi mainitaan joskus esimerkkinä – jolloin raskaan sarjan ehdokkaat on pelattu puolin ja toisin ulos pelistä niin että valituksi tulee selvä B-sarjalainen.

En väitä että L. Kr. Relander olisi välttämättä ollut sitä. Joka tapauksessa jopa keskisuurten lehtien toimitussihteerit ihmettelivät uutisen kuultuaan, että kuka helvetin Helanteri…