Luin Jyrki Virolaisen tämän vuoden kirjoitukset hänen blogistaan. On aina paikallaan lukea sellaista, mistä ei ole samaa mieltä, ja joskus sellaistakin, mistä ei pidä.
Korkeinta oikeutta koskevista kirjoituksista, joita on monta, haluaisin tähdentää kahta erittäin myönteistä seikkaa, ja sitten lisätä erään näkökohdan.
Virolaisen toimesta meillä on nyt ”Legal Watch” eli jotain samanlaista kuin suuremmassa maailmassa. Joku pitää silmällä korkean esivallan toimintaa ja esittää perusteltuja vastalauseita, kun arvioi sellaisten olevan tarpeen.
En arvele, että esimerkiksi kenraalikunnan ryhtymysten seuraaminen olisi erityisen tähdellistä. Kai he pitävät toisiaan silmällä ja hoitavat erikoislaatuisia tehtäviään.
Virolainen toistelee demokratiaa tuomioistuinten yhteydessä, ja se on se toinen hyvin myönteinen asia. Kun Taxell julkaisi joitakin vuosikymmeniä sitten tutkielman oikeudesta ja demokratiasta, sitä kummasteltiin ja se jätettiin lukematta.
Mitä tekemistä näillä kahdella on keskenään?
Nyt tiedämme vastauksen. Tuomioistuinten, monien virkamiesten ja esimerkiksi poliisin toiminta on valtion yksinoikeus ja koskettaa tai voi koskettaa kaikkia. Siksi tuon toiminnan seuraaminen ja sen soveltamien menettelytapojen arvioiminen on osa poliittista järjestelmää, demokratiaa joka ei ole edustuksellista.
Muun muassa sen takia meillä on sananvapaus.
Korkeimman oikeuden ratkaisujen osuvuuden arviointi ei taida onnistua yleisöltä eikä edes laajalta lakimieskunnalta. Asiat ovat monin kohdin aika teknisiä. Tältä osin voisi sanoa, että ei lehdissä kirjoiteta eikä blogeissa puhuta betonirakenteista eikä lujuuslaskelmista.
Tuomioistuin joutuu silti tekemisiin sellaisten asioiden kanssa, joilla on laajempaa merkitystä ja jotka herättävät mielenkiintoa. Niiden ruotimiseen tarvitaan tulkkia.
Korkeimman oikeuden ratkaisujen esitteleminen, jota olen itsekin ennen harrastanut alan julkaisuissa, on ollut perinteisesti hyvin varovaista, kohteliasta ja kunnioittavaa. Aika usein lukija ei tule näistä kirjoituksista hullua hurskaammaksi.
Hallinto- ja valtiosääntöoikeuden miehet ovat erikoisen syntisiä. Korkein hallinto-oikeus pääsee uskomattoman vähällä, vaikka ratkaisee jatkuvasti tärkeämpiä asioita kuin korkein oikeus.
Virolainen on seurannut tarkoin korkeimman oikeuden nimityksiä ja esittänyt mielenkiintoisia ajatuksia ja suunnitelmia.
Olen tavannut itse sanoa, että tuskin kukaan osaisi hahmotella tai osoittaa parempaa porukkaa kuin se, joka kulloinkin istuu KKO:ssa. Hyviä ammattilaisia. Ei siitä mihinkään pääse.
Mutta ongelmia on. Suomi on ollut kaksi kertaa rähmällään olon maa. 1919-1936 oikeistolainen perustuslaillisuus vallitsi kaikessa ja jopa liberaalit porvarit (”patkulit”) olivat puristuksissa. Sotien jälkeen ensin Paasikivi ja sitten Kekkonen jylläsivät, ja demokratiasta puhuttiin vähän ja sananvapaudesta ei lainkaan.
Kekkonen pani toimeen myös tuomioistuinlaitoksen suomimisen luutuneisuudesta. Kuinkahan moni tietää edelleenkään, että Honka-liiton eläkkeellä ollut oikeuskansleri Olavi Honka oli monien 1930-luvun isojen kommunistioikeudenkäyntien tarmokas syyttäjä? Siihen aikaan ne jutut istuttiin Turun hovioikeudessa.
Sekasortoisten aikojen oikeudenkäynnit oli saatu hoidetuksi täysin porvarillisin tuomarein. Asekätkentäjutun istui laamanni Arvo Helminen, prinsipaalini. Ei istunut mielikseen mutta hyvin. Ensimmäiset vasemmistolaiseksi epäillyt tuomarit nimitettiin 1970-luvulla.
Muistan sen maailman. Boreniuksen asianajotoimisto, jossa työskentelin 1960- ja 1970-luvulla, oli tunnettu sangen oikeistolaisista asiakkaistaan – Kai Donner, K.M. Wallenius, sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä Edvin Linkomies…
Niin – ne oudot nimityskuviot. Kuten Virolainen on laajasti osoittanut, huono henkilövalinta rasittaa tuomioistuinta ja tuomioistuinlaitosta. Kyllä niitä on ollut, mutta yleisö ja lakimieskunta eivät yleensä tiedä niistä.
Salakielellä puhutaan ”sopivuudesta”, kun jotakuta ei haluta nimittää virkaan, vaikka hän olisi suurenmoisen etevä ja pätevä. Tuomarin erottaminen on nimittäin erittäin vaikeaa. Olen minä itsekin nähnyt kihlakunnantuomarin, joka oli pariskuntaa kansliassa vihkiessään niin juovuksissa, että notaari joutui kannattelemaan kainaloista.
Tuollaisia tapauksia on sadan vuoden ajalta alle kymmenen.
Tämä ongelma selittää aika pitkälle tuttujen suosimisen nimityksissä. Nimittäjät tietävät suunnilleen mitä saavat.
Pitäisin kuitenkin parempana "Virolaisen mallia" kuin Kemppisen mallia.
VastaaPoistaSillä onhan niin, että Suomi on nuori Pohoismainen oikeusvaltio.
Eihän tästä ole aikaakaan kun Suomi "pakotettiin" järjestämään kansalaisilleen oikeusapu.
Mutta kyllä minä sen ymmärrän, että korkeasti oikeusoppinneet ovat tavoilleen aikojen saatossa tavoilleen kangistuneet ja tämän myötä sitten pitävät vanhaa systeemiä parempana kuin "uutta".
Samoin minä. Tulen jatkossa esittämään Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon myöntämistä prof. Virolaiselle hänen jo nyt ansiokkaasta ja jatkossa epäilemättä lisäansioituvasta toiminnastaan kansalaisten lakituntemuksen ja -tiedostuksen jalolla saralla.
VastaaPoistaVeikko-setä
KKO:n alueella, johon kuuluu mm. rikosoikeuden tulkitseminen, tehdään yksilön kannalta kaikkein tärkeimmät ratkaisut. Nämä koskevat yksilön fyysiseen koskemattomuuteen kajoamista (vankeus), tulkintaa siitä, mikä täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön ja muuta vastaavaa. Pidän näitä tärkeämpinä kuin KHO:lle kuuluvia asioita.
VastaaPoistaKKO:n ja KHO:n työnjaon kannalta voisi olla parempi, että näiden kahden asemestä olisi vain yksi korkein oikeus, joka itse harkitsisi, millaisella asiantuntija- eli tuomarikokoonpanolla kunkin asian käsittelisi.
JK: "...selittää aika pitkälle tuttujen suosimisen nimityksissä. Nimittäjät tietävät suunnilleen mitä saavat."
VastaaPoistaTämä pätee kaikkiin yhteiskuntiin kaikkialla maailmassa ja kaikkiin mahdollisiin tapauksiin.
Kuitenkn tätä ilmiselvää totuutta kierretään kuin kuumaa puuroa ja yritetään olla ikään kuin näin ei olisikaan.
Kaikki on suhteellista, sanoi Einsteinkin.
(No, ei sanonut, mutta en anna faktojen pilata hienoa lopetusta.)
"Koivisto ja korkein oikeus" -juttusi (5.5.2009) yhdessä kommentissa on lainaus Tasavallan presidentin kansliapäätöksestä, joka päättyy lauseeseen "Tästä päätöksestä ei saa hakea muutosta valittamalla". Muistelen, että usein käytetään muotoa "tästä päätöksestä ei voi valittaa". Mitä tuo edellinen käytännössä tarkoittaa ja miksi asia ilmaistaan muodossa "ei saa"? Sanktioita valittajalle? Mikä on ero näiden kahden ilmaisun välillä?
VastaaPoistaAd Antti: sananmuoto on hiukan outo. Lause tarkoittaa, että säännönmukaista muutoksenhakua ei ole, mutta ylimääräiset muutoksenhakukeinot, kantelu ja purku, ovat käytettävissä.
VastaaPoistaMuutoksenhakemisesta ei koskaan aiheudu sanktioita hakijalle.
Ad Alo: ehkä ei pitäisikään verrata. Yleinen tuomioistuin käsittelee mm. yksilöön kohdistuneita rikoksia vasta kun teko on tapahtunut. KHO ratkaisee mm. ympäristöasiat (Natura) ja perusoikeuksia koskevia asioita (sananvapaus).
VastaaPoista"Tuskin kukaan osaisi hahmotella tai osittaa parempaa porukkaa kuin se, joka kulloinkin istuu KKO:ssa. Hyviä ammattilaisia. Ei siitä mihinkään pääse."
VastaaPoistaHhm, mitähän tuohonkin sanoisi - ettei sanoisi kovin pahasti.
Minä olen puolestani usein ihmetellyt KKO:n jäsenten nimityksiäni seuratessani, että onko Suomella todella oikeusvarmuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä varaa valita KKO:n pelikentälle lähinnä vain sellaisia pelaajia, joiden paikka olisi oikeastaan kolmosketjussa tai viltissä.
No, metaforat sikseen! Minä olen kritisoinut itse asiassa, ei juurikaan nykyisten jäsenten pätevyyttä tai etiikkaa, vaan lähinnä vain sitä mystistä ja sisäänlämpiävää menettelytapaa, jolla KKO käytännössä täydentää itse itseään.
Hyvä on, KKO saa kyllä tehdä virkaesitykset jatkossakin, sillä en usko, että mikään olennaisesti muuttuisi, vaikka esityksenteko-oikeus annettaisiin KKO:n sijasta tuomarinvalintalautakunnalle, jota muuten sitäkin johtaa muuan Pauliine Koskelo, osoite KKO!
Mutta menettelyn tulisi toki olla läpinäkyvä ja sellainen, että se takaa todella mahdollisimman monipuolisen ja ammattitaitoisen ja vieläpä korkean ammattietiikan omaavien juristien nimittämisen KKO:een.
Olen mm. ehdottanut, että käyttöön tulisi ottaa ns. kohdennettu hakujärjestelmä, jossa kulloinkin haettaisiin uutta jäsentä vain tietystä juristiryhmästä (esim. alioikeustuomarit, hovioikeustuomarit, advokaatit, yliopistojen professorit, syyttäjät jne.) Tämä kerrottaisiin avoimesti jo siinä ilmoituksessa, jolla KKO kehottaa juristeja ilmoittautumaan avoinna olevaan jäsenen virkaan. Silloin muiden ammattiryhmien edustajat eivät lähtisi turhaan liikkeelle ja edes hakemaan virkaa.
Vielä parempi vaihtoehto voisi olla sellainen, jossa haku kohdennettaisiin jonkin tietyn oikeudenalan (esim. siviili-, työ- tai ympäristöoikeuden, rikosoikeuden tai prosessioikeuden) asiantuntijoihin, jolloin hakijana voisivat olla sanotulla oikeudenalalla kunnostautuneet tuomarit, asianajajat, lainvalmistelijat, yliopistotutkijat jne.
Tämä takaisi sen, että viran hakijoiksi, tai virkaan ilmoittautujiksi, saataisiin po. alan ja erityisosaamiseen useita päteviä juristeja eivätkä muiden oikeudenalojen asiantuntijat hakisi sillä kerralla virkaa turhaan. Vm. lakimiesten "hakuvuoro" tulisi ehkä seuraavalla hakukerralla.
Pari viikkoa sitten KKO teki viimeisimmän virkaesityksen uuden jäsenen nimittämiseksi. Virkaan oli peräti 27 ilmoittautunutta. Hakijat edustivat mm. ali- ja hovioikeustuomareita, advokaatteja, professoreja, lainvalmistelijoita yms. ryhmiä. KKO kertoi virkaesityksessään kohteliaasti kaikkien hakijoiden ansiot päällisin puolin, mutta totesi sitten ikään kuin itsestään selvyytenä suunnilleen siihen tapaan, että "tällä kerralla on tarkoitus esittää jäseneksi syyttäjän kokemusta omaava lakimies."
No, arvatkaapa, kuinka monta syyttäjää oli hakijoiden joukossa? Vastaus: yksi ainoa (valtionsyyttäjä), joten virkaesitys tietenkin kohdistui sitten häneen. Ns. lehdelle soittelemaan jäivät kaikki muut hirmuisen pätevät juristit kaikista muista ammattiryhmistä. He olivat itse asiassa hakeneet virkaan aivan turhaan, sillä KKO ei nyt tarvinnut juuri heidän ammattitaustan omaavaa lakimiestä ja osaamista joukkoonsa.
Jos KKO olisi jo julkisuuteen saatetussa viranhakukuulutuksessaan ilmoittanut, että tällä hakukerralla haetaan nimenomaan syyttäjää tai aiemmin syyttäjän virassa toiminutta lakimiestä, olisi jäsenen virkaan ilmoittautunut todennäköisesti muutama muukin syyttäjä, sillä onhan Suomessa toki paljon hyviä syyttäjiä.
Luultavasti virkaesitys olisi myös tässä tapauksessa kohdentunut nyt virkaan esitettyyn valtionsyyttäjään, mutta tämä ei olekaan tärkeintä, vaan olennaista on se, että muutkin potentiaaliset ehdokkaat olisivat tulleet mukaan virantäyttöön, jolloin KKO:n valinnanvara olisi lisääntynyt eikä mitään päilyjä mahdollisesta "sumplimesta" olisi syntynyt.
KKO:n virkaesitysmenettely on nykyisellään täydellistä arpapeliä ja virkaesitykset sattumanvaraista, eikä tällaisella "menolla" päästä koskaan siihen, että kaikki varteenotettavat ja potentiaaliset ehdokkaat edes osaisivat tai, systeemin tuntiessaan, edes haluaisivat ilmoittautua KKO:n jäsenen virkaan.
Järjestelmää on omiaan suosimaan mielivaltaisuutta, salakähmäisyyttä ja sanan laajassa merkityksessä myös nepotismia. KKO:n jäsenillä on usein omia kandidaattejaan ja kavereitaan, joita he "ajavat" ja suosittelevat täysistunnoissa ja pienemmissä kokoontumisissa uusiksi jäseniksi jne.
Minä olen mm. blogijutuissani kannattanut virkaesitysmenettelyn, johon kuuluu myös hakumenettelyn avoimuus ja läpinäkyvyys, korjaamista niin, että valtakunnan ylimmän oikeuden tuomarit nimitettäisiin virkaansa reilussa, tasapuolisessa ja arvokkaassa menettelyssä ja että ylimmän tuomioistuimen tuomareiksi saataisiin todella niitä "ykköskentällisen" naisia ja miehiä.
Ei kai tämä voi olla oikeusvaltiossa mikään kohtuuton ja "sopimaton" vaatimus?
Kunnanjohtajan kohdallahan, kun se paljastuu tehtävät laiminlyöväksi, työnään lähinnä naisia jahtaavaksi juopporatiksi irtisanomisperusteeksi laitetaan tavallisesti "luottamuspula".
VastaaPoistaSe huono puoli.
Kun kaikki eivät salakieltä ymmärrä, näitä kiertopalkintoja seilaa pitkin Suomea - yksikin meillä täällä ollut, näky taas päässeen johonkin pikku kuntaan.
Ja eivät usko millään (ennen kuin "näkevät").
Ja sitten ovat asia erikseen jotkut korkeasti pyhitetyt hevonperseet, lakien yläpuolella, joista olisi asiaa jopa tässä kontekstissa.
Antin kysykää kaavafraasia mukaillen, korkeimman oikeuden julkikuvaan ei tunnu saavan muutosta valittamalla.
VastaaPoistaAmmattipiireissä ei kyllä löydy alle viisikymppisissä ainakaan käsitystä, että tuomioistuimissa yleensä olisivat parhaat, kenties kyllä sopivat, voimat; Kemppisen kuvassakin sopivaksi eli tyypilliseksi rajattu oksa on kukaton! Virolainen on maineettomuuteen suuren yleisön osalta "syyllinen", tietysti sanon tämän myöntäen hänen olevan kyllä oikeassakin aika monessa kuten juuri tässä. Ties vaikka nykyinen oikeuskansleri olisi hakenut jos olisi avoimesti syyttäjärootelista haettu! Siinä kyllä jo on mies nykypaikallaankin, valtakunnanübersyyttäjistössä on huipulla tylsempää.
Yhdysvalloissahan supreme/superior/supremo-oikeuksia, -pizzoja ja -hotellihuoneita riittää, meillä voisi suuren yleisön odotuskuilua täyttää madaltamalla terminologiaa: alioikeus on sopivan nöyrä sana, tuomiotoimisto (jossa kätit voisi vaihtaa tuomitsija-nimisiksi toimitsijoiksi) ei paljon huonontaisi statusta. Sieltä seuloontuisi tuomiovirastoon (virkamiehet tuomiontarkastajia) josta luvalla tuomiohallitukseen, jossa istuisivat tuomioneuvokset. Kun ei luvattaisi oikeutta, tyydyttäisiin tuomioihin helpommin.
Virolaisen blogissa rasittaa vain se, ettei juridiikka koskevat ovat loistavan briljantteja, mutta juridiikaan ulkopuolelle menevät (esim. presidenttikirjoitukset) täynnä epämielyttävää henkilökohtaista katkeruuutta, vaikkakin kritiikin muotoon puettuna, joka on ala-arvoista niinkin viisaaseen miehen nähden.
VastaaPoista