Kirsi

Joskus silti sydän hypähtää. Etenkin taiteen akateemikon arvot ovat tuntuneet hiukan kiusallisilta. Meillähän ei ole riesanamme akatemiaa, kuten esimerkiksi Ruotsissa ja Ranskassa. On vain akateemikkoja. Lisäksi arvonimi soinnahtaa jotenkin neuvostoliittolaiselta.

Viis siitä. Taiteen akateemikon arvonimi muistuttaa vahvasti Oscaria elämäntyöstä, koska se on todellisuudessa toisten taiteilijoiden junailema.

Niinpä se on hyvin korkea kunnianosoitus.

Haluan onnitella Kirsi Kunnasta ja ihmetellä ääneen, että joku viimeinkin keksi.

Kirsi on mitä suurimmassa määrin oikea runoilija, jolla on omia kokoelmia ja verrattomia suomennoksia, kuten Lorcan.

Ennen kaikkea hänessä henkilöityy se usko, jota moni toistelee mutta jonka mukaan harvalla on voimaa elää – lapsille kelpaa vain paras.

Lastenkirjallisuus oli kauan ja voi olla vieläkin lapsipuolen asemassa (huomatkaa sananvalinta). Saksalainen ja ranskalainen lastenkirjan perinne kilpailevat kaameudessa, Jörö-Jukka (Struwwelpeter) tai La Fontainen kammottavan moralisoivat hovisadut. Englanti ja Ruotsi osoittautuivat edelläkävijöiksi. Syntyi kirjoja, joita lapset lukevat 90-vuotiaaksi asti, sellaisia kuin Nalle Puh ja Astrid Lindgrenin kaikki (ja kyllä myös Selma Lagerlöf ja Peukaloisen retken on mainittava).

Sivumennen voi kehaista, että Suomi oli jopa edellä Ruotsia. Kaikkien aikojen menestyjä, aina Astrid Lindgrenin asti, oli yliopistonrehtori Topelius.

Kirsi Kunnaksella on lystikkäitä juttuja modernistien kellokkaista, kuten Anhavasta ja K. Laitisesta – hän on vanhempi kuin kumpikaan näistä eli hänen ikätovereistaan taitaa olla liikenteessä enää kustantaja Heikki Reenpää. Kirsi on syntynyt 1924 kahden taiteilijan lapseksi.

Panen tähän kuvitukseksi kaksi luvallisesti heillä kotona räiskäisemääni valokuvaa vanhempien töistä. Kirsi kertoi, että hänen oli määrä kuolla hyvässä järjestyksessä nuorena keuhkotautiin, kuten Saima Harmaja ja muut kunnon tytöt. Niinpä hän oli myös joutilas istumaan mallina.

Mutta ei hän mihinkään kuollut.

Tosin hän teki melkein yhtä lopullisen ja kaamean ratkaisun – muutti Tampereelle, jossa hän asuu edelleen mainion miehen kanssa ja sangen kuuluisien poikien äitinä. Tampereellahan asui vain huonompia kirjailijoita, kuten Linna ja Viita ja mitä heitä lienee ollut, muka pirkkalaiskirjailijoita…

Mitallisen runon ja etenkin riimin eli loppusoinnun piti kuolla tuskallinen kuolema viimeistään 50-luvun alussa. Viisauskirjallisuudessa on selitetty laajasti, miksi näin oli käyvä.

Meillä on lauluissa ja rokissa suurmestareita, kuten Juice, Veksi Salmi, Jukka Virtanen, nimenomaan Eppu Normaalit jne. Ja meillä on suuri määrä mestarillisen hyviä tekstintekijöitä, kuten vaikkapa Hector.

Heiltä on turha kysyä, mistä virikkeet ovat lähtöisin, koska jotkut sanoisivat että Bob Dylan ja toiset muuta mukavaa.

Pidän varmana, että elävän, taitavan, virkeän ja ilmaisuvoimaisen runomme polveutuu melkein kokonaisuudessaan Kirsi Kunnaksesta eli Hanhiemoista ja Tiitiäisistä.

Niistä kävi havainnollisesti ilmi, että virsikirjan tyyppiselle riimittelylle on vaihtoehto ja että koko se uudemman runon koneisto, joka aikuiskirjallisuudessa sai paljon kiitosta 1950-luvulta alkaen, voidaan ajaa lastenrunon avuksi – jos on taitoa.

Minua miellyttää herra Piipoo, joka ajeli Espalla Vespalla, mutta lähinnä sydäntä ovat ehkä Ville ja Valle.

Ville oli Ville ja Valle oli Valle, ja senhän voi kuuluttaa kaikkialle.

Onnnea Kirsi. Eikö ole huimaavaa, että Sinulla on 2000-luvulla syntyneitä lukijoita?