Merkit, merkitykset

Selvää, suoraa, käsitettävää kirjoitusta vastustan. Joskus tulee sääli, että lukemisen taito tahtoo tuhoutua viimeistään lukiossa tai sen jälkeen. Pitämällä laulelmista niin monet osoittavat, ettei runoista rikastuminen ole heille oikeasti vaikeaa.

Asioitten sotkeminen toisiin asioihin… Kansanlaulu ja iskelmä käyttävät runsaasti rinnastusta, joka on johdonmukaisuutta vailla. ”Eikä ne haavan lehdet lakkaa tuulella huiskumasta – eikä lakkaa vanha kulta mielehen muistumasta.”

Metaforan voisi opettaa koulussa, koska se on myös puhekielen keskeinen keino. Kun se tulee vastaan runossa tai vaativassa proosassa, se herättää turhan usein hämmennystä.

”Isokenkäiset riistävät” sisältää kaksi metaforaa. Isokenkäisellä voi olla pienet kengät ja riistäminen ei tarkoita esimerkiksi rahapussin sieppaamista. ”Kultaseni” on metafora. ”Hän oli jäätävä” on metafora.

Sanaleikki on sinänsä aika usein aika huokea, mutta vitsi joskus metaforan kiepautus. ”Time flies like an arrow. Fruit flies like a banana.” (Aika lentää kuin nuoli. Hedelmäkärpäset pitävät banaanista. – Kaksi sanaleikkiä sanaluokilla.)

Monia vuosikymmeniä toisteltu selitys väittää, että kirjallisuus sisältää enemmän kuin muu teksti, ja että runous on merkityksellä ladattua kieltä. Tuohon tutkijoiden ja opettajien iskulauseeseen täytyy lisätä, että vaikka kieli on raskaana, sen on oltava kevyttä.

Filosofia käyköön vastakohdasta – poikkeuksia on, mutta Hegel ja niin ikään Kant samoin kuin useimmat 1900-luvun suuret nimet kirjoittivat sanoja ja lauseita, joista tulee mieleen perunapellossa rämpiminen. Kukaties tarpeellista ja varmasti hedelmällistä, mutta raskasta ja hengästyttävää.

Toinen täsmennys: eikö osa väitetystä kirjallisuudesta ole keikailua ja tahallista konstailua? – Aivan varmasti on. Asiasta saa helposti selon katselemalla muutaman vuosikymmenen takaista muotikirjallisuutta. Leimaisin kylmästi esimerkiksi Ranskan ”uuden romaanin” (Robbe-Grillet ja ne muut) tuollaiseksi, ja jatkaisin niille, jotka eivät ole saaneet selvää Hermann Hessen ”Lasihelmipelistä” tai Joyen ”Finnegan’s Wakesta”, että käsitykseni mukaan niistä ei selvää saakaan. Merkitykset ovat näennäisiä.

Mutta kuinkahan paksun kirjan joku toinen joutuisi kirjoittamaan tästä sangen yleisinhimillisestä kysymyksestä, jonka Aaro Hellaakoski esittää ja johon hän salaa vastaa ”Hengen manauksessa”.

”Itseviisaana, arkana kunniastaan
järkeni on kapinoinut sinua vastaan
nähden mahtisi melko heikon, vajaan.
Ethän kykene rakennusmestariksi,
et edes kunnolliseksi poliisiksi,
vastaamaan et, kun kysyn: miksi, miksi.
Niin, lukemattoman paljon sanella voisin
seikkoja, joitten täytyisi olla toisin
jos olis valta ja voima ja kunnia sun
ja viisaus mun.”

Ja ettei jäätäisi saarnassa äänenväristykseen, siepataan loppuun runoksi kirjoitettu elämänohje. Omar Khaijam – persialainen matemaatikko ja runoilija suvaitsevaisesta Iranin maasta – tuli Suomessa suosituksi kauan sitten Toivo Lyyn suomennoksina, jotka leimaisin kaiken kaikkiaan onnistuneiksi (tietenkin osaamatta sanoa tuota tai tätä alkuperäistekstistä).

”Jos pari kolme narria nyt ohjaa maailmaa
ja niiden tylsyys ääretön älystä käydä saa
ja se on Herran herjaaja, ken aasina ei hirnu,
niin entäs sitten? - Enintään se ehkä naurattaa!”