26. helmikuuta 2009

Kinkku



Osmo A. Wiio näyttää lopullisesti jättäneen lehtien avustamisenkin täytettyään hiljan 80.

Olen kysellyt Teknillisen korkeakoulun piirissä, miksi tapana on halveksia syvästi erilaisia harrastajia ja lukea Tekniikan Maailmaa salaa vessassa.

Vastausta en ole saanut.

Wiio tietenkin oli väärää poliittista mieltä eli ei-vasemmistolainen, ja lisäksi vielä Helsingin yliopiston professori, kun oikeaa viestintää opetettiin Tampereella siten kuin asiat oli DDR:ssä päätetty. Hän oli teoreettisen fysiikan professorin Pekka Tarjanteen kaverina liberaali.

Jos Suomessa on esittänyt virheellisiä mielipiteitä, joutuu pyyhityksi historiasta; esimerkki voisi olla merkittävä kulttuuuri-ihminen Kauko Kare, jonka nimeäkään kukaan ei ole kuullut, vaikka hän tuurasi mm. Tuomas Anhavaa vaativissa tehtävissä, kunnes ryhtyi vastustamaan Kekkosta julkisesti ja ajautui julkaisemaan täysin sopimattomia kirjoja Neuvostoliitosta.

Jos on vaatinut porvareita hirtettäväksi pappien suoliin, se ei haittaa aikuistoimintaa. Toisin kuin esimerkiksi Englannissa, Ranskassa ja Italiassa muinaisten äärimmäisyysihmisten katumattomuus on kovin suomalainen piirre.

Mutta tarkoitukseni oli oikeastaan heläyttää surullinen sävel amatööri- ja hobby-toiminnan muistolle.

”Ham” eli kinkku tarkoitti ensin huonoa näyttelijää ja sitten 1920-luvun alusta radioamatööriä.

Varmistin asian. Wiio oli todellinen uranuurtaja. Hänen kirjansa (1950) ja artikkelinsa opastivat lukemattomia ihmisiä. Transistoreista hän näyttää julkaisseen kirjan jo 1957.

Näistä asioista en tiedä itse mitään, mutta minulla on sellainenkin veli, joka tapasi kiipeillä erilaisiin kuusiin vetelemään antennia ja taitaa olla edelleen OH-jotain.

Tätä miettiessäni tein murheellisen havainnon Internetin ja etenkin Googlen yksipuolisuudesta. Erilaiset kansansivistysihmiseet, kuten Wiio amatööritoiminnan edistäjänä, katoavat muistista jäljettömiin.

Tiede ei kuulu sivullisille, joiden tehtävä on pitää turpansa kiinni, kun tutkija puhuu. Tämä ajattelutapa lienee edelleen voimassa. Halveksittavat tieteen kansanomaistajat yrittivät selittää sellaisia asioita kuin tekokuut (satelliitit), näköradio ja sitten avaruuslennot pöljälle kansalle.

Todella mahtavat työn tekivät Reino Tuokko ja hänen jälkeensä Pertti Jotuni. He myös suomensivat ties mitkä määrät kirjallisuutta, jonka käsittäminen vaati insinöörin taustaa.

Eivät taida olla nimet edes tuttuja?

Varhaisia uranuurtajia olivat Ilmari Jäämaa ja monessakin mielessä I.K. Inha, joka valokuvauksen ohella muun muassa ryhtyi ensimmäisenä tuomaan Suomeen ja myymään tärkeää työvälinettään, polkupyörää. Sellaista jossa on yhtä suuret pyörät ja ilmarenkaan (Dunlop).

Kunniagalleriaan kuuluisi myös Tekniikan Maailman monikymmenvuotinen päätoimittaja Rauno Toivonen, jonka sitten tunsinkin mieskohtaisesti. Rauski oli jonkin murroskauden jopa kirjailijaliiton puheenjohtajana, mutta luultavasti yksin hänen ansiotaan on laajalevikkinen aikakauslehti, joka on ollut perinteisesti jokseenkin rehellinen ja laaja-alainen. Voisi sanoa jopa niin, että tuo lehti edusti kuluttajansuojan varhaisversiota parikymmentä vuotta ennen kuin lainsäätäjä havahtui perustamaan virastoja ja luoman oikeuksia.

Tietty moottorien, pärinän ja ympäristön tuhoamisen henki oli ajan ilmiö. Kumman harva käsittää, että sen henkinen tausta oli – sota. Ainoa huvi oli pelata mutkikkaiden kojeiden (radio) kanssa tai käytellä vehkeitä, jotka pamahtivat kauheasti (tykki).

Antaa katsoa miten tässä. – Wiiosta muistetaan ainakin hänen viestinnän lakinsa, joista ensimmäinen on paras.

Viestintä epäonnistuu, paitsi vahingossa.

(Kuvassa kaukopartioista tunnettu ”Kyynel”, suunnittelu TKK prof. V. Ylöstalon johdolla)

52 kommenttia:

  1. KAUKOPARTIOT JA KYYNEL

    Millaisiin kantamiin pystyivat
    kaukopartiomiesten Topo [toepoe] radiot ja tama kyynel?

    Sorry, minulla ei ole skandinappaimistoa, kun sita ei suuressa maailmassa tarvita.
    Kiinalaiset merkit kylla olis!

    VastaaPoista
  2. Yle radio puheelta tuli yöllä arkisto-ohjelmassa Kauko Kareen haastattelu, muistaakseni vuodelta 1990, haastatteli Maija Dahlgren.

    Ei kyllä ole ihme, että esim. Kare vaiettiin kuoliaaksi, koska niin kävi monille muillekin vaikka "rikokset" (siis Kekkosen ja kumppaneiden vastustus) olivat pienempiä.

    Olisi jo aika tunnustaa, että Suomi on tosiasiassa täyttänyt monet fasistisen ja korporatistisen maan tunnusmerkit, yksi mielipide, rajoitetut mahdollisuudet vaikuttaa asioihin, rajoitetut mahdollisuudet toimia talouden piirissä jne. jne.

    Hieman olemme päässet pahimmista piirteistä erron mutta uusia on noussut tilalle, mm. median hillitön vaikutusvalta, joidenkin etujärjestöjen vaikutusvalta, ne juoksuttavat päättäjiä mennen tullen. Muutamissa tapauksissa etujärjestö saa tiedon mutta ei kerro sitä kuin säästellen valtion tai kunnan viranomaisille ja pitää päätöksentekoa peukalonsa alla.

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Yle radio puheelta tuli yöllä arkisto-ohjelmassa Kauko Kareen haastattelu, muistaakseni vuodelta 1990, haastatteli Maija Dahlgren.

    Ei kyllä ole ihme, että esim. Kare vaiettiin kuoliaaksi, koska niin kävi monille muillekin vaikka "rikokset" (siis Kekkosen ja kumppaneiden vastustus) olivat pienempiä.

    Olisi jo aika tunnustaa, että Suomi on tosiasiassa täyttänyt monet fasistisen ja korporatistisen maan tunnusmerkit, yksi mielipide, rajoitetut mahdollisuudet vaikuttaa asioihin, rajoitetut mahdollisuudet toimia talouden piirissä jne. jne.

    Hieman olemme päässet pahimmista piirteistä erron mutta uusia on noussut tilalle, mm. median hillitön vaikutusvalta, joidenkin etujärjestöjen vaikutusvalta, ne juoksuttavat päättäjiä mennen tullen. Muutamissa tapauksissa etujärjestö saa tiedon mutta ei kerro sitä kuin säästellen valtion tai kunnan viranomaisille ja pitää päätöksentekoa peukalonsa alla.

    VastaaPoista
  5. Kuusivuotias minäni yhdistää kesään 69 olennaisesti Pertti Jotunin. Seuraava muisto Jotunista sijoittuu 70-luvun alkuun ja siihen lusikan vääntelijään tv:ssä. Se oli hauskaa.

    VastaaPoista
  6. Tekniikan Maailmoja on minulla useilta vuosilta, vanhimmat 1950-luvulta, täynnä kulttuurihistoriaa, kuten esimerkiksi 1970-luvulla pattereilla toimivan pienoislaskukoneen esittely (muistaakseni Texas Instruments), Koje selviytyy ilmiömäisen nopeasti suurillakin luvuilla tehtävistä toimituksista. Hinta on vain niin korkea, että tavallisen kuluttajan käyttöön tuskin koskaan tulee.

    Aikanaan yleisönosastopalstoilla oli lukijoiden ehdotuksia omatekoisiksi autoiksi ja ikiliikkujiksi sekä pahastuneita purkauksia esim. neuvostolaisen Jalta-auton huonosta arvioinnista.

    Osmo A. Wiio toimitti vielä 1980-luvulla radiossa tietokoneohjelmaa, jossa koodeja lähetettiin kuulijoiden nauhoitettaviksi c-kasetille.

    Seuraavassa 1960-lukua:

    http://kariav-annat.blogspot.com/2008/05/aikakauslehtiratsaus-ii.html

    VastaaPoista
  7. Syy, että viestintä epäonnistuu on se, ettei tajuta aikaa tai pedagogiikkaa. Kun Islantilaiset muutama vuosi sitten päätti, että hei pojat, tehdäänkö rahaa? he juoksi suoraan roistojen syliin ja pyysi diilejä. Saivat rahaa, tietty.
    Kun suomalainen politikko päättää samalla lailla, että nyt sitä tai tätä mennään suoraan asiaan eikä osata ajatella mitä moiset toiveet tai haaveet tarkoittavat. Pang på gurkan sanoisi ruotsalainen. Liian nopeasti kohti origoa. Siksi suomalainen on varmasti myös ns. huono sängyssä - näin väitetään - koska ei osata odottaa tai nauttia vaan hakataan ja porataan ja vaaditaan HETI.

    PS. mutta miksi psykologia on oleviaan tästä syytön, sitä (!) en voi ymmärtää koska psykologia on minun seurannan mukaan mennyt mukaan tähän poraus-leikkiin ja lähes ruvenneet pitämään sitä normaliteettina?! Viilataan ja porataan, sahataan ja sitten näytetään muille maille miten paljon mutantteja meillä on. Kun pitäisi lähteä ihan toisesta näkökulmasta: Suomessa ei ole mutantteja vaan luovia ja Suomen olisi pitänyt siitä syystä jättää liika teknisyys pois: se puolestaan rakennettiin kun uskottiin, ettei täältä johtajuutta löydy: pelkästään renkejä.

    Ja sitten alkoi onglmat: ei ollutkan renkikansa vaan kypsymätön johtajuuskansa. Två olika saker.

    ..

    tsiigaa zarahustru.blogspot.com jos sinulla on oikeudet.

    VastaaPoista
  8. Helsinki ja Tampere olivat eri mieltä nimeä myöten. Helsingissä oli viestintää ja Tampereella tiedotusoppia. Varmaan ne olivat kaksi ihan eri asiaa...

    VastaaPoista
  9. Sama meininkihän jatkuu edelleen ja voi paksummin kuin koskaan.

    Nyt "oikea asia" on vain eri: maahanmuutto.

    Voi sitä halveksuntaa, syyttelyä, herjausta, piikittelyä ja sensuuria, joka kohtaa jokaista, joka uskaltaa esittää asiasta kysymyksiä.

    Esimerkiksi ihmetellä eilisen Hesarin vahingossa (?) paljastamaa tietoa, että pakolainen tienaa 28 000 euroa vuodessa - plus ilmainen asunto ja muut vastaavat. Tuskin kaikista avustuksista menee edes veroa.

    Kysymys kuuluu: Paljonko tienaa tavallinen työssäkäyvä? Paljonko työtön? Paljonko eläkeläinen? Paljonko sairas? Paljonko opiskelija?

    Ei ihme, että meidän täytyy siirtää eläkeikää.

    Sitten mediat täyttyvät hurskastelusta, että miksi me pelkäämme erilaisuutta.

    Ja vitut. Me pelkäämme rahojemme puolesta. Kyse ei ole ihonväristä. Kyse on oikeudenmukaisuudesta.

    Lopetan kaiken urputukseni heti, kun saan 28 000 euroa vuodessa tekemättä mitään.

    VastaaPoista
  10. Suvun diplomi-insinöörit ovat olleet antaumuksellisia ja edistyneitä kaitafilmaajia, purjehtjoita ja golffaajia, mutta radiomastoa kukaan ei ole taloonsa pystyttänyt. Sellaisia naapurustossa oli 1970- ja 1980- luvuilla monta, näyttihän se hienolta. Aikuisten suhtautumistapa oli huvittuneen hämillinen, jotenkin sama suhtautuminen oli niihin miehiin (en muista yhtään naista, joka olisi radioaalloilla haravoinut, pihassa oli yleensä tarpeeksi), joiden tiedettiin kirjoittavan kaunokirjallisuutta; sana radioamatööri lausuttiinkin kuin harrastajakirjoittaja. Lapsesta suurin ihme oli mahdollisuus reaaliaikaiseen viestintään toiselle puolelle maapalloa ilmaiseksi, kaukopuhelut oluvat arkipäiväistäneet sellaisen mahdollisuuden, mutta korkean hinnan vuoksi ne eivät olleet oikein luvallisia.

    VastaaPoista
  11. "(Kuvassa kaukopartioista tunnettu ”Kyynel”, suunnittelu TKK prof. V. Ylöstalon johdolla)"

    Mistä noin romanttinen nimi radiolle?

    VastaaPoista
  12. "...katumattomuus on kovin suomalainen piirre."

    Taitaa olla yksi tärkeimpiä piirteitä sen "rehellisyyden" lisäksi. Lainausmerkeissä siksi että älyllistä epärehellisyyttä ja itsepetosta saa kyllä harrastaa mielin määrin.

    Takkia ei käännetä vaikka olisi kivitalon kokoinen todiste että ollaan oltu väärässä "Ennen mies maansa myö kuin sanansa syö"
    Jos on joskus puolihuolimattomasti jotain möläyttänyt, siitä pidetään kiinni hautaan asti. Jokuhan voisi pitää epäluotettavana jos muuttaa mielipidettä tai katuu tekojaan.
    Tämän jääräpäisyyden ja yksituumaisuuden takia tähän maahan ei mahdu kuin yksi totuus tai keskustelun aihe kerrallaan.

    Pertti Jotuni oli mies paikallaan.
    Teki lähtemättömän vaikutuksen kahdeksanvuotiaaseen kesällä
    -69 ja sen jälkeen selostaessaan avaruuslentoja (ja Uri Gellerin temppuja!).

    Teknari on nykyään 85% auto- ja rengastestejä jos Wiiokin jää pois siihen ei jää enää mitään. Vielä 70-luvulla pidin tärkeänä leikata talteen tärkeimmät artikkelit
    -ei ollut nettiä mistä olisi tarkistanut viimeisimmät tiedot.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi, laita nyt kiinaksi jotakin, niin katsotaan miten Kemppinen selvittää senkin.

    VastaaPoista
  14. Kelpo miehiä tänään koko joukko!
    Veljeni rakensi Wiion kirjan mukaan taskuradion, jolla sain Andien musiikkiin ensi tuntuman. Ne huilut, kitarat ja rummut olivat lumoavia ja ovat edelleen.
    On hienoa, että Wiio ja Kare pääsevät näkyviin tämän blogin myötä!
    Tähän on tultu, sanoi Kunnaksen Ilkka.

    VastaaPoista
  15. Osmo A. Wiio on hieno mies. Häneltä jäi parhaiten mieleen papan Tekniikan Maailmoista löytynyt 1955 julkaistu 5-osainen artikkeli, jossa opastettiin rakentamaan itse televisio. Osiksi suositeltiin Geloson putkia ja kelasarjoja.

    Tee-se-itse matkapuhelin? Tee-se-itse mp3soitin? (Kertakäyttöisten) piirien ja pintaliitoskomponenttien vallattua alan ei ole enää edes osia, joista rakentaisi mitään, vaikka haluaisi. Bebek Electronicsilla oli vielä 1990-luvulle asti komponenttikauppa Lahdessa, mutta nyt sekin on siirtynyt postimyyntiin.

    Siinä vaiheessa hifistely vaihtoikin alaa ja tämän päivän jäämaat alkoivat jäähdyttää ylikellotettuja prosessoreitaan nestemäisellä typellä.

    Kaukomiesten liikennevälineistön kantama oli riittävä. Teho ei ole näissä asioissa niin määräävä kuin oikein valittu lähetyspaikka/kellonaika ja häiriötön taajuus.

    VastaaPoista
  16. Kemppisen kuva ei esitä Kyynel-radiota, vaan ehkäpä sen siihen kuuluvaa sähkötysavainta. Kyynelradiot (eri malleja) toimivat 3-6 MHz alueella eli ns. HF-alueen alapäässä, jossa pinta-aalto etenee muutamia kymmeniä kilometrejä, mutta HF-alueella radioaalto tekee ns. avaruushyppyjä, jolloin on mahdollista saavuttaa jopa maapalloa kiertäviä radioyhteyksiä.
    Lähde: http://personal.inet.fi/koti/antero.tanninen/kyynel.html
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Radioaalto

    VastaaPoista
  17. "Jos Suomessa on esittänyt virheellisiä mielipiteitä, joutuu pyyhityksi historiasta--"

    Tätä tapahtuu koko ajan, ja samalla "oikeaoppiset" kanonisoivat toisiaan kuumeisesti.

    VastaaPoista
  18. Wiiolle kaikki kunnia radioamatööriyden ym. härvelimaailman arkipäiväistämisessä.

    Mutta sen vaan - kokemuksen/koettelemuksen kautta - sanon, että esiintyjänä sinänsä suvereenin Wiion
    luennot olivat kyllä sisällöltään... outoja.

    Tieteen käsite on toki venytettävissä, mutta jos yliopisto-opinnoissa (perusopinnoissakaan) tieteellinen kontribuutio keskittyy ns. laatulehdistön listaamisiin, levikkien tilastovertailuihin tai siihen mullistavaan havaintoon, että viesti ei mene perille, mikäli postisäkki hukkuu matkalla, ei tarvitse ihmetellä, miksei tänne maailmankolkkaan Nobeleita virtaa.

    Sitän en tiedä, mitä Tampereen herrasväki samaan aikaan tarjosi, toivottavasti ei ainakaan tätä.

    Ehkä tämä koulukuntien välinen ero on joka tapauksessa liiottelua, sillä herrat Wiio ja Nordenstreng tekivät 90-luvulla jo yhdessäkin (oppi)kirjoja.

    VastaaPoista
  19. JK, älä hyvä mies kirjoita imperfektissä niinkuin Osmo A. Wiio ei olisi enää joukossamme. Hän voi oikein hyvin ainakin joulukuussa ja kirjoittaa kommenttejaan edelleen Tekniikan Maailmaan. Näin ainakin pari numeroa sitten. Pitäisi kai soittaa toimitukseen ja varmistaa.

    VastaaPoista
  20. Kyllä, Wiio oli hyvä kirjoittaja. Sen sijaan edellisen päätoimittajan, Merilinnan viimeinen pääkirjoitus aiheutti reaktion josta netissä käytetään nimitystä "facepalm". Arkkiesimerkki vanhojen DI-ukkojen putkinäköisestä determinismistä.

    VastaaPoista
  21. Tapsa P: päinvastoin, nykyään oikea oppi juuri on olla 'maahanmuuttokriittinen'. Yhä oikeampi... Mitä kauemmas äärilaita kärkeä hilaa, sitä kauemmas siilinjärveläiset tekomöreät pinokkiot hilautuvat perässä.

    VastaaPoista
  22. Ad Omnia - jottei tule vääriä käsityksiä, Wiio on tiettävästi hyvinkin hengissä. Virikkeen kirjoitukseeni sain Tietokone-lehden julkaisemasta jäähyväiskirjoituksesta.

    VastaaPoista
  23. Ad Omnia: Kyynel-radiosta mm. www.radiohistoria.fi (josta kuva).

    Googlesta löytyy runsaasti täsmällistä tietoa, Wikipediasta kaksi selitystä nimestä - uikuttava ääni tai tyypillinen lähetyspaikka antennin heiton kannalta sopivasti korpikuusen alla (korpikuusen kyynel lienee vielä tuttu pontikan nimitys).

    VastaaPoista
  24. Ad Omnia: - jätin eri kirjoituksen varaan edelleen elävän ja julkaisevan Kullervo Rainion, joka toisin kuin mielestäni Wiio oli merkittävä tutkija, sosiaalipsykologi. Hänhän pääsi Kekkosen mustalle listalle sangen varhaisessa vaiheessa ja siirtyi politiikassa kokoomuksesta perustuslaillisiin.

    VastaaPoista
  25. Minäkin olen päässyt nauttimaan harrastelijoihin kohdistuvasta vähättelystä.

    Vuonna 2003 aloin esittelemään arkkitehdeille, rakennusinsinööreille, urakoitsijoille jne ideaa talosta, jossa aurinkoenergiaa hyödynnetään arkkitehtuurin keinoin. Kaikki ymmärsivät ideani teknisessä mielessä. Sitä helpotti se että idea on yksinkertainen ja siinä hyödynnetään yleisesti tiedossa olevia asioita.

    Kukaan ei kuitenkaan ollut erityisen innostunut lähtemään projektiin mukaan, vaikka minä lupasin maksaa koko lystin. Joku ei halunnut lähteä, koska epäili ettei moiselle hankkeelle saa rakennuslupaa, toisia pelotti tekninen toteutus, useimpien mielestä talo ei näytä oikealta talolta. Energian säästö oli kaikkien mielestä turhaa puuhastelua.

    Lopulta sain kerättyä tekijät ja aloitimme työt. Rakentamisen aikana kaikki osallistujat huomasivat että he olivat miettineet talon toteutusta liian vaikeasti. Se oli helpompaa kuin kukaan osasi kuvitella. Minä en amatöörinä osannut ajatella yhtä vaikeasti kuin ammattilaiset.

    Talo on valmis ja käytössä. Energian kulutus on pienempää kuin osasin kuvitella. Lisäksi itse olen saanut kylähullun maineen.

    VastaaPoista
  26. KAUKOPARTIOMISTEN RADIOT

    Olen ollut kaukopartiojutuissa sen varran mukana, etta nama radiot kiinnostavat. Meilla oli radiot jotka vaati Kuhmon korkeudelta tukiaseman johonkin Sodankylan pohjoispuolelle. Valimaastossa ei ymmartaakseni pystynyt kuulemaan.
    Mikas vehe se tallainen on?

    VastaaPoista
  27. JUTTUA KIINAKSI

    Jospa laitan kiinalaista tekstia,
    taitaa olla harvassa niita, jotka viitsivat ladata "simplifide Chinese" ohjelmaa ja sitten yrittaa lukea mita asiaa meilla olis?? Jos ei ole ladannut tata ohjelmaa taitaa nakya vain nelioita tai muita kummallisia kuvioita.

    VastaaPoista
  28. Nyt tarvittaisiin uusperustuslaillista puoluetta.

    VastaaPoista
  29. "Meilla oli radiot jotka vaati Kuhmon korkeudelta tukiaseman johonkin Sodankylan pohjoispuolelle. Valimaastossa ei ymmartaakseni pystynyt kuulemaan. Mikas vehe se tallainen on?"

    Kuulostaa lyhytaaltolähettimeltä.

    On tavanomaista, että SW-lähetystä ei voi kuulla 100 km päässä, mutta samaan aikaan se kuuluu täydellä höyryllä 2000 km kauempana.

    On kourallinen konsteja, joilla voi yrittää vaikuttaa signaalin lähtökulman jyrkkyyteen ja samalla skipin pituuteen. Kenttäolosuhteissa keinovalikoima on ymmärrettävästi aika hintelä.

    VastaaPoista
  30. "...kun oikeaa viestintää opetettiin Tampereella siten kuin asiat oli DDR:ssä päätetty."
    Että viitsii tohtorismies heitellä tuollaista.

    VastaaPoista
  31. On siinä joku pointti oltava, kun Nils Mustelin ja Osmo A. Wiio menevät niin monelta sekaisin.

    Lähtisikö Tapsa P. kanssani matkalle Sudaniin, jossa anoisimme maan kansalaisuutta. Tämän jälkeen perustamme Nuor-sudanilaisten kristillisten nuorten miesten kirkkokuoron. Saisimme tappouhkauksia ja helposti syystä turvapaikan työlupineen Suomesta.

    Keinoa voisi suositella myös köyhtyneille Aalto-opiskelijoille.
    Sudanin kansalaisuus maksaa 12.000 euroa! Vai oliko se Nigeria.

    VastaaPoista
  32. Ad Anonymous: - Tampereen viestinnästä, siis 79-luvulla. Olen sanonut tämän Kalle Nordenstrengille itselleenkin, eikä hän ollut kovin eri mieltä.

    Katso sinäkin sen ajan kirjoista, kuten "Tiedotusoppi" ja "Tajuntateollisuus".

    Taustoista katso esimerkiksi Georg Lucacs.

    VastaaPoista
  33. Mistä tulee radiojärjestelmän "Kyynel" nimi. Kaiketi siitä, että kaukopartiomiehet reissuillaan viestittäessään korvesta kyykkivät puiden alla kuten Korpi Kyyneltenkin valmistajat pontikkaa valmistaessaan kyykkivät. Näin ainakin väitetään, mutta linkkiä väittämääni en tähän hätään löydä.

    Ja kun olen entinen viestimies, niin kuulemma Kyyneleen sähkötysavain oli köytetty radistin reiteen kiinni silloinkin kun kaukopartiomiehet etenivät maastossa. Näin sähkötysavain oli helposti tavoitteva kun tiukka paikka koitti. Toki akut ja muut viritykset tulivat olla lähetysvalmiudessa siinä missä viestin lähettäjäkin.

    VastaaPoista
  34. Juu, siis minun kokemukseni ovat 80-luvulta ja 70-luku tuntuu tässä mielessä tyyliltä: "Kansa taisteli - miehet kertovat".

    Tajuntateollisuus löytyy muuten kirjahyllystäni (sattumalta Vorländerin "Sosialististen aatteiden historian" ja Kautskyn "Karl Marx'in taloudelliset opit - osuuskunta Kehitys 1906, suom. V. Tanner) välistä.

    Pikasilmäilyn jälkeen en kyllä "Tajuntateollisuudesta" suoraan löytänyt viittauksia viestintätieteen sisäisiin rintamalinjoihin. Tietenkin nuotti oli tavallaan tuttua, mutta lopun visiot vuoden 2000 viestinnästä paikoin yllättävän osuvia, paikoin täyttä tuubaa.

    Kallen poika on muuten kaupallisen radion paras tiskijukka, mutten silti sinulle, Kemppinen, hänen levynpyöritysohjelmiaan suosittele. Makunne taitavat poiketa liikaa toisistaan.

    VastaaPoista
  35. Ad Anonymous: - Tampereen viestinnästä, siis 79-luvulla. ...
    Katso sinäkin sen ajan kirjoista, kuten "Tiedotusoppi" ja "Tajuntateollisuus".

    79-luvun viestintä? Kemppinen, olen opiskellut tiedotusoppia Tampereen yliopistossa 1969-77 (meni vähän pitkäksi). Olen siis katsonut sen ajan kirjoja, usein uusintatenttiä varten useampaankin kertaan. Schrammia ja mitä masscommunicationtheoryä se enimmäkseen oli. Nordenstrengillä oli omat kotkotuksensa - juuri ne, joita Kemppinen nyt tarkoittaa, mutta edelleenkin olen pettynyt, että Kemppisen tasoinenkin mies menee tuohon Esko Salmisen ym kaunaiseen halpaan.

    Kummallinen tuo "DDRn mallin mukaan" hokema. Peruskoulukin oli muka suoraan DDR:stä kopioitu, siis se peruskoulu, joka nyt Pisa-tutkimuksen mukaan on niin mainio.

    Tottakai ymmärrän, että nuoremmille jo pelkkä sana DDR nostaa hymyn suupieliin, ja minkä tahansa nimeäminen (tosiasioiden vastaisesti) DDR:n mallin mukaiseksi osoittaa sen ilman kummempia pohdintoja kelvottomaksi, mutta että Kemppinenkin...

    VastaaPoista
  36. "...kun oikeaa viestintää opetettiin Tampereella siten kuin asiat oli DDR:ssä päätetty."

    Anonyymi: "Että viitsii tohtorismies heitellä tuollaista."


    -Totuus on aina tunnettava, joskus myös ilmaistava. (Gibran)

    VastaaPoista
  37. Osmo Wiio ja Pertti Jotuni olivat vakioesiintyjiä televisiossa jo 60-luvun puolivälissä, jos oikein muistan. Oppikouluikäisinä kuunneltiin korva tarkkana heidän asiantuntevia esitelmiään erikoisaloiltaan.

    Muun muassa radio- ja televisio-tekniikan perusteet sekä avaruuden ilmiöt tulivat kohtalaisen tutuiksi
    heidän ansiostaan.

    Tähtitiedettä harrastanut koulukaveri taas perehdytti minua avaruuden saloihin Jotunin kirjoittamien tietokirjojen ja vaatimattomien kaukoputkien avulla.

    Olihan niitä muitakin muistiin jää-
    neitä TV:n alkuaikojen vakioasian-
    tuntijoita, kuten esimerkiksi Tatu (Matin isä) Vanhanen politiikan alalla ja Pertti Seiskari luonto-
    asioissa.

    VastaaPoista
  38. Ad Omnia - tiedotusoppi jne. Huomaan nyt yhden väärinkäsityksen, joka voi olla aiheuttamani. Täytynee kirjoittaa siitä erikseen.

    Nimittäin sen, että ihmeellisiä vedätyksiä eri suuntiin ilmeni - mutta en halua edes moittia ihmisiä jälkiviisaasti.

    Nordenstreng ja Hemanus ovat fiksuja miehiä samoin kuin Antti Eskola.

    Päin vastoin, ottaakseni esimerkin, vaikkapa Olavi Heinonen julkaisi 1970-luvun alussa aika hiuksia nostattavaa tekstiä (esim. tuomioistunlautakunta), ja tuo DDR esiintyi välillä ulos kirjoitettuna esimerkkinä.

    Reaktio aikaisempaan, toisensuuntaiseen liioitteluun oli sangen käsitettävä, vaikka jutut nyt irralleen otettuina tuntuvat nyt erikoisilta.

    Mainitsen O. Heinosen esimerkkinä, koska arvostan monen muun tavoin hänen työskentelyään KKO:ssa ja muualla niin suuresti.

    VastaaPoista
  39. Ad Omnia: - Riihimäen Viestimuseossa näyttää olevan kyynel, "Säkkijärven polkka" -radiomiinojen venäläinen laukaisulaite ja jopa Enigma.

    VastaaPoista
  40. Rakenteli muuten tämä Kalle Nordenstrengkin näitä radiovekottimia teininä, jolloin aloitti myös radiouransa.

    Kiilusilmäilevässä mielivaltaisia oikopolkuja loikkivassa besserwisseriydessään Kemppinen on tietysti vallan hauska. Ehkä siksi hänen blogiaan jaksaa lukea, vaikka joskus se meneekin niin paksun pajunköyden puolelle, että tulee tuo paroni von Münchausenin kiusana ollut syndrooma väkisinkin mieleen.

    VastaaPoista
  41. "Nordenstreng ja Hemanus ovat fiksuja miehiä samoin kuin Antti Eskola."

    Ovat varmaan. Mutta hurja oli se Antin kertomus kirjassa Tiedän ja uskon.

    Mies oli nähnyt itsensä Perkeleen/Saatanan/Belsebulin makuuhuoneensa oven suussa unen ja valveen rajamailla.

    Mitähän tästä pitäisi ajatella?
    Mitä ajatella tästä?

    VastaaPoista
  42. Ad Anonymous: - kiilusilmäisyyteen on jo määrätty tippoja ( 3 x päivässä).

    VastaaPoista
  43. 1) "...kun oikeaa viestintää opetettiin Tampereella siten kuin asiat oli DDR:ssä päätetty."
    2) ” kiilusilmäisyyteen on jo määrätty tippoja ( 3 x päivässä).”

    Tohtori, professori, kirjailija, kääntäjä, riippumaton bloginpitäjä – ja mitä vielä – Kemppinen ei pysty alkuunkaan perustelemaan hölmöä väitettään (1), niinpä hän panee läskiksi (2). Luultavasti (3) onkin jo sitten erittäin alatyylinen ja halpahintainen kuittaus, jos nyt mitään reaktiota enää tulee.

    VastaaPoista
  44. Blogger catulux sanoi...

    Mies oli nähnyt itsensä Perkeleen/Saatanan/Belsebulin makuuhuoneensa oven suussa unen ja valveen rajamailla.

    Mitähän tästä pitäisi ajatella?
    Mitä ajatella tästä?


    Miksi pitäisi niin ajatella(?), relativistina olen usein aivan vapaasti kuuntelupuolella fenomenologisissa kysymyksissä.
    Samoinhan ymmärrän toisaalta mystiikka- ja gnosis-kammoista maailmaamme; ei se helppoa ole, ja kun töissäkin vielä pitää jaksaa.

    VastaaPoista
  45. Tapsa P: "Esimerkiksi ihmetellä eilisen Hesarin vahingossa (?) paljastamaa tietoa, että pakolainen tienaa 28 000 euroa vuodessa - plus ilmainen asunto ja muut vastaavat. Tuskin kaikista avustuksista menee edes veroa.

    Kysymys kuuluu: Paljonko tienaa tavallinen työssäkäyvä? Paljonko työtön? Paljonko eläkeläinen? Paljonko sairas? Paljonko opiskelija? "

    Yksi vastaus tässä.

    Salossa, "erään suuren ja kauniin firman" viestintäteknologiaa valmistavalla tehtaalla, alimman asteen liukuhihnajamppa tienaa juuri tuon 28000 vuodessa. Kaikkineen ja lisineen.

    Tuosta maksetaan tietenkin verot.

    Sillä silti elää ja siitä jää vielä harrastuksiinkin, joten ihan sopiva summa mielestäni.

    Toisaalta kun firma on niin menestynyt, joutuu työntekijä maksamaan pienen henkisen tason korvauksen tuosta. Nimittän muu Suomi, sekä tuplasti ja triplastikin tienaavat sukulaiset ovat kovasti kateellisia, kun me "saamme niitä optioitakin, tai jotain". Eivätkä tahdo uskoa tuota 28000 summaa.

    Enivei, saako ne pakolaiset tosiaankin saman tekemättä mitään?

    Ei voi olla totta. Vai voiko?

    Minun pitää painaa urakkavauhtia ja virheettömästi vuorokauden aikaan ja viikonpäivään katsomatta, jotta saan sitten vuokran, ruuan ja blurayt maksettua. Jos epäonnistun, saan tukistuksen. Jos epäonnistun toisen kerran, saan potkut.

    Olen tietysti monessakin mielessä hyväosainen, mutta että tekemättä mitään saa saman, ei sekään ihan kohtuulliselta kuulosta.

    Persuille yksi ääni lisää seuraavissa vaaleissa. Saatana.

    VastaaPoista
  46. En tietenkään halua ryhtyä kansankiihottajaksi, mutta noin HS kirjoitti ja tuollaiset luvut kertoi.

    Kyseessä oli 3 lapsen äiti, jolla oli myös aviomies (joka ei ollutkaan aito, mutta se on toinen tarina - nainen ei siis ollut kuitekaan yksinhuoltaja).

    Jutusta ei selvinnyt, oliko avustukset perheen yhteiset vai saiko mies vielä erikseen jotain.

    Minusta on typerää, etteivät viranomaiset kerro avustusten määrää julkisesti, ainakin niiden tason, sillä muuten urbaanilegnedat alkavat elää omaa elämäänsä.

    Totuus on parempi kuin huhu. Vaikka se kirpaisikin.

    VastaaPoista
  47. Toiselle anolle:

    "Tohtori, professori, kirjailija, kääntäjä, riippumaton bloginpitäjä – ja mitä vielä – Kemppinen ei pysty alkuunkaan perustelemaan hölmöä väitettään"

    Tarviiko sitä vielä erikseen selitellä kaiken maailman toopeille, jotka eivät kontekstista(kaan) tajua, että kyseessä on ironia 70-luvun tiedeajattelusta.

    Miten se menikään: tyhmä ehtii kysyä...jne.

    VastaaPoista
  48. rh: "Miksi pitäisi niin ajatella(?), relativistina olen usein aivan vapaasti kuuntelupuolella fenomenologisissa kysymyksissä."

    Relativistista putkeen katselua ja yksioikoista huutelua ja keskustelua kaiun kanssa en ole koskaan ymmärtänyt.

    Suomalaisten punavihreiden mokuttajien harrastama relativismi globaaleissa ongelmissa (esim. väestöräjähdyksessä) saa minut jopa voimaan pahoin.

    Vetoan viisaaseen mieheen, Haanpäähän, joka kehoitti ottamaan järjen mukaan myös kirkkoon mentäessä.

    Olen aina ihmetellyt tuota rh:n kuvaa. Se on sian kärsän ja ihmisen korvan hybridi. Mikäs se oikein onkaan, veli rh?

    Mielestäni maailmamme ei ole ainkaan mystiikkakammoinen. Päinvastoin.

    Isä Mitron markkinoima mystinen idänusko myy hyvin ja voi paksusti, kuten voivat myös kirkon mustiin pukeutuvat uskolliset palvelijat, joita näemme nykyään tuon tuostakin markkinoimassa mediassamme sitä

    alkuperäistä,
    mystistä ja ainoaa ja oikeaa
    ortodoksista uskoa.

    VastaaPoista
  49. catulux kirjoitti...

    Olen aina ihmetellyt tuota rh:n kuvaa. Se on sian kärsän ja ihmisen korvan hybridi. Mikäs se oikein onkaan, veli rh?


    Äkkisistään kuulostaa joltain vääristyneeltä viholliskuvalta (taas).

    VastaaPoista
  50. rh:

    "Äkkisistään kuulostaa joltain vääristyneeltä viholliskuvalta (taas)."

    Pax, pax rh! Käsi mustalla sydämellä vannon, että ihmetykseni kuvaasi on pelkkää uteliaisuutta ja lähinnä estetiikkaan liittyvää.

    Vääristyneet viholliskuvat ovat vieraita henkilölle, jonka maailmankuva perustuu realismiin; lähinnä materialismiin ja matematiikkaan

    VastaaPoista
  51. Kohtalaisen naiivi ja epärealistinen uskomus, kuitenkin tuo, jos saan sanoa, että joku ihmiskäsitys nyt suojaisi yksilöä maailmaa koskevilta subjektiivisilta vääristymiltä.
    Fundamentalistinen premissi - yksi patologinen näkemysperusta muiden joukossa.

    VastaaPoista
  52. Kukaan ei ole maininnut Tekniikan Maailman legendaarisista avustajista Klaus Krogerusta. Jonkunlainen unohdus?

    VastaaPoista