14. joulukuuta 2008

Merkillistä väkeä



Teissä, lukijat, on outoa porukkaa. Kuten nyt viimeksi Rönkkö, joka viittasi eilen lukemaani tekstiin ja tuon tekstin takia ostamaani kirjaan.

Näin kirjoittaa uutuustuotteessa ”Muita värejä, kirjoituksia elämästä, taiteesta, kirjoista ja kaupungeista, Orhan Pamuk (ISBN 978-951-31-4269-6) s. 206:
”Paitsi isäni koko maailma puhui Camusin ”nuoruuden” aurasta, joka liittyi tietenkin kirjailijan varhain huomattuun lahjakkuuteen. Mutta nyt, vuosia Camusin ensi lukemisen jälkeen, minusta tuntuu että hänen nuoruudellaan oli toinenkin merkitys. Camusin kirjoittaessa kirjojaan Eurooppa oli ikään kuin yhä nuori ja siellä oli kaikki mahdollista. Kuten nuorissa kulttuureissa eivät yleensä, silloisessa Euroopassa asioiden olemus ja niiden ilmiasu eivät tuntuneet olevan kaukana toisistaan. Siis kun filosofiaa opiskellut loistava kirjailija kuvailee vihaista lähetyssaarnaajaa, taiteilijan suhdetta maineeseen, ramman miehen pyöräilyä tai herkkää miestä, joka menee rakastettunsa kanssa rannalle, me yllättäen huomaamme, että hän puhuukin erittäin vakuuttavasti elämä tarkoituksesta ja maailman olemuksesta. Camusin tarinoiden huikein piirre on hänen taitonsa alkemistin lailla muuttaa elämän arkiset ja mitättömät yksityiskohdat filosofiaksi…”

Toinen sitaatti. ”Vapauden veri.”

”Kukaan ei voi toivoa, että ääneti neljä vuotta taistelleet miehet, jotka nyt taistelevat aamusta iltaa pommien jylistessä ja kiväärien paukkuessa suostuisivat enää missään oloissa taipumaan antautumisen henkeen. Kukaan ei voi odottaa, että tämä miehet, kansakunnan parhaat, suostuisivat taas tekemään samaa kuin parhaat ja puhtaimmat kaksikymmentäviisi vuotta – rakastamaa maataan ääneti ja äänettömästi halveksien johtajiaan. Pariisi, joka taistelee tänään, tahtoo määrätä huomenna. Ei vallasta vaan oikeudesta, ei politiikasta vaan moraalista, ei Ranskan hallinnasta vaan suuruudesta.”
”Suunnattoman suuri Pariisi mustassa ja lämpöisessä kesäyössä pommikoneet yllään ja tarkka-ampujien tuli ympärillään on meistä valaistu kirkkaammin kuin Valon kaupunki, jota koko maailma kadehti meiltä ennen. Se räjähtelee toivon ja kärsimyksen tulista, siellä loimottaa rohkeus ja hehkuu sekä vapaus että huomispäivän vapaus.”
- Albert Camus, ”Combat”, 24.8.1944
Kolmas sitaatti, Camusin ajatuksia giljotiinista.
”Onko kuolemanrangaistus mitään muuta kuin harkituin murha, johon laskelmoiduintakaan rikollisen tekoa ei voi verrata? Vertauksen vuoksi olisi ajateltava pahantekijää, joka on kertonut etukäteen uhrilleen, milloin hän aikoo iskeä, ja pitäisi tätä tuolla keinolla armoillaan kuukauden kuukauden jälkeen. Ihmisten elämässä ei esiinny sellaisia hirviöitä.

35 kommenttia:

  1. ”Onko kuolemanrangaistus mitään muuta kuin harkituin murha, johon laskelmoiduintakaan rikollisen tekoa ei voi verrata?"

    Kenen syy. Lakimiesten syy.
    Jostain syystä lakimiehiä ei koskaan näy syytettyjen joukossa, sillä ovat kulloinkin *noudattaneet voimassaolevia lakeja*, niin sosialismin hirmutöissä, kuin Natsi-Saksan tuhoissa.
    Jokin tässä mättää. Lakimiehet tekevät lakeja (harvoin se "eduskunta"), sorvaavat niitä ja soveltavat niitä ja päättävät niistä, päästen kuin koira veräjästä.

    Jonkinlainen yleismaailmallinen säädäntö olisi saatava aikaan, jossa ja jonka mukaan "vääriä" lakeja soveltavat/tekevät lakimiehet saatettaisiin vastuuseen tuomioistaan ja teoistaan.

    Rikos oikeudenmukaisuutta vastaan olisi sopiva kuvaus säädännöstä, joilloin minimirangaistus lakimiehelle olisi 2 vuotta vankeutta ja toinen minimirangaistus kuolemantuomio.
    Hallinnollisella päätöksellä minimirangaistuksen voisi nostaa 10 vuodeksi törkeää pakkotyötä.

    VastaaPoista
  2. Ave Maria, prof. Kemppinen. Love you.

    VastaaPoista
  3. Huomaan yöllisten kirkkojen...?
    Tunnetko Kemppinen Camusin "Oikeamieliset"-näytelmän?
    Että on hiano ja täyttä asiaa edelleen, tässä terrorin täyttämässä maailmassa.
    Ja on sinulla parvi "merkillistä väkeä"! Tyylisi kannustaa meitä vähäisempiäkin parastamme panemaan!
    Enää yksi "anonyymi" on kyyninen ja katkera. Kyllä me hänetkin vielä käännämme "kemppisläiseksi"!
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  4. - pas de cris, pas de convulsion, rien que la fixité d'un regard pensif
    - le style étant à lui tout seul une manière absolue de voir les choses

    ----------------

    ja sitähän voi pohtia, että kumpi on todellisempaa - helvetin moinen pitkästyminen, vai tykyttävä pauhu, siis tylsä toivottomuus, vai hyvä pano. japanojapano, vai?

    miksi sen muuten pitäisi olla todellisempaa? mutta onko se sitä? siis kumpi? ja missä suhteessa?

    kiihkossa on romanttinen sisältö, samoin epävarmuudessa. Kuolleet sielut muuten ilmestyi 1842.

    Germinie Lacerteux 1864

    Esipuhe alkaa: Meidän täytyy pyytää anteeksi yleisöltä että annamme sille tämän kirjan ja täytyy varoittaa siitä mitä se kirjasta löytää.

    No kirjastahan sitten löytyi etsivälle sitä naimisen kuvausta, " Ei pidä odottaa kevytpukeista valokuvaa Nautinnosta: seuraava tutkimus on rakkauden sairaskertomus".

    (Luin mä raamatustakin niitä kertomuksia, ja toiset moneen kertaan.)

    mutta:" olkoon romaanilla se uskonto, jota mennyt vuosisata kutsui laajalla ja avaralla nimellä: Inhimillisyys - se tietoisuus riittää: siinä sen oikeutus."

    siis vähän samalla lailla, kuin vaikka tässä:

    http://www.youtube.com/watch?v=sxTkjBe8eDQ

    siis itse ongelmat ovat elämänkatsomuksille tyypillisiä arvo-ongelmia, joiden kohde että ratkaisija on elämys, sanoi kissa mulle. iso ja musta.

    siis että ehdottomuudesta voi tulla heikolle ihmiselle eräänlainen voimavara, vaikka hänet voi ymmärtää oikein vain heikkoutensa kautta. siis jos ei ole voimia, tai kykyä mukautua, mutta elää pitää.

    siis kun mä nyt hoipun tän mun viinalasin kanssa tonne mun torniini, ja laitan mun taikalasit silmilleni, niin voin vain todeta, että näitähän näkee. vaikka pitää samalla ihmetellä, että miksi toi tummatukkainen naikkonen tuossa yhdessä ikkunassa ei vedä verhoja ikkunan eteen. kun se kävelee siellä pyllypallena, niin se häiritsee mun ajattelua - vai onko oikeammin kirjoittaa keskittymistä. mä olen huono ajattelijana.

    mutta voihan se olla, että toisilla arvojen ainoa kriteeri on pelkästään se elämys. ja elämänhalun.

    - siinä se on, sanoin kissalle, kun se pyllypalle tuli takaisin ikkunaan.
    - ja siinä, kissa vastasi, kun se laittoi mun viinalasin tohon pöydälle.
    - kiitos, vastasin ja seurasin kun nainen katosi ikkunasta.
    - sinun olemassaolosi painaa 756 kg, ja mikä pahinta, sinä toistat itseäsi, kissa sanoi.
    - tuo tieto koskee vain menneisyyttäni, vastasin hajamielisenä. nainen oli palannut ikkunaan.
    - sekö sinulla vain on ollutkin. se ei ensinkään sopinut sinulle, kissa sanoi ja joi lasini tyhjäksi, mikä ärsytti minua suuresti.
    - sinä et edes muista minun hiusteni väriä, sanoin.
    - entä sitten, et itsekään muista sitä, kissa vastasi ja kävi ikkunalaudalle makaamaan. sen ylimielisyys ärsytti minua lisää, ja päätin etten enää puhuisi sille.
    - miksi sinä aina haluat puhua poikkeustilanteista, sanoin.
    - kysyt jälleen samaa.
    - tarkoitan siis käytöstäni.
    - niin, ymmärsin kyllä.
    - mitä sinä haluat sillä todistaa.
    - en mitään.
    - mitä tarkoitat?
    - pelkkää kohteliaisuutta.

    ----------

    - ei huutoja, ei kouristuksia, vain kiinteä mietteliäs lause
    - koska tyyli itsessään on ehdoton tapa nähdä asiat

    VastaaPoista
  5. Komposti.blogspot.com miettii miksi häntä 'jahdataan', tässä merkillistä merkillepantua:
    ----------------------------------

    "Asiaa bloggaamisesta"
    1 kommentti - Näytä alkuperäinen teksti

    Blogger Homo Garrulus sanoi...

    Teknisessä korkeakoulussa istuu omasta mielestä Jumalia ja he käyttävät julmasti admin-oikeuksiaan jos tulee fiilis, että on oikeutettua heidän politiikan mukaan käyttää.
    Näin uskon. Minun blogiini ei tule enää kommentteja ja itse uskon, että poistavat ne ennenkuin ovat siellä. Nostavat myös mitä vaan minne vaan sillä se heiltä käy (ovat pahoillaan siitä negatiivisesta huomiosta mitä heidän oma kränä-mentaliteetti aiheutti eli kun uskoivat, että voivat voittaa olemalla koko ajan haastavina ja vihaisina ja huomiokipeitä niin kävikin toisinpäin: akateeminen maailma pani huomionsa paitsi tähän systemaattiseen kränämentaliteettiin (lue Kemppinen ja tarina Lehtovaarasta) jolla uskottiin voittavan lisää julkisuutta niin myös siihen, että tekniikka rakentaa oman maun mukaisia struktuureja sensuroimalla ja kasvattamalla niitä, joiden politikka ei ole/on sitä mukaa.

    Ovat pieniä Hitlereitä siellä omissa pikku kammareiissa? Tekevät mitä vaan koska tälle dogmaattiselle porukalle on mennyt valta päähän ja uskovat mm että heidän tapa katsoa mm kasvatus olisi oikea vaikka se on oikea vain lyhyessä tähtäimessä. Pitkällä tähtäimellä tappavat (?) koko kansan mutta sitä kun eivät ole ajatelleet koska se vaatisi fantasiaa ja sitä tällä hyvin teknisesti ajattelevalla porukalla ei enää ole. Ovat kivettäneet ajattelunsa olemalla liian tiiviisti. On siis oltava aukkoja, hengitysteitä, että voi ajatella myös vapaasti uusissa tilanteissa. Heille tila ei enää sitä suo. Heidän vastakkaisilla porukoilla on taas pelkkää tilaa; vain aukkoja aivoissa: liian suuret uskomukset ja se on verrattavissa vaarallisiin omnipotenssi-oireisiin missä tulevaisuus on yhtä lailla heidän kuvitelmissaan ns. selvä. Mutta ovat samalla lailla hakoteillä vaikka eivät kuole kivenä vaan ilmana. Ihminen on sekä ilmaa, että materiaa. Pitää olla molemmat eikä yrittää kiilata tai nopeammin kuin Luoja monistaa yhtään mitään. Oppiminen vie aikaa: miksi eivät noudata omia sääntöjä?

    Koska ovat asettamassa itseytensä Jumalaa korkeammalle ja sekun ei vaan käy. Tulee paha paikka sitten.
    Mutta minä uskon, että TKK on meillä se paha (vaikka eivät ole pahoja ihmisiä) sillä heidän työnsä ja kompetenssinsa sen suo. Mutta kukaan ei saa ottaa nokkiinsa kun tulee uutta tietoa ja siksi - juuri siksi - ei saa milloinkaan ruuduttaa ja raidottaa ja lokeroittaa tietoa liian syvästi: ei ole enää tietä ulos sen jälkeen.
    Loukku.

    Se on syy Komposti. Sinä olet ainakin minua opettanut ja epäitsekkäästi vetänyt pois tietosi ja minä haluan tietää ketä kiitän.

    14. joulukuuta 2008 0:17

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia vaan huomionosoituksesta. Tulkitsen itseni nyt puoliviralliseksi intellektuelliksi.

    Edellisen kerran pääsin - pyytämättä ja yllättäen - laajemman valokeilan kohteeksi yo-keväänäni -72 valtakunnallisen Suomen Sosialidemokraatti-lehden kansikuvapoikana. Sitä leimaa kannoin sitten otsassani ristiriitaisin tuntein koska "en kokenut olevani tovereitteni odotusten mittainen", Camus´ta lainatakseni.

    Ajan myötä olenkin alkanut yhä enemmän muistella Sonkajärven synnyinseutujeni tunnelmia huomatakseni, kuten muuan tuttava sanoi, ettei siellä henkisessä mielessä juuri mikään ole muuttunut sitten 1800-luvun.

    VastaaPoista
  7. Ad Anonymous - Les Justes - kun likka teki gradun Camusin näytelmistä romaaniseen filologiaan, silloin niitä luin viimeksi.

    VastaaPoista
  8. Ad Heikki Rönkkö: - pidä vain silmällä, milloin kantakirjaan merkitsemisen edellyttämät veto- ja astutuskokeet intellektuelleille järjestetään seuraavan kerran, niin voit tehdä merkinnän ansioluetteloon.

    VastaaPoista
  9. Kuolemanrangaistus ja itsemurha lienevät ääripäät, eräässä mielessä toistensa vastakohdatkin. Niiden välissä merkillinen väki puuhastelee. Ääripäistä on vaikea puhua ottamatta kantaa "Jumalaan". Ja mitä sekin tarkoittaa, että ottaa kantaa? Jos sanoo, ettei perimmäistä arvoa ole, niin siinähän sanoo, tuuleen, sama kai se maailmalle, jolla perimmäistä arvoa ei ole.

    Jussin tummatukkaisesta pyllypallesta pidän. Että katsoo toista pimeän halki ikkunan läpi, saa hetken elämyksen, ja aina se toinen katoaa -

    VastaaPoista
  10. Et taida Kemppisen Jukka aavistaakaan minkälaisia kokemuksia minulla on kantakirjaanvetämiseen tarvittavista vekottimista?

    Olen kirjoitellut niitä ylös jos vaikka tulisin poliitikoksi joiden kaikki tekstit maan tavan mukaan julkaistaan.

    VastaaPoista
  11. Merkillisiä sanoja

    Tänään on siteerattu ja viitattu merkillisiin sanojiin. Kiinnitän huomion lillukoihin, merkillisiin samoihin. Niistä huomaan, miten kapealla pohjalla olenkaan liikkeellä.

    - Omista alemmuustunnoista lukien tuntuu naurettavalta, että Pamuk voi leikkiä ajatuksella Euroopan nuoruudesta Camus'n aikana, siis juuri äsken. Turkin Nato-kumppanissa Yhdysvalloissa puhuttiin samaan tapaan vanhoista Keski-Euroopan kulttuurimäistä "uutena Eurooppana".
    - Miten kaukana omasta kokemuspiiristä onkaan puhua tiiviistä Pariisista suunnattoman suurena.
    - Miten erilaisia Euroopan kesäyöt: musta ja lämpöinen on näillä leveyksillä silloin vain itsesäälimme

    VastaaPoista
  12. JarMom
    Katsopa OK 1 luvun lopusta;
    "Jos tuomari ilmeisestä huolimattomuudesta tahi ymmärtämättömyydestä tekee väärän tuomion, menettäköön virkansa kokonaan tahi määräajaksi, tahi maksakoon rahasakon, kolmijakoon, aina asianhaarain mukaan, ja korvatkoon kaiken vahingon. Jos hän sen tahallansa tekee, vihasta ja ilkeydestä taikka ystävyyden, lahjain ja voiton tähden, menettäköön virkansa, saamatta sitä koskaan takaisin, korvatkoon myös vahingon, ja lahjat menkööt vaivaisille. Jos joku sellaisen väärän tuomion tähden menettää henkensä tahi kunniansa, menettäköön tuomarikin pahuutensa ja ilkeytensä takia henkensä tahi kunniansa."

    VastaaPoista
  13. Kun Heikki Rönkkö kertoi olevansa kotoisin Sonkajärveltä ja kun K:n eilisessä blogissa kerrottiin entisistä hiihtäjäsuuruuksista (mm. Pekka ja Benjamin Vanninen), tuli mieleen urheiluseura Sonkajärven Pahka ja sen tunnetut hiihtäjäsuuruudet Veikko "Ukko Räsänen 1950-luvulta ja hänen poikansa Jari Räsänen 1980- ja 90-luvuilta. Jari R. oli juuri se hiihtäjä, joka ns. dopingprosessissa nettosi kunnianloukkausrikoksen uhrina aika mukavan summan rahaa.

    Ehkä Kemppinen voisi joskus pohtia laajemminkin urheiluseurojen nimistöä. Itse olen ollut joskus "haka" muistamaan niitä ja kilpaillut mm. yöjunien ravintolavaunuissa po. tietämyksestä. Kun joku sanoo tietyn paikkakunnan nimen, pitää osata tietää tuon paikkakunnan urheiluseura.

    Toinen "bravuurini" on ollut huippu-urheilijoiden lempinimet, nimenomaan entisten huippu-urheilijoiden, sillä nykyisin en enää seuraa urheilua niin tiiviisti kuin joskus aiemmin. Esim.: Kuka on/oli "Röytän Karhu" tai "Pampaksen Härkä"?

    Nämäkin kuuluvat sarjaan "merkillistä väkeä."

    VastaaPoista
  14. Minä juuri järjestelen erästä vetoomusta kuolemanrangaistusta vastaan.

    Mutta tästä tuli mieleeni asia, jota olen yrittänyt kysellä a) sieltä b) sun täältä.

    Sikäli kun olen ymmärtänyt, Suomessa voi joutua vastuuseen muualla tehdystä rikoksesta? Näin esim. lapsiprostituutiosta, ulkomailla tehdystä rikoksesta voi joutua vastaamaan Suomen lain mukaan.

    Olen ymmärtänyt että mm. kansanmurhasta, voi joutua Suomessa oikeuteen, vaikka tekijä ei olisi Suomen kansalainen.

    Miten sitten tavallinen murha?

    Jos euroopassa voi joutua vastuuseen rikoksista ihmisyyttä vastaan muualla kuin euroopassa tehdystä rikoksesta, eikö osallisuudesta kuolemantuomioon pitäisi saada tekijät vastuuseen.

    Näin ollen mm. Yhdysvaltain kuvernöörit, jotka eivät ole käyttäneet oikeuttaan lieventää kuolemantuomiota, pitäisi voida laittaa oikeuteen jos ne tulevat Unioinin alueella.

    Saman pitäisi päteä myös esim. Kiinan, Iranin, Irakin, Venäjän, Saudi-Arabian ja vaikkapa Argentiinan kuolemantuomioiden täyttöön panoon osallistuneisiin ja niinhin lainsäätäjiin, jotka ovat olleet hyväksymässä koulemantuomion sallivia lakeja.

    VastaaPoista
  15. Näkyykö tämä postaus myös sinun koneellasi? Se ei linkity muiden postausten kanssa samalla lailla ja siksi haluan tietää. Kyse on logaritmeista, joiden avulla lasketaan se minkä minä olen laskenut:
    Semenov sai aikoinaan siitä Nobelin.
    Nothing new, vain piilotettu kuten suurin osa tiedoista.
    http://homogarrulus.wordpress.com/2008/12/14/ryska-dockor-min-van/

    VastaaPoista
  16. Viikolla vuokraisäntä oli tullut kovistmaan allekirjoitusta häätöilmoitukseen, joka ei ollut pelkkä häätöilmoitus...
    Lapsi käsiverrella nuori äiti soitti oikeusavustajalle. Asunto on kuin edustusasunto, korva armahtaa - en kuule onko allekirjoituksen vaatija hakannut appensa rullatuoliin vai rullatuolissa.
    Kun lapsi kasvoi postiluukusta tuli tiedotteita isänsä sairauksien etenemisestä ja invaliditeettiprosenteista ja oikeuden tuomioista, joiden mukaan olisi pitänyt tehdä enemmän rahaa, vaikkei jaloillaan juuri pysy, nojaa oven pieleen ja pitää kahdella kädellä pullon kaulasta kiinni.

    Toissailtana otettiin koiranpennun rotinapunaviiniä. Muuta lapsenlasta sen isoäiti ei saa. Voiko avarasti näkeminen korvata oikeudenmukaisuuden puutteen? Mikä on mielenrauhaa ja mikä vaan voimattomuutta. Yksi heminerviniin koukussa ollut asianajaja yritti
    muinoin auttaa ja onnistui, vaikkei autettava mikään pulmunen ollutkaan. Camus - ei tehnyt ensilukemisen jälkeen mieli pyöritellä päätä vaan tuijottaa ja antaa maailman näkyä.

    VastaaPoista
  17. JarMom: Nürnbergin oikeudenkäynnissä syytetyistä oli merkittävä osa juristeja. En ihmettele tätä.

    Juridiikka on oikea väline ihmisen etäännyttämiseen toisesta ihmisestä siten, että tunteettomat päätökset ovat mahdollisia ja jopa houkuttelevia.

    VastaaPoista
  18. Camus`n Sivullisesta on sanottava, että sekin kirja on aika vaarallinen todellisuuden reunamailla eläville maanis-depressiivisille vaeltajille.

    Kirja aiheutti fyysisiä ahdistuksen oireita; hengenahdistusta ja hikoilua.

    Henkinen angsti nousi kymmenenteen potenssiin ja vei lukijan johonkin ohenevaan, yksinäiseen;

    täysin irralleen jonnekin ei-minnekään.

    Vieläkin puistattaa...

    VastaaPoista
  19. Ad Jyrki Virolainen - Angel Cabrera ja todella helppo Ville Pörhölä, s. 24.12.1897, siis röytästä, sitten Kajaanista, jossa toimi lautatarhan esimiehenä.

    Pepsi Paloheimo, Pispalan Tarmo, tapaa puhuessaan mainita huolellisesti seuran nimen - Esko Aho, Räyringin...?

    Minulla oli radio-ohjelmassani hiljan yliopiston rehtori Keijo Virtanen, Naantalin Löyly; - aloitimme urheilumuistoilla.

    Ehkä muistamasi asianajaja Aleksander Kaspi oli ylpeä suomen mestaruudestaan (maalivahti, Viipurin Sudet).

    VastaaPoista
  20. Nyymiölle:

    Jos jonkin maan laissa on pykälä: "Vääristä mielipiteistä seuraa 4 vuotta vankeutta", ei tuomari ole ko. maan OK 1:n mukaan tehnyt mitään väärin tuomitessaan väärän mielipiteen kertojan kanssa 4 vuodeksi vankeuteen.

    antti kortelainen:

    Eikös Saksassa vasta 1998 tullut laki, jonka mukaan "väärin tuominneet" tuomarit voitiin asettaa oikeuden eteen.
    Nürnbergin pelleoikeudenkäynneissä ei juuri yhtään istunutta tuomaria syytetty yhtään mistään. Lakimiehiä kylläkin. Sosialistiset maat eivät ole käyneet mitään oikeuttaa asiassa.

    Juridiikka ei koske ainoastaan tuomioistuimia etäännyttääkseen rehellisiä ihmisiä lakimiehistä. KELA, sossut, verottaja, sairaalat ja muut pikkuvirastot soveltavat tehtyä juridiikkaa päivittäin. Tässä ei istuvia tuomareita juurikaan tarvita.

    Petja:

    Hyvinkin voidaan luovuttaa. Jos Suomessa julkisesti kerron, että juutalaisia kuoli II-maailmansodan aikana vain noin 500.000 eikä näistä kaasutettu kuoliaaksi kuin noin 1000, voidaan minut luovuttaa Saksaan tuomittavaksi.
    Jos vielä mainitsen että holokaustin uhrimäärään (6 milj.) on törkeällä tavalla vääristelty ja ettei Auschwitzin leirissä kaasutettu kuin 200 juutalaista kokeeksi, on luovuttamiseni lähes varmaa ja että Auschwitzin leirissä kuoli todellisuudessa vain noin 220.000 juutalaista tauteihin, joka oli oikeastaan ainut ja suurin kuolinsyy tällä leirillä.

    VastaaPoista
  21. Jyrki Virolaisen muistamista Sonkajärven Pahkan hiihtäjstä seuran historiikki kertoo, että Viisi- ja kuusikymmentä luvuilla Pahkan riveissä hiihtivät ns. ”ostomiehinä” mm. Veikko Räsä­nen

    Sen sijaan Veikon maankuulu Jari-poika ei ole koskaan edustanut Pahkaa vaan tietääkseni aina kotikuntansa Maaningan Mahtia.

    Pohjois-Savon suurin urheilutapahtuma oli aina loppiaispäivänä hiihdetty maakuntaviesti. Siellä kisailivat Pahkan, Mahdin ja Iisalmen Visan ohella mm. nyttemmin lentopalloileva Pielaveden Sampo,
    Nilsiän Nujakka, Suonenjoen Vasama, Puijon Hiihtoseura, Kiuruveden Jänne, Lapinlahden Veto ja Vieremän Koitto.

    Pahkan historiikki näkyy mainitsevan 50-luvulta oman isänikin, Punapellon isännän, innokkaimmista hengen luojista mainittakoon seppä Kusti Rautiainen, Punapellon Samuli Rönkkö, vääpeli evp Pekka Rönkkö ja Viljakan Aimo Repo ja hyvänä mesenaattina ansi­oitui pankinjohtaja Kalle Hyrkäs juomatonkkineen.

    Sittemmin Sonkajärvellä vaikuttaneista kuuluisuuksista on tunnetuin Minna Äkkijyrkkä, Hesarin kestolemmikki.

    Hän laidunsi kantturoitaan kyläkoulun pihapiirissä mitä koululaisten vanhemmat pitivät ihmisarvoa loukkaavana. Muutaman riitelyvuoden jälkeen Minna päätyi laiduntamaan Vuosaareen.

    VastaaPoista
  22. Kemppinen

    Ville Pörhölä oli helppo tietää Röytän Karhuksi. mutta sen sijaan Pampaksen härkää et tiennyt. Hän oli raskaan sarjan ammattinyrkkeiijä Luis Angel Firpo, Argentiina, joka otteli 1930 -luvulla MM-ottelussakin.

    Gabrera -niminen argentiinalainen oli maratonjuoksija, oli muistaakseni palkintopallilla ellei peräti voittanut kultaa Lontoon 1948 kisojen maratonilla; oli mukana myös Helsingissä 1952.

    Viipurin Sudet on tuttu seura, voitti muutaman kerran SM-kultaa jääpallossa. Pahin vastustaja oli Lappeenrannan Veiterä.

    VastaaPoista
  23. Kemppinen

    Tuota Röyringin ... en tiedä. Esko Aho on kyllä kotoisin Vetelin Röyringistä, ja Vetelissä sanotaan olevan sellainen urheiluseura kuin "Vetelin Yritys"; ei taida pitää paikkaansa, se on samaa luokka kuin "Lopen Uupuneet." Vetelin Urheilijoita edusti aikanaan - 1950 -luvulla - maratoonari Paavo Kotila, jolla oli hyviä sijoituksia mm. Bostonin maratonilla.

    Naantalin Löylyn kuuluisin urheilija on tietenkin Olavi-trioon kuulunut maileri Olavi Vuorisalo.

    Mutta kuka nykypoliitikoistamme on edustanut vielä aivan äskettäin urheiluseuraa "Vuoksenrannan Säde"?

    VastaaPoista
  24. Ad Omnia - paha juttu tuo Firpo. Nyt näkömuistini väittää, että "Tiikeri" julkaisi aikoinaan piirroksen Firpon ottelusta Jack Dempseytä vastaan - Firpo oli voittamaisillaan.

    Varmuuden vuoksi huomautan, että urheilutietoni loppuvat kuin seinään 1960-luvulle.

    VastaaPoista
  25. ad Jarmom

    Tietämättäni olen ikäni ollut samaa mieltä camusin kanssa kuolemanrangaistuksesta

    VastaaPoista
  26. Jussi, arvaan että kissasi nimi on Begemot?

    Hiihtourheilusta minulla on sen verran kokemusta, että 50-luvun lopussa koko viestinhiihdon SM-joukkue asui samassa rapussa kanssani. Susi-Kallen tunnette, muita ette takuulla.

    Laitoin aikanaan poikanikin seuraan, jonka nimi oli Ponnistus ihan vaan sen nimen takia. Hyvä seura olikin.

    Heikki C - me taidamme molemmat tuntea miehen, joka näytteli pääosan Mollen toisessa Mukka-filmatisoinnissa?

    Nuorena minäkin olin muuten hetken sitä mieltä, että kaikki tuomiot ovat vääriä ja ketään ei saisi tuomita ainakaan vankilaan, koska "ei paha ole kenkään ihminen, on toinen vain heikompi toista."

    Viisastuin onneksi äkkiä, kun maailma opetti, että tämä "heikkous" on suhteellista ja aika usein toinen on vain mulkumpi toista.

    Kuolemanrangaistusta vastustan, mutta niin vastustan sotaakin, ellette ole huomanneet. Sodansytyttäjät pitäisi ampua.

    VastaaPoista
  27. Orhan Pamuk kirjoittaa tossa uusimmassa NYR Booksissa;

    During the thirty-five years I have spent writing my own novels, I have learned not to laugh at the books written by others, and not to cast them aside, no matter how silly, ill-timed, outmoded, outdated, stupid, wrongheaded, or strange they might be. The secret of loving these books was not, perhaps, to read them in the way their authors had intended.... The point was to read these books—strange, and indifferent, and interspersed with moments of astonishing beauty—so as to put myself in their authors' shoes. You did not escape provinciality by running away from the provinces, but by making it your own.

    VastaaPoista
  28. Ok, Heikki Rönkkö, luulenpa, että kun Sonkajärvellä näyttäisi olleen noin penseä suhtautuminen kaikenlaiseen yrittämiseen, taiteeseen ja urheiluun kuin kirjoituksestasi ilmenee, niin sekä Jari Räsänen että Miina Äkkijyrkkä katsoivat parhaimmaksi muuttaa kiireesti pois koko pitäjästä - kantturoineen tai ilman!

    Vuoksenrannan Sädettä edusti mm. viime kesänä Mommilanjärven Soudussa pääministeri Matti Vanhanen, jonka venekunta tuli kisassa toiseksi Kirvun Vilkkaan joukkueen voittaessa. Matti Vanhasen isä Tatu on syntyisin Vuoksenrannasta.

    VastaaPoista
  29. Kysymykseni ei koskenut luovuttamista, vaan saako Unionissa syytteen muualla Unionin lakeja rikkoneelle.
    Voika Texasin entisen kuvernöörin pidättää osallisuudesta ihmisen tappamiseen, jos se tulee Unionin alueelle?

    VastaaPoista
  30. Jussi: Orham Pamuk on saanut kokea ristitulta hänkin. Siinä oppii empatiaa väistämättäkin.

    Taitaa olla niin, että itsevaltiaat yksisilmäiset (yksikieliset, yksikulttuuriset) pitävät aina yhtä ja heille ns. ongelmat ovat aivan pikkuasioiden pikkuasioita ja silti nostavat hirvittävää mekkalaa niistä, kun ongelmat ns. tavallisille ristiverisille ja paineissa eläville on ihan toisenlainen. Mutta valitukset tulevat ensin näiltä poishemmotelluilta ja koska heillä on rahaa yhteiskunta alkaa heidän ongelmistaan ja höösää niissä ikäänkuin ne olisi tärkeimmät. Siinä vääntyy sitten loputkin.

    Pitäisi olla laki, joka kieltää demokratian avun sen jälkeen kun on ensin linnoittanut itsensä tuolla lailla omiin oloihin ja totaalisen kuiville.

    Köyhien maiden ei tulisi edes auttaa paskavaltioita. Auttaisivat vain toisiaan eikä ollenkaan rikkaita maita: alkaisi tapahtumaan.

    Nyt ongelmat kääntyvät kuin kaislakko tuulessa aina rikkaan ongelmien mukaan - ja se on syy, ettei köyhyys poistu. Elävät sittenkin symbioosissa joka on pahaksi.

    VastaaPoista
  31. # Petja, Kuolemanrangaistus on voimassa Teksasissa, Japanissa ja Kiinassa. Ei Venäjällä.

    VastaaPoista
  32. Jarmom:

    Natsituomareille oli ihan oma erillinen oikeudenkäyntinsä Nurnbergissä vuonna 1947. Kuolemantuomioita ei taidettu jakaa mutta elinkautisia kylläkin.

    VastaaPoista
  33. antti kortelainen:

    Hyvä minun oli olla tässä asiassa väärässä. Kiitos oikaisusta.

    VastaaPoista
  34. Mutta Venäjällä elää edelleen ihmisiä, korkeissakin asemissa, jotka ovat osallistuneet kuoleman rangaistusten langettamiseen

    VastaaPoista
  35. ad Jyrki Virolainen

    Vetelin tunnetuin urheiluseura oli kai "Kuivat"..?

    Nuorempana tuli urheiltua - enää ei jaksa - viinan kanssa niin, että kerran heräsi siihen kun pikku-ukot yrittivät kammeta rahia (jolle oli pääni painanut) kumoon. "Hii-op hii-op, vielä kerran, pojat!" Mutta huomatessaan että olinkin hereillä, he pinkaisivat pakoon. Rapina vain kuului. Ehdin nähdä että punavihreiden verkkareiden selässä luki YPÄJÄN YLLÄTYS.

    VastaaPoista