Sekatavarakauppiaat

En välitä kertoa, mistä tämä tuli mieleen. Tshehov kirjoitti ystävälleen Suvorinille: Taidetta on puolustettava, jottei teatteri joudu sekatavarakauppiaiden käsiin.

(En muista, mihin perustuu käsitykseni, että Henri Troyat oli romaaneineen ja kymmenine elämäkertateoksineen roskakirjailija, vaikka kuuluikin Ranskan akatemiaan 30-luvulta alkaen. Tshehov-elämäkerta kumminkin on hyvää, kivipestyä kerrontaa, ja Troyat oli Venäjällä syntyneenä ainakin keisarillisen Venäjän oloihin perehtynyt.)

Tshehov oli tarkka. Hän kirjoitti vain siitä, minkä tunsi. Hänen isänsä oli tekopyhä ja raaka sekatavarakauppias Taganrogista. Taganrog on Mustan meren pohjukassa Asovan meren rannassa oleva kaupunki, jossa ei kuulemma valmisteta muuta kuin ikävyyttä, vetelyyttä ja liejua.

”Sisäistä tapahtumista” on aina varovasti pilkattu. En käsitä miksi. Näytelmässä henkilö voi esimerkiksi kesken oman höpötyksensä käsittää, että hänen vaimonsa vihaa häntä eikä hän ole todellisuudessa isänsä poika. Puhe muista asioista jatkuu mutta katsoja käsittää sisäisen tapahtuman, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan.

Tshehov neuvoi myös kavereitaankin varomaan henkilöiden mielentilojen ja aikomusten kuvailua: ihmiset on selittävä teoillaan ja toimettomuudellaan. Suomessa tämä tunnetaan Veijo Meren ohjeena – ei pidä kirjoittaa, että nyt Joose Keppilän oli paha olla.

Ulkoisten tapahtumien jäljittely näyttämöllä on vastaavasti aika arvotonta temppuilua, opetettuja koiria, tanssivia hevosia.

Juuri tätä Stanislavski ajoi takaa. Oli liikuttavaa kuulla, että nuori ohjaaja (Karukoski) oli vienyt näyttelijänsä pitkälle leirille, jossa ei saanut katsoa televisiota, kiroilla eikä harjoittaa vapaata kansalaistoimintaa (seksiä), mutta virsiä kyllä veisattiin (elokuva kertoo lestadiolaisnuorista). Stanislavski keksi juuri tämän ajatuksen, joka tietenkin kauhistutti rahoittajia. Idean otti muina miehinä käyttöönsä USA:ssa Lee Strasberg perustaessaan Actors Studion.

Viimeksi näitä Tshehovin ajatuksia selitti (ominaan) Marlon Brando dokumenttiohjelmassa.

Troyat ja useimmat muut selostavat kyllä Tshehovia väärin. Ei hän ollut mikään impressionisti. Ehkä hän ajatteli näin: taulu, alaston. Miksi taulussa ei esiinny kissaa? Alastomasta näkee, ettei maalari ole kiinnostunut naisista. Viivasta näkee, että hänellä on mielessään muutakin kuin sovinnaisen aiheen toteuttaminen. Siis: jos hänellä on ollut mielessään kissa, olisi maalannut sen, ja akan, vaatteissa.

Gallen-Kallelan taulu on Suomen tshehovilaisin ja aikakauden parhaita. Pisteaita on uusi ja viljelykset niin laajat ja hyvässä kunnossa, että nainen ei voi olla vanha emäntä, vaan ruotimummo. Vatsan pulleus vaikuttaa nälkäpöhöltä.

Tämä on vastaus eilisille kommentoijille, jotka kummastelivat väitettäni romaanin poikkeavasta asemasta kunnianloukkausta tai yksityisyyden suojaa koskevissa jutuissa.

Vaikka kirjailija maalaisia mallia käyttäen ja mainitsisi todellisia nimiä, kirjallisuus tarkoittaa yritystä ylittää nähty ja kuultu. Reportaasi ja haaskakirjallisuus ovat normaalisti vain tapahtuneen kirjaamista.

Tshehov ajatteli, että kirjailijan on asetuttava kertomuksensa henkilöiden käytettäväksi. Hän ei saa mennä niiden ja lukijan väliin. Hänen ei pidä ryhtyä tuomariksi eli arvioimaan heitä ja heidän tekojaan. Sen saa tehdä lukija.

Näin, tuhannen taistelun jälkeen, on olemassa mielipidesuunta, jonka mukaan kirjallisuus ja taide ovat arvokkaita asioita. On vastakkainenkin mielipide, ja se on hyvinkin varma asiastaan.

Parhaat kirjailijat kirjoittavat kaiken, siis kaiken, todellisuuden ja omien muistojensa kautta. Huonommat väittävät keksivänsä itse jotain. Ei sellainen ole mahdollista.

”En minä halua parantaa maailmaa enkä opettaa”, Tshehov sanoi kirjeessään. ”Ei minulla ole siihen kykyä eikä edellytyksiä. Ei minulla ole muuta kuin lahjakkuuteni – oleellisen näkeminen.”

Sahalinin nähtyään hän saattoi kirjoittaa Moskovan kirjalliselle kermalle, älymystölle ja johtaville ajattelijoille: tehkää jotain hyödyllistä! Ottakaa pätkä puhelinjohtoa ja hirttäkää itsenne lähimpään pylvääseen!

Tshehovin ajatuksissa on jotakin ajatonta…