Kivet eivät hymyile

Chesterton toisteli, että onnelliset ihmiset eivät hymyile. Voi olla niinkin.

Kirjoittajana hän erottuu edeltäjistään ja useimmista seuraajistaan joutavanpäiväisyyden ymmärtäjänä. En mene sanomaan, miten hän tyylin taiturina sen ilmaisi, mutta hämmennys ja ilo itsestään selvän (obvious) käsittämisestä on hänen puumerkkinsä.

En ole vieläkään unohtanut esseetä, jonka voisin etsimällä löytääkin. Hän selostaa innostuneesti, miten jännittävää on seurata vesijuovien kilpailua junan ikkunassa: mikä niistä tavoittaa ensimmäisenä karmin. Siinä jäävät sekä Arsenal että Manchester syrjään. Tuskin hän potkupalloa seurasikaan. Sillä ruholla hän olisi joutunut ostamaan kaksi istumapaikkaa.

Hän esittää tuon itsestään selvän ihmeellisyyden joskus nurinniskoin. Robinson Crusoen tyyppinen seikkailija ja toimen mies, tietenkin britti, huuhtoutuu Englannin rannikolle ja alkaa tehdä havaintoja ja koota hylkytavaraa tarpeisiinsa.

Chestertonin ”Isä Brown” saattaa sisältää saman kritiikin, joka näkyy kätkettynä monissa kunnon kirjoissa ja erinomaisissa elokuvissa. Kenelläkään tuomarilla ja useilla poliiseilla ei ole edellytyksiä ymmärtää asioiden arkisia ytimiä. He ovat aivan liian koulutettuja, aivan liian etäällä.

Fritz Langin unohtumattomassa rikoselokuvassa ”M – kaupunki etsii murhaajaa” valtoimenaan riehuva lastenmurhaaja ja – oletettavasti – lapsiin sekaantuja sekoittaa sekä poliisien että rikollisten markkinat. Niinpä nämä ryhtyvät kumpikin tahollaan jäljittämään samaa uhria. Rikolliset ehtivät ensin; ratkaisevan sysäyksen antaa sokea kerjäläinen, joka tuntee uhrin viheltelystä, Griegin Vuorenpeikkojen tanssista.

Loppukohtauksessa rikolliset ovat kokoontuneet tuomitsemaan uhriaan hylätyn tehtaan romuiseen kellariin. Uhri huutaa, etteivät nämä ole mitään todellisia oikeuden miehiä. ”Tuomarit” vastaavat tuntevansa lain ja esittelevät ansionsa – murhapoltto, ryöstö, murtovarkaus jne. Niin ja niin monta vuotta. ”Me tunnemme lain.”

Vuosikymmeniä minua häiritsi tieto, ettemme me tuomarit tienneet tuon taivaallista Kallen ja Jallun viinakekkereistä, jotka päättyivät väkivaltaisuuksiin. Joskus vedettiin Andersonin äänenvaimentajalla eli Mora-puukolla kurkut poikki. Kun poliisi tunkeutui asuntoon, apuun tarvittiin lumilapiota, koska tyhjiä pulloja, piimäpurkkeja ja makkarankuoria oli metrin kerros. Eikä kukaan paikalla olleista tai käyneistä kuollakseenkaan muistanut, kuka oli kuollut ja miksi.

Tuomarit eivät lue jännitysromaaneja. Tavallisesti he sanovat saavansa sellaisesta kyllikseen työssään. Se on tyhmä ajatus. Suullisilla käsittelyillä ja pöytäkirjoilla ei ole suoria, selitettäviä yhteyksiä todellisuuteen.

Tutkimissani maissa virkatuomariksi ajaudutaan lähes poikkeuksetta yliopistolta, jonne taas on menty suoraan koulun penkiltä. Monissa maissa etiketti edellyttää, ettei tuleva tuomari pidä yllä yhteyksiä edes toisiin lakimiehiin, ja tieto tavallisten ihmisten elämästä, toiveista ja peloista on satunnaista ja epätäydellistä.

Niin lainkäyttö on kuin piparkakkujen leipomista. Käytettävissä olevat muotit määräävät tuloksen, eikä muotteja ole paljon.

Kielikuva näyttää edellyttävän vertauskohtaa. Taiteilija on savenvalaja, keraamikko, joka antaa savelle muodon. Märällä savella ei ole omaa muotoa, kuten ei elämälläkään. Mutta tämä muoto lähtee ihmisen kädestä ja mielikuvituksesta.

Chestertonin hillitön suhtautuminen tavalliseen ja arkiseen on aivan sama kuin Simenonin. Chesterton oli jopa kiihkeä katolilainen, ja Simenon vakaumuksellinen ateisti. Kun molemmat takertuivat kirjoissaan rikosten selvittämiseen eli totuuden selville saamiseen, tulee mieleen, että molemmat ovat joutuneet hiukan tyylittelemään ja typistämään elämää saadakseen sen paremmin vastaamaan toiveitaan.

Näistä herroista johtaa suora reitti J.R.R. Tolkieniin, joka nosti uskottelun ennennäkemättömiin korkeuksiin. Hän loi maailman, jossa mikä tahansa saattaa osoittautua aivan muuksi kuin luullaan.

Chestertonin ”Mies joka oli Torstai” kertoo muun muassa poliisista, joka soluttautuu anarkistien ryhmään. Lopulta käy ilmi, että kaikki muutkin ryhmän anarkistit ovat poliiseja ja soluttautujia, paitsi ehkä monihahmoinen Sunnuntai.

Niin muokkaa virkakunto todellisuutta.