Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
25. tammikuuta 2009
Kuvitellut elämät
Jäin miettimään, kumpi on parempi, Dostojevski vai ”Salatut elämät”. Dostojevskia näkee Teemalta lauantaina, eikä siinä tapahdu paljon, paitsi että kaksi naishenkilöä surmattiin hengenvaarallisella astalolla. Salattuja elämiä tulee arkisin eri kanavalta, ja sarja kuuluu viettävän kymmenvuotisen olemassaolonsa juhlaa.
Painottaisin sana ”olemassaolo”.
Totta puhuen pidän Dostojevskia parempana, vaikka ”Rikos ja rangaistus” askarruttaa hiukan – miksi juuri se kuuluu kaikkiin maailman koulujen lukulistoihin? Arvaukseni: se on sopivan pituinen pakkolukemista ajatellen.
Benedict Anderson kohosi kulttuurihistorian suurmieheksi 1980-luvun alussa julkaistuaan kirjan ”Imagined communties”, kuvitellut yhteisöt.
Se oli sangen kova juttu nationalismista, ja ilmestyi oikeaan aikaan, koska ilmiötä oli mietitty ja surtu kovin eurooppakeskeisesti.
Salainen syy asian esille nostamiseen on Obaman osoittama valtava taito kansallisen tunteen nostattamisessa ja Suomesta kuuluvat pienet, saman suuntaiset äänet (Katainen: näytämme, millaisia väkeä oikein olemme… talvisodan hengessä…).
”Etnisyys” tuli kieleen kulttuurihistorian tutkimusten kautta. Ei haluttu puhua nationalismista, eikä kaikin paikoin voitukaan.
Tutkijat (esimerkiksi Peter Burke) ovat huomauttaneet, että etenkin Yhdysvalloissa etninen kenttä on pirstaloitunut tutkimuksen takia.
Siksi on jännittävää, että etnisesti itse sensaatiomainen Obama ajaa rajusti kansallisuutta eli amerikkalaisuutta ja ainakin kielikuvana yleensä vain ihmisyyttä. Nationalismi sai huonoa mainetta kansallisten etujen ajamisena. Obaman amerikkalaisuus esittäytyy yhteisvastuuna eli huolenpitona, ja tosiaan, Suomessa kaiku tuntuu vastaavan.
Tähän ei varmaan tarvitsisi sanoa, että hanke on hieno.
Anderson ja monet muut tutkijat ovat tähdentäneet, että yhteisö eli siis kansakunta tai sitä pienempi ”kulttuurinen” tai ”etninen” ryhmä on olennaisesti kuvitelma. Se ei ole totta.
Luentotasolle riittää esimerkkejä. Vaikkapa kansallispuvut – sekä Skotlannin komeat asut, kilt ja kaikki, ja Suomen kansallispuvut ovat myöhäisiä, kuten useimmat muutkin kansalliset tunnukset. Ne on keksitty 1700-luvun lopulla tai kauan sen jälkeen.
Itsensä Freudin ja monien muiden ihmismielen selvittelijöiden käsityksen mukaan Raskolnikovin romaanista piirtyvä kuva on niin syvä ja oivaltava, että se kertoo meille salaisia asioita ihmisen mielestä.
Olen samaa mieltä. Yllättävän usein kirjallisuus jopa ennakoi psykologiaa ja psykiatriaa.
Suomalaisia voi tutkia analysoimalla ”Salattuja elämiä”. Nyt en puhu populaarikulttuurin tutkimuksesta enkä unohda, että kysymyksessä on joukko kansainvälisiä formuloita, joita pyöritetään kaupallisessa tarkoituksessa.
Sarjan kesto ja suosio viittaavat vahvasti siihen, että sen tapahtumissa on keskeisiä suomalaisuuden tai helsinkiläisyyden tai pihlajakatulaisuuden aineksia.
Siinä on asioita, jotka halutan uskoa, koska ne tavalla tai toisella resonoivat omiin harhaluuloihimme. Tai kukapa tietää – ehkä sarjassa on jotain sellaista, joka on kuin onkin aitoa, joskin vaikeasti havaittavaa.
”Kotikadusta” en perusta, koska se on mielestäni vain tavanomainen. ”Salkkareissa” kliseisyys ja elokuva-arvostelijan näkökulmasta tuomiten dramaturgian, käsikirjoituksen ja näyttelijäntyön vaatimaton taso ja tietty mielikuvituksettomuus tekevät kohteen helpoksi lähestyä.
Vähän minua vihlaisi munanpohjista, kun Tom Hanks puhui omana itsenään samalta paikalta ja yhtä suurelle joukolle kuin Forrest Gumpina 1994. Äänentoisto kuitenkin toimi tällä kerralla.
Loppukappaleessa Kemppinen taitavasti ja hienotuntoisesti ilmaisee lukijoilleen, että hänellä on vielä tunto munissaan.
VastaaPoistaMikäs sen hienompaa. Menestystä vain silläkin saralla.
Vaikka Obama ei suoraan viitannutkaan M.L Kingin "I have a dream" puheeseen, niin Obaman jalustalle tulo kuitenkin antaa uutta uskoa vähemmistökansoille uudesta asemastaan USA:n maaperällä.
VastaaPoistaDostojevskin on oltava parempi: Suolatuissa elimissä ei tapeta ketään, vaikka keskimäärin kaikki sen hahmot sen ansaitsisivatkin (+ tietenkin tuotantotiimi ja kanavapäällikkö). Ainoa hyvä asia mitä sarjasta voi sanoa on, että ainakaan se ei ole amerikkalainen - jäävätpähän edes ne eurot kotimaahan..
VastaaPoistaNationalismi-kuvitelman takia suostun maksamaan veroni.
VastaaPoistaOnneksi Suomi on toista maata, muutenhan kuulostaisi aika hurjalta jos Niinistö pyrkisi presidentiksi McCainin teemoilla vaatien pääkaupunkia siivottavaksi ahneiden ja vastuuttomien kuppikunnista, jotka ovat tehneet presidentinvirasta oman nukketeatterinsa.
VastaaPoistaObama vähän siistimmin ensitöinään käski seniorivirkamiehet eteensä puhutteluun: muutos on tullut.
Paavo Lipponen on jaksanut huolehtia populistin noususta Suomessa, mutta tuskin hän enää joutuisi puhutteluun.
Edellinen anonyymi maksaa veroja kuvitteellisista (anonyymeistä)asioista? Minulle verojenmaksu liittyy mm. siihen, että sain aikoinaan kunnallisessa sairaalassa (HYKS)koko maailman tasolla mitattuna parasta mahdollista hoitoa, joka pelasti kaikkien ennusteiden vastaisesti henkeni.
VastaaPoistaRikos ja rangaistus on nykylukijalle ison D:n romaaneista helpoin lähestyä paitsi sanamääränsä myös aiheensa (paljon helpompi nielaista rikosromskuna kuin Karamazov Bros.) ja tiukasti fokusoidun jäsennyksensä (ns. polyfonia on tässä lähes vain taitavasti kontrastoitua homofoniaa verrattuna varsinkin Riivaajiin) vuoksi.
VastaaPoistaToiseksi tarkennan, että eikö Kotikadun tavanomaisuus ole sen verisimilitudissa (pääsinpä pitkästä aikaa ulkoiluttamaan tätäkin termiä), ei sen vertautumisessa lajityyppiinsä. Suomessahan se loi lajinsa, kuten jotkut - eli kaikki yhdysvaltalaiset ja Stephen Fry - kokevat iPhonen olleen ensimäinen älypuhelin, kun Metsolat ja Nokiat ja sellaiset olivat jääneet monilta piiloon ja kovin kankeitakin olivat.
Ääni on herkkä instrumentti. Kun minä nuorena pärjäsin mm mainosmaailmassa olin samalla rakentanut itsetuntoni kuin oppinut manageroimaan elämääni sen avulla. Ääni oli juuri työkaluni: vahva, selkeä, positiivinen ja täynnä iloa ja avoimuutta. Eetos kuului varmasti: olin sitä mitä sanoinkin mutta se, että olin liikkeellä rakennetulla itsetunnolla harva ymmärtää.
VastaaPoistaSe vain ei enää kestänyt kun sain lapseni ja eetos ja sen sisältö oli kohdattava omien lasten kohdalla. Minähän tein ammatikseni manipulaatiota ja olin hyvä. Rupesin kyseenalaistamaan ja sen tein ilmeisen hyvin tai syvältä sillä minun yritykseni kertoa miten näin maailman, ei ollut kiitollista. Eivät halunneet mitään ymmärtää vaan lähtivät keksimään ja manaamaan minusta ties mitä. Minä ymmärsin, etten ole totuudenmukainen tai sitten he eivät ole. PItkä prosessi kuitenkin.
Selitin silti aina itseni, kävin läpi motiivini ja sanoin aina ennen kuin tulin miksi. Kerroin, että olin muuttunut omasta tahdosta. Halusin olla parempi kuin vain myynnin kannalta mitattu. Kukaan ei aikonutkaan ymmärtää: tunsin outoa pistoa sydämessäni: miksi ei saa tietoisesti ja kognitiivisesti muuttua, ihmettelin? MIksi minä en saa ketään tuekseni kun kerron miten jalolta minun ajatukseni voivat kuulostaa ja sanoin aina, että minua saa mittaa siinä mielessä työni osalta. Mutta ei, minut syötiin vain ulos. Ja kun kerran olivat siihen lähteneet, heillä oli se prosessi tai tautologia omana metodina, millä siis jatkaa ja miten vetoa siihen, ettei tarvinnut mitään uutta oppia.
Olivat siis raukkamaisia ihan jokainen. Kuvittelivat kaikenlaista ja minä yritin pärjätä. Jatkoin kohti sitä, mitä minä näin ja näen oikeana: ihmisen oikeus eheään elämään eikä nappulana toisten sadistisiin peleihin, joita näen monenlaista: tärkein niistä se, että genetiikkaa myydään kolmannelle osapuolelle joka yhdistää ne diskurssianalyyseihin ja ylläpitää tietoa ihmisten menoista, ystävistä ja verkostoista.
Kirjastoa hallinnoidaan ohjeiden mukaan. Paskaselitykset leviävät. Miksi kuulemma ei tarvita mitään kirjoja vastaisuudessa. Kuulemma riittää että on pdf. Kaikelle on valmis manipulatiivinen vastaus.
Mitä enemmän löysin sitä enemmän rupesi tulemaan outoja prosesseja omaan elämään. Pelkäsin ja nyt pelko toi uuden sävyn ääneen; jos ei ollut aikaisemmin kuulostanut epävarmalta niin nyt rupesi olemaan jo sen luokan pelkoa, että heikompi olisi seonnut. Ääni paljastaa kaikenlaista mutta silti syyt tai analyysit on parempi olla tekemättä.
Menee entistä enemmän päin honkia koska eivät kuuntele. Kukaan ei kuunnellut mitä edustin vaan kaikki älähti jostain äänestä tai sen puutteesta tai muutoksesta. Kukaan ei nähnyt sitä terroria mitä tehtiin selän takana, mm sellaistakin mistä en ole vielä edes uskaltanut ulos kertoa: poliisille lähetin vain reflektiot, ja nekin lähinnä varmuuden vuoksi. Oli monenlaista outoa sattumaa tietyyn ajankohtaan ja sen haluan vain unohtaa. Mutta on mafia tai sen kaltainen liike, jolle muutos on punainen vaate vaikka se on normaalille elämälle tai tämänhetkiselle elämälle lähes pakote. Katsotaan kuka voittaa: ne,joiden prosessit ovat sidotut moneen pitkään rahoituskaavaan tai ne, joiden elämä olisi siitä kiinni, että pääse juuri samasta verkostosta irti.
Kamppailu. OIkea valtakamppailu jolla on raha yhteisenä tekijänä.
Helpoin tie (myös Obamalle) on teettää uusi raha eikä ainoastaan uusi rahajärjestelmä. Uusi oravannahka jolla uudet merkitys-kulut.
Humanismin siemen 'veri on vettä sakeampaa' on kasvattanut kylvöalaansa heimo-, suku- ja kyläyhteisöä laajemmaksi.
VastaaPoistaObama otti radikaalin askeleen 'kylvöalan' valtaamisessa. Tehoviljelyn ehtyessä ei pelkkä 'paskanpuhuminen' riittänyt lannoitteeksi vaan nyt pitää ottaa käyttöön koko 'homo sapiensin' tietotaito.
Tuosta 'tietotaidon' ymmärtämättömyydestä syntynyt uskonnolliset ja poliittiset ristiriidat ovat luovuttamassa 'kasvualaansa' luomutuotannolle.
JK kirjoitti:
VastaaPoista"-- ”Rikos ja rangaistus” askarruttaa hiukan – miksi juuri se kuuluu kaikkiin maailman koulujen lukulistoihin?"
Toista osaa Teemalta katsoessani minuakin alkoi askarruttaa. Lavastuksen ym. ulkoisen alleviivaava ihnorealismi alkoi syödä itse tarinaa. "Salatut elämät" peittyvät turhaan rääsyrekvisiittaan.
Mitä siinä MTV:n sarjassa tapahtuu, en tiedä kun en ole katsonut. Mutta mihin kaikkeen tämä blogi yllyttää. Pitääkö sitäkin vilkuilla? Ja sittenkö näiden kahden tarinan vertailu, vau!
Ostin junalukemiseksi kirjatorilta halvalla Georg Henrik von Wright-vainaan Ihmiskunta kulttuurien murroksessa -teoksen, jonka luonnonsuojeluteeman pääministeri Lipponen vaivautui deletoimaan 90-luvun alussa. Nyt se olisi kovaa faktaa.
VastaaPoistaKirjassa on huikea Dostojevski-analyysi, jonka vuoksi työpaikan akateemiset ovat sitä vuorollaan lainanneet vuosikausiksi kukin. Mitenkähän ilkeäisi pyytää takaisin.
Tuli silmäiltyä Erno Paasilinnan kirjoituksia viikolla. Hän näyttää kirjoittaneen myös kouluissa luettavista kirjoista. Moitiskeli, että kouluromaanit ovat liian korkealuokkaisia, kehittäviä ja tietoisuutta kasvattavia. Kun roskakirjallisuus ja muu sakea aluskasvillisuus uupuu, otos ei ole kattava. Paasilinna kaipasi "pyntätyn" laatukirjallisuuden oheen reippaita toimintaromaaneja ja Soita minulle Helenaa.
VastaaPoistaIhmisellä on pyhävaatteita ja arkivaatteita, hyviä ja huonoja vaatteita, ellei hän kuulu kirjallisuuden Lenita Airistoihin, kuriositeetteihin.
Minun mielestäni "Riivaajat" on parempi ja ennakoi eriskummallisella tavalla sekä Tolstoin kuolemaa rautatieasemalla että bolshevikkeja.
VastaaPoistaMinua vain vaivaa, kuka on kirjan minäkertoja? Hän lupaa parikin kertaa valottaa olemassaoloaan ja tietojensa lähteitä, mutta eipäs vain kerrokaan.
Ad Omnia: kommenteissa mainittu Dostojevski-essee tai sen varhaisversio on von Wrightin niteessä "Ajatus ja julistus". Siinä on muutama muukin elämää muuttava kirjoitus. Sanon näin olematta muutoin erityinen von Wright -fani.
VastaaPoistaTuo nide näyttää Helmet-tietokannan mukaan löytyvän useimpien pääkaupunkiseudun kirjastojen hyllystä.
Yleisesti - kirjan Paideia -juttu (Jaegerin vanhasta kirjasta) on todella mahtava juttu kasvatuksesta ja kasvatusaatteista.
Paideiakin löytyy - kirjastoilla on Varastokirjasto, joka toimii muutamassa päivässä. Luin sen kerran kauan sitten.
Täytyisikö perustaa lainakirjsto - joskus tuntuu siltä.
Ad Männistön Muori: - kiitos samoin! Mutta arvaan, että jatkossa rääsyjen alta alkaa näkyä juuri samanlainen perse tms. kuin katsojallakin, jolloin shokki on kahta suurempi.
VastaaPoistaAd Mette: - Riivaajat on minulle ykkönen, Keskenkasvu9nen kakkonen ja Karamazon kolmonen.
VastaaPoistaEikö muuten ole erikoista, että venäläisiä klassikkoja saa etsiä kissojen ja koirien kanssa, ja sitten osa suomennoksista osoittautuu yli-ikäisiksi ja kovin raskaslukuisiksi.
(Olen aina joskus laiskuuttani ostanut englanninkielisinä pokkareina.
Jospa tiedetään jossain kaukaa miten kuvitellaan ,että voitetaan kokonainen manner itselleen? Jospa ruvetaan maksamaan prosesseista, joissa ei tunnu olevan mieltä nyt mutta joiden mieli on siitä, että pian poistamme kaikki näkevät.
VastaaPoistaSaramago on tajunnut mikä on sokeus kun ei voi enää nähdä vaikka on silmät eikä ole sanoja millä kertoa mitä näkee. Pitää tulla minunlainen anomalia (oikea- ja vasenkätinen) joilla kielikeskus on liittynyt limbiseeen ja otsalohko toimii.
Tosin en toimi teknisesti parhaimmalla tavalla mutta olen opetellut olemaan tarkka: nykyään olen myös teknisesti aika hyvä: osaanhan tehdä käsitöitä, piirtää ja myös näpyttää tätä konetta vaikka se ei ole ensimmäinen mielitekoni. Oli silti hyvä kanava kun muuten joutui manattavaksi. Kuka siis ohjasi ketä manauksessa?
Menee jonkun rituaalin mukaan mutta ei pysähdy politiikkaan eikä pysähdy kieliongelmaan vaan on niitäkin taaempana.
Joku joka tiesi. Onko kyse uskonnosta vai kenties ihan raadollisesta maan ja maiden valtaamisesta - minä uskon, että on. Kun jättää jälkeensä valmiita taloja, infraa ja kaikenlaista ja kansa näivettyy ja tyhmettyy - mikäs siis siinä sitten enää kuvitella elämää omille tuleville sukupolville; keltaisille tai mustille tai rättipäisille. En osaa edes sanoa; tyhmettymisestä osaan vain. Ja siitä, että parhaimmat kirjat lähtevät jonnekin.
Minkä logiikan mukaan? Entäs jos yritän lainaa ne 100 kirjaa mitkä minulla oli tässä vuosi sitten; kuinkakohan moni on edelleen jäljellä? Kun minua ryöstävät ovat ensisijaisesti kiinnostuneita omasta egostaan, omasta narsismistaan eivät ehdi miettiä tälläistä.
Se on lännen hirttosilmukka ja nämä hullut jotka ampuvat ja puukottavat ovat vain pinnan oireita: pian vasta näemme.
Hope not.
Ad Omnia - Kotikadusta. Vaimoni mainitsi omia aikojaan Lee Strasbergin ja tämän pojan määritelmän, joka mielestäni murhaa "ve3risimilitude" -elokuvan.
VastaaPoistaLuonnollisuus ja aitous ovat näyttelemisessä eri asioita.
Kotikadussa minua häiritsee luonnollisuus. Kaikki on niin kuin kuuluukin.
Aitous tarkoittaa että näkemämme tekee meihin syvän vaikutuksen näyttämällä jotain sellaista, mitä en olisi katsojan roolissani itse älynnyt.
Emil Janningsin koulumestarissa (Sininen enkeli) oli elokuvan alussa koko henkilön ankaruuden taakse piiloutuva heikkous, joka purkautuu lopun häpeään niin että yksittäistapaus muuttuu yleiseksi ja melkein ennakoi, miten Saksan keskiluokalle kävi myöhemmin eli 1930-luvun lopulla.
Samalla Jannings tuli 1930 näytelleeksi oman tulevan kohtalonsa.
Sitaatti Ylen sivuilta:
VastaaPoista"Sininen enkeli ei siten ole niinkään kuvaus tuhoavasta vampista vaan seksuaalisista pakkomielteistä. Lola-Lolan mutkaton suhde seksiin saa hänet elämään tavallaan, kun taas professori Rat omien himon pakkomielteidensä vallassa syöksyy iloisena Lola-Lolan talutusnuorassa alamäkeensä kohti julkisia nöyryytyksiä, skandaaleja ja arvokkuuden murenemista.
Onpa meillä mielteitä ja etenkin pakkomielteitä; ehkä tämä on mm Iineksen, minun, Kompostin ja vaikkapa RR:n ongelma? Meitä riivaa jatkuva seksuaalisuuden raivo/into ja sen takia joudumme ongelmiin ja erilaisiin selkkauksiin?
- Ei hyvä Professori Kemppinen: ei pidä paikkansa mutta näitten asioiden kautta tulkitaan kaikki se, mitä muuten ei uskalleta ottaa tulkinnaksi.
- Kun ihminen kohtaa liian vaikean tai epämiellyttävän asian hän siirtää sen ja rupeaa etsimään virheitä, joiden avulla voi puolustautua. Näin hienosto on kautta aikojen vetoneet mm koodeihin, joiden ansiosta voivat unohtaa varsinaisen argumentoinnin ja siirtyä (epärehellisesti) omiin määritelmiin ja pian kukaan ei huomaa, ettei asiaa enää puhuta sen oikealla merkityksellä vaan ollaan siirrytty debatoimaan jotain aivan muuta: esim. käyttäytymistä tai kirjainten oikeaoppisuutta.
Niin tehdään myös paremmissa piireissä: mutta temppu on tiedossa ja ala-arvoinen. Ei saa keksiä uusia alueita mitkä kumoavat edelliset, jos edellisissä on mieltä. Joutuu todella altavastaajaksi ja lopulta on älykkö, joka näki ja ymmärsi häädetty maasta vain sen takia, ettei kukaan muu tahtonut ymmärtää.
Onko sekään oikea tapa?
Mikä vertaus sopisi sellaiseen? Sodom & Gomorra - lopulta kuolivat kaikki.
Kemppisen päivän opetuksista voi siis tiivistää: Salatut elämät on aitoa, vaikka ei luonnollista (luontevaa) taidetta, jonka saloissa elämä maistuu. Kotikatu on luontevuudestaan huolimatta muovista pintaa, jota ei tarvitse katua katsoi eli ei.
VastaaPoistaEn väitä puolesta, vastaan: Tämä analyysi puree myös Dostojevskiin. Minun on aina ollut raskas lukea hänen tekstejään, kääntäjästä riippumatta. Alkukieltä en osaa tarpeeksi, muutoin on käynyt kuin Proustinkin kohdalla: englanniksi katoaa rytmi, ruotsiksi tunnelma, saksaksi kädet rakkoontuvat sanakirjoista. Nyt ymmärrän, että syynä on hänen tekstinsä epäluontevuus, sujumattomuus, vaikka se kokonaisuutena saavuttaakin vahvan aitouden. Siinä on sama leima kuin Kalevalassa: asioita ei kaihdeta toistaa useammalla ilmaisulla ja rakenteella, vaikka mielekkäästi sen olisi ilmaissut jo ensimmäisellä.
Anonyymi kirjoitti: "Nationalismi-kuvitelman takia suostun maksamaan veroni."
VastaaPoistaHyvin sanottu, mutta vasta puoliksi. Tarkoitatko, että omaksumasi nationalismiaatte motivoi veronmaksusi, vai lasketko sen varaan, että nationalismi säilyy riittävän yhteisenä ideologiana varmistaen tietyt rajaehdot verovarojen käyttämiselle?
Edellistä asennetta voisin kunnioittaa.
En ole asiasta ihan varma, mutta tuskin Anderson tarkoitti "kuvitelluilla yhteisöillään" sitä, että ne olisi täysin tyhjästä kuviteltu, vaan yksinkertaisesti sitä, miten suuri osa juuri kansallisuutta on rakennettua. Sama taitaa päteä uudempiin teorioihin sukupuolen ei-biologisuudesta.
VastaaPoistaMitä tulee Salattuihin elämiin, niin kai niiden olennainen merkitys tulee siitä, että niitä katsotaan hirmuisesti. Niiden esteettinen arvo voi olla kurja, mutta kulttuurinen arvo suuri. Ja vaikkei Kemppinen halunnut puhua populaarikulttuurista, niin juuri sillä alueellahan tämä juttu toimii. Eli mitä suositumpi iskelmä, sitä parempi se on. Ajan myötä tämä arvo sitten vielä kasvaa. Voisiko tässä puhua jonkinlaisesti kulttuurisesta suhteellisuusteoriasta?
Aitouden ja luonnollisuuden vastakkainasettelu on hyvä, sillä ei esimerkiksi Brando ollut mitenkään luonnollinen, mutta aito hän kai oli. Ja kuvittelua, työtä ja rakentelua metodinäytteleminen mitä suurimmassa määrin oli. Siis oli.
Ad Rienzi: -kyllä. Juuri noin minäkin ymmärrän asian. Sellaiset kirjailijat ovat kiusallisia, jotka kirjoittavat pelkästään rivien väliin.
VastaaPoistaJa Proust on näennäisesti ihmeellistä haahuilua.
Meillä Hyry on kokenut monen kourassa saman kohtalon.
Dostojevskin myhötätunto ihmistä kohtaan ei ole myötätuntoa vaan myötä-tuntoa, lukija muuttuu vähä vähältä ihmiseksi, ja se on hirvittävä kokemus. Tämä on se Dostojevskin ja Tshehovin kuilu-elämys, jonka lukeminen voi aiheuttaa. Ensimmäisenä sen vangitsi Kierkegaard - hyppy. Benji-hyppy ilman köyttä.
Jos jostakin heitostani olen ylpeä, niin eräälle kirjanpitäjälle, joka kertoi lukevansa vain tieto- ja opaskirjoja ja pitävänsä romaanikirjallisuutta vain paperin tuhlaamisena, kerroin kaunokirjallisuuden muodostavan ihmisyyden käsikirjan.
VastaaPoistaRR:
VastaaPoistaAnonymous said...
Selitäpäs vähä tarkemmin,,, mitä rooleja tarkotat? Mitä faktaa ja fiktiota olet tuonut ja mihin,,? En minä ole ainakaan nähny sun ottavan osaa mihinkään,,?
25/1/09 9:44 PM
Blogger Homo Garrulus said...
Ilmeisesti on käynyt sinun postissa kuten minunkin: nappaavat sen serveristä ja muuttavat vähän kelle se nyt sopii ja miten se nyt sopii.
Sait minulta yli 200 konkreettista ideaa, lähes kaiken sen huumorin mitä kirjoitetaan tänäkin päivänä lehdissä ja joka paikassa, linkit mm Monty Pytonin futispeliin + tuhat muuta linkkiä, vaikka mitä: satapäin filosofisia kannanottoja ja sen lisäksi voimaa ja uskoa itseesi.
Sitä sait, tein päivittäin töitä tämän takia: uudelleen ja uudelleen. Jos ovat rikkoneet kirjesalaisuutta niin tässä on valtava rikos oikeasti.
Kirjeet ovat tallella ja vaikka tietokoneeni murrettiin ja lopulta tyhjennettiin (ja täällä kotona varastettiin sisältö abt 10 kertaa)
niin silti on tallella.
Niistäkö teen kirjan? Mieheni vain veti herneet nenään - mutta jos siitä et tiennyt tämä nippu on siis se, minkä pitäisi julkaista koska siinä silloin ymmärrämme paljon enemmän kuin vain niitten sisältö: ymmrrämme miten tietotekniikkaa todella sörssitään oman maun mukaan enemmän kuin kukaan voisi uskoa.
Muuta? Anything else?
26/1/09 9:07 AM
Delete