7. huhtikuuta 2009

Spotify



On siitä kuultu, mutta nyt pääsin katsomaan olkapään yli, millaista musiikki tarjotaan 10 dollarilla kuukaudessa tai mainosten kanssa halvemmalla.

Maksoin. Yllätyin.

Tässä muuten saattaa olla ratkaisu eräisiin tekijänoikeusongelmiin. Musiikkia ei siis muka voi tallettaa, mutta sitä voi kuunnella vapaasti tilauksen ollessa voimassa.

Tallettaminen tuntuu hiukan höperöltä, koska tämä striimaus vaikuttaa fiksulta.

Kuten on kirjoja ja kirjailijoita ikäkausia varten, on musiikkia eri aikoihin ja mielentiloihin. Sunnuntaina oli palmusunnuntain - kantaatti. Tänään oli Zarah Leander ja hämmästyttävä ”Istanbul”, es. Olavi Virta ja Metro-tytöt.

Huomenna luultavasti Purcell / Sir John Eliot Gardiner tai Tallis, Spem in alium, joka kaikkien vanhaa musiikkia sietävien kannattaisi kuunnella. Motetti kahdeksalle viisiääniselle kuorolle. Vihjeenä: Venetsian Gabrielit. Tai Josquin des Près.

Lauantaina täytyy kuunnella Shostakovitshin sovitus biisistä ”Tea for Two”. En ole kuullut sitä aikoihin. Hän taisi säveltää sen kahvilassa, liikenteen melussa, ilman pianoa.

On vaikea olla ihastumatta. Musiikkinäytteet laillisilla verkkopaikoilla kertovat jotain oleellista musiikista: viidentoista sekunnin tai puolen minuutin pätkä ei sano välttämättä mitään.

Spotify tyydyttää sellaisen ihmisen himoja, joka on auttamattomasti ajautunut vertailemaan ja seikkailemaan – esimerkiksi miten mielettömästi ja vastenmielisesti Glenn Gould soittaa Mozartin a-molli-pianosonaatin, etenkin ensimmäisen osan.

Toinen tarpeen tyydytys on keino selvittää kaikista näistä uusista, lukemattomista muusikoista mieluisimmat. Sellaiseen tarvitsee yleensä jonkin yllykkeen. Nyt riittävät omat korvat.

Klassinen musiikki on runsaasti mutta ei tietenkään rannattomiin edustettuna. Jazz sitä vastoin vaikuttaa todella laajalta – Coltranen albumeista näemmä noin puolet.

Jotkut levymerkit näyttävät niuhottavan. Jazzista en löydä ”Jazz at Massey Hallia”, jota kaikki aina äänestävät, kun on nimettävä yksi jazzlevy.

Tässä samassa yhteydessä kehun ja kiitän nykyajan mukavuutena TVKaista –palvelua, josta on tiettävästi riitoja vireillä. Maksamalla hyvin kohtuullisen summan saa ainakin viideltä, kuka ties useammalta kanavalta talteen kaikki televisio-ohjelmat, jotka voi katsella tietokoneeltaan jälkeenpäin. Laatu on ihan kohtuullinen.

Liikeidea on se, että serverit ovat jossain ja nauhoittavat kahden viikon kuluttua päälle.

Tämä on keino etenkin ajankohtais- ja dokumenttiohjelmiin, joista kuulee liian myöhään.

Saisivat luvan sopia kähinänsä. Eiköhän tämä ole hinnoittelukysymys, vaikka edelläkävijä BBC kuuluu kyllä olevan oikeudellisissa vaikeuksissa. Heillä aika suuri osa lähetyksistä on katsottavissa jälkeenpäin.

Oma Ylemme on ylivarovainen. Lisäksi nyt näyttää olevan alkamassa jonkinlainen voimainkoitos printtimedian ja julkisen palvelun Ylen välillä.

En ota tässä vaiheessa kantaa, koska en oikein ymmärrä, mistä he riitelevät? Eihän radio ja televisio kilpaile painetun sanan kanssa. Uutisten välittäminen on lehtien kannalta jo menetetty peli.

Antaapa katsoa. Ainakin se on jo nähty, etteivät lehtien kokeilemat blogit ja erilaiset raadit toimi.

Outoa etteivät suuret mediatalo suostu käsittämään, että taikasana on musiikissa, radiossa, lehdissä ja verkossa aina sama: henkilökohtaisuus ja tilaisuus jonkin muotoiseen keskusteluun.

16 kommenttia:

  1. tuostahan oli metrossakin (lehti). että muualla maksavat päästelläkseen älyttömiä kuten minä. toiset maksavat voidakseen lukea/kuulla tuntoja.

    Kenppinen: kehoitin aloittamaan konseptilla rahastuksen jo vuosia sitten. ei oo näkyny.

    VastaaPoista
  2. VAPAUTUSLIIKE

    TVKaista, Arena yms ovat todella hyvia juttuja. Enaa ei tarvitse kytata kello 19 uutisia tai kello 20:30 uutisia tms. Ohjelmat voi katsoa silloin kun itselle sopii.
    Heng Kongissa katsottuna tama on aivan ihmeellista!

    Kun viela saavat kunnon sortti-ohjelmat, niin etta voi ajaa hakutiedostoon esim. kaikki kevuen musiikin ohjelmat vimmeiselta 20 vuodelta! Siita kelpaa jo valita kuunneltavaa!

    VastaaPoista
  3. Jos sinulla on nyt mahdollisuus lähettää niitä Spotify-kutsuja, niin osoitteeseen nova0000@gmail.com voisi lähettää yhden.

    VastaaPoista
  4. Itse olen kuunnellut Spotifyn ilmaisversiolla musiikkia muutaman viikon, ja sekin toimii. Toisaiseksi sieltä on ilmaisuuden vastapainoksi saanut kuunnella muutaman mainoksen päivässä, mikä ei yleisesti ottaen ole kovin iso kiusa.

    Äänenlaatukin on kohtuullinen, mutta jos vertaa Spotify-streamia jonkun teoksen cd-kopioon, eron huomaa. Olen ostanut joitakin paljon kuuntelemiani Spotify-löytöjä fyysisinä kappaleina kaupasta, ja palvelun yksi tärkeä pointti minulle on ollutkin auttaa päättämään, onko joku albumi hankkimisen arvoinen.

    VastaaPoista
  5. Suomalainen printtimedia ja YLE ovat molemmat aivan yhtä pihalla. YLE voi olla varovainen joissain asioissa, muttei ainakaan varainkeruussa. Vastaanottimen omistamiseen kytketty lupamaksu taitaa lopultakin siirtyä historiaan, mutta luvassa lienee hupaisia selityksiä uuden veron autuudesta. YLE pitää jääräpäisesti yllä toimintoja, jotka eivät sille kuulu ja kerää vielä jääräpäisemmin pakkomaksuja massiivisen toimintansa ylläpitämiseksi. Nykyisin on niin helppo periä maksu vain tilatuista ohjelmista, mutta eihän sellainen nyt YLElle sovi. YLEä ei myöskään voi verrata esim tieverkkoon, jota vastaa lähinnä Digita. "Julkinen palvelu" on loppujen lopuksi hyvin pieni (mutta tärkeä osa) YLEn toimintaa.

    VastaaPoista
  6. Ylen heikko tarjonta netissä voi johtua siitä että on vaikea myöntää digiuudistus virheeksi, vaikka kaikki kuitenkin siirtyy nettiin pikkuhiljaa. Pitää edelleen teeskennellä että nettipalvelut ovat vain sivuseikka.

    VastaaPoista
  7. tiedostopolut ovat siinä esillä vähän niin kuin vuoden ruokalistat ja/tai ohjelmavalinnat, tai jotain. Osuuspankin asiakas, joka käyttää säännöllisesti VR:n palveluja, ja ...

    profiloinnin helpottamiseksi?

    VastaaPoista
  8. Anteeksi, ettei kuulu juuri tähän ketjuun, mutta onko näin (VSL -foorumilta):

    lgrohn: Richard Strauss died 1949 so his works are copyrighted until 2019.So all mockups of his works are ILLEGAL.

    Wolfgang: "Not true at all (at least not in the U.S.). Also Sprach was published in 1896, (before the key date of 1923) and is therefore a public domain work here. Works of Strauss published after 1923 are potentially still copyrighted. May be different for EU countries, but to say all mockups of Strauss' works are illegal is simply false."

    VastaaPoista
  9. Olen tähän asti ollut innokas Last.Fm-kuuntelija, se on tullut useimpiin nokian puhelimiin ihan mukavalla laadulla Mobbler-ohjelmalla. Nyt on tullut katkos, muuttuu kokonaan maksulliseksi mikä on ok, mutta hankala meille monitarpeisille, joita Kemppinen hyvin kuvasi: palvelu arpoo kivasti recommendationeita oman historian mukaan, joten minulla on ollut viisi käyttäjätunnusta, yksi ns vanhalle musiikille, toinen romantiikan mestareille, kolmas 20-30-kulujen jazzille jne. En viitsisi maksaa viisinkertaista maksua. Onneksi Ylen Klassinen kuuluu netissä hyvin ja myös mobiilisti välttävästi. Ylen Ykkösen saa muuten netissä kuultavaksi super-laadulla, suosittelen.

    Onkohan netissä vielä Napit vastakkain -ohjelman jakso, jossa Jungner ja Pentikäinen väittelivät Ylen asemasta? Se oli hyvä, sivistynyt keskustelu, otteet ovat tainneet koveta viime aikoina. Muuten olen sitä mieltä, että on huutava hölmöys laittaa mobiili-Areenaan videoita ilman että samalla olisi laitettu sinne myös niiden radio-ohjelmien streameja, joita ei saa podcastina kuten Kultakuume, Flyygelin mutkassa, Kuka kukin on kirjallisuudessa, Riston valinta, Figaro, Aarrekamari jne. N810 on ainoa mobiililaite joka toistaa ne netin Radiosoittimesta, ja sehän ei itsessään pysty nettiyhteyteen ilman wlania tai 3G-puhelinta bluetoothin kautta...

    VastaaPoista
  10. Gramophone-lehden mukana on muutamia vuosia tullut CD, josta valikoituja uutuuksia pääsee kuuntelenaan. Usein tulee ostettua tai ladattua maksullisesti koko levy, mikä tarkoitus toki onkin. Classica/Rondon levykonsepti on toinen, mutta niin on lehden merkityskin levyteollisuudelle.

    Vanha vokaalikusiikki on "mansikkapaikkani". Multiäänisiä kuoroteoksia on useita, Tallisin Spem on silti huippu, koska se todella toimii musiikillisesti. Tuon tapainen musiikki tapaa olla isoille kuoroille aivan liian vaativaa, joten huippuryhmat kuten Tallis Scholars, The Sixteen jne joutuvat esittämään tuon 40-äänisen motetin samein tukijoukoin. Dream team on Signumulla oleva The King's Singersin (ensi kuussa taas Suomessa, kaikki mukaan!) levytys, johon on hyvin taitavasti editoitu versio, jossa yhtyeen kuusi laulajaa esittävät kaikki äänet. Heidän kotisivuillaan (KVG) ja erikeeen myytävällä DVD:llä on video teoksen levytysprojektista.

    VastaaPoista
  11. "Muuten olen sitä mieltä, että on huutava hölmöys laittaa mobiili-Areenaan videoita ilman että samalla olisi laitettu sinne myös niiden radio-ohjelmien streameja, joita ei saa podcastina kuten Kultakuume, Flyygelin mutkassa..."

    Kultakuumeen podcasti lienee liian kalliina lopetettu. Vielä viime vuonnahan sen sai hienosti aiheittain koneelle. Tänä vuonna sitten loppui tulemasta. Kun kysyin Kultakuumeen tekijöiltä syytä, sanoivat että resurssikysymys. Pyysivät kysymään ohjelmapäällikkö Riitta Vanhatalolta. Minä kysyin. Riitta Vanhatalo lupasi paneutua asiaan ja kertoa miksi näin on käynyt. Tuolloin - tammikuun 16. - hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä tai mielipidettä asiasta. Odottelen yhä vastausta.

    VastaaPoista
  12. Osa lehtien blogeista toimii erittäin hyvin.
    Osa toimii aivan saatanan huonosti.

    Perusohje on, ettei sellaista saa tehdä juttelematta mun kanssa ensin.

    Ei se maksa kuin 1300€.

    VastaaPoista
  13. Itse asiassa, Petja, tuossa myyntipuheessa on jotain, josta monet (varsinkin venäläiset) - ensin joku pseudo käsky/kielto, ja sitten tarjous, miten asiasta selvitään.
    Maa jossa korruptio taas ei näy voi olla vähemmän otollinen maaperä.
    :D

    VastaaPoista
  14. Kultakuumeen podcastin kohtalosta kysyin minäkin helmikuussa, vastasivat jotain tekijänoikeuteen (!) liittyvää. Sen jälkeen on pari pätkää tullut mp3-muodossa ladattavaksi, lähetin kiitoksia kun luulin muutosta pysyväksi. Eivät torjuneet tai kommentoineet kiitoksia.

    Eilen tuli Areenan uuden version beta koekäyttöön, perustuu Flash-playeriin. Valitettavasti ei auta mobiilimaailmaa, koska vaatii F-playerista versiota, jollaista mobiiliin ei liene saatavilla.

    VastaaPoista
  15. On ollut hienoa seurata Spotifyn kehitystä nyt muutaman vuoden ajan. Tutustuin siihen alkuaikoina innokkaasti hetken aikaa, koska käyttöliittymä, kjonsepti ja muut vastaavat asiat olivat jotain oikeasti uutta (pienellä, mutta ratkaisevalla erolla moniin aikaisempiin yrittäjiin samalla saralla). Into lopahti kuitenkin nopeasti, koska sisällön laatu oli siinä vaiheessa vielä aika köykäistä...

    Nythän tilanne on aivan eri ja tälle kulutusparadigmalle voi ennustaa kohtalaisen varmoin mielin menestyksekästä tuölevaisuutta.

    Musiikkifanina olen aika varauksetta innoissani. Täm hakkaa vertaisverkot kaikkine perseilyineen aika kuusnolla.

    Muusikkona, ja nimenomaan itse äänilevyjä aika pitkälle alusta loppuun tuottavana ja välillä jopa omalla kustannuksella julkaisevana sellaisena, touhu hermostuttaa jollain tasolla. Toisaalta, oma maku ja sen sanelema oma tekeminen on aina ollut niin marginaalista, ettei tässä todellakaan puhuta toimeentulon menetyksestä. Mutta tässä yksi blogikirjoitus asian tiimoilta, jos kiinnostaa:

    http://www.musicomh.com/music/features/spotify_0309.htm

    VastaaPoista
  16. Tässä muuten saattaa olla ratkaisu eräisiin tekijänoikeusongelmiin. Musiikkia ei siis muka voi tallettaa, mutta sitä voi kuunnella vapaasti tilauksen ollessa voimassa.Nämä ongelmien kiertämisen tekniset toteutukset käyvät kiinnostaviksi. Erään suomalaisen tekijänoikeusjärjestön juhlavuotena verkkosivuillaan oli palvelu, jossa saattoi kuunnella erilaisia kappaleita. Järjestön juristit olivat päätyneet tulkintaan, että mikäli soittimestä poistetaan pikakelausnapit, kyseessä on streamaus ja jos pikakelausnapit on käytössä, kyseessä on kappaleen valmistaminen eli tariffinäkökulmasta huono juttu.

    En ole ihan varma oliko tuo ratkaisu kokonaisuudessaan, mutta selityksessä oli juuri sopivasti puolet petäjäistä jotta se voisi olla hyväksyttävissä.

    Mitä TVKaistaan tulee, en ihmetellyt yhtään että siitä tulee kinaa. Voi vain kuvitella sitä sopimusvuorta jonka YLEn lakimiehet ovat käyneet läpi tehdäkseen Areenasta ja Elävästä Arkistosta laillisen - sitten tulee joku IT-firma joka tekee saman tuosta vain. Jonkun tuo kuitenkin piti tehdä ainakin niin kauan kuin Suomessa ei myydä TiVo -bokseja.

    VastaaPoista